Operaatio Northwoods

WTC:n iskut ovat niitä harvoja tapahtumia, joissa lähes jokainen – tarpeeksi vanha – muistaa missä oli silloin kun ne tapahtui. Tapahtumasarja oli kuin toimintaelokuvasta, mutta olisiko mahdollista, että Yhdysvaltojen hallitus ja sen liittolaiset itse asiassa suorittivat syyskuun 11. iskut false flag-operaationa?
Maaliskuussa 1962 kirjoitettu Operaatio Northwoods-dokumentti löydettiin the Freedom of Information Act-lain perusteella, joka todistaa seikkaperäisesti, että korkea-arvoiset Yhdysvaltain asevoimien upseerit ovat aiemmin suunnitelleet käyttävänsä valeterrorihyökkäyksiä sodan oikeuttamiseksi. Tämän nimenomaisen suunnitelman tarkoitus oli oikeuttaa hyökkäys Kuubaan suorittamalla lukuisia väkivallantekoja ja harhautuksia.
Jos Yhdysvaltain hallitus on aikaisemminkin suunnitellut valeterrorismia, niin miksei he sitä suunnittelisi ja käyttäisi nykyäänkin. Syyskuun 11. päivän isku on tarvinnut suuren organisaation, olkoon se valeterrorismia tai ei. Jos kysymyksessä oli terroriteko – olkoon sitten vaikka al Qaida -järjestö – olisiko mahdollista että Yhdysvallat tiesi siitä etukäteen ja antoi sen tapahtua, vai oliko yhdysvaltalaiset agentit jopa soluttautuneet al Qaida -järjestöön auttaakseen heitä rahallisesti ja teknisesti, jotta terroriteko onnistuu?
Dokumentit ei kuitenkaan viittaa siihen että syyskuun 11. päivän tapahtumiin olisi sekaantunut Osama bin Laden ja al-Qaida, vaan pikemminkin siihen että ne ovat suurelta osin Yhdysvaltojen ja CIA:n omia luomuksia. 19.4.2002 FBI:n johtaja Robert Mueller ilmoitti, ettei FBI ole löytänyt yhtään paperitodistetta Yhdysvalloista, Afganistanista tai muualta liittyen 11.9. iskuihin.
Kyseessä taitaakin olla suuri huijausoperaatio, jolla valitettavasti on vakavia seurauksia. Myös mm. Suomessa vieraillut kanadalainen professori Michel Chossudovsky epäili USA:n motiiveja terrorismin vastaisessa taistelussa.
Vuoden 2001 syyskuun 11:nä, yhdeltätoista aamupäivällä USA:n itärannikon aikaa, vain kaksi tuntia ensimmäisen Boeingin iskeytymisestä World Trade Centerin kylkeen, oli George W. Bushin hallinto nimennyt Osama bin Ladenin syylliseksi iskuihin. Kummallisen nopeata toimintaa, kun ottaa huomioon että maailman parhaana pidetty Yhdysvaltain tiedustelupalvelu(CIA) myönsi, ettei sillä ollut minkäänlaista ennakkotietoa tulevista terroriteoista. Eipä tietenkään, sillä Bushin hallinto voidaan jopa dokumenttien avulla todeta kansainvälisen terrorismin tukijaksi.
Ranskalaisen Le Figaro -lehden mukaan heinäkuussa 2001 bin Laden oli hoidettavana amerikkalaisessa sairaalassa Saudi-Arabiassa, jossa CIA:n virkailija kävi tapaamassa häntä.
Kuten aikaisemmin todettiin, ei CIA:lla muka ei ollut aavistustakaan etukäteen minkään näköisestä terroriuhan vaarasta. Selitystä ei ole myöskään sille, miksi iskun aikana hävittäjäkoneet pysyivät kentillä ratkaisevien 60 minuutin ajan, mutta kuitenkin 48 tuntia iskujen jälkeen FBI julkisti listan kaappareiden nimistä. Kuitenkin kymmenen päivän sisällä ilmeni, että seitsemän heistä oli yhä elossa. Terroristi-iskua luonnehdittiin erittäin ovelaksi ja taitavaksi iskuksi, mutta kaapparit jättivät jälkiä itsestään todella runsaasti. Miksi he käyttivät omilla nimillään olevia luottokortteja? Miksi he ottivat lentotunteja omalla nimellään? He jättivät taakseen vuokra-autoja, joista löytyi arabiankielisiä lento-ohjekirjoja Boeing matkustajakoneisiin. FBI:n käsiin joutui myös testamentteja ja jäähyväiskirjeitä. Kaikki tämä kuin lasten piiloita ja etsi -leikissä. Ei ole uskottavaa ettei muka CIA tiennyt mitään tulevasta iskusta, varsinkin kun ottaa huomioon että monien maiden turvallisuuspalvelut varoittivat yksityiskohtaisesti amerikkalaisia kesän aikana, mm Ranska, Saksa, Venäjä, Israel ja Egypti. Oikeusministeri Ashcroft lopetti reittilentokoneitten käyttämisen jo kaksi kuukautta etukäteen. Israelilaisten omistama puhelinfirma Odigo, kertoi että kaksi heidän työntekijäänsä oli saanut varoitusviestin terrori-iskuja koskien tuntemattomalta henkilöltä vähän ennen kuin “terrori-isku” tapahtui. Kaikesta tästä voi päätellä että tieto iskuista oli laajalle levinnyt, eikä Yhdysvaltain turvallisuuspalvelu suinkaan epäonnistunut, vaan heidän ei vain annettu toimia.
Miten saisi edes todisteet siitä kaapattiinko yhtään konetta? Yksikään piloteista ei syöttänyt transponderiin (toisiotutkaan) kaappauksesta kertovaa koodia tai antanut minkäänlaista muutakaan hälytystä. Kaappausten pääteltiin tapahtuneen, koska koneet muuttivat kurssia ja kytkivät transponderit pois päältä.
Virallisten raporttien mukaan Boeing 767 ja 757 koneisiin kohdistui kaarroksissa 3G:n(etelätorniin törmännyt kone) ja 5G:n voima(Pentagoniin törmännyt kone). Riippumaton tutkija Brian Downing Quig kertoi mm., että lentotietokone ei anna pilotin tehdä näin radikaaleja ohjausliikkeitä.
Brian Quig kuoli 16.6.2003 jäätyään henkilöauton yliajamaksi.
13620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

olleensa iskun takana mutta myöhemmin pyörsi puheensa...?
Oman käsitykseni mukaan bin Laden on edelleen CIA:n tms. palkkalistoilla ja antaa itsestään kuvan heidän ykkösvihollisenaan,jolloin näytelmä jatkuu edes jotenkin uskottavana.

P.S. mitähän muuta se komentaja Lyman Lemnitzer touhusi ,kuin Northwoods-keikkaa ?

P.P.S. Täytyy sanoa ,että meikäläiselle tuo suomennettu Loose Change oli silmiä aukova dokumentti - jokaisen suomalaisen kuuluisi tuo nähdä.

Äänestä
  • Jälkeen.

    Ei ollut lentsikkaa.

    Tulee vähän Neo olo, "There is no spoon".

    Äänestä

9/11 ei ollu mitään valeterroria.. se oli ihan oikeaa terroria.

Äänestä

Operaatio Northwoods oli Yhdysvaltain hallituksen vuonna 1962 laatima salainen suunnitelma, jonka tarkoituksena oli saada maan kansalaiset kannattamaan sotilaallisia toimia Kuubaa vastaan. Suunnitelma oli salainen vuoteen 1997 asti. Operaatio Northwoodsin mukaan CIA tai vastaava toimielin olisi voinut muun muassa räjäyttää yhdysvaltalaisen lentokoneen, ja teosta olisi syytetty Kuubaa. Suunnitelmaan olisi kuulunut myös Kuuban vastaisten huhujen levittäminen ja valehyökkäysten tekeminen. Operaatiota ei toteutettu, koska presidentti Kennedy ei antanut siihen lupaa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Northwoods

tuo muistuttaa aika paljon wtc iskujen suunnittelua
jos bush ei ois antanu luvpaa tehdä wtc iskuja hänet ois tapettu

Äänestä

Joukko armeijan upseereita tai CIA:n väkeä ehkä mutta että hallitus, ei nyt sentään. Yksi tai kaksi ministeriä mukana, ehkä mutta ei mitenkään koko repertuaari.

Äänestä
  • Oletko koskaan pelannut shakkia?
    Osaatko siinä suunnitella pelistrategiaa useamman siirron päähän?
    Jos ymmärrät peliä, sinulla on tavoite jossa jokaisella siirrolla on päämäärähakuinen tavoite.
    Osaatko soveltaa peliteoriaa reaalimaailmaan?
    Salaliittoteoriat ovat tällaisia PELITEORIOITA.
    Papukaijat eivät sitä ymmärrä, mutta joukoissa on aina myös pelin tuntijoita.

    Äänestä

Olipahan+muuten+vähän+kommentteja+tähän.+Luulisi+kiinnostavan+vielä+vuosiakin+9/11+jälkeen.+Itselle+tämä+oli+yksi+tekijä+epäillä+virallista+totuutta.+On+monia+tekijöitä,+jotka+ei+ole+salaliittohuurua+vaan+on+video-+tai+kirjallinen+todiste+jostain.+WTC7+romahdus,+jota+NIST+ei+edelleenkään+ole+selittänyt+kunnolla,+Barry+Jenningsin+lausunnot+ennen++hänen+valitettavaa+kuolemaansa...Pentagonin+seinäkuvat...+Päivä+oli+täynnä+mahdottomuuksia,+mutta+jos+varjohallitus+on+noin+vahva+kuin+se+jenkeissä+on,+tällainen+puhallus+menee+läpi+ja+ei+paljastu+isolle+kansalle+koskaan.+Leimataan+veljien+hallitsemassa+mainmediassa+salaliitoksi+ja+se+jo+riittää+80%+ihmisistä+kääntämään+katseen+muualle.+Harmi.

Äänestä
  • Tässä keississähän on puhuttu massaurkintalakien sisäänajosta. Tuolloin noina vuosina varmasti kyllä tiedettiin se että netti tulee lyömään läpi jollei jo ollut ja se mitä se tulee olemaan. Eli joko tuosta alkaen on verkkovakoilussa voitu nettikeskustelujen käyttäjäehtoja soveltaa käyttäjien poliittisten mandaattien tulkintoihin.

    Äänestä

Ainahan voidaan ajatella että USA itse Pearl Harboriin hyökkäsi ja Lusitanian upotti.

Aina ajatella voidaan.

Äänestä
  • USA hallitus tiesi etukäteen hyökkäyksestä Pearl Harboriin, mutta antoi sen tapahtus koska näin saatiin suurempi shokkivaikutus yleisölle. Lusitania taas kuljetti kiellettyä, räjähdysherkkää sotamateriaalia Englantiin ja siksi upposi niin nopeasti.

    Äänestä

Ehkäpä tiedustelupalvelut olivat terroristien perässä mutta pari askelta jäljessä eivätkä halua myöntää mukaansa. Tosin olihan se vähän epäuskottavaa että kaiken sen Manhattanilla olevan tuhkan seasta löytyi luettavissa oleva terroristin passi.

Äänestä

Himmeeää Republikaanien panettelua tässä ketjussa.

Kaikkea se Soros rahoittaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Epäilijä kirjoitti:

WTC:n iskut ovat niitä harvoja tapahtumia, joissa lähes jokainen – tarpeeksi vanha – muistaa missä oli silloin kun ne tapahtui. Tapahtumasarja oli kuin toimintaelokuvasta, mutta olisiko mahdollista, että Yhdysvaltojen hallitus ja sen liittolaiset itse asiassa suorittivat syyskuun 11. iskut false flag-operaationa?
Maaliskuussa 1962 kirjoitettu Operaatio Northwoods-dokumentti löydettiin the Freedom of Information Act-lain perusteella, joka todistaa seikkaperäisesti, että korkea-arvoiset Yhdysvaltain asevoimien upseerit ovat aiemmin suunnitelleet käyttävänsä valeterrorihyökkäyksiä sodan oikeuttamiseksi. Tämän nimenomaisen suunnitelman tarkoitus oli oikeuttaa hyökkäys Kuubaan suorittamalla lukuisia väkivallantekoja ja harhautuksia.
Jos Yhdysvaltain hallitus on aikaisemminkin suunnitellut valeterrorismia, niin miksei he sitä suunnittelisi ja käyttäisi nykyäänkin. Syyskuun 11. päivän isku on tarvinnut suuren organisaation, olkoon se valeterrorismia tai ei. Jos kysymyksessä oli terroriteko – olkoon sitten vaikka al Qaida -järjestö – olisiko mahdollista että Yhdysvallat tiesi siitä etukäteen ja antoi sen tapahtua, vai oliko yhdysvaltalaiset agentit jopa soluttautuneet al Qaida -järjestöön auttaakseen heitä rahallisesti ja teknisesti, jotta terroriteko onnistuu?
Dokumentit ei kuitenkaan viittaa siihen että syyskuun 11. päivän tapahtumiin olisi sekaantunut Osama bin Laden ja al-Qaida, vaan pikemminkin siihen että ne ovat suurelta osin Yhdysvaltojen ja CIA:n omia luomuksia. 19.4.2002 FBI:n johtaja Robert Mueller ilmoitti, ettei FBI ole löytänyt yhtään paperitodistetta Yhdysvalloista, Afganistanista tai muualta liittyen 11.9. iskuihin.
Kyseessä taitaakin olla suuri huijausoperaatio, jolla valitettavasti on vakavia seurauksia. Myös mm. Suomessa vieraillut kanadalainen professori Michel Chossudovsky epäili USA:n motiiveja terrorismin vastaisessa taistelussa.
Vuoden 2001 syyskuun 11:nä, yhdeltätoista aamupäivällä USA:n itärannikon aikaa, vain kaksi tuntia ensimmäisen Boeingin iskeytymisestä World Trade Centerin kylkeen, oli George W. Bushin hallinto nimennyt Osama bin Ladenin syylliseksi iskuihin. Kummallisen nopeata toimintaa, kun ottaa huomioon että maailman parhaana pidetty Yhdysvaltain tiedustelupalvelu(CIA) myönsi, ettei sillä ollut minkäänlaista ennakkotietoa tulevista terroriteoista. Eipä tietenkään, sillä Bushin hallinto voidaan jopa dokumenttien avulla todeta kansainvälisen terrorismin tukijaksi.
Ranskalaisen Le Figaro -lehden mukaan heinäkuussa 2001 bin Laden oli hoidettavana amerikkalaisessa sairaalassa Saudi-Arabiassa, jossa CIA:n virkailija kävi tapaamassa häntä.
Kuten aikaisemmin todettiin, ei CIA:lla muka ei ollut aavistustakaan etukäteen minkään näköisestä terroriuhan vaarasta. Selitystä ei ole myöskään sille, miksi iskun aikana hävittäjäkoneet pysyivät kentillä ratkaisevien 60 minuutin ajan, mutta kuitenkin 48 tuntia iskujen jälkeen FBI julkisti listan kaappareiden nimistä. Kuitenkin kymmenen päivän sisällä ilmeni, että seitsemän heistä oli yhä elossa. Terroristi-iskua luonnehdittiin erittäin ovelaksi ja taitavaksi iskuksi, mutta kaapparit jättivät jälkiä itsestään todella runsaasti. Miksi he käyttivät omilla nimillään olevia luottokortteja? Miksi he ottivat lentotunteja omalla nimellään? He jättivät taakseen vuokra-autoja, joista löytyi arabiankielisiä lento-ohjekirjoja Boeing matkustajakoneisiin. FBI:n käsiin joutui myös testamentteja ja jäähyväiskirjeitä. Kaikki tämä kuin lasten piiloita ja etsi -leikissä. Ei ole uskottavaa ettei muka CIA tiennyt mitään tulevasta iskusta, varsinkin kun ottaa huomioon että monien maiden turvallisuuspalvelut varoittivat yksityiskohtaisesti amerikkalaisia kesän aikana, mm Ranska, Saksa, Venäjä, Israel ja Egypti. Oikeusministeri Ashcroft lopetti reittilentokoneitten käyttämisen jo kaksi kuukautta etukäteen. Israelilaisten omistama puhelinfirma Odigo, kertoi että kaksi heidän työntekijäänsä oli saanut varoitusviestin terrori-iskuja koskien tuntemattomalta henkilöltä vähän ennen kuin “terrori-isku” tapahtui. Kaikesta tästä voi päätellä että tieto iskuista oli laajalle levinnyt, eikä Yhdysvaltain turvallisuuspalvelu suinkaan epäonnistunut, vaan heidän ei vain annettu toimia.
Miten saisi edes todisteet siitä kaapattiinko yhtään konetta? Yksikään piloteista ei syöttänyt transponderiin (toisiotutkaan) kaappauksesta kertovaa koodia tai antanut minkäänlaista muutakaan hälytystä. Kaappausten pääteltiin tapahtuneen, koska koneet muuttivat kurssia ja kytkivät transponderit pois päältä.
Virallisten raporttien mukaan Boeing 767 ja 757 koneisiin kohdistui kaarroksissa 3G:n(etelätorniin törmännyt kone) ja 5G:n voima(Pentagoniin törmännyt kone). Riippumaton tutkija Brian Downing Quig kertoi mm., että lentotietokone ei anna pilotin tehdä näin radikaaleja ohjausliikkeitä.
Brian Quig kuoli 16.6.2003 jäätyään henkilöauton yliajamaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu