Siunatkaa

Jumala käskee meidän siunata Israelia ja rakastaa Israelia. Hän ei käske meidän tuomita Israelia, vaan aikoo Itse tuomiot antaa ja näin meidän tehtäväksemme jää vain siunata.

Me, jotka uskomme Jeesukseen olemme lupauksen lapsia ja periydymme lupauksen kautta Aabrahamin siemenestä. Voisimmeko olla siunaamatta ja rakastamatta omiamme.
6172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu; tälläkin hetkellä kyseinen valtio miehittää toisille suvereeneille valtiolle kuluvia maa-alueita sekä harjoittaa rotupolitiikkaa sekä arabiväestön syrjimistä.

Israelin juutalainen valtio lakkaa olemasta ennemmin tai myöhemmin ja tilalle syntyy, näin toivoisin, länsimainen demokraattinen Israel.

Äänestä
  • kun Israelin tilalle syntyy arabivaltio no 23 silloin Israel muuttu demokraattiseksi ja länsimaiseksi? Sitähän arabimaat kai ovat,vaikka kukin niistä määrittelee itsensä perustuslaissaan islamilaiseksi arabivaltioksi. Ei ole epädemokraattista jos on arabienemmistö, mutta on rasismia jos on juutalaisenemmistö. Kaikki on siis kunnossa.

    Paljon terveisiä arabimaiden kristityille, erityisesti assyyreille ja kopteille, juutalaisille, naisille ja homoille, kabyyleille myös, nyt kuulema saatte jo puhua omaa kieltänne joutumatta vankilaan.Hienoa. Erityisterveiset Darfuriin, Sudanin islamilaiseen arabitasavaltaan: länsimainen demokratia on hienoa eikö vain? Ps. Suomenkin Punainen risti saa jo vaihteeksi toimia alueellanne ja ruokkia teitä. Terveisiä myös Iranin vankiloissa viruville kivitystuomion toimeenpanoa odottaville naisille jotka syyllistyivät olemaan raiskauksen uhreja. Ikävää mutta islamin laki on laki. Ehkä Amnesty auttaa ?

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    kun Israelin tilalle syntyy arabivaltio no 23 silloin Israel muuttu demokraattiseksi ja länsimaiseksi? Sitähän arabimaat kai ovat,vaikka kukin niistä määrittelee itsensä perustuslaissaan islamilaiseksi arabivaltioksi. Ei ole epädemokraattista jos on arabienemmistö, mutta on rasismia jos on juutalaisenemmistö. Kaikki on siis kunnossa.

    Paljon terveisiä arabimaiden kristityille, erityisesti assyyreille ja kopteille, juutalaisille, naisille ja homoille, kabyyleille myös, nyt kuulema saatte jo puhua omaa kieltänne joutumatta vankilaan.Hienoa. Erityisterveiset Darfuriin, Sudanin islamilaiseen arabitasavaltaan: länsimainen demokratia on hienoa eikö vain? Ps. Suomenkin Punainen risti saa jo vaihteeksi toimia alueellanne ja ruokkia teitä. Terveisiä myös Iranin vankiloissa viruville kivitystuomion toimeenpanoa odottaville naisille jotka syyllistyivät olemaan raiskauksen uhreja. Ikävää mutta islamin laki on laki. Ehkä Amnesty auttaa ?

    Toivotaan että uudistuva Israel on demokraattinen ja tasa-arvoinen valtio; se kuitenkin riippunee siitä millaista politiikkaa ko maassa harjoitetaan lähivuosikymmenet.
    Etelä-Afrikka selvisi muutoksesta hyvin; toivotaan että sama tapahtu myös Israelissa.

    Äänestä

  • Olli-Juhani kirjoitti:

    on jo demokratia, kaikilla sen kansalaisilla on yhtäläinen äänioikeus ja oikeus asettua ehdolle, oikeus valita ammattinsa ja kotipaikkansa, valita puolisolla, kaikilla on sananvapaus jne. Kaikilla on uskonvapaus, Israelissa saa olla myös myös avoimesti ateisti tai homo toisin kuin sen naapurivaltioissa, lain edessä naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, värieroja ei noteerata, osa Israelin juutalaisväestöstäkin on tummaihoisia.
    Sekotat miehityksen apartheidiin, mitä aluetta Etelä-Afrikka miehitti? Itse toivon että miehitys voitaisin pikaisesti päättää ja niin että palestiinalaiset eivät sen jälkeen joudu Hamas-liikkeen tai muiden islamistien sorron kohteeksi.

    Äänestä

Olen uskossa ja rukoilen Israelin puolesta.

Äänestä
  • Miksi Israelin puolesta?
    Eikö olisi kristillisempää rukoilla kaikkien siellä asuvien puolesta uskontoon katsomatta?
    Itse ajattelin rukoilla rauhan puolesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Israelia! kirjoitti:

Jumala käskee meidän siunata Israelia ja rakastaa Israelia. Hän ei käske meidän tuomita Israelia, vaan aikoo Itse tuomiot antaa ja näin meidän tehtäväksemme jää vain siunata.

Me, jotka uskomme Jeesukseen olemme lupauksen lapsia ja periydymme lupauksen kautta Aabrahamin siemenestä. Voisimmeko olla siunaamatta ja rakastamatta omiamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu