Kaste kuolleitten puolesta

kuiolleiden lupaa ei kysytä-heidän oma mahdollinen uskonnollisuus mitätöidään tällä tavoin.

Ja miten on hautarauhan laita?

Kyllä ihmisillä tulee olla oikeus kieltäytyä tällaisesta.
341586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

SILTÄ VARALTA, että toimitus halutaan ottaa vastaan. Olisiko syytä moittia Kristusta siitä, että hän sovitti syntimme siltä varalta, että otamme vastaan evankeliumin?

Äänestä
  • sijaiskastatte, ette kai sellaisia jotka eläessään ovat tunteenet kirkkonne ja päättäneet olla siihen liittymättä? Tällaisten henkilöiden nimien mainitseminen osana teidän seremonioitanne ainakin on epäeettistä. En myös ymmärrä mitä tällä seremonialla saatte aikaan ette ainakaan mitään mitä ei muutoin jo olisi ratkaistu siinä kristillisessä opetuksessa joka kulkee UT:n nimellä.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    sijaiskastatte, ette kai sellaisia jotka eläessään ovat tunteenet kirkkonne ja päättäneet olla siihen liittymättä? Tällaisten henkilöiden nimien mainitseminen osana teidän seremonioitanne ainakin on epäeettistä. En myös ymmärrä mitä tällä seremonialla saatte aikaan ette ainakaan mitään mitä ei muutoin jo olisi ratkaistu siinä kristillisessä opetuksessa joka kulkee UT:n nimellä.

    Me emme ole tuomareina kenet kastetaan ja ketä ei. Poikkeuksen ovat vakaviin synteihin kuten murhaan syyllistyneet.

    Tuskin monikaan on tutustunut kirkkoon niin hyvin, että olisi jo täysin vastuullinen sanoman hylkäämisestä. Ihmispelko (= mitä muut ajattelevat, jos...) ja ihmisten pahat puheet estävät monia tutkimasta riittävästi.

    Sellainen tilanne on melko tavallinen, että henkilö maan päällä eläessään kyllä tunteen sanoman todeksi, mutta ei ota sitä vastaan eli ei tee parannusta eikä mene kasteelle. Kun hän sitten henkimaailmassa tulee toisiin ajatuksiin, hän haluaakin ottaa evankeliumin vastaan. Viimeisellä tuomiolla on hän vastuullinen siitä, että hän hylkäsi eläessään evankeliumin. Sellainen henkilö on menettänyt mahdollisuuden korkeimpaan kirkkauteen, mutta Kristuksen sovitus saa aikaan hänelle syntien anteeksiannon siten, ettei hänen tarvitse itse kärsiä kaikkea, mitä oikeudenmukaisuus hänen kohdallaan vaatii. Kaste on syntien anteeksisaamiseksi myös henkimaailmassa.

    Jos henkilö ei koskaan ota vastaan evankeliumia, hän kärsii kaiken, mitä oikeudenmukaisuus hänen kohdallaan vaatii. Sen jälkeen hän voi saada vähäisimmän kirkkauden, mutta sekin on paljon ja ylittää ymmärryksen. Erikseen ovat ne, jotka tekevät anteeksiantamattoman synnin. Sitä ei edes heidän oma kärsimyksensä voi sovittaa. Heidän paikkansa ei ole kirkkauden valtakunnassa, vaan kadotuksessa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    MAtemaattis-kemiallinen soteorologia.
    Uskominen ei ole mitään.

    Äänestä

  • kristitty... kirjoitti:

    MAtemaattis-kemiallinen soteorologia.
    Uskominen ei ole mitään.

    >Sitä ei edes heidän oma kärsimyksensä voi sovittaa. Heidän paikkansa ei ole kirkkauden valtakunnassa, vaan kadotuksessa.>>

    kamalaa soopaa. kärsimys sovittaa!

    Äänestä

  • kristitty... kirjoitti:

    MAtemaattis-kemiallinen soteorologia.
    Uskominen ei ole mitään.

    "Usko ilman tekoja ja kuollut" eli se on ei mitään:

    Jak. 2
    Usko ja teot
    14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? [Matt. 7:26,27; Room. 6:15; Gal. 5:6]
    15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, [2:15,16: 1. Joh. 3:17,18]
    16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
    17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
    18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
    19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. [Mark. 1:24]
    20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
    21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? [1. Moos. 22:12; Hepr. 11:17]
    22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.
    23 Ja niin täyttyi Raamatun sana: "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi", ja hän sai nimen Jumalan ystävä. [1. Moos. 15:6; 2. Aik. 20:7; Jes. 41:8]
    24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
    25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. [Joos. 6:25; Hepr. 11:31]
    26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

    Äänestä

  • nnnnnnn11 kirjoitti:

    >Sitä ei edes heidän oma kärsimyksensä voi sovittaa. Heidän paikkansa ei ole kirkkauden valtakunnassa, vaan kadotuksessa.>>

    kamalaa soopaa. kärsimys sovittaa!

    Näin on! Kristuksen kärsimys Getsemanessa, ristillä ja kaikki sillä välillä on sovitusuhrimme syntien anteeksisaamiseksi. Kristuksen kärsimiseen kuului hänen verensä vuodatus. Kärsimys on keskeisintä. Veri on siitä vertauskuva ja seuraus kärsimisestä:

    Kol. 1:22
    Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. [Room. 5:1; 2. Kor. 5:18,19; Ef. 2:16 | 1. Kor. 1:8 ]
    Hepr. 13:12
    Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. [Joh. 19:17]
    1. Piet. 2:23
    Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. [1. Kor. 13:5; 1. Tess. 5:15 | Jer. 11:20; Room. 12:19]

    Äänestä

Olen aina ihemetellyt tätä kommenttia. Kommenttisihan tarkoittaa sitä että uskot että kuolleitten kastamisella on jotain merkitystä jos kerran heiltä pitäisi kysyä lupa. Ja muutenkin, luuletko että jos mormonismi on väärä uskonto että Jumala jotenkin sallii ihmisten uskonnon muuttamisen mormoniksi kun ne ovat kuolleet vain sen takia että väärä uskoiset mormonit niin tekevät. Siis, oletko oikeasti huolissasi että näiden ihmisten uskonto muuttuu jotenkin taianomaisesti toisella puolella rajaa sen jälkeen kun tämä toimitus on tehty? Jos uskot, niin kannattaisi ottaa yhteys lähetyssaarnaajiin ja liittyä mormoneihin.

Äänestä
  • ...vallan helevetin hyvä kommentti. Onnitteluni!

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    ...vallan helevetin hyvä kommentti. Onnitteluni!

    mormonismi ei ole KAIKKIEN valinta, ei edes tässä elämässä eikä sen lopullisesta totuudellisuudesta ole mitään varmuutta.
    Kyse on kuolleiden MUISTON ja elämän kunnioittamisesta-jos joku henkilö on ollut harras kristitty koko elämänsä niin millä oikeudella teillä on lupa kastaa hänet kuoleman jälkeen uskoonne?
    Sitä valintaa hän ei koskaan elämässään olisi tehnyt.
    Hautarauha taas on oikeudellinen käsite, jota vosi ajatella tässä yhteydessä.
    Tiedän että teillä on mahtava missio sanomanne eteenpäinviemiseksi-teillähän on varsinainen lottovoitto kun olette saaneet 'totuuden'-niin elävien kuin kuolleidenkin parissa.
    Mielestäni tällainen on kyllä mautonta, yhtä mautonta kuin moniavioisuus aikanaan.

    Äänestä

  • ettäqw kirjoitti:

    olla miten päin tahansa. Sinulla on oikeus mielipiteeseesi. Jopa sen julistamiseen.

    Äänestä

Ja miten kysyt kuolleilta lupaa?Koska emme voi heille puhua, emmeka tieda, teemme tyon ja heilla on vapaus toisella puolella hyvaksya tai kieltaytya.

Me uskomme, etta vain heidan ruumiinsa on haudassa, ei heidan henkensa. Ruumis on vain hengen asuinsija.Henget menevat ruumiin kuoltua henkimaailmaan ja saavat opetusta ja siella myos voivat joko kieltaytya tai hyvaksya kasteet ja muut toimitukset.

Äänestä
  • kuolleiden kastamisen pioneereihin. Nykyisin käytössä on jopa täysin automatisoituja kuolleiden kastamisjärjestelmiä.

    Aameeriikkalainen ystävämme V.Mayfield on lähettänyt tänne jopa linkkejä joissa on ollut hyviä kuvia po. toiminnasta. Vain harvoin olen ollut mistään palstalla esitetystä niin vilpittömästi ilostunut ja ilahtunut kuin noista paljonpuhuvista kuvista.

    Pitäisin hyvänä jos hän antaisi tänne nuo linkit uudelleen. Kuvat osoittavat ev.lut. kirkon aktiivista ajassa elämistä.

    Ainakaan ev.lut. kirkko ei vainajilta lupia kysele.

    Turust

    Äänestä

Ymmärrän toki, että ajatus sijaiskasteesta kuoleman jälkeen voi olla monille tunteen tasolla vaikea. Näin ainakin sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka ovat kokoneet tulleensa mormonisukulaistensa enemmän tai vähemmän innokkaiden käännytysyritysten kohteeksi. Tällöin varmaan tulee mieleen, että kuoleman jälkeen tehdään se, mihin elävänä ei suostuttu...

Toisaalta on kysyttävä, mitä tällainen sijaiskaste vaikuttaa. Mormoniteologian mukaan se voi vaikuttaa vain positiivisesti. Jos henkilö ei ota evankeliumia vastaan henkimaailmassa, kaste ei vaikuta mitenkään. Jos hän taas ottaa sanoman vastaan, kaste avaa hänelle selestisen kirkkauden portit. Ne eivät ilman kastetta aukeaisi.

Luterilaisen ja yleisen kristillisten kirkkojen teologian mukaan sijaiskaste ei vaikuta edesmenneen iäisyyskohtaloon mitenkään. Se ei tee tyhjäksi hänen uskoaan tai muuta sitä mihinkään.

Sellaiselle, joka ei usko kuolemanjälkeiseen elämään, kyseinen toimitus on - tai ainakin sen järkevästi ajatellen tulisi olla - merkityksetön, ehkä lähinnä huvittava.

Tältä pohjalta "haudanhäpäisystä" puhuminen on mielestäni suuresti liioiteltua.

Äänestä
  • sitä, että luterilaisen opin mukaan kasteella ei ole merkitystä ihmisen pelastuksen kannalta:

    "Luterilaisen ja yleisen kristillisten kirkkojen teologian mukaan sijaiskaste ei vaikuta edesmenneen iäisyyskohtaloon mitenkään. Se ei tee tyhjäksi hänen uskoaan tai muuta sitä mihinkään."?

    Miksi sitten alkukirkossa oli kasteita kuolleiden puolesta?:

    1. Kor. 15
    29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?

    Kuolleillekin on julistettu evankeliumi:
    1. Piet. 4
    6 Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset. [1. Piet. 3:19]

    Evankeliumiin kuuluu ehdottomasti myös kaste, sillä muuten se on toisenlaista evankeliumia, jonka saarnaajat ovat kirottuja:
    Gal. 1:8
    Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu. [1. Kor. 16:22]
    Gal. 1:9
    Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.

    Tässä on tiivistelmä siitä, mitä evankeliumiin kuuluu:
    Ap.t. 2
    37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

    Jae 37 osoittaa, että heillä oli usko. Muut evankeliumiin kuuluvat vaiheet ovat parannus, kaste syntien anteeksi saamiseksi ja Pyhän Hengen saaminen. Se saadaan kätten päällepanon kautta:
    Ap.t. 8
    14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
    15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
    16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    sitä, että luterilaisen opin mukaan kasteella ei ole merkitystä ihmisen pelastuksen kannalta:

    Kysymys ei kai ollut kristillisestä kasteesta vaan mormonien taikamenoista.

    Äänestä

  • Sivullinen. kirjoitti:

    Kysymys ei kai ollut kristillisestä kasteesta vaan mormonien taikamenoista.

    On monia erilaisia ns. kristillisiä kasteita. Mikä niistä on oikea ja missä iässä?

    On vain yksi oikea kaste ja se on valtuudella suoritettu uskovan kaste upottamalla. Silloin syntyy liitto syntien anteeksisaamiseksi. Sen jälkeen ihmisen tulee kestää uskossa, parannuksessa ja totuuden noudattamisessa loppuun asti.

    että kasteen liittoa vaalitaan jatkuvan parannuksenteon kautta ja uudistamalla se joka kerta nauttimalla sakramentin. Kun nautimme sakramenttia meidän tulee tehdä se syntiemme anteeksisaamiseksi, kun olemme tehneet niistä parannuksen. Siis tarkoitan tällä sitä, että kukaan ei pysty elämään synnittömästi kasteen jälkeenkään, paitsi yksin Jeesus Kristus, joka oli ainoa synnitön ihminen maanpäällä.

    Unski

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    sitä, että luterilaisen opin mukaan kasteella ei ole merkitystä ihmisen pelastuksen kannalta:

    "Luterilaisen ja yleisen kristillisten kirkkojen teologian mukaan sijaiskaste ei vaikuta edesmenneen iäisyyskohtaloon mitenkään. Se ei tee tyhjäksi hänen uskoaan tai muuta sitä mihinkään."?

    Miksi sitten alkukirkossa oli kasteita kuolleiden puolesta?:

    1. Kor. 15
    29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?

    Kuolleillekin on julistettu evankeliumi:
    1. Piet. 4
    6 Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset. [1. Piet. 3:19]

    Evankeliumiin kuuluu ehdottomasti myös kaste, sillä muuten se on toisenlaista evankeliumia, jonka saarnaajat ovat kirottuja:
    Gal. 1:8
    Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu. [1. Kor. 16:22]
    Gal. 1:9
    Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.

    Tässä on tiivistelmä siitä, mitä evankeliumiin kuuluu:
    Ap.t. 2
    37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

    Jae 37 osoittaa, että heillä oli usko. Muut evankeliumiin kuuluvat vaiheet ovat parannus, kaste syntien anteeksi saamiseksi ja Pyhän Hengen saaminen. Se saadaan kätten päällepanon kautta:
    Ap.t. 8
    14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
    15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
    16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

    Luterilaisen opin mukaan kasteella on suuri merkitys pelastuksen asiassa. Martti Lutherin kirjoittama katekismus sanoo kasteesta:

    "Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

    MITKÄ OVAT NÄMÄ JUMALAN SANAT JA LUPAUKSET? VASTAUS:

    Ne, jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

    MITEN VEDELLÄ VOI OLLA NÄIN SUURI VAIKUTUS? VASTAUS:

    Sitä ei vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja ”uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”, niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa luvussa: ”Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma.”"

    Luterilainen oppi ei kuitenkaan tunnusta mahdollisuutta kuoleman jälkeiseen katumukseen ja uskoontulemiseen. Tämän takia myös kaste kuolleiden puolesta on merkityksetön.

    Alkukirkossa oli ilmeisesti joitakin, jotka harjoittivat kasterituaalia myös kuolleiden läheistensä puolesta. Tämä ei kuitenkaan ollut koskaan kirkossa yleisesti hyväksyttyä. Paavalin viittauskin puhuu vain "joistakin", jotka kastattavat itsensä kuolleiden puolesta. Samoin hän viittaa heihin sanomalla "he", eivät siis "me". Paavali itse ei siis moista tapaa harjoittanut.

    Äänestä

  • old_profile_25605 kirjoitti:

    tulkitaan tuo 1. Kor. 15:29 jae sellaiseksi, ettei olisi ollut kysymys yleisestä tavasta. Kun sanotaan jotkut, niin siihen voi ymmärtää sisältyvän saman, joka nytkin on voimassa, etteivät kaikki tee noita toimituksia. Tarvitaan temppelisuositus ja ymmärrystä kasteiden välttämättömyydestä myös henkimaailmaan siirtyneille. Kasteeseen kuolleiden puolesta on muitakin viitteitä kirkkohistoriasta:

    http://www.lightplanet.com/mormons/temples/baptism.html

    http://www.lightplanet.com/mormons/temples/baptism_ancient_nibley.html

    Kartagossa v¨. 375 jKr. pidetyn kirkolliskokouksen pöytäkirjoissa kerrotaan, että sen ajan kristityt harjoittivat sijaiskasteita kuolleiden puolesta. Tuon kokouksen kuudennessa kaanonissa vallalla oleva kirkko kieltää enää kastamasta kuolleiden puolesta.

    Epifanes, muuan neljännen vuosisadan kirjoittaja, on kirjoittanut merkionilaisista, kristillisestä lahkosta, jota hän vastusti:
    "Tässä maassa - tarkoita Aasiaa - ja vieläpä Galatiassakin heidän koulukuntansa kukoisti suuresti; meille on saapunut heistä perimätieto, että milloin ikinä heistä joku kuoli ilman kastetta, heillä oli tapana kastaa toisia heidän nimessään, jottei heidän ylösnousemuksessa pitäisi kärsiä rangaistusta" (Heresis XXVIII:7)

    Tuohon aikaan kirkossa oli tapahtunut jo luopuminen apostolisesta johdosta, mutta vielä oli jäljellä oikeita toimituksia lahkoksi sanottujen keskuudessa.

    Kyllähän tuo 1. Kor 15: on siksi selkeä, ettei sitä mitenkään voi esittämälläsi tavalla tulkita.

    29 "Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?"

    Luku kertoo ylösnousemuksesta johon uskominen on kristinuskon perusta. Tuossa jakeessa taas erikseen viitataan sellaisiin jotka eivät ylösnousemukseen usko.

    Miten tuota voisi lyhyesti selkeämmin sanoa? Siis kyse oli muunuskoisista jotka eivät uskoneet Jeesukseen, johon uskoon taas ylösnousemus oleellisena osana liittyy.

    Kristinuskon kaste taas on kertaluonteinen ja henkilökohtainen. Kristillinen kaste sai alkunsa Jeesuksen kaste ja lähetyskäskystä. Foinikialaisilla tai assyrialaisilla on ollut omat jumalansa ja mahdolliset kasteensa, mutta nämä toimitukset eivät ole kristillisiä.

    Kristilliseen kasteeseen liittyy merkityksiä, joita muissa uskonnoissa ei ole eikä ole koskaan ollut ennen Jeesusta. Jo alkukirkossa kaste ymmärrettiin oveksi seurakuntaan ja liittymiseksi kristilliseen kirkkoon.

    Kaste merkitsee myös syntien anteeksisaamista, perisynnistä ja muista synneistä vapautumista, sekä Pyhän Hengen saamista näkymättömästi. Kaste ymmärretään uudestisyntymisenä, jonka Pyhän Hengen saaminen vaikuttaa.

    Pelastustapahtuma on kastettavalle henkilökohtainen, hänen pelastuksensa kuolemasta sekä ylösnouseminen Jeesuksen kanssa.

    Toivoisin sinun taas kerran lukevan huolellisesti mainitun Kor. kirjeen po. luvun uudesta Raamatun käännöksestä.

    Kirjoitat: "Tuon kokouksen kuudennessa kaanonissa vallalla oleva kirkko kieltää enää kastamasta kuolleiden puolesta."

    Minusta on hyvin luonnollista, että kristillisten kirkkojen kokous on kuolleiden puolesta kastamisen kieltänyt kuten monia muitakin vanhanliiton juutalaisuudesta ja ns. pakanauskoista periytyneitä turhia tai suorastaan UT:n kieltäviä tapoja.

    Viittaat myös "Karthagossa v¨. 375 jKr. pidetyn kirkolliskokouksen pöytäkirjoissa kerrotaan, että sen ajan kristityt harjoittivat sijaiskasteita kuolleiden puolesta."

    Oletko varma, että tuollaisessa pöytäkirjassa mainitaan kuolleiden puolesta tehtävät kasteet kristittyjen suorittamina toimenpiteenä.

    Mikähän ja minkä luonteinen kirkolliskokous tuo mainitsemasi 375 pidetty kokous lopulta oli. Ekumeenista konsiileista en tuollaista löytänyt, eli ketkä mainitsemasi kokoukseen ovat osallistuneet?

    Varsinaisia ekumeenisia kirkolliskokouksia on ollut ainoastaan seitsemän joita ovat:

    Katolisen, ortodoksisen, orientaalisortodoksisen ja idän assyrialaisen kirkon tunnustamat ekumeeniset kirkolliskokoukset:

    1. Nikean ensimmäinen kirkolliskokous, joka kokoontui v. 325 Nikeassa

    2. Konstantinopolin ensimmäinen kirkolliskokous, joka kokoontui v. 381 Konstantinopolissa

    Tämän jälkeen pidettyjä kirkolliskokouksia idän assyrialainen kirkko ei hyväksy ekumeenisiksi. Tämä johtuu nestoriolaisuutta koskeneista oppiriidoista.

    Katolisen, ortodoksisen ja orientaalisortodoksisen kirkon tunnustama ekumeeninen kirkolliskokous:

    3. Efesoksen kirkolliskokous, joka kokoontui v. 431 Efesoksessa

    Tämän jälkeen pidettyjä kirkolliskokouksia ei orientaalisortodoksinen kirkko tunnusta ekumeenisiksi. Tämä johtuu monofysitismiä koskeneista oppiriidoista.

    Katolisen ja ortodoksisen kirkon tunnustamat ekumeeniset kirkolliskokoukset:

    4. Khalkedonin kirkolliskokous, joka kokoontui v. 451 Khalkedonissa

    5. Konstantinopolin toinen kirkolliskokous, joka kokoontui v. 553 Konstantinopolissa

    6. Konstantinopolin kolmas kirkolliskokous, joka kokoontui v. 680–692 Konstantinopolissa ja Trullossa

    7. Nikean toinen kirkolliskokous, joka kokoontui v. 787 Nikeassa ja Konstatinopolissa.

    Viittaat myös Heresis XXVIII:7. Tuollaista lähdeteosta en tunne puhutaanko siinä todella Jeesuksen ylösnousemukseen uskovista kristityistä?

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    että kasteen liittoa vaalitaan jatkuvan parannuksenteon kautta ja uudistamalla se joka kerta nauttimalla sakramentin. Kun nautimme sakramenttia meidän tulee tehdä se syntiemme anteeksisaamiseksi, kun olemme tehneet niistä parannuksen. Siis tarkoitan tällä sitä, että kukaan ei pysty elämään synnittömästi kasteen jälkeenkään, paitsi yksin Jeesus Kristus, joka oli ainoa synnitön ihminen maanpäällä.

    Unski

    meiltä syntiä vaan katumattomalla saattaa jopa sitä pahentaa. Sakramentti ei ole mikään syntien anteeksisaamisen automaatti

    Sakramenttiin valmistautumisessa meidän on ensiksikin tiedostettava syntimme. Omahyväisyyden tilassa vastaanotettu sakramentti ei ole meille hyväksi.

    Syntiemme tiedostaminen edellyttää meiltä ensiksikin rehellistä ja perusteellista itsetutkiskelua, jossa pyrimme tiedostamaan ja tunnustamaan syntimme itsellemme, jonka jälkeen on hyväksi tunnustaa väärät tekomme jollekin toiselle ihmiselle (rippi) ja Jumalalle.

    Vasta seuraavan katumuksen jälkeen voimme osallistua ehtoollisen sakramenttiin ja se on meille hyödyllinen. Muutoin koemme katumattoman hengellisen kuoleman, jääden vakavaan taantumuksen tilaan.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    sen ymmärrän.

    Unski

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Kyllähän tuo 1. Kor 15: on siksi selkeä, ettei sitä mitenkään voi esittämälläsi tavalla tulkita.

    29 "Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?"

    Luku kertoo ylösnousemuksesta johon uskominen on kristinuskon perusta. Tuossa jakeessa taas erikseen viitataan sellaisiin jotka eivät ylösnousemukseen usko.

    Miten tuota voisi lyhyesti selkeämmin sanoa? Siis kyse oli muunuskoisista jotka eivät uskoneet Jeesukseen, johon uskoon taas ylösnousemus oleellisena osana liittyy.

    Kristinuskon kaste taas on kertaluonteinen ja henkilökohtainen. Kristillinen kaste sai alkunsa Jeesuksen kaste ja lähetyskäskystä. Foinikialaisilla tai assyrialaisilla on ollut omat jumalansa ja mahdolliset kasteensa, mutta nämä toimitukset eivät ole kristillisiä.

    Kristilliseen kasteeseen liittyy merkityksiä, joita muissa uskonnoissa ei ole eikä ole koskaan ollut ennen Jeesusta. Jo alkukirkossa kaste ymmärrettiin oveksi seurakuntaan ja liittymiseksi kristilliseen kirkkoon.

    Kaste merkitsee myös syntien anteeksisaamista, perisynnistä ja muista synneistä vapautumista, sekä Pyhän Hengen saamista näkymättömästi. Kaste ymmärretään uudestisyntymisenä, jonka Pyhän Hengen saaminen vaikuttaa.

    Pelastustapahtuma on kastettavalle henkilökohtainen, hänen pelastuksensa kuolemasta sekä ylösnouseminen Jeesuksen kanssa.

    Toivoisin sinun taas kerran lukevan huolellisesti mainitun Kor. kirjeen po. luvun uudesta Raamatun käännöksestä.

    Kirjoitat: "Tuon kokouksen kuudennessa kaanonissa vallalla oleva kirkko kieltää enää kastamasta kuolleiden puolesta."

    Minusta on hyvin luonnollista, että kristillisten kirkkojen kokous on kuolleiden puolesta kastamisen kieltänyt kuten monia muitakin vanhanliiton juutalaisuudesta ja ns. pakanauskoista periytyneitä turhia tai suorastaan UT:n kieltäviä tapoja.

    Viittaat myös "Karthagossa v¨. 375 jKr. pidetyn kirkolliskokouksen pöytäkirjoissa kerrotaan, että sen ajan kristityt harjoittivat sijaiskasteita kuolleiden puolesta."

    Oletko varma, että tuollaisessa pöytäkirjassa mainitaan kuolleiden puolesta tehtävät kasteet kristittyjen suorittamina toimenpiteenä.

    Mikähän ja minkä luonteinen kirkolliskokous tuo mainitsemasi 375 pidetty kokous lopulta oli. Ekumeenista konsiileista en tuollaista löytänyt, eli ketkä mainitsemasi kokoukseen ovat osallistuneet?

    Varsinaisia ekumeenisia kirkolliskokouksia on ollut ainoastaan seitsemän joita ovat:

    Katolisen, ortodoksisen, orientaalisortodoksisen ja idän assyrialaisen kirkon tunnustamat ekumeeniset kirkolliskokoukset:

    1. Nikean ensimmäinen kirkolliskokous, joka kokoontui v. 325 Nikeassa

    2. Konstantinopolin ensimmäinen kirkolliskokous, joka kokoontui v. 381 Konstantinopolissa

    Tämän jälkeen pidettyjä kirkolliskokouksia idän assyrialainen kirkko ei hyväksy ekumeenisiksi. Tämä johtuu nestoriolaisuutta koskeneista oppiriidoista.

    Katolisen, ortodoksisen ja orientaalisortodoksisen kirkon tunnustama ekumeeninen kirkolliskokous:

    3. Efesoksen kirkolliskokous, joka kokoontui v. 431 Efesoksessa

    Tämän jälkeen pidettyjä kirkolliskokouksia ei orientaalisortodoksinen kirkko tunnusta ekumeenisiksi. Tämä johtuu monofysitismiä koskeneista oppiriidoista.

    Katolisen ja ortodoksisen kirkon tunnustamat ekumeeniset kirkolliskokoukset:

    4. Khalkedonin kirkolliskokous, joka kokoontui v. 451 Khalkedonissa

    5. Konstantinopolin toinen kirkolliskokous, joka kokoontui v. 553 Konstantinopolissa

    6. Konstantinopolin kolmas kirkolliskokous, joka kokoontui v. 680–692 Konstantinopolissa ja Trullossa

    7. Nikean toinen kirkolliskokous, joka kokoontui v. 787 Nikeassa ja Konstatinopolissa.

    Viittaat myös Heresis XXVIII:7. Tuollaista lähdeteosta en tunne puhutaanko siinä todella Jeesuksen ylösnousemukseen uskovista kristityistä?

    Turust

    on tulkintasi tuosta 1. Kor. 15:29 jakeesta.

    Jakeesssa santaan näin:
    29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?
    Aikaisempi käännös:
    29 Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?

    Tuolla Paavali osoitti uskoa kuolleiden ylösnousemukseen eikä yht'äkkiä hypännyt puhumaan joistakin tai niistä, jotka kastattavat itsensä kuolleiden puolesta, vaikka eivät usko edes siihen. - Ei sovi tyyliin eikä siihen, että silloinkaan olisi ollut niin järjettömiä, että tekevät kasteita, joihin eivät edes usko. - Ehei, veljeni Turust, koeta saada ajatuksesi järjestykseen ja irti tuosta piintyneestä hokemastasi, joka on tullut tutuksi jo vuosien keskustelujemme aikana.

    että mormonit kastattavat itseään kuolleiden puolesta ei se minua mitenkään häiritse.

    Ajatuskin kristillisen kasteen suorittamisesta jonkun puolesta on kuitenkin täysin vieras eikä tuollaista käytäntöä voi mitenkään perustella Raamatulla ei varsinkaan 1. Kor. 15:29 jakeella oli sitten kyseessä uusi- tai vanhempi Raamatun käännös. Eihän tuossa tarvita edes mitään tulkintaa, asia on sanottu täysin selvästi.

    Raamatun käännös vuodelta Biblia 1776 1. Kor. 15:29 ilmaisee asian

    29 "Mitä ne muutoin tekevät, jotka itsensä kastaa antavat kuolleitten päälle, jollei kuolleet nouse ylös? Miksi he siis antavat kuolleitten päälle itseänsä kastaa?"

    Kyllähän Paavali tuossa puhuu hyvin selkeästi muista kuin omista seurakuntalaisistaan. Huomaa nyt hyvänen aika sanat "ne" ja "he" ja uudemmassa painoksessa "jotkut" ja "miksi he".

    Nimenomaan Paavali todella puhuu ylösnousemuksesta. Mormonit taas yrittävät perustella 1. Kor. 15:29 jakeella oman kuolleiden sijaiskasteensa.

    Siis vielä kerran Paavali ei ole UT:n mukaan opettanut kuolleiden kasteesta, eikä yleensäkään mistään sijaiskasteista. Kristinusko taas on Raamattuun perustuva usko, johon ei kuulu kuolleiden sijaiskastetta eikä mistään kristillisestä lähteestä tule esiin yleensäkään sijaiskasteen mahdollisuutta vaan kaste on aina henkilökohtainen.

    Mikäli joku katsoo tarpeelliseksi suorittaa sijaiskasteita tuskin mikään sitä voi estää, mutta Raamattuun eikä yleensä kristinuskoon ei sitä voi, eikä pidä liittää.

    Valitettavasti olen joutunut sinulle monesti vastaamaan tähän samaan väitteeseesi johon näytät olevan piintynyt.

    Mikäli haluat todistaa kuolleiden sijaiskasteiden tarpeellisuudesta olet vapaa sen tekemään, kunhan et käytä siinä perusteena Pyhää Raamattua, josta ei löydy asialle vähäisintäkään tukea.

    Minusta Jeesus kehottaa meitä tekemään rakkauden tekoja eläville lähimmäisillemme, ei kuolleille.

    Jotensakin makaaberi ajatus, - kuollut lähimmäinen.

    - kuollut lähimmäinen - mutta ei ehkä kuitenkaan Jumalan mielestä.
    Jo Vanhan testamentin Noomi sanoi miniälleen:
    "Siunatkoon häntä Herra, joka on aina muistanut niin eläviä kuin kuolleita" (Ruut 2:20). Onneksi näin on, sillä mekin kaikki olemme kohta kuolleita.
    Erityisesti roomalaiskatolisessa kirkossa tehdään paljonkin rakkauden tekoja kuolleille lähimmäisille. Vainajien puolesta rukoillaan, ja heille ostetaan sielunmessuja ja aneita.
    Myös kaste kuolleiden puolesta oli käytössä alkukristillisessä seurakunnassa.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    että mormonit kastattavat itseään kuolleiden puolesta ei se minua mitenkään häiritse.

    Ajatuskin kristillisen kasteen suorittamisesta jonkun puolesta on kuitenkin täysin vieras eikä tuollaista käytäntöä voi mitenkään perustella Raamatulla ei varsinkaan 1. Kor. 15:29 jakeella oli sitten kyseessä uusi- tai vanhempi Raamatun käännös. Eihän tuossa tarvita edes mitään tulkintaa, asia on sanottu täysin selvästi.

    Raamatun käännös vuodelta Biblia 1776 1. Kor. 15:29 ilmaisee asian

    29 "Mitä ne muutoin tekevät, jotka itsensä kastaa antavat kuolleitten päälle, jollei kuolleet nouse ylös? Miksi he siis antavat kuolleitten päälle itseänsä kastaa?"

    Kyllähän Paavali tuossa puhuu hyvin selkeästi muista kuin omista seurakuntalaisistaan. Huomaa nyt hyvänen aika sanat "ne" ja "he" ja uudemmassa painoksessa "jotkut" ja "miksi he".

    Nimenomaan Paavali todella puhuu ylösnousemuksesta. Mormonit taas yrittävät perustella 1. Kor. 15:29 jakeella oman kuolleiden sijaiskasteensa.

    Siis vielä kerran Paavali ei ole UT:n mukaan opettanut kuolleiden kasteesta, eikä yleensäkään mistään sijaiskasteista. Kristinusko taas on Raamattuun perustuva usko, johon ei kuulu kuolleiden sijaiskastetta eikä mistään kristillisestä lähteestä tule esiin yleensäkään sijaiskasteen mahdollisuutta vaan kaste on aina henkilökohtainen.

    Mikäli joku katsoo tarpeelliseksi suorittaa sijaiskasteita tuskin mikään sitä voi estää, mutta Raamattuun eikä yleensä kristinuskoon ei sitä voi, eikä pidä liittää.

    Valitettavasti olen joutunut sinulle monesti vastaamaan tähän samaan väitteeseesi johon näytät olevan piintynyt.

    Mikäli haluat todistaa kuolleiden sijaiskasteiden tarpeellisuudesta olet vapaa sen tekemään, kunhan et käytä siinä perusteena Pyhää Raamattua, josta ei löydy asialle vähäisintäkään tukea.

    Minusta Jeesus kehottaa meitä tekemään rakkauden tekoja eläville lähimmäisillemme, ei kuolleille.

    Jotensakin makaaberi ajatus, - kuollut lähimmäinen.

    Turust

    Siihen luuluu ehdottomasti kaste. Jos sitä ei ole ollut tilaisuus saada eläessään, niin sen voi ottaa vastaan sijaistoimituksena. Monet elleivät jopa kaikki muut kristilliset kirkot MAP-kirkkoa lukuun ottamatta, tekevät hätäkasteita, koska uskotaan, että kaste on välttämätön. Kaste kuolleiden puolesta on johdonmukainen seuraus siitä, että kaste on välttämätön, jotta syntyisi liitto syntien anteeksisaamiseksi. Henkimaailmassa oleva kuollut voi ottaa sen vastaan tai hylätä.

    Tuo 1. Kor. 15:29 kohta ei suinkaan ole selvästi tulkittavissa tavallasi. Pelkät sanat "jotkut" tai "he" eivät oikeuta sellaiseen tulkintaan, jota käytät. Vaikka Raamatussa ei ole tuosta enemmän, niin siellä on useita kohtia, jotka kertovat evankeliumin saarnaamisesta kuolleille - siis myös kasteesta kerrotaan.

    Oletko jättänyt tutkimatta antamani linkit?

    http://www.lightplanet.com/mormons/temples/baptism.html

    http://www.lightplanet.com/mormons/temples/baptism_ancient_nibley.html

    Niissä on viitteitä moniin historiallisiin lähteisiin tästä asiasta.

    Tuo on uutta liittorintamalla. Milloinkas tuollainen liitto on solmittu?

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Tuo on uutta liittorintamalla. Milloinkas tuollainen liitto on solmittu?

    Ap.t. 22:16
    Joh. 3:5
    Ap.t. 2:38

    Ilman kastetta ei ole syntien anteeksisaamista. Etkö ole ennen kuullut puhuttavan kasteen liitosta? Evankeliumin liitto syntien anteeksisaamiseksi otetaan vastaan uskovan upotuskasteessa, joten sitä sanotaan kasteen liitoksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ap.t. 22:16
    Joh. 3:5
    Ap.t. 2:38

    Ilman kastetta ei ole syntien anteeksisaamista. Etkö ole ennen kuullut puhuttavan kasteen liitosta? Evankeliumin liitto syntien anteeksisaamiseksi otetaan vastaan uskovan upotuskasteessa, joten sitä sanotaan kasteen liitoksi.

    nytkö sitten Raamattu on vaihteeksi viimeisen päälle luotettava ja erehtymätön?

    Olen kyllä kuullut puhuttavan kasteen liitosta, mutta Raamatussa sellaista asia ei mainita. Uusi liitto sensijaan mainitaan hyvin usein ja se solmittiin veren kautta, ei veden.
    Evankeliumin liittoakaan en löydä Raamatusta, en ainakaan sen sisältöisenä, kuin sinä sitä opetat. Tuo Apt. 22:16 ei näet opeta kasteen pelastavaa vaikutusta, vaan sitä, että syntinen huutaa ensitöikseen avukseen Pelastajaa.

    Äänestä

  • kiinostaa. Voisitko kopioida asiaa koskevan kohdan. Kaltaiseni tavallinen syntinen törmää tällaiseen esteeseen Note: Advanced Search is only available to registered users of Oxford Scholoarship Online.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    kiinostaa. Voisitko kopioida asiaa koskevan kohdan. Kaltaiseni tavallinen syntinen törmää tällaiseen esteeseen Note: Advanced Search is only available to registered users of Oxford Scholoarship Online.

    Turust

    kopioida.
    Meillä jokaisella on esteemme.
    Jos asia kiinnostaa tarpeeksi, voitat kyllä esteesi. Tai sitten et. Mutta et voi olettaa, että joku tekee korvauksetta puolestasi kaiken. Yleensä ihmiset kiittävät, jos heille antaa jonkin hyvän lähteen, eivätkä suinkaan ala vaatia vielä tekstiäkin. Sinä toimit ihan päinvastaisesti.

    Äänestä

  • monesti vuosisatojen aikana, kuten aikuiset vai lapset, rituaali vai uudestisyntyminen jne.

    Oliko alkukirkko muka yhtenäinen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eettistäkö muka kirjoitti:

kuiolleiden lupaa ei kysytä-heidän oma mahdollinen uskonnollisuus mitätöidään tällä tavoin.

Ja miten on hautarauhan laita?

Kyllä ihmisillä tulee olla oikeus kieltäytyä tällaisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu