törkeää ihmishenkien halventamista.
verensiirto
mikokko
431421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Hei vaan ! No, suoraan asiaan.
En ota mitään pois ja jokainen tulkoon uskollaan
autuaaksi.
En tiedä onko tapani oikea ajatella,
toivoisin enemmän suvaitsevaitsevaisuutta,
empatiaa ja myötäelämisen kykykyä,
katson kellä on niin antakoon, sääli, tukee vain
pahoinvointia, mutta lähimmäisenrakkaus ON
meissä kaikissa.
Loppujen lopuksi, jokainen meistä löytää
"sen" ihan itsessään. On ihan sama mitä
syöt tai juot, lopulta kaikki vain päättyy.
Jos, saat voimaa ajatuksesta siitä että löydät itsesi kuoleman jälkeen jostain muualta,
pidä se, koska se voi olla ainut oljenkorsi
että jaksat tätä elämää.
Tämä elämä on juuri niin mukava tai... että
jaksan uskoa siihen että itse vaikutat siihen.
En halua olla kylmä tai tunteton,
mutta muista kuitenkin, että HYVYYS palkitaan
aina.
moooooooooooooooooi, marsa
Olet melkoisen vähäsanainen.
Minä ajattelen, että verensiirrosta kieltäytyminen on törkeää ihmishenkien halventamista.
sokea usko on törkeää ihmiselämän tuhlaamista.
Lahkon verisääntöjen historiasta
http://www.geocities.com/tsubadub/opinhistoria.html
Lahkossa on ollut määräaikainen rokotuskieltokin, kuolemaa niittäen. Miksi se otettiin käyttöön kun se kuitenkin sitten poistettiin ?
3 Moos 17:15 sallii syödä itsestään kuolleen eläimen verineen päivineen. Koska näin voitaisiin tehdä vain hengenpitimiksi äärimmäisessä hädässä, osoittaa tämä samalla, että ihmishenki on tärkeämpi verensiirtokieltoa, joka on ensisijaisesti sääntö teurastuksesta, lihaa ei saa syödä ilman veren laskemista säännön mukaisesti
.. alkuseurakunnan Apostolit eivät sanoneet, että hyvä kun vain ette syö verta;
..He sanoivat;"Karttakaa verta;..
ja lihaa, josta verta ei ole laskettu; -Syönti siis on erikseen mainittu;
-Hauska lukea tätä Kristityille asetettua "Rimaa, jonka alta eri kirjoittajat yrittävät "Limbota,
Kuka Mooseksen lain, kuka nykyajan humanismin keinoin. -Mutkikasta tuntuu olevan,( ..Eihän sitä kenenkään, joka ei katso olevansa kr; Tarvii noudattaa,)
..Ei Russel voinut kovin paljon vielä ymmärtää verensiirtokysymyksistä, kun ne syntyivät Moottorien keksimisen ,liikenteen ja kahden suursodan tuloksena. Vielä -2- Maailmans. ei paljonkaan ymmärretty esim. -Jäykkäkouristuksen - päälle, lääkäreillä oli Saksassa opitut, kivikautiset natsien opit, että tauti on Psykologinen,- siis potilaan päästä kiinni. Mahahaavaa perusteltiin joku vuosi sitten vielä samoin, kunnes yksittäiset tutkijat ,(raskaan tappelun jälkeen,) todistivat -Helico- bakteerin aih. sen.
On epäiltävissä, että samat -Kivikauden periaatteet vaivaavat vieläkin maailman lääketiedettä: moisella puhdilla olisi jo pariin kertaan keksitty synteettinen menetelmä,josta ei tarvii riidellä.
Kartaminen on lievä ilmnaisu.
Nykylääkärit sanovat, että karttakaa eläinrasvoja. Eli niiden takia ei tarjottua ateriaa tarvitse jättää syömättä, mutta kokonaisuudessaan eläinrasvat eivä saa muodostaa pääosaa energianlähteestä.
Verensiirto on tunnettu jo ennen vartiotorniseuraa.
Muutoin jesajalaisen kirjoituksen suuret osat eivät kuulu aiheeseen ollenkaan, mikä on yksi tyypillinen lahkon tapa suunnata huomiota pois hirvittävistä säännöistään taikka mielivaltaisista taikka virheellisistä säännöistä. Verisäännöstö lahkossa on niitä kaikkea.
Lahkolaisen logiikka vaatii niitä noudattamaan, koska kerran johto sanoo olevansa jehovan kanava ?
Ehkä kuuliaisuus verisäännölle toimii enemmän lahkolaisten yhteenkuuluvuuden ilmaisukeinona ?
Yhdessä meissä on voimaa ?
Mitä tulee tapauksiin jossa ihminen on kuollut tarpeettomasta verensiirrosta johtuen?
Entä mitä tulee siihen että ihminen on sairastunut johonkin tautiin, tarpeettomasta verensiirrosta johtuen?
Entä mitä tulee siitä mahdollisuudesta että lapsi saa HIV:n verensiirron kautta, jota ei olisi tarvittu?
Mitä ajattelette siitä että AIDS on yksi suurin vitsaus maailmassa...tämän on saattanut saada ihminen joka on aivan oikein elänyt hyvää moraalisesti puhdasta elämää, mutta ei ole Raamatun ohjeiden valossa karttanut verta? Hän on tavallaan HIV -ihminen joka aikoinaan ajatteli että verensiirrosta on hyötyä? Ajatteleekohan nykyään samoin?
Suomessa ollaan pystytty...niin ollaan, Suomessa ollaan pystytty pitämään HIV pois verensiirrosta. Niin, mutta se on vain toistaiseksi tietoa oleva fakta, nimittäin ne jotka ovat nyt esim tänä aikana saanut verensiirron on mahdollista että esim 3 vuoden kuluttua on HIV, miettikääs niitä mahdollisuuksia, kun kerran HIV:n itäminen ei tapahdu yhdessä yössä välttämättä.
Tai ajatelkaa ihmistä joka tänään menee luovuttamaan verta, mutta on ollut eilen yhdynnässä HIV -positiivisen kanssa. Tuo veri sitten aikanaan annetaan vaikkapa 13-vuotiaalle lapselle, jonka äiti tai isä naureskelee verensiirtokieltoa.
On jo ei JT-peräisiä tutkimuksia jotka todistavat verensiirron riskeistä ja pitää verensiirtoa yleensä ylimäärättynä.
Entä siihen mandollisuuteen että ihmisen toipuminen pidentyy kun hän saa verta jota ei olisi tarvittu?
>>Mitä tulee tapauksiin jossa ihminen on kuollut tarpeettomasta verensiirrosta johtuen?
Niin, lääketiede ja moni muukin asia tässä maailmassa on erehtyväisen ihmisen käsialaa. Mutta tarkoittaako se sitä, että kaikesta ihmisen kehittelemästä on kieltäydyttävä siksi, että siitä SAATTAA koitua ongelmia? Käyttämäsi logiikka ajaa käyttäjän sellaiseen umpikujaan josta ei ole ulospääsyä. Sen lisäksi täytyy muistaa kuinka 'helppoa' on diagnosoida jonkun saaneen tarpeettoman verensiirron.
>>Entä mitä tulee siihen että ihminen on sairastunut johonkin tautiin, tarpeettomasta verensiirrosta johtuen? Entä mitä tulee siitä mahdollisuudesta että lapsi saa HIV:n verensiirron kautta, jota ei olisi tarvittu?
Silloin kun äityy puolustelemaan verikieltoa sen mahdollisten ongelmien pohjalta, on puolustellut itsensä pihalle miltei kaikista lääketieteellisistä operaatioista. Sinä et tuolla logiikalla voi mennä edes kitarisaleikkaukseen. Niissäkin kuolee silloin tällöin ihmisiä.
Ylipäätään veriopin puolusteleminen sillä, että siitä saattaa olla vahingollisia haittavaikutuksia, on epäloogisuuden huippu. Sinä et esimerkiksi kieltäydy matkustamasta autolla, jossa on airbag(it). Nuo airbagit on kehitelty pelastamaan ihmishenkiä onnettomuuden varalta (aivan kuten verensiirtokin), mutta silloin tällöin saattaa ihminen menettää henkensä airbagin lauettua. Sen lisäksi airbagin laukeaminen saattaa olla joskus turhaa.
Veriopin puolusteleminen lääketieteellisesti on oman uskottavuuden kannalta itsemurha. Se ei ole loogista jos hyväksyy muita - kenties paljon riskialttiimpia - hoitomenetelmiä, esim. erilaisia leikkauksia tai (muita) elinsiirtoja.
>>Tai ajatelkaa ihmistä joka tänään menee luovuttamaan verta, mutta on ollut eilen yhdynnässä HIV -positiivisen kanssa. Tuo veri sitten aikanaan annetaan vaikkapa 13-vuotiaalle lapselle, jonka äiti tai isä naureskelee verensiirtokieltoa.
Tämänkaltaiset spekulaatiot ovat yhtä tyhjän kanssa. Jos toisena vaihtoehtona on lapsen menehtyminen, niin yllättävän moni ottaisi jopa tietoisesti HIV-positiivista verta jos ei muuta olisi tarjolla hengenpitimiksi.
>>On jo ei JT-peräisiä tutkimuksia jotka todistavat verensiirron riskeistä ja pitää verensiirtoa yleensä ylimäärättynä.
Totta kai on. Sitä kutsutaan lääketieteeksi, sen kun ei tarvitse olla puolueellinen suuntaan tai toiseen, sen tehtävä on tehdä parhaansa objektiivisesti.
En ole JT, mutta ymmärrän sekä tiukua että jt-kantaa. Itse ajattelen että jos on tosiaan niin että ollaan kehitetty vaihtoehtoisia menetelmiä joissa tautiriskipienempi, elämä säilyy ja hoitotulos parempi, niin otan kyllä sen vaihtoehdon ennemmin.
Ajattelin: jos oon tai poikani on kuolemassa nestehukkaan, annanko hänelle ennemmin mahdollisesti myrkytettyä ruokaa kuin taas vettä josta hän nimeenomaan saisi avun. Sama tulee verensiirtoon: jos kysymyksessä on verenkierron säilyttäminen vaikkapa natriumkloridiliuoksella niin ennemmin otan sen vaihtoehdon kun haluan että pojalleni tai minulle annetaan suoraan mahdollisesti tautiverta tai yleensäkään verta kun kerran tiedän ettei silloin tule verenhylkimisreaktioitakaan ja varsinkin kun kysymys on verenhukkatilanteesta jolloin siis riittää se että veri kiertää elimistössä joka paikassa joka voidaan nimeenomaan turvata tiputtamalla lisää nestettä, minkä ei tarvitse olla verta.
Mitä tulee airbag-ajatteluun, niin se oli hyvä kuvaus, mutta jos airbagin tilalle on toinen yhtätoimiva vaihtoehto ilman tuota airbagin riskiä, miksi en ottaisi sitä?
Sitä paitsi kuinka moni ei voisi edes silloin tällöin luopua koko autolla ajamisesta jos se tuntuu riskinotolta?
Sitten vielä kun ajattelee että kuinka moni ottaa baarissa mahdollisesti drinkkiin laitetun tabletin omaavan juoman kun kerran on jano? Ehkä monikin, mutta mä en ottaisi drinkkiä jota en ole itse valvonut, koska en tiedä onko joku laittanut siihen jotain...sama pätee verensiirtoasiassa, eli ennemmin jätän juomatta drinkin ja pitäydyn terveessä tilassa kuin otan jonkun riskialttiin. Ennemmin myös pitäydyn verensiirrosta kun kerran vaihtoehtoisia hoitomuotoja on olemassa paremmin tuloksin jopa. Lääketiede tosiaan antaa objektiivisen kannan ja huippulääkärit osaavat tehdä verettömiä leikkauksia.
Huvipuistolaitteen käymisen voin jättää väliin jos tiedän että laitteessa riski mennä epäkuntoon. Käsittääkseni en tee siinä mitään väärin vaikken jt olekaan, on sitten Tiuku mitä mieltä vaan.
Jos lapselleni tarjottaisiin muu vaihtoehto kuin verensiirto ottaisin ennemmin verensiirrottoman vaihtoehdon. Tiedän, oon sen verran lukenut että natriumliuoksella voidaan korvata verta leikkauksen ajaksi. Kaikkea verta ei ihminen menetä leikkauksessa, jos näin olisi niin edes siirretty veri ei ihmistä pelastaisi, joten kun kerran kaikkea verta ei leikkauksessa menetä vaan ainostaan osan, ehkä vaikkapa litra, niin tuo litra voidaan korvata natriumkloridliuoksella aivan hyvin. Ei ole taudinsaantiriskiä.
En myöskään yhdy tuohon airbag-ajatteluun siinä mielessä että minun tarvitsee käyttää airbagia jos on joku toimivampi ja varmenpi riskittömänpi mahdollisuus olemassa. Voin jättää autolla ajamatta samoin kuin voin olla ottamatta riskiä esim baarissa että joku on juomaani sekoittanut jotain kun oon käynyt vessassa. Voin aivan hyvin jättää sen juomatta ja ajatella etten ainakaan joutunut intoksikaation uhriksi. Samoin veren kanssa jos vetäytyminen poistaa riskejä ja toisaalta jopa voidaan antaa hoitoa vaihtoehtoisella menetelmällä niin tyydyn aivan hyvin siihen.
Myös se mitä tulee lääketieteeseen niin yleensäottaen jos tiedetään lääkkeen huono vaikutus sivuvaikutus ja toisaalta ollaan kehitetty vaihtoehtoinen lääke joka korvaa tuon sivuvaikutuksia aiheuttavan lääkkeen, niin harvempi lääkäri määrää tuota sivuvaikutusta aiheuttavaa lääkettä. Yleensä se otetaan pois markkinoilta aika nopeasti. Samoin on verensiirron laita, kun kerran sivuvaikutukset ovat olemassa ja vaihtoehtoinen "lääke" veretön hoito on olemassa, miksi en voisi tyytä siihen. Kyllä mun logiikka sanooa ainakin sen verran!
>>En ole JT
Jep jep...
>>Itse ajattelen että jos on tosiaan niin että ollaan kehitetty vaihtoehtoisia menetelmiä joissa tautiriskipienempi, elämä säilyy ja hoitotulos parempi, niin otan kyllä sen vaihtoehdon ennemmin.
Ööö, kuka tuollaista vaihtoehtoa ei käyttäisi, ja miksi? Sellaista kun ei vain vielä ole.
>>Ajattelin: jos oon tai poikani on kuolemassa nestehukkaan, annanko hänelle ennemmin mahdollisesti myrkytettyä ruokaa kuin taas vettä josta hän nimeenomaan saisi avun.
Olipa vertailukelpoista.
>>Sama tulee verensiirtoon: jos kysymyksessä on verenkierron säilyttäminen vaikkapa natriumkloridiliuoksella
Nimenomaan jos. Verensiirtoa korvaavaa hoitokeinoa ei ole olemassa jos verenhukka on tarpeeksi laajamittaista. Siitä tässä on kyse, eikä saivartelusta.
>>Mitä tulee airbag-ajatteluun, niin se oli hyvä kuvaus, mutta jos airbagin tilalle on toinen yhtätoimiva vaihtoehto ilman tuota airbagin riskiä, miksi en ottaisi sitä?
Aivan, mutta kun sitä ei ole olemassa - vielä. Miksi saivarrella ja spekuloida asioilla joita ei ole? Kyllä minäkin mielummin menisin töihin teleportaatiolla, mutta kun sitä ei ole olemassa, niin miksi saivarrella asialla?
>>sama pätee verensiirtoasiassa, eli ennemmin jätän juomatta drinkin ja pitäydyn terveessä tilassa kuin otan jonkun riskialttiin.
Voi nyt hellanlettas. Ei kai sitä verensiirtoa kovin usein lääkärin taholta suositella ihan niin kuin huvin vuoksi?
>>Lääketiede tosiaan antaa objektiivisen kannan ja huippulääkärit osaavat tehdä verettömiä leikkauksia.
Jep, minultakin on poistettu luomi, ihan ilman verensiirtoa. Mutta mikäli jaksaisit laskeutua todellisuuteen, et saivartelisi vakavilla asioilla.
>>Huvipuistolaitteen käymisen voin jättää väliin jos tiedän että laitteessa riski mennä epäkuntoon.
Tällöin et menisi koskaan edes lähelle huvipuistoa. On nimittäin niin, että riskejä on joka puolella ja kaikkialla.
>>Käsittääkseni en tee siinä mitään väärin vaikken jt olekaan, on sitten Tiuku mitä mieltä vaan.
Et, mutta valehtelet jos väität ettei sinulla ole mitään yhteyksiä jehovantodistajiin.
>>Samoin on verensiirron laita, kun kerran sivuvaikutukset ovat olemassa ja vaihtoehtoinen "lääke" veretön hoito on olemassa
Jaa on vai? Kerro lisää.
Nyt TIUKUNA pitäisin suuni kiinni! Haluaako hän oikeuteen. Jos ei-jt on päättänyt olla ottamatta verta noin hyvin perusteluin, se on hänen hoitotahtonsa. Jos TIUKU haluaa ottaa verta, se on hänen hoitotahtonsa. Vaikka mitenkä olisit entinen jt, pidä suusi kiinni toisen hoitotahdosta. Se että et kuulu enää kyseiseen uskontokuntaan ei anna sulle oikeutta valehdella asioista kuten ettei vaihtoehtoja ole. Aina on vaihtoehtoja! Sen tietää kuka tahansa maallikko joka on vähän perillä asioista. Väitätkö todella että lääkäri määrää verensiirron tapauksessa jossa se on ehdotonta? Miten sitten Hb n laskuun liittyvän verensiirron selität? Suurena verenhukkana vai? Jos et jt aikana tajunut asioita, et ilmeisesti tajua vieläkään. Sanallinen kikkailusi nauruttaa useita ja tosiaan sulla olisi velvollisuus olla näin vakavassa asiassa kuin toisen hoitotahdon ilmaisussa vähän asiallisempi. Yhtään en ihmettele jos jt-kuvioissa et oppinu mitään kun et ilmeisesti vieläkään tajua ja ilmeisesti vielä jt-aikoja vähemmän. Ja jokaisen kansalaisoikeuteen, velvollisuuteen, ihmisoikeuteen kuuluu saada olla juuri niin varovainen kuin haluaa on kyse sitten jt:stä tai muista ihmisistä. Ja tähän viestiin en odota mitään pikkukikkailuja niin kuin varmaan tajuat, todennäkösesti et,koska ilmeisesti aivobagisi on jo lauennut.
>>En ole JT
Jep jep...
"valehtelet jos väität ettei sinulla ole mitään yhteyksiä"
*************
Noooin, tiuku taas halveksii toisen lausumaa ja vaatii itselleen omien kokemustensa kunniaa. Sitä jaksetaan joka tilanteessa vaatia, mutta kahdet punnukset on tässäkin asiassa käytössä.
>>Nyt TIUKUNA pitäisin suuni kiinni!
Hehheh, onneksi et kuitenkaan ole tuosta päättämässä.
>>Haluaako hän oikeuteen.
Aiheetonta uhkailua. Ja täysin turhaa sellaista.
>>Jos ei-jt on päättänyt olla ottamatta verta noin hyvin perusteluin, se on hänen hoitotahtonsa.
Minä en nähnyt ainuttakaan hyvää perustelua. Enemmänkin tietämättömyyttä ja oletuksia.
>>Vaikka mitenkä olisit entinen jt, pidä suusi kiinni toisen hoitotahdosta.
Olenko jonkun hoitotahdon evännyt?
>>Se että et kuulu enää kyseiseen uskontokuntaan ei anna sulle oikeutta valehdella asioista kuten ettei vaihtoehtoja ole.
On olemassa tilanteita, joissa ei ole aikaa arvontaleikkiin. On olemassa vain kysymys, kuollako, vai elää:
"HÄTÄVERENSIIRROT
Hätätilanteen määrittelee aina hoitava lääkäri. Hoitava yksikkö ilmoittaa verikeskukseen yksiselitteisen selvästi, että kyseessä on hätäverensiirto. Hätätilanteesta ilmoitetaan verikeskukseen puhelimitse. Jos verikeskuksessa on ongelmia sopivan veren toimittamisessa, ilmoitetaan hoitavalle lääkärille heti, kun vaikeudet ovat tiedossa.
Hätätapauksella tarkoitetaan tilannetta, jossa potilaalle tarvitaan verta ennen kuin tavanmukaiset verensiirtoserologiset tutkimukset ovat ehtineet valmistua. Näihin tutkimuksiin kuluu 1 – 2 tuntia riippuen mm. siitä, onko potilaan veriryhmä entuudestaan tiedossa. Alustava verivaraus voidaan tehdä puhelimitse, minkä lisäksi varaus tehdään atk-välitteisesti tai kirjallisesti verentilauslomakkeella."
http://ohjekirja.tykslab.fi/liitteet/Verensiirrot.html
>>Aina on vaihtoehtoja!
Nin on. Mutta joskus ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Lähipiirissänikin on tapahtunut tilanne, jossa potilas olisi menehtynyt varsin pian jos päätöstä verensiirrosta ei olisi tehty heti. Katsos se on aika yksinkertaista matematiikkaa kun menettää riittävästi verta. Ei siinä mitkään liuokset enää auta, vaikka kuinka haluaisi.
>>Väitätkö todella että lääkäri määrää verensiirron tapauksessa jossa se on ehdotonta?
En usko, että verensiirtoja tehdään kovin hatarin perustein. 'Raaka-ainettakaan' kun ei ole liiaksi tuhlattavaksi kuulemma.
>>Miten sitten Hb n laskuun liittyvän verensiirron selität?
Jospa kyse on akuutista ja kiireellisestä tilanteesta?
>>Jos et jt aikana tajunut asioita, et ilmeisesti tajua vieläkään.
Haistan ilmassa panikoitumisen esiasteen. Ehkä jopa esiasteesta paniikkiin kehittyneen vaiheen. Hermostuneisuutesi on käsinkosketeltavaa.
>>Sanallinen kikkailusi nauruttaa useita ja tosiaan sulla olisi velvollisuus olla näin vakavassa asiassa kuin toisen hoitotahdon ilmaisussa vähän asiallisempi.
Kumpikohan meistä on jorinoillaan aiheuttanut enemmän turhia verikuolemia, minä vai vartiotorniseura? Ja koska vastauksen me tiedämme, miksi et hohkaa sinne vt-seuran suuntaan? Onhan kyse kuitenkin vakavasta asiasta?
>>Ja jokaisen kansalaisoikeuteen, velvollisuuteen, ihmisoikeuteen kuuluu saada olla juuri niin varovainen kuin haluaa on kyse sitten jt:stä tai muista ihmisistä.
Jep. Itse en kuitenkaan laskisi kovin varovaiseksi toiminnaksi vähätellä lääkärin sanaa. Jos sinusta on varovaista toimintaa nousta oman alan ammattilaisten edelle, on se sinun asiasi.
>>Ja tähän viestiin en odota mitään pikkukikkailuja niin kuin varmaan tajuat, todennäkösesti et,koska ilmeisesti aivobagisi on jo lauennut.
Vartiotorniseurasta johtuvat turhat verikuolemat eivät ole mitään pikkukikkailua. Ne ovat surullista todellisuutta.
>>Noooin, tiuku taas halveksii toisen lausumaa ja vaatii itselleen omien kokemustensa kunniaa.
Ei tarvitse olla kovin suurella älykkyysosamäärällä varusteltu, että näkee yhteyden olevan jehovantodistajiin olemassa.
Minä en vaadi kunniaa omista kokemuksistani. Ne ovat ihan tavallisia jehovantodistajuudessa.
>>Sitä jaksetaan joka tilanteessa vaatia, mutta kahdet punnukset on tässäkin asiassa käytössä.
Noh noh. Eipäs jälleen oteta oikeutta omiin käsiin ja valehdella ihan mitä sattuu. Soo soo.
Väitätkö että jt:itä on kuollut hätäverensiirtotilanteissa verettömän hoidon takia enemmän kuin kyseinen verensiirto on levittänyt tappavaa tautia maailmalla? Itseasiassa hätäverensiirtotilanne on harvinaisempi kuin tilanne jossa siirretty veri on tuottanut komplikaatioita. Eli matemaattisesti ynnättynä verensiirto on...
>>Väitätkö että jt:itä on kuollut hätäverensiirtotilanteissa verettömän hoidon takia enemmän kuin kyseinen verensiirto on levittänyt tappavaa tautia maailmalla?
Eihän tuo ole mistään kohtaa vertailukelpoista. Ymmärrän sen, että näet asioita siten kuinka sinut on ohjelmoitu näkemään, mutta kun lähdetään vertailemaan näin epäoleellisista lähtökohdista, niin ollaan jo alkajaisiksi aivan pihalla.
Voisit hiljaa tykönäsi alka mietinnän kysymyksestä kuinka monta henkeä hätäverensiirto on maailmalla ihmisiä pelastanut. Kuten todettua, voit käyttämälläsi logiikalla evätä itseltäsi hoidon lähes mistä hoitomuodosta tahansa - kaikessa on riskinsä.
Et myöskään pidä jehovantodistajien kuolemia tuon veriopin johdosta juuri minään. Se on surullista sekin. Hehän oisivat olla hengissä jos olisivat hyväksyneet elämää pelastavan hoitomuodon.
>>Itseasiassa hätäverensiirtotilanne on harvinaisempi kuin tilanne jossa siirretty veri on tuottanut komplikaatioita. Eli matemaattisesti ynnättynä verensiirto on...
Ja ne kyselemäsi tilastot olivat?
Komplikaatioiden takia verensiirto otetaan lääketieteessä vakavasti ja sille on hyvin tarkat ohjeistuksensa. Se tekee siirrosta turvallisempaa.
..Ennen VT;Seuraa;"
..Renkosten lääkärisuku kehitti veriryhmien tunnistusluokitukset Talvisodan jälkeen; Ensimmäisen maailmansodan aikana ei niistä tiedetty h; pölähtävää;
Oswald Renkonen oli Valtion seerumilaitoksen johtaja; hänen p. Olli Renkonen keksi veritunnistus-kasviproteiinit.lue helsingin yliopiston sivut;
Ja sinusta en tiedä,minä en ole JT;,mutta; et taida lukea, muuta kuin lahkosi, (Hellareitten?!) kirjoituksia . Luehan muutakin, tietoa;
Et ehkä usko, mutta asia on sama kuin rupeaisit luettelemaan auto-onnettomuuksia. Miksi sitten todistajat autoilevat ?
Itse asiassa suurin osa ihmisistä kuolee omaan sänkyynsä. Tulisiko ne kieltää ?
Verensiirto ei ole erossa lääketieteestä ja sitä käytetään silloin kun siitä hyötyä on. Ongelmana on veren puute.
Esim. jt Roti kuoli verensiirron kiellon seurauksena liiknenneonnettomuuden jälkeen. Koska verensiirto olisi pelastanut, ei vakuutusyhtiö ollut korvausvelvollinen.
Lue Pasi Turusen kirjasta "VArtiotorni, valtakunta uudessa valossa"
Vaaditko muilta erehtymättömyyttä ?
Entä vartiotorniseuran rokotuskielto, miksi se otettiin käyttöön ja miksi se poistettiin ?
Rokotuskielto on tuottanut kuolemaa.
verensiirron alun aikavirhe on mahdollisesti erehdyksessä syntynyt, kun se on tarjottu oikaistavaksi julkiselle foorumille.
Tarjoaako lahko kirjallisuutensa tiedot lahkojäsenille oikaistaviksi ?
Kuinka useasti niitä jäsenistö oikaisee ?
Olisiko rokotuskiellon poisto ollut jäsenen oikaisu ?
On olemassa vartiotornijärjestön hallintoelimen sallima "veretön vaihtoehto", keinoveri. Sen sisältämä hemoglobiini saadaan eläinten verestä tai vanhentuneesta, kurjien "maailmallisten" luovuttamasta verestä.
Voiko kukaan rehellinen nimittää moista selittäjää Jumalan tahdon maanpäälliseksi kanavaksi!
Objektiivisen kuvan aiheeseen saa kun tarkastelee internetistä esim verensiirron riskit tai verensiirron komplikaatiot hakusanoilla.
Raamatussa sanotaan että alkoholin kohtuu käyttö on sallittua (viisas neuvo): ihmisiä kuolee alkoholismiin. Tupakka kuuluu käsittääkseni saastuttaviin tekijöihin (viisas neuvo) ihmisiä kuolee syöpäsairauksiin.
Mitä tulee verensiirtoon?
Niin 1985 jälkeen siirretty veri on vasta varmuudella ei hepatiitti-C pitoista. Eli vasta sen jälkeen ollaan pystytty tekemään hyviä verensiirtoja. Toisaalta minua ihmetyttää kun kerran Raamattu on kirjoitettu 4000 vuotta sitten ja alkoholiasiassa se on osoittanut olevansa viisas sekä tupakka-asiassa se on osoittanut olevansa viisas, mitenköhän on vastaisuudessa verensiirron kanssa?
www.fimnet.fi/finnanest/lehdet/2004/no_4/m_valtonen.pdf
Sain nuo hakusanaohjeet yhdeltä ystävältäni kun itse olin verensiirron puolella. Sitten pähkäilin...mitä jos kerran Raamattu on kieltänyt saastuttamisen eli tupakan...alkoholin liikakäytön...Ja muuten mitä tupakkaan tulee Raamattu ei ole koskaan vaihtanut kantaansa että se mikä on saastuttavaa on huonoa. Ihmiskunta ja jopa jt eivät ymmärtäneet että tupakka on huono ihmiskunnalle. Tupakka aikoinaan jopa oli suosittua, tupakkayhtiöt kielsivät ja jopa jossain määrin pystyivät todistamaan ettei tupakka aiheuta syöpää. Nyt kun ajassa ollaan menty eteenpäin...ollaan tosiaan huomatta että kyllä tupakka aiheuttaa syöpää ja muita tauteja. Alkolilla samat huonot vaikutukset: aiheuttaa perheväkivaltaa, rattijuopot aiheuttaa suoranaisia kuolemia, rikoksia tehdään alkoholin vaikutuksen alaisen...Raamatun viisaus käyttää kohtuullisesti alkoholia on hyvä neuvo. Uskoakseni verensiirrolle käy myöhemmin myös niin...nyt tämänajan saatossa kun ollaan pystytty karsimaan eniten tautia aiheutattajat pois verenluovuttajista, niin tottahan tällä hetkellä luvut näyttävät hyvältä jopa verensiirrossa. Eli siis nyt ollaan 20 vuotta tehty turvallisia verensiirtoja...Mitä sitä ennen kun verensiirto ollaan joskus jopa tehty eläimestä ihmiseen...onko ollut viisautta mukana, tuskinpa vaan. Mutta mikäli Raamatun viisaus pitää tässäkin paikkansa niinkuin muissakin, niin pidän itse ainakin todennäköisenä että verensiirto huomataan huonoksi hoitovaihtoehdoksi seuraavan kymmenen vuoden kuluttua. Ja mitä tulee muuhun saastuttamiseen, Vartiotorni ei edellytä ihmisiä käyttämään autoa, yritin meinaa lukea asiasta jotain. Päin vastoin huomauttaa kyllä että autot saastuttavat ja huomauttaa että saastuminen on suuri ongelma koko maanpäällä...Yksilöllisiin autonkäyttöihin tuskin kellään on oikeutta koska toisaalta taas ambulanssit ovat autoja ja niitä tarvitaan sairaankuljetukseen.
Mitä sitten veren nostaa eriarvoiseksi tuossa uskontokunnassa: käsittääkseni ilmeisesti että kun se kerran on erikseen mainittu Raamatussa, miksi he jotka uskovat Raamattuun ja todistavat uskonsa Raamatulla ei saisi tässä asiassa pitää kiinni siitä minkä ovat itse löytäneet Raamatusta. Toisaalta myös sanotaan että vain Jeesuksen veri tuo pelastuksen. Sanotaan että veri on pyhä. Yhtä asiaa ajattelen...kun se kerran löytyy Raamatusta, se karttakaa verta, niin onkohan kyseessä sama viisauden lähde joka on ihmisiä pyytänyt olemaan saastuttamatta itseään tupakalla. Ja toisaalta kun vielä ajatellaan että tuon uskontokunnan mukaan veri on pyhää sekä että Jumala on kirjoittanut ohjeet että verta pitää karttaa, käsittääkseni siinä on aika paljon viisautta.
Jos 1600 luvulla ei olisi eläimistä siirretty verta ja Hitler ei olisi teloittanut juutalaisia ja myös samalla Jehovan todistajia, saattaisi meillä nykyään olla viisautta mikä ilman juutalaisten lääkäreiden ja tiedemiehien kirjallisuutta ei ole käytössä kuin vasta tulevina vuosikymmeninä. Saattaisi olla hoitomuotoja joita voitaisiin käyttää mm. verenhukkatilanteissa.
Mutta jt:iden vastustajat ovat näemmä Hitlerin puolella kun niin syyllistävät ja morkkaavat Raamattuun uskovia ihmisiä...Vahingoksemme Hitler ja nykyiset Hitlerin omaavat persoonallisuudet ovat osasyyllisiä siihen ettei hoitomuotoja ole niin paljoa ja niin kehittyneitä kuin voisi olla.
Mikäli Raamattu niin sanoisi erikseen. Autoasia on tietenkin nyt hirveän erikoinen uskovaisella, tuleehan kysymykseen monta asiaa siinä tapauksessa. Auto on vaan siinä mielessä vähän ristiriitainen että sitä tarvitaan joka puolella: ambulanssit, paloautot, poliisit käyttävät autoa. Myös työssäkäyville se on joskus ehdoton. Toisaalta tätä ei tosiaankaan kielletä Vartiotornissa auton käyttöä, mutta mainitaan sen tuomat riskit ja eräässä numerossa jopa kerrotaan miten huoltaa auto mahdollisemman riskittömäksi. Miksi sitä ei voida uskonnollisesti kuitenkaan kieltää, siksi koska Raamattu ei odota epätäydelliseltä ihmiseltä täydellisyyttä asioissa: toisaalta jos siellä sanoittaisiin karttakaa autoa, niin todennäköisesti jt:t karttaisi autoa, on he sen verran tunnollisia. Miksi Raamattu ei suoraan kiellä auton käyttöä? Niinpä, toisaalta on liikuntakyvyttömiä joiden olisi vaikea päästä mihinkään, samoin vanhukset tai muut sairaat. Eikö ole kuitenkin hyvä että on menopeli, mutta toisaalta olisi kyllä hyvä jos ne saataisiin kehitettyä niin ettei onnettomuuskia tapahdu: yksi olisi se sähköauto joka käynnistyisi ainoastaan alkometriin puhaltamalla ja vaikka jonkunlaisella huomiokyvyn testillä noin niinkuin aluksi ja miksei pitkillä matkoilla toistuvaksi.
Itse olen jt:iden hyvä ystävä, koska mukavimpia ihmisiä on vaikea löytää tästä maailmasta, ovat auttaneet minua paljon erinäisissä asioissa, olen oikein kiitollinen tuolle uskonlahkolle. Ihmettelen lähinnä miksi heitä parjataan kun varmaan yksilöinä parhaansa yrittävät erinäisine ongelmineen. Oon mieltä että jos on Jehova, niin hän on heidän palkitsijansa riippumatta niistä jotka solvaavat heitä.
Itse en käytä autoa ja on varmasti muitakin jotka ei käytä. En sinäänsä lukisi tätä jt:iden ongelmaksi vaan nyt koko globaaliseksi ongelmaksi on osoittautumassa tuo auton käyttö. Onnettomuudet ja saastumiset ovat ikäviä asioita. Todennäköisesti autoa kuitenkin pääosin käytetään työmatkoihin..., miksi? koska harvalla on varaa edes pitää autoa työttömänä, voisin kuvitella. Tai mistä tietää, onhan rikkailla aina millä mennä.
>>Objektiivisen kuvan aiheeseen saa kun tarkastelee internetistä esim verensiirron riskit tai verensiirron komplikaatiot hakusanoilla.
Eihän tuo ole objektiivisuutta. Eikö pitäisi objektiivisuuden nimissä katsahtaa myös hyötynäkökulmaan, ei pelkästään riskeihin tai komplikaatioihin? Samalla logiikallasi objektiivisen näkemyksen jehovantodistajuudesta saa kirjoittamalla hakusanaksi jehovantodistajat virheet tms.
>>Raamatussa sanotaan että alkoholin kohtuu käyttö on sallittua (viisas neuvo): ihmisiä kuolee alkoholismiin.
Ei tarvita raamattua, jotta huomataan kohtuuden olevan vähän kaikessa järkevä vaihtoehto.
>>Tupakka kuuluu käsittääkseni saastuttaviin tekijöihin (viisas neuvo) ihmisiä kuolee syöpäsairauksiin.
Ei siellä raamatussa kuitenkaan tupakkaa nimeltä mainita. Ei sillä etteikö se haitaksi ihmiselle olisi.
>>Raamatun viisaus käyttää kohtuullisesti alkoholia on hyvä neuvo. Uskoakseni verensiirrolle käy myöhemmin myös niin..
Jeps, kohtuudella verta. Niinhän se on vartiotorniseura jo päättänytkin. Verta voi hoitomuotona käyttää, kunhan veri on pilkottu vartiotorniseuran säädöksien mukaisesti. Puhuikos se raamattu tuollaisesta jotain?
Tähän väliin huomautuksena, että Paavalin horinat veren karttamisesta koskivat siihen aikaan pidettyjä pakanallisia pippaloita, joissa oli tapana läträtä verellä. Jos tuon saa jotenkin sopimaan nykyaikaiseen verensiirtoon, ja valitsemaan mahdollisesti kuoleman verensiirron sijaan, niin hukassa ollaan.
>>käsittääkseni ilmeisesti että kun se kerran on erikseen mainittu Raamatussa, miksi he jotka uskovat Raamattuun ja todistavat uskonsa Raamatulla ei saisi tässä asiassa pitää kiinni siitä minkä ovat itse löytäneet Raamatusta.
Edellä mainitun lisäksi sen uoksi, että eivät he ole tuota itse raamatusta löytäneet. Vartiotorniseura on sen heille 'lukenut', ja jokaisen todistajan on sitä noudatettava erottamisen uhalla. Ei se ole henkilökohtainen valinta, tai edes tutkimisen tulos.
>>Mutta jt:iden vastustajat ovat näemmä Hitlerin puolella kun niin syyllistävät ja morkkaavat Raamattuun uskovia ihmisiä...
Olipas nerokas vertaus. Kuinka tuollaista sontaa kykenee edes suoltamaan?
>>Vahingoksemme Hitler ja nykyiset Hitlerin omaavat persoonallisuudet ovat osasyyllisiä siihen ettei hoitomuotoja ole niin paljoa ja niin kehittyneitä kuin voisi olla.
Eiköhän noita kehitellä ihan kokoajan. Olisihan se kaikille parempi vaihtoehto, että verestä kehiteltäisiin jokin synteettinen vastine, jotta verta ei tarvitsisi enää siirtoihin käyttää. Mutta niin kauan kuin järkevää ratkaisua keinovereksi ei ole, on turhanpäiväistä lässyttää siitä, niinkuin sitä olisi jo käytettävissä.
>>toisaalta jos siellä sanoittaisiin karttakaa autoa, niin todennäköisesti jt:t karttaisi autoa, on he sen verran tunnollisia.
Tuota noin, vartiotorniseurahan on sallinut vertakin käytettäväksi hoitomuotona jos se on pilkottu oikealla tavalla. Onko se sitten raamatunmukaista veren karttamista? Tunnollista?
"Eihän tuo ole objektiivisuutta. Eikö pitäisi objektiivisuuden nimissä katsahtaa myös hyötynäkökulmaan, ei pelkästään riskeihin tai komplikaatioihin? Samalla logiikallasi objektiivisen näkemyksen jehovantodistajuudesta saa kirjoittamalla hakusanaksi jehovantodistajat virheet tms."
On nimeen omaan objektiivisuutta on virheiden katsonta. Silloin erottuu nimeen omaan se millä prosentilla asioita tapahtuu. Yleensä kaikissa tutkimuksissa on virhemarginaali, sen ymmärtäminen on nimeen omaan objektiivisuutta. Jos tarkastelisin pelkästään onnistuneita tapauksia olisi sama kuin jos autonmyyjä väittäisi ettei liikenneonnettomuuksia tapahdu.
Itsehän kokoajan parjaat että jehovat ovat absoluuttisesti kieltäytyviä ja nyt taas parjaat heitä kun he ottavat verta. Ilmeisesti parjauslinjaasi noudatat joka tapauksessa, on vissiin iskostunut päähäsi.
Kukaan ei lässytä mitään. Itse voit lukea Mika Valtosen tutkimuksen, anestesian erikoislääkärin kirjoittaman asian. Se on varmaan täysin objektiivinen, hän kun ei tietääkseni ole jt.
.
>>On nimeen omaan objektiivisuutta on virheiden katsonta.
Ei, vaan MYÖS virheiden katsonta on objektiivista - ei PELKÄSTÄÄN virheiden katsonta.
>>Jos tarkastelisin pelkästään onnistuneita tapauksia olisi sama kuin jos autonmyyjä väittäisi ettei liikenneonnettomuuksia tapahdu.
Onneksi kukaan ei ole pelkästään onnistuneita tapauksia vaatinut tarkastelamaankaan.
>>Itsehän kokoajan parjaat että jehovat ovat absoluuttisesti kieltäytyviä ja nyt taas parjaat heitä kun he ottavat verta.
Kyse on loogisuudesta, jota ei ole. Ja kun on olemassa suurta epäloogisuutta tomintatavoissa ja opeissa, jotka voivat aiheuttaa (ja aiheuttavat) ihmisten turhia kuolemia, niin silloinko ei saisi asiasta mainita? Ja miksi ei?
>>Ilmeisesti parjauslinjaasi noudatat joka tapauksessa, on vissiin iskostunut päähäsi.
Ei pidä paikkaansa. Jos vartiotorniseura ei pitäisi oppikokoelmassaan esim. karttamista, verioppia tai vaikkapa suorituskeskeisyyttä, olisi jehovantodistajien paljon helpompi olla ja elää. Eikä minullakaan olisi enää juuri noiden asioiden tiimoilta syytä kerrata faktaa.
Se mikä useasti (eli lähes aina) menee jehovantodistajuuteen mieltyneen korvien ja silmien ohi, on se että kritiikin perimmäinen tarkoitus on helpottaa jehovantodistajien epäinhimillisiä olosuhteita. Ei vaikeuttaa, kuten reaktioista voisi helposti tulkita.
>>Kukaan ei lässytä mitään. Itse voit lukea Mika Valtosen tutkimuksen, anestesian erikoislääkärin kirjoittaman asian. Se on varmaan täysin objektiivinen, hän kun ei tietääkseni ole jt.
No hyvä jos ei lässytä. Sittenhän voimmekin keskittyä todellisuuteen.
Objektiivisuus luo tietoa ja se ei ole väittämiin perustuvaa, vaan niin kuin asia on riippumatta esim tunnesiteistä. Nyt jos ollaan ensin kehuttu verensiirtoa elämää pelastavana hoitokeinona, niin on nimeen omaan objektiivista sen jälkeen tarkastella sen tuomia komplikaatioita. Ja koska käsittääkseni tätä ei pysty ihmisaivoilla ratkaisemaan onko enemmän hyötyä vai haittaa koska luvut ovat luvut, seuraukset ovat seuraukset ehkä vasta vuosien kuluttua, hyvään vai huonoon suuntaan ilman vai sen kanssa...niin, sitten se jää mun käsittääkseni oman harkinnan varaan. Jos jollain sitä auttaa käsittelemään uskonto, niin ymmärrän varsin hyvin tuon kannan. Jos joku on ateisti, niin hän voi periaatteessa olla uskomatta yhtään mihinkään, jonka jälkeen ei voikaan perustella Raamatulla tai uskolla mitään, tajuaa tämän yhtälön varmaan niin uskovakin kuin ateistikin.
Että jos johonkin ei usko, niin ei sillä ole mitään perusteellista perustusarvoa. ja taas jos johonkin uskoo, niin sillä juuri on arvoa.
Jos esimerkiksi et usko kaverisi ikää, niin siinä tapauksessa se ei varmaan ole sen ikäinen. Jos taas uskot hänen ikänsä, niin siinä tapauksessa olet mieltä että se on niin kuin hän sanoo.
Tottakai ateisti voi perustella ettei usko mitään, ei välttämättä edes omia silmiä, koska omat silmät ei välttämättä olekaan omat vaan ne voi olla jonkun toisen jotka nyt valehtelevat. Ja jos ateisti ei omiin silmiinsäkään usko, niin se on hänen, hänen aivojensa ja hänen silmiensä asia.
Toisaalta uskova voi usko siihen että kuulee kuinka veri kiertää elimistössään. Ja jos hän siihen uskoo, niin silloin se on hänelle todellinen asia.
Kumpikin saa olla ikuisesti mieltänsä. Nyt jos laitetaan lukuja, tilastoja paperille, on riippumattomia tutkimustuloksia, myös virheet, niin jokainen ymmärtää silloin on kyse objektiivisuudesta.
Miksi hakusanana olisi vaan verensiirrot, koska on todennäköistä että sieltä tulee SPR:n sivustoja todella paljon, jossa ei tietenkään hirveän suurella painolla virheitä mainita. Itsessään kuitenkin netistä ja sairaaloista SPR:lläkin lomake jossa kysytään sinun nimi, ikä, hoitovasteessa kerrotaan komplikaatioista, sairauksista.
Oon kyllä sitä mieltä näin maallikkona että jos esim. insuliini olisi lääke joka toisia pelastaa ja toisille aiheuttaa tauteja, niin silloin ymmärrän että se on yksi hoitovaihtoehto. En osaa tarkalleen arvioida kuinka helposti ottaisin lääkkeen josta mahdollisesti onkin huonot seuraukset. Olen nimittäin vähän varauksellinen kaikkien muidenkin lääkkeiden kanssa. Esim nesteenpoistolääke tai jokin sydänsairauslääke saattaa aiheuttaa sellaiset sivuvaikutukset että joskus niiden lääkkeiden kanssa eläminen on tuskallisempaa. Lääkäri ei ole minun yläpuolella neuvomassa minua lääkehoidosta, voin tietysti keskustella hänen kanssaan vaihtoehdoista, mutta en luota lääkäriin, toiseen epätäydelliseen ihmiseen ehdottomana auktoriteettina.
Ja tähän taas tiuku laittaa että jt luottaa johonkin ehdottomana....höpö höpö. Mahtaako olla näin, kun kerran itse entisenä jt:nä tiedät kuinka paljon jo silloin epäilit, niin on mahdollisesti heitä nytkin, ihminen on erehtyväinen, joskus on ihan hyvä olla epäluuloinen jonkun asian kanssa.
Sitä paitsi nykyään kyllä eletään enempi melkein sitä aikaa että vanhimmat antavat ihmisen olla ja käydä kokouksissa jos vain itse haluavat, vahingokseen siellä käy myös pilkkaajia, tuon sorttinen asia on aina ikävää mille tahansa instassille.
Vähän kuin helluntalaisen hautajaisissa kävisi esim luterilainen naureskelemassa, pilkkaamista se on joka tapauksessa.
Tietty sä yrität parhaasi mukaan saada aikaiseksi tuota yleisesti väärää käsitystä että jehovat erottavat toisiaan mielivaltaisesti, jos näin olisi että erotteluita tapahtuisi näin mielivaltaisesti, niin olisiko määrä 6,5 miljoonaa jos joka eriasiasta eri tavalla ajattelevasta tehtäisiin erotustoimenpide. Mutta jossain äärimmäistilanteissa jossa joku yksilö kieltää jonkun konkreettisen asian olemisen niin kuin perusopetus on, eikö totta on viisasta sellainen erottaa.
Mitä ajattelet seuraavasta: sovitaan tiskivuorot: Jukka, Pekka, Antti ja Katja tiskaavat vuorollaan, yhtäkkiä Pekka alkaa sotata astioita tietentahtoisesti, rikkoo astioita, lisää toisten kuormaa, nauraa kavereilleen jotka tiskaavat....Kyllä tällaisessa tapauksessa Pekka on otettava pois tuosta tiskivuorosta...eihän hänestä ole kuin enempi haittaa kuin hyötyö. Jukka Antti ja Katja tiskaavat vieläkin omia tiskejään, mutta Pekka naureskelee jossain omien tiskiensa kanssa että ovatpa tyhmiä kun muistavat tiskata. Jos Pekka väittää että hän vaan käytti omia aivojaan, niin tuskin on käyttänyt kovinkaan ryhmää edistävästi vai mitä mieltä olet Tiuku?
Ei pidä paikkaansa. Jos vartiotorniseura ei pitäisi oppikokoelmassaan esim. karttamista, verioppia tai vaikkapa suorituskeskeisyyttä, olisi jehovantodistajien paljon helpompi olla ja elää. Eikä minullakaan olisi enää juuri noiden asioiden tiimoilta syytä kerrata faktaa.
Näin...ja nytkö helpotat jehovien oloa? Itse parjaamalla? Eli parjaat sellaista missä itselläsi oli vaikeaa, ja nyt teet sen toisille vieläkin vaikeammaksi jotta heistä tulisi kaltaisia parjaajia ja näin tästä tulisi loogisempi sinun käsityksesi mukaan. Sittenhän ei olisi enää epäloogisuutta kaikki jt parjaisivat omaa uskontoaanko? Kertaapa tiuku tämä vielä päässäsi, teetkö parjaamisella nyt hyvää vai vaikeutatko ihmisiä, ilmeisesti olosi ja itsetuntosi ei ole kovinkaan hyvä jos jt-opin lähdön jälkeen parjaat heitä kovin paljon, ilmeisesti poislähteminen ei ole oloasia yhtään parantanut, joten syy ilmeisesti sinun heikkoon itsetuntoo ja jatkuvaan kritisointiin on muu kuin uskonto, minun päätelmäni mukaan.
>>Ja tähän taas tiuku laittaa että jt luottaa johonkin ehdottomana....höpö höpö.
Ei se ole mitään höpöhöpöä, vaikka sitä kuinka yrittäisit ihmisille syöttää. Jos jehovanodistaja ei usko johonkin vartiotorniseuran oppiin, niin se on potku persauksille - eli erottaminen. Mitä kohtaa tuosta et suostu ymmärtämään, ja miksi?
>>Mahtaako olla näin, kun kerran itse entisenä jt:nä tiedät kuinka paljon jo silloin epäilit,
Kun olin niin kutsuttu oikea jehovantodistaja, en epäillyt mitään. Sellaiseksi minut oli opetettu. Ja sellaiseksi opetetaan jokainen todistaja.
>>niin on mahdollisesti heitä nytkin, ihminen on erehtyväinen, joskus on ihan hyvä olla epäluuloinen jonkun asian kanssa.
Jep, mutta ongelma onkin siinä, että epäilyjään ei saa ääneen laukoa jos meinaa pitää ystävänsä ja kenties sukulaisensakin. Etkö näe tuossa mitään ongelmaa? Semminkin kun itsekin olit sitä mieltä, että epäluulo on joskus ihan hyvä asia.
>>Sitä paitsi nykyään kyllä eletään enempi melkein sitä aikaa että vanhimmat antavat ihmisen olla ja käydä kokouksissa jos vain itse haluavat
Juu kyllä kokouksissa käydä saa, eipä siinä mitään. Eri asia onkin puhuuko siellä esimerkiksi entisille todistajille kukaan. Oih kuinka rakkaudellista. Selvä merkki Kristuksen seurakunnasta...
>>vahingokseen siellä käy myös pilkkaajia, tuon sorttinen asia on aina ikävää mille tahansa instassille.
Tuo on kyllä jo niin marginaalista, että mainintakin on turhaa.
>>Tietty sä yrität parhaasi mukaan saada aikaiseksi tuota yleisesti väärää käsitystä että jehovat erottavat toisiaan mielivaltaisesti
Riippuu mitä mielivallaksi lasketaan. Eikä itse erottaminen niinkään ole pahasta, kuten väärin annat ymmärtää. Kyse on karttamisesta. Jos on mahdollisuus, että vartiotorniseura on väärässä, mutta vaatii silti ihmisiä karttamaan jopa sukulaisiaan, niin ei tuollainen kovin loogista, saati rakkaudellista ole. Vai onko?
>>jos näin olisi että erotteluita tapahtuisi näin mielivaltaisesti, niin olisiko määrä 6,5 miljoonaa jos joka eriasiasta eri tavalla ajattelevasta tehtäisiin erotustoimenpide.
Olisi, ja onkin. Tuon takiahan juuri onkin tärkeää ettei kukaan puhu epäilyistään ääneen. Ja jos puhuukin, niin mono heiluu.
>>Mutta jossain äärimmäistilanteissa jossa joku yksilö kieltää jonkun konkreettisen asian olemisen niin kuin perusopetus on, eikö totta on viisasta sellainen erottaa.
Niin, esimerkiksi jos ei suostu karttamaan entisiä todistajia, niin siitä voi mono heilua - viisasta erottaa tuossa tapauksessa?
>>Kyllä tällaisessa tapauksessa Pekka on otettava pois tuosta tiskivuorosta
Tarkoituksenmukainen väärinymmärtämisesi on hellyyttävää.
Edelleenkin, entisten todistajien esittämä kritiikki on pääpuolisin tarkoitettu helpottamaan noita "tiskivuoroja", ei hankaloittamaan. Tuota ei vain haluta ymmärtää.
>>Näin...ja nytkö helpotat jehovien oloa?
Eikö olekin vastenmielinen ajatus..
>>Itse parjaamalla?
Kritiikki halutaan kokea parjaamisena, koska sitä ei kyetä tai haluta ymmärtää. Tuo toimintatapa on ihan linjassa vt-seuran toivomuksen mukaan.
>>Eli parjaat sellaista missä itselläsi oli vaikeaa
En parjaa, vaan tähdennän epäolennaisuuksia tai kohtuuttomuuksia. Joku kertoikin, että totuus sattuu. Ehkä se siksi tuntuu parjaamiselta.
>>ja nyt teet sen toisille vieläkin vaikeammaksi jotta heistä tulisi kaltaisia parjaajia ja näin tästä tulisi loogisempi sinun käsityksesi mukaan.
Ei. Todellisuuden tiedostaminen on tärkeintä. Jos sitten todellisuuden tiedostettuaan, ihminen edelleenkin haluaa olla jehovantodistaja, niin se on sitten niin. Kyse on siitä ettei vartiotorniseura halua jäseniensä kohtaavan todellisuutta.
>>Sittenhän ei olisi enää epäloogisuutta kaikki jt parjaisivat omaa uskontoaanko?
Ei. Ehkä vartiotorniseura siinä tapauksessa luopuisi järjettömistä ja epäinhimillisistä opinkappaleistaan?
>>teetkö parjaamisella nyt hyvää vai vaikeutatko ihmisiä
Jos ihmisen on vaikeampi olla jehovantodistaja luettuaan kirjoituksiani, niin kertooko se enemmän vartiotorniseuran kehittelemästä uususkonnosta vai minusta?
>>ilmeisesti olosi ja itsetuntosi ei ole kovinkaan hyvä jos jt-opin lähdön jälkeen parjaat heitä kovin paljon,
Jos minä olen huolissani jeovantodistajista, niin miksi se on sinun mielestäsi parjaamista tai merkki huonosta itsetunnosta? Minähän en parjaa jehovantodistajia, kuten valheellisesti annat ymmärtää, vaan kritisoin vartiotorniseuran epäinhimillisiä oppeja ja sääntöjä.
>>ilmeisesti poislähteminen ei ole oloasia yhtään parantanut, joten syy ilmeisesti sinun heikkoon itsetuntoo ja jatkuvaan kritisointiin on muu kuin uskonto, minun päätelmäni mukaan.
Kiitos syväluotaavasta analyysistäsi, mutta ikävä kyllä se oli pelkkää puuta ja heinää.
Oma oloni ja elämäni on parantunut huomattavasti sitten lähtöni todistajista. Puhdas omatunto on jotain sellaista, jota harva jehovantodistaja kokee elämänsä aikana - ainakaan montaa kertaa.
Heikkoa itsetuntoa en koe potevani millään muotoa. Ehkä podin sitä joskus alakoulu-aikoina, jolloin jehovantodistajuus saattaa muodostua taakaksi pienelle maan tallaajalle.
.. Eikä täydellisiä; paitsi,( Suomessa; ) TV;n Krisse; Hänhän totesi-Stand-Up- Komiikkaohjelmassaan, että eihän täydellisiä ihmisiä oo olemassakaan ; vain yhden tiedän , ja se oon mä.
-Mä oon Täydellinen.
Verensiirron mutkallisista poluista puheenollen , eiköhän se perustu Ihmisen vanhimpaan veri"Hoitoon",
suoneniskentään alunperin; sen tie "Tieteeksi,"on muodostunut vasta lähivuosina; sen takia mainitsin Suomen "Veripalvelun " historiaa , joka sekin on sotien tuote.
On huomioitava ,että kun "Tiede," sanaa käytetään verensiirron kohdalla, että käsitys on harhainen;
-30- luvun Amerikan Punainen Risti kielsi verensiirrot mustilta valkoisille, tämä rotu-ajattelu itse asiassa kulki Ameriikasta Saksaan, josta -natsit ottivat sen omaan käyttöönsä.
Suomessa ,vielä -44- keväällä, oli koottu lääkäreistä koottu "Hallitus,"jonka piti siirtyä maata johtamaan heti, kun -Suur-Saksan aseet voittaisivat,"
nimenomaan lääkärit, ( lukuunottamatta useimpia -Hollannin lääkäreitä,)olivat huomattavin osa Natsipuolueiden jäsenistössä.
Perinne tuli kansalliskiihkoiselta aatelis- ja -keisarivallan -1800-luvun lopulta, joka "poiki" sitten kaksi suursotaa, ns."Tiedettä" kehitettiin aseiden ja tekniikan ohella myös lääketieteessä, lähinnä Sodan hyväksyttävämmäksi tekemisellä, kun sotilaista voitiin aina joku pelastaa.
Verensiirto on siis paitsi -sodan , myös Fasistisen -yhteiskunnan valmistelutuote.
Niin, luopioiden perustekniikkaan kuuluu täällä viimeisen sanan sanominen. Sillä koitetaan sekä horjuttaa nykyisiä Jehovan todistajia että niitä jotka kiinnostuksessaan tulevat tätä palstaa lukemaan. Yksi huomionarvoinen asia kuitenkin on.
Kun JT sanoo 1 1=2, luopio sanoo ei ole.
Eli kun täällä jonkun asian perustelet hyvin, luopio vaan sanoo että tuulesta temmattua.
Sen lisäksi luopio koittaa yleensä lisätä pari kolme muuta aihetta käsiteltäväksi jotta tuo alkuperäinen aihe jäisi käsittelemättä, nimittäin siinä kohdassa kun suostut luopion kanssa jonkun aiheen käsittelemään, yhtäkkiä kuulemma ei ollakaan käsitelty sitä vaan sitä mitä vt on sanonut vuodesta 1975.
Eli jos käsitellään mitä Raamattu sanoo verestä, luopio onkin yhtäkkiä vuodessa 1975 ja kun käsitellään vuosi 1975 luopio onkin taas käsittelemässä 3-4 uutta aihetta.
No, se mitä tulee tuohon objektiivisuuteen että kertoo järjestön puutteen ja väittää näin ollen oikeassa niin tässä seuraava esimerkki:
haureus on väärin - Raamatun oppi
haureus on mukavaa - luopion oppi
Nyt kun käsitellään pitääkö joku asia paikkansa tullaan seuraavaan päätelmään: Raamatun mukaan haureus on väärin ja vastoin Jumalaa sekä myös luonnotonta, se on Raamatun mukaan väärin.
Mutta luopio on kyllä oikeassa jos hän kertoo antavansa tässä objektiivisen kuvan että eikö niin että haureus on mukavaa - kyllä luopio puhuu tuossa tapauksessa totta jos ihmiset sen niin kokevat. Myös humalassa oleminen on mukavaa joillekin ja joidenkin mielestä ei ole väliä onko selvä vai onko kännissä, se on silloin heidän totuus, paikkansa pitäävä heidän lyhyessä perspektiivissä, mutta pitkällä aikavälillä ajateltuna jos kerran juopumisen tai haureuden haittavaikutukset on olemassa, voimme tulla loppujen lopuksi tulokseen: Raamatun kanta asiaan oli/on hyvä.
>>Kun JT sanoo 1 1=2, luopio sanoo ei ole.
Aika pirullisesti heitetty. Jos kiellän tuon, voit todeta että olit oikeassa. Totuus kun on onneksemme jotain muuta. Nimittäin kääntämällä väitteesi olet lähempänä totuutta tuosta asiasta. Ja tulen todistamaan sen, vieläpä helposti.
>>Eli kun täällä jonkun asian perustelet hyvin, luopio vaan sanoo että tuulesta temmattua.
Minun on ilmeisesti tähän(kin) täysin turha pyytää esimerkkejä?
>>Sen lisäksi luopio koittaa yleensä lisätä pari kolme muuta aihetta käsiteltäväksi jotta tuo alkuperäinen aihe jäisi käsittelemättä, nimittäin siinä kohdassa kun suostut luopion kanssa jonkun aiheen käsittelemään, yhtäkkiä kuulemma ei ollakaan käsitelty sitä vaan sitä mitä vt on sanonut vuodesta 1975.
Voi veljet mikä kalavale. Mikäli olisit seurannut keskusteluja, et olisi kehdannut noin suurta sammakkoa suustasi päästää. Toteutat jonkinlaista 'käänteistekniikkaa'. Kerrot luopioiden taktiikkana sen, mitä todistajat käyttävät. Suorastaan saatanallinen taktiikka. Onneksemme tuollainen ei mene täällä läpi - päinvastoin, siitä jää housut kintuissa kiinni.
>>Eli jos käsitellään mitä Raamattu sanoo verestä, luopio onkin yhtäkkiä vuodessa 1975 ja kun käsitellään vuosi 1975 luopio onkin taas käsittelemässä 3-4 uutta aihetta
Tässä ketjussa olen kirjoittanut ainoastaan verestä, kuten avaus peräänkuuluttaa. Sinä vedit vuoden 1975 keskusteluun mukaan, ja paljon muuta millä ei ole keskustelunaiheen kanssa mitään tekemistä - joka todistaa edellä väittämäni oikeaksi havainnoksi käyttämästäsi pirullisesta ja valheellisesta 'käänteistekniikasta'.
Kun minä yritän keskustella aiheesta, joka on tämän avauksen aihe, olet sinä yhdessä viestissäsi ottanut esille "luopioiden perustekniikan", vuoden 1975, raamattu vs. luopiot, haureuden ja juopumuksen.
Että kukahan se keskustelua vetää aiheesta toisaalle, ja kuka ei?
>>Mitä lapsen hylkäämisen tulee, en tiedä olivatko aktiivitodistajia vai vain luopioita jotka kikkailevat tämänkin kanssa saattaakseen jt:t huonoon valoon.
Ei kyllä kyse on ihan vartiotorniseuran virallisista ohjeista. "" nämä oli Tiukun kommentteja. Tässä hän todistaa puhuneensa vaan aiheesta. Tiuku mm. puhuu mm. airbageista ja muista asioista, persuksille potkimisesta...miten nämä liittyvät verensiirtoon?
Tässä kohtaa tiuku ei ole enää aiheessa vaikka niin väittääkin.
Toinen kohta jossa poksista viesti osui oikeaan: 1 1=2, on veretön vaihtoehto sekä verensiirtovaihtoehto....tässä kohtaa tiuku toteaaa ei ole vaihtoehtoja.
Eli Tiuku on valheellisesti väittänyt pysyvänsä kokoajan aiheessa, sen lisäksi hän tulee vastaamaan tähänkin viestiin, koska tässä hän toteuttaa tuon: viimeinen sana - luopion taktiikka numero 1. Sekä tuon että kun jt vai oliko kyseessä mahdollisesti joku muu henkilö kun tiesi verettömästä hoidosta (niinkuin minäkin, oon lääketieteen kandi ja luen iltaisin Raamattua) niin siinä kohtaa Tiuku totesi ei ole vaihtoehtoja, eli hän siis totesi ettei 1 1 olekaan 2. Eli aivan niin kuin tuo poksistan kirjoittaja totesi, hän on muuten mun hyvä ystävä ja ei ole Jt, mutta hän oli tulostanut kaikki aiheesta ja seurattiin juuri tuota tosiasioiden valossa että mitenkä täällä propaganda jyllää. Itse oon sen verran ollut jt:iden kanssa tekemisissä että he varoittivat luopiopropagandassa näillä sivuilla. Nyt sain jopa siitä todisteen että luopiot kuten Tiuku puhuvat aivan puuta heinää.
Eli juuri nämä asiat: taktiikka 1.viimeinen sana vaikka se olisi valhe, taktiikka 2. muuta totuus (tässä tapauksessa se oli ettei ole vaihtoehtoa, tiedän ammattinipuolestakin että on vaihtoehtoja). Taktiikka 3 vaihdetaan aihetta kun ollaan häviöllä ja huomataan jopa omat valheet: puhutaan jostain tv-ohjelmasta yhtäkkiä ja persuksiin potkimisesta.
Kiitos! Jatkan tutkimista jt:iden kanssa enkä tulee enää lukemaan Tiukun enkä muidenkaan valehtelioiden tekstejä, ne kun ovat juuri tuota luopiopropagandaa jonka läpi näkee todella nopeasti.
>>nämä oli Tiukun kommentteja. Tässä hän todistaa puhuneensa vaan aiheesta.
Onko nyt niin, että en saisi vastata jollekin joka vetää keskustelua sivuun aiheesta? Onko se sinulta pois?
>>Tiuku mm. puhuu mm. airbageista ja muista asioista, persuksille potkimisesta...miten nämä liittyvät verensiirtoon?
Suorituksesi alittaa alimmatkin odotukset. Airbag -kuvaukseni osui ilmeisesti liian arkaan paikkaan kun siitä pitää ihan herneet vetää nenuun. Katsos aiheesta puhuttaessa kuvausten käyttö on jopa toivottavaa. Se helpottaa kuulijan/lukijan ymmärtämään ja hahmottamaan aiheen kokonaisuuden paremmin. Kyllä sinun pitäisi tuo tietää, lääketieteen kandi.
Persauksille potiminenkin liittyy hyvin läheisesti verioppiin. Henkilö, joka ei noudata vartiotorniseuran laatimaa verioppia erotetaan. Lääketieteen kandi, sinun tulisi tuokin tietää.
>>sen lisäksi hän tulee vastaamaan tähänkin viestiin, koska tässä hän toteuttaa tuon: viimeinen sana - luopion taktiikka numero 1.
Ei se ole mikään taktiikka. tottahan sitä sanottavansa saa sanoa, vai mitä lääketieteen kandi? Eikös täällä vähän sitä varten olla?
>>Sekä tuon että kun jt vai oliko kyseessä mahdollisesti joku muu henkilö kun tiesi verettömästä hoidosta (niinkuin minäkin, oon lääketieteen kandi ja luen iltaisin Raamattua) niin siinä kohtaa Tiuku totesi ei ole vaihtoehtoja, eli hän siis totesi ettei 1 1 olekaan 2.
Parahin lääketieteen kandi, jos joku ihminen puhuu puuta heinää, voi asiaan takertua ihan ilman pelkoa siitä, että toteuttaa jotain pelättyä luopioiden taktiikkaa. Sitä kutsutaan keskusteluksi, tai asioiden kriittiseksi tarkastelemiseksi.
>>mutta hän oli tulostanut kaikki aiheesta ja seurattiin juuri tuota tosiasioiden valossa että mitenkä täällä propaganda jyllää.
Onkin omituista miksi vain puhut tosiasioista ja niiden tutkimisesta, mutta et viitsi laittaa faktaa pöytään. Koulutuksessasi joudut varmasti perustelemaan näkökantasi hyvinkin tarkkaan, lääketieteen kandi.
>>Itse oon sen verran ollut jt:iden kanssa tekemisissä että he varoittivat luopiopropagandassa näillä sivuilla. Nyt sain jopa siitä todisteen että luopiot kuten Tiuku puhuvat aivan puuta heinää.
Totta kai he varoittavat luopiopropagandasta. Heidän järjestönsä on tuon ajatuksen heidän päähänsä iskostanut, koska se pelkää luopioita enemmän kuin mitään muuta.
Sinun puuta heinää todistelusi ovat tähän mennessä olleet lähinnä hymähtelyn arvoisia.
>>taktiikka 2. muuta totuus (tässä tapauksessa se oli ettei ole vaihtoehtoa, tiedän ammattinipuolestakin että on vaihtoehtoja).
Lääketieteen kandi, kerro minulle mitä vaihtoehtoja on potilaalla, joka on menettänyt esim. puolet tai enemmän omasta verestään onnettomuudessa. Ja onko noita vaihtoehtoja tarjolla joka paikassa?
>>Taktiikka 3 vaihdetaan aihetta kun ollaan häviöllä ja huomataan jopa omat valheet: puhutaan jostain tv-ohjelmasta yhtäkkiä ja persuksiin potkimisesta.
Vaihdetaan aihetta? Missä olen oma-aloitteisesti vaihtanut aihetta? Sinun käsityksesi aiheen vaihdosta on vähintäänkin erikoinen, lääketieteen kandi. Ja mikä tuo tv-ohjelma oli?
>>Kiitos! Jatkan tutkimista jt:iden kanssa enkä tulee enää lukemaan Tiukun enkä muidenkaan valehtelioiden tekstejä, ne kun ovat juuri tuota luopiopropagandaa jonka läpi näkee todella nopeasti.
Näitä on nähty. Tullaan takki auki huutamaan ja ennenkuin on lopetettu, vedetään ovi kiinni ja painutaan käpälämäkeen. Oivallinen ratkaisu tilanteessasi, lääketieteen kandi.
Hei!
Ennemmin turvaudun paljon nykyaikaisempaan menetelmään kuin riskialttiiseen verensiirtoon. Nykyaikaisempia hoitomuotoja on saatavilla esim ravinteita sisältävä liuos jolla voi korvata veren. Ei ole tautiriskiä, sitä paitsi en joisi baarissa juomaakaan minkä oon jättänyt vessassa käydessäni ilman valvontaa. En halua intoksikaatiota juomasta, enkä halua tautia verestä.
Vaihtoehtoisia hoitomuotoja on olemassa verensiirrolle. Miksi en turvautuisi niihin?
Airbag ajattelussa ajattelen samoin! Jos on olemassa riskitön airbag otan ennemmin sen kuin sen riskialttiimman.
Huvipuistossa voin jättää jopa menemättä laitteeseen jossa on toimimattomuusriski, käsittääkseni en tee siinä mitään väärää.
Autolla voin jättää ajamatta jos se tuntuu minusta liian suurelta riskiltä.
Syvänvikaan määrättyä lääkettä jolla on sivuvaikutuksia liian paljon minuun, ennemmin vaihdan sen sivuvaikutuksettomaan lääkkeeseen! Samoin on verensiirron kanssa, en ota asiaa missä riski tietentahtoen jos kerran on olemassa vaihtoehtoisia hoitomuotoja joissa ei ole samaista riskiä.
Lääkkeet jotka on todettu enemmän haitallisiksi kuin hyödyllisiksi tai lääkkeet joiden vaihtoehtoinen versio on parempi kuin alkuperäinen, tyydyn varsin hyvin tuohon parempaan riskittömään, sivuvaikutuksettomaan vaikka tuo ensimmäinen olisikin pelastanut joitakin ihmisiä - ja ikäväkseni joidenkin elämän pilannut ja vaikka tuo alkuperäinen olisikin ihmistekoinen.
Nimittäin en elä takapajulassa!Asun sivistyksen keskellä missä kaikki tieto ja viisaus on saatavilla ja siihen ei todellakaan kuulu verensiirto.
Näin mun logiikka ainakin mua pyytää tekemään!
Siis parempi, riskittömämpi, sivuvaikutuksettomampi on mun mielestä parempi!
nimim. kokemustako?
niin saatanan hyvin !!!
Aaac:n uutisissa kerrotaan kuinka todistajan lapsi huostaanotetaan verensiirron takia.
Kun lapsi on terve, todistaja kieltäytyy ottamasta tätä vastaan.
Mutta kun lapsi on aikuinen, todistajat, mahdollisesti omat vanhemmat tietämättään, tulevat värväämään tätä lahkoon.
Vanhemmat olisi käsittääkseni voineet ajatella eritavallakin. Nyt kuitenkin on huomion arvoista että media suurentelee asiota saattaakseen niitä kolauttamaan ihmisen mielen jotta ylipäätään media olisi jossain määrin jännittävä.
Mitä lapsen hylkäämisen tulee, en tiedä olivatko aktiivitodistajia vai vain luopioita jotka kikkailevat tämänkin kanssa saattaakseen jt:t huonoon valoon.
Mutta toisaalta on vanhempia jotka ei hylkää lapsiansa missään tilanteessa ja näitä on jt:issäkin.
Lukekaa muuten tästä jotain muuta aihetta:http://www.saunalahti.fi/arnoldus/transfu2.html
>>Mitä lapsen hylkäämisen tulee, en tiedä olivatko aktiivitodistajia vai vain luopioita jotka kikkailevat tämänkin kanssa saattaakseen jt:t huonoon valoon.
Ei kyllä kyse on ihan vartiotorniseuran virallisista ohjeista.