TILUSJÄRJESTELYN

Nyt kannattaisi varmaan alueiden maanomistajien olla tarkkana. Se mitä on lehdissäkin uutisoitu vapaaehtoiseksi, voidaankin muka toteuttaa enemmistöpäätöksellä kaikkien maille. Ei taida mennä oikeusasteissa läpi, jos vain joku tajuaa perätä oikeuksiaan.Laissa tietenkin lukee jotain, mutta jossain toisessa pykälässä jotain toista.
3729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan yksinkertaisella ilmoituksella. Ilmoitukseen pitää laittaa vain toimituksen tekijän nimi ja osoite ja ilmoitus erostaan tilusjärjestrelystä. Alle nimi ja osoite. Ei tilusjärjestelyssä ole pakko olla mukana. Siitä voi tosiaan erota ennen lopullista ehdotusta. Tilusjärjestely ei ole enää pakollinen, kuten moni luulee.

Äänestä
  • koska toimikunta on päättänyt, että kaikkien on
    oltava mukana??? Toimikuntaan kuuluu aivan
    sattumalta näitä kellokkaita, jotka ovat
    hankkimassa itselleen kaikki parhaat palat.
    Tässä on tulossa sota, jota voidaan nimittää
    Nuijasodaksi, koska nyrkkiä jo heilutetaan.
    Lisäksi maanmittarit lypsävät valtiota senkun
    ehtivät

    Äänestä

  • ainakaan Lapualla. kirjoitti:

    koska toimikunta on päättänyt, että kaikkien on
    oltava mukana??? Toimikuntaan kuuluu aivan
    sattumalta näitä kellokkaita, jotka ovat
    hankkimassa itselleen kaikki parhaat palat.
    Tässä on tulossa sota, jota voidaan nimittää
    Nuijasodaksi, koska nyrkkiä jo heilutetaan.
    Lisäksi maanmittarit lypsävät valtiota senkun
    ehtivät

    Eroamisilmoituksen voi tehdä hankeen toimitusinsinöörille. Millään toimikunnalla ei tässä ole lainsäädäntöä ylittävää valtaa. Eri asia on että he eivät sitä haluaisi koska uskotut miehet ovat hankkimassa maapurin rappusiin saakka lohkoja itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uutisointi kirjoitti:

Nyt kannattaisi varmaan alueiden maanomistajien olla tarkkana. Se mitä on lehdissäkin uutisoitu vapaaehtoiseksi, voidaankin muka toteuttaa enemmistöpäätöksellä kaikkien maille. Ei taida mennä oikeusasteissa läpi, jos vain joku tajuaa perätä oikeuksiaan.Laissa tietenkin lukee jotain, mutta jossain toisessa pykälässä jotain toista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu