Hei kaikille!
Olen totaalisen hukassa. Tarkoitan tuolla lauseella sitä että olen kadottanut elämäni nuoran jota seurata. Minulla ei ole tietä jota seurata, suuntaa jota kohti elää tai mitään jota odottaisin. Elämäni on kuin korttitalo joka on rakennettu tuulisen kummun huipulle. Pelkään että kohta tulee niin iso tuulenpuuska joka kaataa korttitaloni ja vie sadat korttini mennessään taivaalle.
Minulla ei ole mitään syytä elää. Olen kohta 30-vuotias mies ja päällisin puolin minulla on kaikki hyvin. Olen töissä, minulla on hieno koti, elän suht onnellisessa parisuhteessa, lapsia ei ole, kavereita on, kivoja harrastuksia löytyy ja näytän ulospäin siltä että kaikki olisi miehellä hyvin. Mutta sisällä minua kalvaa tyhjyys, ääretön tyhjyys. No nyt jotkin varmasti ajattelevat että tää on se kuuluisa kolmenkympin kriisi jne. Mutta olen tuntenut näin jo vuosia.
Olen miettinyt sitä että mikä on minun tarkoitukseni tässä maailmassa? Mikä on elämäntehtäväni ja paikkani? Miksi olen täällä? Sukua jatkamassa tietysti mutta en koe että se riittää minulle. Tietysti en voi tietää miltä tuntuu olla isä koska minulla ei ole lapsia. Ehkä se on se tarkoitus jota kaipaan.
Olen yrittänyt löytää avainta onneen lukemalla lukemattomia kirjoja joissa puhutaan itsensä kehittämisestä ja onnellisesta elämästä. Mutta sieltäkään en ole löytänyt vastauksia siihen miksi minä olen täällä.
Uskonto. Olen miettinyt paljon että löytyisikö vastauksia raamatusta? Uskon että on olemassa jokin suuri voima joka hallitsee tätä maailmaa mutta en osaa sanoa uskonko Jumalaan tai Jeesukseen. He eivät ole koskaan puhuneet minulle mutta ihmeitä olen kokenut. Haluaisin kovasti uskoa johonkin. Haluaisin uskoa Jumalaan mutta en koe tai tunne sitä. Miksi? Kutsuuko Jumala ihmisiä luokseen? Sitä en tiedä.
Tarvitsen elämääni suunnan. Tarvitsen uskon, halun, suunnan, tavoitteen, unelman ja tarkoituksen. Mistä löydän nuo? En kaipaa mitään, halua mitään tai tavoittele mitään.
Minulle tärkeitä arvoja ovat ahkeruus, avuliaisuus, rohkeus ja rehellisyys. Yritän elää joka päivä seuraten noita hyveitä. Mutta se ei riitä. Sydämmeni on täynnä rakkautta mutta silti se on niin tyhjä. Miten saisin sen täyttymään elämällä? Tunteeko joku samoin kuin minä ja on löytänyt sisäisen palon elämälle?
Olen totaalisen hukassa. Tarkoitan tuolla lauseella sitä että olen kadottanut elämäni nuoran jota seurata. Minulla ei ole tietä jota seurata, suuntaa jota kohti elää tai mitään jota odottaisin. Elämäni on kuin korttitalo joka on rakennettu tuulisen kummun huipulle. Pelkään että kohta tulee niin iso tuulenpuuska joka kaataa korttitaloni ja vie sadat korttini mennessään taivaalle.
Minulla ei ole mitään syytä elää. Olen kohta 30-vuotias mies ja päällisin puolin minulla on kaikki hyvin. Olen töissä, minulla on hieno koti, elän suht onnellisessa parisuhteessa, lapsia ei ole, kavereita on, kivoja harrastuksia löytyy ja näytän ulospäin siltä että kaikki olisi miehellä hyvin. Mutta sisällä minua kalvaa tyhjyys, ääretön tyhjyys. No nyt jotkin varmasti ajattelevat että tää on se kuuluisa kolmenkympin kriisi jne. Mutta olen tuntenut näin jo vuosia.
Olen miettinyt sitä että mikä on minun tarkoitukseni tässä maailmassa? Mikä on elämäntehtäväni ja paikkani? Miksi olen täällä? Sukua jatkamassa tietysti mutta en koe että se riittää minulle. Tietysti en voi tietää miltä tuntuu olla isä koska minulla ei ole lapsia. Ehkä se on se tarkoitus jota kaipaan.
Olen yrittänyt löytää avainta onneen lukemalla lukemattomia kirjoja joissa puhutaan itsensä kehittämisestä ja onnellisesta elämästä. Mutta sieltäkään en ole löytänyt vastauksia siihen miksi minä olen täällä.
Uskonto. Olen miettinyt paljon että löytyisikö vastauksia raamatusta? Uskon että on olemassa jokin suuri voima joka hallitsee tätä maailmaa mutta en osaa sanoa uskonko Jumalaan tai Jeesukseen. He eivät ole koskaan puhuneet minulle mutta ihmeitä olen kokenut. Haluaisin kovasti uskoa johonkin. Haluaisin uskoa Jumalaan mutta en koe tai tunne sitä. Miksi? Kutsuuko Jumala ihmisiä luokseen? Sitä en tiedä.
Tarvitsen elämääni suunnan. Tarvitsen uskon, halun, suunnan, tavoitteen, unelman ja tarkoituksen. Mistä löydän nuo? En kaipaa mitään, halua mitään tai tavoittele mitään.
Minulle tärkeitä arvoja ovat ahkeruus, avuliaisuus, rohkeus ja rehellisyys. Yritän elää joka päivä seuraten noita hyveitä. Mutta se ei riitä. Sydämmeni on täynnä rakkautta mutta silti se on niin tyhjä. Miten saisin sen täyttymään elämällä? Tunteeko joku samoin kuin minä ja on löytänyt sisäisen palon elämälle?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kerrot etsiväsi suuntaa elämällesi, jotain sisäiseen tyhjyyteesi, jotain sellaista mitä ei saada marketista rahalla.
Miksi täyttää sisäinen tyhjyys jollain sellaisella, mitä ei oikeasti ole olemassa? Etkö voisi hieman katsoa jotain sellaista, joka on olemassa?
Kerrot lukeneesi Raamattua, mutta ei siitäkään ole ollut apua, kuten niin monille muille, jotka ovat siitä vastaavassa tilanteessa avun saaneet.
Ehkäpä olet totaalisesti hukassa, vai vieläkö jaksaisit kiinnittää katseesi johonkin sellaiseen, mikä on aidosti olemassa olevaa hengellistä, ei itse tehtyä itsensä tsemppaamista? Entä jos se saa oman itsen näyttämään toivottomalta, ehkä se silloin jo on liikaa? Vaikka avaisi näkymän johonkin uuteen todellisuuteen, jossa itse on todellisestikin toivoton tapaus?
Suunta kohti oman itsen toivottomuutta, mutta samalla täyttä vapautta? Onko se tuo:
http://www.kotisatama.net/fi/usko/todistajat/todistaja.php?julkaisupv=2002-10-21&otsikko=Todistus!
Kiitos vastauksestasi. Kysyit "miksi täyttää sisäinen tyhjyys jollain sellaisella, mitä ei oikeasti ole olemassa?". Uskon, että jokainen ihminen on hyvä jossakin asiassa. Jokainen on ns. "syntynyt" tekemään jotain. Jokaiselle voisi olla jokin tehtävä, syy tai tarkoitus tässä maailmassa. Jotkut löytävät, keksivät tai sattumalta kohtaavat sen asian ja alkavat sitä toteuttaa. Jotkut taas eivät sitä halua tai osaa etsiä ja elävät siksi loppuelämänsä keskinkertaisuuden ympäröimänä ilman täyttymyksen ja tarkoituksen tunnetta. Itse haluan sen tarkoituksen löytää mistä saan suurimman tyydytyksen tunteen. Mutta mistä sen löydän? Se voi olla periaatteessa mitä vain. Mä tykkään auttaa ihmisiä. Se voisi olla mun elämäni suuri tarkoitus. Siitä voisin saada tunteen joka täyttäisi tyhjyyden. Mutta olet täysin oikeassa siinä että kannattaisi katsoa jotain sellaista joka on jo olemassa. En arvosta niitä hienoja asioita joita mulla on elämässä. Pidän niitä itsestäänselvyyksinä, ne ei merkkaa mulle paljoakaan. Oon itse asiassa onnekas ja elän lottovoittajana paratiisissa. Mulla on ihmisiä, koti, työ, terveys, vapaus ja kaikkea mitä ihminen ikinä voisi tarvita. Ehkä ymmärrän omaisuuteni merkityksen vasta kun menetän sen...
En ole lukenut Raamattua, taisin olla hiukan epäselvä aiemmassa kirjoituksessani. Mutta haluaisin kyllä lukea sitä. Ehkä Jumala voisi opastaa minut tielle jota pitkin on hyvä kulkea ja joka täyttää elämäni päivät onnella ja ilolla...
Lueskellessani näitä palstoja huomasin erään kirjoittajan kertovan kirjasta, joka oli tehnyt häneen aikoinaan vaikutuksen. Pidän itse lukemisesta, joten etsin tuon kirjan käsiini ja luin sen. Kirja oli oikein mukaansatempaava romaani, joka kertoi samalla päähenkilön etsinnästä ja nyt kun tuo kirja on tuoreessa muistissa huomaan kirjoituksessasi paljon samoja piirteitä kuin tuolla päähenkilöllä. Kirja oli Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus. Tämä siis edelleen kierrätettynä kirjavinkkinä, jos lueskelet tuollaista kirjallisuutta.
Ihmisen sisäinen kaipuu elämän merkityksen ymmärtämiseen ei taida olla mitenkään uusi asia. Augistunus kirjoittaa siitä kirkkoisänä ja havaintojensa perusteella huomaa, ettei ihmisen sielu löydä lepoa ennen kuin löytää sen Jumalan yhteydessä koettavan täysipainoisen elämän myötä. Ihmisen sydämen kaipuu ei ole mitenkään ihmisestä irrallinen asia, vaikka siitä on tehty hieman sellainen samalla kun ihminen on irtaantunut niin luonnosta kuin itsestään.
Eräs tuosta kaipuusta kertova runo alkaa:
” He kaipaavat jotakin,
kaikki suomalaiset kaipaavat jotakin,
koko ihmiskunta kaipaa sydämessään jotakin.
Selittämätön kaipaus kaihertaa jokaista rintaa.
He eivät tiedä, mistä tosiasiassa on kysymys,
he selittävät sen kukin omalla tavallaan...”
koko runo löytyy tuon sivun loppuosasta:
http://www.kolumbus.fi/laineet/300303.html
Siis täyttämään tyhjiön elämässä. Miksi uskon tarvisi juuri olla kristinusko?
Onko usko edes elämän tärkein asia?
Parempi kirja on minun mielestäni Waltarin Turms Kuolematon. Siinä päähenkilö matkaa läpi koko elämänsä etsien jotakin. Lähinnä kirja mielestäni kuvaa matkan tärkeyttä, eikä niinkään perille pääsyä.
Jos yrittäisin selittää tätä, niin voisi lähteä vaikka siitä kysymyksestä, miksi ei vaikkapa eläinsuojeluaate voisi täyttää jonkin tuntemattoman kaipuuta. Tällaisten aatteiden kohdalla näkisin niin, että ne eivät tarjoa mitään vastauksia sellaisiin perimmäisiin kysymyksiin, joissa puhutaan olemassaolon tarkoituksesta tai niihin ihmiskunnan yhteisiin kysymyksiin, mistä tulemme ja minne menemme. Niillä voi yrittää täyttää elämäänsä, mutta ne eivät anna mitään pysyvää ratkaisua.
Jos taas ajatellaan, että olisi löydettävä vastauksia noihin perimmäisiin kysymyksiin, niin miksipä ei silloin alkaisi tutkia filosofisia käsityksiä etsien niistä mahdollista totuutta. Kuitenkin niitä tutkiessa saattaa huomata niiden pyörivän kaukana todellisen elämän kysymyksistä. Voidaan esittää hienoja periaatteita ja käsiteanalyyseja, mutta niidenkin tarjonta oman elämän kohdalla voi jäädä melko kauas abstraktille tasolle arjen keskellä.
Uskontojakin on toki paljon valittavana, mutta jo sellainen yksinkertainen vaatimus, että niiden pitäisi perustua todellisiin tapahtumiin, karsii niistä suurimman osan pois. Kristinuskossa on vielä sellainen erityispiirre, että siinä puhutaan Jumalasta rakkautena. Siis ei rakkaudesta Jumalana, vaan Jumalasta rakkautena. Sellainen rakkaus ja hyväksyntä koko sen pohjana, miten elämäänsä katsoo, voi antaa ihan todellisia merkityksiä asioille.
Kristinuskon perusta on sekä opetuksissa, todellisissa tapahtumissa, että hengellisyyden oivaltamisessa. Se avartaa näkökulmaa ja synnyttää ihmisen sisimmässä jotain ihan todellista uutta. Se ei vain puhu rakkaudesta ja elämästä, vaan se on elävää elämää sellaisen rakkauden yhteydessä, joka on kestävä pohja koko elämälle. Se tarjoaa älyllisiä haasteita ja johtaa näkemään elämän merkityksen hyvin syvällä tavalla. Opilliset, kokemukselliset ja konkreettiset asiat muodostavan hienon kokonaisuuden, jonka pohjalta maailman voi nähdä myös hienona paikkana ja elämän paitsi hyvin syvällä tavalla merkityksellisenä, myös erittäin konkreettisena. Joillekin, kuten minulle on tärkeää, että se on tiedollisesti oikeutettu ja hyvin perusteltavissa, ei pelkkä aate tai harrastus, vaan elämänmuoto. Hengellisyyden merkitystä tässä ei voi liikaa korostaa, mutta se ei ole pää pilvissä kulkemista, vaan sydän taivaassa ja jalat tukevasti maassa elämistä. Henkilökohtaisesti en pystyisi perustelemaan uskon oikeutusta ilman kristinuskoa, niin perustava ero sillä on mielestäni monenlaiseen maailmasta löytyvään uskonnollisuuteen ja erilaisiin uskonnollisiin rituaaleihin.
Voisitko olla masentunut? Masennushan voi kroonistua ja kestää lievänä useita vuosia ihmisen ollessa kuitenkin työkykyinen ja päällisin puolin elämässä kiinni. Tuo hajoamisen tunne on tuttua itselleni. Ja se iskee kovimmin juuri silloin kun elämä on tasaisen hyvää ja seesteistä. Ikäänkuin tarvitsisin jonkun kriisin kokeakseni itseni ehjäksi. Melko paradoksaalista, mutta eikö elämä ole juuri sitä? Jos ihmisen olemassaolon sielullinen tarkoitus on kerätä oppia, kokemusta ihmiskehossa elämisestä tunteineen, kipuineen, kaikkineen, on aika loogista, että ihminen kokee tyhjyyttä juuri silloin kun asiat on hyvin. Tee matka itseesi tavalla tai toisella. Joku hyötyy terapiasta, toinen luontaishoidoista ja esoteerisesta kirjallisuudesta. Kolmas kovasta fyysisestä rasituksesta. Se, että tunnet tyhjyyttä, tai huomaat tyhjyyden, kertoo siitä, että sinussa on syvyyttä. Pelkkään pintaan ei mahdu mitään. Edes tyhjyyttä. Jos arvelet, että voisit olla masentunut, hae apua paikkakuntasi psykiatrian poliklinikalta. Jos taas koet, että meneillään on se "sielun pimeä yö", eli pimeä aika juuri ennen auringonnousua, löydä keino mennä itseesi. Intuitioni sanoo, että sinun kannattaisi tutustua hieman toisenlaisiin elämäntarkoitusta kuvaaviin kirjoihin, mihin olet tähän asti tutustunut. Ainakin Helsingissä on mm. Era Nova ja Minä Olen-kaupat. Mene sinne. Kun oppilas on valmis, opettaja saapuu. Ja muista, että maailma ei ole hyvä eikä paha. Maailma vain on. Katsojasta riippuu, miltä se näyttää.
Oon hiukan masentunut välillä. Mutta se oikeastaan johtuu mun parisuhteesta, ei omasta elämästäni. En oo onnellinen mun parisuhteessa mutta en vain pääse irti. Avopuoliso on hieno ihminen mutta valitettavasti vain väärä mulle.
Juuri samoin tunnen kuin sinä eli ilmeisesti munkin tarvii välillä romahtaa että tunnen eläväni? Miksi ihminen haluaa itselleen pahaa jotta voisi taas elää? Onko se sitä että kun on ensin alhaalla ja pystyy sitten nousemaan sieltä, tulee hieno tunne selviytymisestä ja taas jaksaa jatkaa eteenpäin? Mutta noita kaatumisia ja nousemisia on tullut jo niin kauan että en haluaisi ja kestä niitä enää...
Niin, ehkä mun pitäisi lukea hieman erilaista kirjallisuutta jotta saisin erilaisempia näkökulmia asioihin? Tai itse asiassa tarvitsisin keskustelukumppanin kenen kanssa pohtia asioita. Mutta valitettavasti mulla ei sellaista ole koska avopuolisoni kanssa en voi puhua. Hän ei ole syvällinen tai keskustelutaitoinen.
Kirjeessään Spalatinukselle Luther sanoo vuonna 1520:
“Tiedän jo olevani paljon vapaampi päästyäni vihdoinkin varmuuteen siitä, että paavi on Antikristus“.
Luther, Schriften, vol. 21a, col. 234; translated in Waddington's 'History of the Reformation', vol. 1
"...koko tekaistu Paavius putoaa maahan, ja se osoittautuu pelkäksi valheeksi, koko maailmaa koskeneeksi petokseksi; te Jumalan kansan pilkkaajat, Raamatun sanan vääristelijät, nyt te seisotte julkisesti paljastettuina kaikkien ihmisten edessä; ja paavistien julistukset osoitetaan todisteiden avulla olevan väärämielisiä anti-kristuksen opinkappaleita!... Sillä nyt se verho joka peitti väärämielisyytenne vedetään syrjään, ja sen takaa paljastuu virheitä, petoksia, jokaista laatua olevia rikoksia, todellinen helvetti - jotka olette pystyneet peittämään tämän ohuen ja hataran vaahteranlehden, paaviuden, taakse. Niin siis todellisuudessa, paavius on, ja ei voikaan olla muuta kuin itsensä pahamaineisen anti-kristuksen valtakunta."
Ihan ekas, olet rohkea, älykäs ja tunteellinen,
tästä jatkan.
Kerroit että sulla on pinnallisesti kaikki hyvin,
en ole ennustajaeukko joka sanoo mitä
tehdä, mutta saman kokeneena huomasin että
en ollut onnellinen siinä elämässä (avioliitossa)
jota elin.
Niimpä, jotta taas jaksat rakastaa itseäsi,
katso peiliin, laita sun elämä järjestykseen,
usko, tulet viellä hymyilemäänkin, sulla
on onnellisuuteen kaikki avaimet ja paljon
annettavaa. Ison iso hali, moi !
Kiitos kehuistasi! =) Niitä on aina kiva saada. Yritän olla rohkea, älykäs olen jollain tasolla ja tunteellinen on varmasti.
Olet oikeassa, en ole onnellinen parisuhteessani kuten jo aiemmin kirjoitin. Mutta en vain pääse irti. Kerran olen jo lähtenyt mutta tulin takaisin.
Peiliin en ole vielä katsonut itseäni. Miten se on muuten niin vaikea tehdä? Miksi ihmisen on vaikea katsoa itseään peiliin ja vielä pintaa syvemmälle? Aamulla katsotaan on tukka hyvin, parta miehillä ajettu ja naisille meikit kunnossa. Mutta katsoppa itseäsi silmiisi ja näe niiden taakse. Mitä se kertoo? Uskotko sitä mitä mielesi sinulle kertoo itsestäsi? Pystytkö tai edes haluatko kuulla aidon totuuden ilman mitään kaunisteluja?
Jos katsoisin itseäni peiliin, se vastaisi minulle että sinua katsoo takaisin mies joka ei ole onnellinen ja jotain pitää tapahtua. Jotta elämäni järjestyisi, minun pitäisi ensin kai oppia arvostamaan hyviä asioita elämässäni ja löytää sen jälkeen oma tarkoitukseni ja tavoitteeni. Sitten minun pitäisi alkaa toteuttamaan sitä aluksi yksin mutta joskus myöhemmin uuden ihmisen kanssa. Mutta valitettavasti vain en pääse tästä nykyisestä oravanpyörästä irti. Minun ympärilläni ei ole ihmisiä jotka ajattelevat ja tuntevat samoin kuin minä. Haluaisin ympärilleni syvällisiä ihmisiä joiden kanssa pohtia elämää.
Kiitos hei sulle kannustavasti kirjoituksesta ja onnea ja iloa sulle elämääsi! =)
Huomaatko, et ole yksin,
täällä sua tsempataan.
Joku on sanonut, että parisuhteen lopettaminen
on aina pieni kuolema henkisesti,
vaatii hirmuista tahdonvoimaa koska se vaikuttaa
niin moneen asiaan.
Kuitenkin, parempi niin että yksin, kuin kaksin
ja molemmat olette onnettomia.
Se nyt vaan on niin että jos suhteesta loppuu
SE JOKIN on parempi kummallekkin hellittää ja
jatkaa elämää omin eväin.
No, uskon että sulla on nyt voimaa ottaa
tää eka askel, ja myös että pahimman jälkeen
voitte olla ystäviä. Mikään ihmissuhde ei ole
turha eikä elämää hukattu, pitää vaan katsoa
realistisesti eteenpäin.
ps. en usko väkisin yrittämiseen, (avioliittoneuvolat ym.) sellaisella vaan
siirretään ongelmia.
Nyt lopettelen, tuen sua, teet sitten miten
parhaaksi katsot.
Lämmin hali, moi !
Mitäs sitten kun saat elämäsi järjestykseen ja löydät jonkinmoisen tarkoituksen ja saat tyydytystä?
Sitten toteutat sitä tarkoitusta kunnes kuolema sinut vapauttaa. Sittenkö olet tyytyväinen?
Luulen, että tuo tyhjyys seuraisi sinua, vaikka löytäisit minkämoisen tarkoituksen. Katsos - ehkäpä se tyhjyyden tunteminen on nimenomaan se tarkoitus, tai osa sitä?
Lopullisena ihmisen tarkoituksena kai on ihmisen kehittyminen henkisesti. Jotta kehitys voi toteutua, täytyy ihmispoloisen kokea monenmoista ja sovittaa kaikki Karmansa loppuun. (tähän ei toki yksi ruumiillistuminen riitä)
Silti, välillä olen pohtinut, että mikäs sitten on sen kehityksen tarkoitus - ja kaiken olemassaolon merkitys? Miksi ylipäätään on jotain olemassa?
Miksi pitää olla olentoja, jotka kehittyvät - miksi ne eivät syntyneet alunperinkin kehittyneenä? Miksi pitää kulkea tällainen vaivalloinen ja rasittava tie - luulisi, että Kaikkivoipa Luoja olisi pystynyt helposti synnyttämään pelkästään kehittyneitä olentoja, niin ei tarvitsisi kärvistellä?
Suoraan sanoen, mulla ei ole kyllä mitään vastauksia enää nykyisin, pelkästään loputtomasti kysymyksiä. Itseänikin moinen tyhjyys ja tarkoituksettomuus kaivelee. Eihän voi olla tarkoitus, että vain olen täällä, puuhastelen merkityksettömiä asioita (tai sitten avitan pahuuteen pohjautuvaa yhteiskuntaa puuhastellen yhteiskunnallisesti merkityksellisiä asioita, mutta kosmisemmin ja henkilökohtaisesti ajatellen ihan yhtä merkityksettömiä asioita) ja sitten lähden pois.
Vain tullakseni joskus taas takaisin, puuhastellakseni taas merkityksettömiä asioita ja taas lähteäkseni pois.
Ehkä emme kumpikaan saa vastausta kysymyksiimme yhden ruumiillistuman puitteissa. Ehkä sellaista vastausta ei olekaan, jonka äly voi puhtaasti prosessoida ja järki täysin kokonaisvaltaisesti käsittää.
Ehkä tarvitaan jonkinlainen syvällinen KOKEMUS, joka ulottaa juurensa Zen-mäisesti koko olemukseen samanaikaisesti, ja samalla sitten syntyy ymmärrys kaiken merkityksestä, tai sen merkityksestä, että kaikki on merkityksetöntä?
En tosin edes jaksa ajatella, että joku tämän joskus lukisi, joten tunnen itseni vapaaksi sepostaa mitä vain tähänkin postiin.
(siis sana on 'post', ei 'posti')
Voihan olla, että tarkoituksemme on vain kärvistellä ja tuskailla kun emme löydä tarkoitusta, ja joskus ikuisuudessa tajuamme juuri sen kaiken olleenkin se tarkoitus.
- Vortac
Hei,
Sekaannunpa minäkin keskusteluun, vaikka vähän myöhään.
Mä olen sitä mieltä, ettei elämän tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden kokemus välttämättä korjaannu parisuhdetta vaihtamalla. Eikä ehkä terapiakeskustelulla tai masennuslääkkeilläkään. Jos kyse on elämän tarkoituksen ja totuuden hakemisesta, niin siihen auttaa vain sen löytäminen, mikä tässä elämässä oikein on pointtina. Miks täällä ollaan? Millä asioilla on väliä ja millä ei? Mikä on tärkeää, ja mikä vain pintaa ja sumua?
Niin. Arvelen vaan, ettei sun tyhjyys täyttyis, vaikka pääsisit eroon nykyisestä suhteesta, ja löytäisit uuden. Apea, masentunut mieli kertoo siitä, että jotakin, mikä elämään kuuluu, puuttuu. Tarve löytää se juju, miksi täällä ollaan ja mitä täällä kannattaa oikeasti tavoitella, on normaali ja järkevä. Mun mielestä on itse asiassa aika kummallista, miten vähän ihmiset näyttää aktiivisesti etsivän sitä. Sen "seuraavan tavaran" hankkiminen ja välittömien tarpeiden tyydytys näyttää riittävän yllättävän pitkälle.
No entäs se lapsi - ratkaisisko se tarkoitus-kysymyksen? Itse asiassa, muutamat ihmiset on kertoneet, että nimenomaan lapsen saaminen on tuonut mikä-tarkoitus-tällä-kaikella-on -kysymyksen pintaan. Ja jos sanoo, että ihmisen elämän tarkoitus on suvun jatkaminen, niin eikö se siirrä vain kysymystä eteenpäin yhdellä pykälällä? Jos en ymmärrä, mitä tarkoitusta varten itse elän, niin mitä tarkoitusta tai merkitystä sitten lapseni (lapsenlapseni, lapsenlapsenlapseni jne.) elämällä on? Miksi ihmissuvun jatkamisella on väliä, jos yksittäisellä ihmisellä ei olisi merkitystä?
Jotkut sanoo, että tarkoitus on elämän pienistä asioista nauttiminen. Huomata ja elää täysillä lyhytaikaisetkin pienet ilot ja hyvänolon tunteet. - Joo, varmaan monet havahtuu silloin tällöin, että ovat liikaa keskittyneet tuijottamaan epäkohtia, ja ovat tottuneet hyviin asioihin, vaikkapa terveyteen. On ihan oikein katsoa niihinkin asioihin, jotka ovat hyvin. Mutta olisiko nautinnosta elämän syvimmäksi tarkoitukseksi? - Entä sitten kun ihminen ei jostakin syystä nauti mistään, vaan on hirveän sairas ja oikeasti vain kärsii? Voiko silloin katsoa häntä silmiin, ja sanoa, että kuule, sun elämällä ei ole mitään tarkoitusta? Olisiko kärsivä ihminen vähemmän tärkeä tai arvokas? Mielestäni ei.
Tämä on nyt sitten uskovan ihmisen vastaus kysymykseesi:
Ajattelen niin, että jos tätä maailmaa ei ole luotu, eikä olisi olemassa Jumalaa - "ensimmäistä liikuttajaa" ja alkusyytä, jonka aloitteesta, tahdosta ja teosta ihmisen olemassaolo on lähtöisin - jos me olisimme vain älyttömän epätodennäköisten sattumien biologis-kemiallinen oikku - niin mitäpä ihmisen elämällä olisi loppujen lopuksi väliä? Yksittäinen ihminen syntyisi sattumalta ja ilman sen kummempaa tarkoitusta, merkitystä, päämäärää. Kukin tempoilee lyhyen elämänsä aikana halujensa mukaan eri suuntiin, ja useimpien aikaansaannokset näyttää pyyhkiytyvän aika nopeasti pois.
Olen päätynyt toisenlaiseen lopputulemaan, eli siihen, että Jumala, Luoja on olemassa. Ja että Hänen tahdostaan ja tarkoituksestaan virtaa meidänkin elämäämme se alkuperäinen tarkoitus. Häneltä löytyy se, mitä tehtävää ja tarkoitusta varten meidän tekijämme on meidät tehnyt. Alkuperäisestä ihmiselämän tarkoituksesta kumpuaa esim. kaipuu olla täydellisesti rakastettu, ja pettymys ihmissuhteisiin, joista semmoinen aina väistämättä puuttuu.
Kun ihminen löytää yhteyden Jumalaan - tekijäänsä - hän löytää sellaisen elämänsä merkityksen, arvon ja tarkoituksen, joka on hänen sieluunsa alunperin istutettu. Ja tätä kirjoitan sitten jo kokemuksesta, eli näin koen elämässäni. Tavarat, perhe, hyvät ihmissuhteet, matkustelu ja muut kokemukset eivät tuoneet sitä perustavanlaatuista "elämän nälän" tyydyttymistä, mitä Jumalan lähellä eläminen tuo joka päivä.
Lyhyesti sanottuna: Se, mitä Jeesus antoi, ja joka päivä antaa, oli ja on vastaus sieluni nälkään ja janoon.
Olkoon sitten, että joku ehkä ajattelee, että tuo on tuputtamista. Mutta mun mielestä olisi omituista myhäillä itsekseen täydellä vatsalla kun joku sanoo olevansa nälkäinen ja kysyy mistähän löytyisi leipää? - Kerron vain, että oloni on syvästi tyytyväinen, ja tiedän, mistä se tarkoitus, merkitys, elämäni arvo, ja läheinen suhde Jumalaan löytyi.
Tuo Jumala on ilmoittanut itsensä, ja löydettävissä. Hän on kirjoituttanut itsestään kirjan, Raamatun, eli asiat löytyvät "mustaa valkoisella". Jumala on myös luvannut, että jokainen häntä etsivä tulee lopulta löytämään Hänet. Siksi ei kannata ajatella, että "ei kannata etsiä - en kuitenkaan löydä mitään". Luojamme on semmoinen, että minkä Hän lupaa, sen Hän myös pitää. Hän on luvannut johdattaa.
Mistä liikkelle? - Pyydä vaikka, että "jos siellä ylhäällä on joku Luoja, niin johdata ja opeta minua löytämään sinut". Lue sitten vaikka Johanneksen evankeliumi yhteen soittoon - tai muutamassa osassa läpi, ja mieti sitä elämän tarkoituksen näkökulmasta. - Jos se, mitä Jeesus kertoo olevansa, on totta, mikä silloin olisi elämän tarkoitus?
"Avaa minulle vähäsen sydäntäsi, ja minä avaan sinulle maailman"
Kuka minä olen, ja mikä on olemiseni tarkoitus? Miten me olemme tänne ilmaantuneet, ja minne me olemme menossa? Olemmeko me mahdollisesti olleet ennenkin tässä maailmassa? Voimmeko päästä tietoon omastamme ja maailmankaikkeuden olemuksesta? Miksi ihminen kärsii, ja voidaanko kärsimyksestä päästä? Kuinka voimme löytää rauhan, tyytyväisyyden ja onnen? Kuinka saavutamme tyyneyden, täyttymyksen ja ilon?
Jokaisessa sukupolvessa on ollut monia ihmisiä, jotka ovat yrittäneet antaa vastauksia näihin ihmiskuntaa alati vaivaaviin kysymyksiin, ja se tosiasia että tämä toistuu sukupolvesta toiseen, todistaa sen että tyydyttäviä vastauksia ei ole vielä löytynyt.
Luontoa ja kosmosta tutkiessamme huomaamme miten kaikki meitä ympäröivä noudattaa tarkkoja sekä mielekkäitä lakeja. Me pidämme itseämme luomakunnan kruununa, mutta myöskin jollain tavalla pois suljettuna luomakunnan järjestyksestä. Näemme esimerkiksi kuinka viisaasti ja loogisesti luonto on luonut kaikki organismit, ja kuinka jokainen ruumiin solu toimii täsmällisesti tarkoituksensa täyttäen, mutta emme kykene antamaan vastausta kysymykseen, mikä tarkoitus koko elävällä organismilla on.
Syyn ja seurauksen ketju läpäisee kaiken ympärillämme, eli toisin sanoen mitään ei ole luotu ilman tarkoitusta. Fyysisten kappaleiden maailmassa pätevät tietyt liikeratoja koskevat lait.
Myös kasvien ja eläinten maailmassa vallitsee vastaavanlainen logiikka. Mutta peruskysymys siitä, mitä varten tämä kaikki, eli me ja koko meitä ympäröivä maailma - on olemassa, pysyy yhä ilman vastausta.
Maailmassa ei liene yhtäkään ihmistä joka ei olisi ainakin kerran elämässään pohtinut tätä kysymystä. Nykytieteen teorioiden mukaan maailmaa hallitsevat muuttumattomat luonnonlait, joihin emme kykene vaikuttamaan.
Ainoa tarkoituksemme on viisaasti soveltaa näitä lakeja noin 70-120 elinvuotemme ajan, jotta sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti valmistaisimme tietä tuleville sukupolville. Mutta mitä tarkoitusta varten? "Onko ihminen yksinkertaisempien eliöiden evoluution tulos?"
On kaksi tapahtumaa - syntymä ja kuolema, ja se mitä niiden välillä tapahtuu, on ainoalaatuista ja sen vuoksi kallisarvoista.
Tai jos asiaa katsotaan vastakkaisesta näkökulmasta: elämä ei ole yhtään mitään jos sen jälkeen on loppu, pimeys ja äkkisyvänne.
Missä meidän luomisemme kannalta on viisas, kaikki sisälleen sulkeva, looginen Luonto, joka ei luo mitään turhan takia?
Vai onko lakeja ja määtänpäitä, joita ei vielä ole löydetty?
Meidän maailmaa koskevat tutkimuksemme ovat vain viiden aistin, kosketuksen, hajun, kuulon, näön ja maun, tai niitä vahvistavien instrumenttien kautta tapahtuvaa tutkimusta maailman reagoinnista omiin toimintoihimme.
Se mikä on tutkimuksemme ulkopuolella jää meiltä havaitsematta, eikä sitä ole edes olemassa meidän kannaltamme. Emme myöskään kykene tuntemaan että meiltä puuttuisi jokin aisti, sen enempää kuin kykenemme kaipaamaan kuudetta sormea tai samalla tavalla kuin näköaisti jää synnynnäisesti sokean käsityksen ulkopuolelle.
Tästä johtuen ihminen ei milloinkaan tule löytämään luonnon kätkettyjä muotoja hänelle syntymässään annetuilla menetelmillä.
Minä uskon että henkinen maailma on olemassa, mutta aistinelimet eivät kykene havaitsemaan sitä; meidän universumimme on pikkuruinen osa tätä maailmaa sen keskustassa, ja meidän planeettamme, Maa on sen sisäinen keskipiste. Henkinen maailma koostuu informaatiosta, ajatuksista ja tunteista, jotka vaikuttavat meihin havaittavan luonnon aineellisten lakien ja sattuman välityksellä, se asettaa meidät tiettyihin olosuhteisiin, jotka määräävät käyttäytymisemme.
Meillä ei ole määräysvaltaa sen suhteen, milloin ja mihin synnymme, mitä meistä tulee, keitä me tapaamme elämämme aika, ja mitä seurauksia teoillamme tulee olemaan.
Halutko tietää lisää?
Minulla ei ole absoluuttista totuutta - mutta totuus absolutista.
on luonut ihmisen sisimpään tarpeen kaipuun Hänen yhteyteensä.Jeesuksessa on ratkaisu ongelmiisi.
Monet ihmiset yrittävät tätä sisimpänsä kaipuuta täyttää milloin milläkin.
Sanoisin että sinun kannattaisi etsiytyä johonkin uudestisyntyneitten kristittyjen seurakuntaan
helluntai,vapaa kirkko,osa vapaista suunnista on hyviä vaihtoehtoja.Joskus apu voi löytyä luterilaisesta kirkosta.Mutta kuitenkin Jeesuksessa on ratkaisu, siinä seurakunnassa mikä on sinua lähimpänä voi olla ratkaisu tai sitten ei.Jehovan todistajien luona tai mormonien luona ei kannata käydä.
Pääkaupunkiseudulla hyviä seurakuntia ovat mm.Elävä Sana,Vineyard ja Majakka.
Tampereella Palatsiseurakunta ja Nokia Missio.
Haasta Jumala vastaamaan! Jumala kutsuu ja vetää meitä puoleensa hän voi myös antaa uskon lahjan. Heitä haaste ylöspäin ja pyydä tosissasi Jumalalta todistusta itsestänsä, saatat yllättyä:) Onnea ja menestystä elämääsi toivottelen...