Puna-armeija ylitti 9.7-44 Vuoksen,kärsien operaaatiossa raskaita tappioita.CXV.AK kolme divisioonaa oli vastuussa ylimenohyökkäyksestä.Kaiken kaikkiaan Vuosalmen operaatio maksoi 15 000 punasotilaan hengen.Vuosalmen puoleinen sillanpää jäi heidän suurimmaksi saavutuksekseen,eteneminen Suomalaisten pääjoukkojemme selustaan Juustilankankaalle,turhaan tulivat sinne kuolemaan,nämäkään puna-armeijan tavoitteet eivät toteutuneet.
Tässä oli eräs syy miksi puna-armeijan hyökkäys sillanpäästä tyrehtyi.Eversi Halsti oli itse paikalla Vuosalmella heinäkuussa v.1944
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wolf_H._Halsti
Halstin ja Kuussaaren teoksien mukaan.
http://webusers.siba.fi/~kkoskim//history/Taistelupaikat.html
Vuoden 1944 kesäkuun 19. päivänä Siiranmäessä ja Salmenkaitajoella taistellut 2. divisioona siirtyi asemiin Vuosalmen sillanpäähän. Seitsemän kilometriä leveää sillanpäätä puolusti kaksi rykmenttiä. Tunnusteluhyökkäysten jälkeen venäläiset saivat 26. kesäkuuta aikaan sisäänmurron, joka kuitenkin kyettiin eliminoimaan vastahyökkäyksellä. Venäläisten joukkojen keskitykset alueelle jatkuivat. Heinäkuun 4. päivänä klo 3.50 alkoi suurhyökkäys tykistövalmistelulla jota täydensi maataistelukoneiden toiminta. Kello viiden jälkeen alkoi panssareiden tukema jalkaväen hyökkäys, joka johti useisiin pieniin sisäänmurtoihin. Päivän kuluessa suomalaiset tekivät verisen vastahyökkäyksen, joka oli menestyksellinen. Iltaan mennessä oli vain pienehköjä sisäänmurtoja jäänyt puhdistamatta. Suomalaisten menetykset päivän aikana olivat yli 100 kaatunutta tai kadonnutta ja 400 haavoittunutta.
Heinäkuun 5. päivänä kello 3.00 2. divisioonan komentaja kenr.maj. Martola antoi JR 7:n komentajalle ev.luutn. Ehrnroothille käskyn sillanpään tyhjentämisestä. Ehrnroothin onnistui kuitenkin taivuttaa Martola pitämään toistaiseksi sillanpään, jonne sijoitettiin levännyt Er.P. 25. Saman päivän iltana jatkunut venäläisten suurhyökkäys sai Er.P. 25:n irtautumaan asemistaan täysin hallitsemattomasti. Asemissa olleet JR 7:n ja JR 49:n osat joutuivat vaikeaan asemaan ja osin saarroksiin. Osa joukoista tuhoutui, osa pääsi murtautumaan venäläisten linjojen läpi naapuriensa luo ja osa pakeni vastarannalle. Sillanpään keskiosa oli joutunut venäläisten haltuun.
Heinäkuun 6. päivän aamulla käynnistyi tykistön ja syöksypommittajien tukema suomalaisen pataljoonan vastahyökkäys, joka ei kuitenkaan saavuttanut menestystä. Pataljoonan hyökkäys toistettiin illalla, edelleen ilman menestystä.
Heinäkuun 7. päivän aamulla pataljoona hyökkäsi jälleen tykistövalmistelun ja syöksypommittajien tukemana ja pääsi aluksi eteenpäin, mutta törmäsi sen jälkeen venäläisten vastahyökkäykseen. Aamupäivön aikana pataljoona oli kuitenkin taas lähtöasemissaan. Vuoksen yli kuljetettiin lisäjoukkoja ja hyökkäys uusittiin jälleen klo 16. Alkumenestyksen jälkeen oli hyökkääjien kuitenkin palattava lähtöasemiinsa. Iltapäivällä oli sillanpään eteläosan puolustus romahtanut, kun Er.P. 25:n kiinniotetuista miehistä muodostettu osasto jätti jälleen asemansa venäläisten tykistötulessa. Heinäkuun 9. päivän iltapäivällä loputkin loppuunkuluneet joukot joutuivat jättämään sillanpään.
Heinäkuun 9. päivän aamuna alkoi taas venäläisten tykistövalmistelu. Valmistelua tukivat erittäin vahvat maataistelu- ja pommikoneiden muodostelmat. Sen jälkeen keinosumutetun Vuoksen ylittivät 142. divisioonan kaksi rykmenttiä lossin luoteispuolella. Välittömästi jalkaväen ylimenon jälkeen alettiin joen yli siirtää panssareita ja rynnäkkötykkejä. Suomalaisten keskitetty tykistötuli tuotti hyökkääjlle raskaita tappioita. Suomalaisten vastahyökkäykset tuottivat tulosta ja venäläisten hyökkäys pysähtyi. Venäläinen 142. divisioona oli kärsinyt päivän aikana suuria tappioita ja oli iltaan mennessä käyttänyt voimansa loppuun. Seuraavan yön aikana Vuoksi yli kuljetettiin 92. divisioona. Samalla hyökkäykset Vuosalmen puolella jatkuivat. Vasikkasaarta vastaan hyökkäsi venäläinen 10. divisioona heinäkuun 10. päivän iltapäivällä. Taistelu oli ankara ja pakotti suomalaiset vetäytymään vastarannalle, johon venäläisten hyökkäys kilpistyi. Samana päivänä venäläiset pyrkivät myös pohjoiseen tien suunnassa sekä Vuoksen rantaa seuraavan tien suunnassa luoteeseen. Jälkimmäisessä suunnassa hyökkäykset olivat osittain menestyksellisiä, mutta JR 49 onnistui lopulta pysäyttämään ne
Vuosalmen kaistaa vahvistettiin heinäkuun 10. päivänä, jolloin paikalle saapui pääosa panssaridivisioonasta (neljä jääkäripataljoonaa, panssarijääkäripataljoona, rynnäkkötykkipataljoona, saksalainen rynnäkkötykkikomppania sekä patteristo). Heinäkuun 11. päivänä varhain aamuyöllä alkoi suomalaisten tykistövalmistelu lossin maastoon, jota täydensivät ilmapommitukset. Suunniteltu hyökkäys tyrehtyi kuitenkin alkuunsa osin venäläisten onnistuneen vastavalmsitelun takia. Venäläisten vastahyökkäykset sen sijaan johtivat paikallisiin sisäänmurtoihinkin, jotka tosin saatiin kurottua kiinni. Panssaridivisioona siirtyi puolustukseen puoleenpäivään mennessä.
Heinäkuun 11. päivänä venäläiset jatkoivat myös yleishyökkäystään sekä pohjoiseen Suurisuon suuntaan että rantamaantien suunnassa luoteeseen saavuttaen menestystä kummassakin suunnassa. Myös Räisälään johtavan tien suunnassa saivat venäläiset aikaan sisäänmurron ja etenivät jonkin verran. Illalla tilanne oli kriittinen ja sekava. Joukot olivat osittain sekaantuneet ja komentosuhteet epäselvät. Seuraavan yön aikana joukkoja järjestettiin ja etulinjaa siirrettiin paikoitellen taaksepäin edullisempiin maastonkohtiin.
Heinäkuun 12. päivänä taistelut jatkuivat koko kaistan alueella. Paikoitelleen etulinja siirtyi taas taaksepäin. Seuraavana yönä yritti jääkäripataljoona hyökkäyksellään kuroa umpeen Suurisuon lounaisnurkassa olevaa aukkoa tässä kuitenkaan menestymättä.
Heinäkuun 13. päivänä venäläisten rajua hyökkäystä jatkoi veres kolme divisioonaa käsittävä armeijakunta. Hyökkäykset suuntautuivat erityisesti luoteeseen, jossa syntyikin sisäänmurtoja. Vastaiskuin etulinja saatiin kuitenkin pidetyksi.
Seuraavina päivinä venäläisten läpimurtoyritykset jatkuivat taukoamatta. Suomalaiset joukot pystyivät pitämään asemansa eikä rintamalinja mainittavasti siirtynyt. Venäläiset joukot kuluttivat voimansa loppuun ja heinäkuun 17. päivän jälkeen taistelut alkoivat hiljentyä.
Neuvostojoukkojen tarkoituksena oli ollut sivuuttaa Vuoksen ja Suomenlahden välillä menestyksellisesti puolustautuvat suomalaisjoukot hyökkäämällä Vuosalmen kautta Antrean suuntaan. Tämä yritys oli epäonnistunut.
Tässä oli eräs syy miksi puna-armeijan hyökkäys sillanpäästä tyrehtyi.Eversi Halsti oli itse paikalla Vuosalmella heinäkuussa v.1944
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wolf_H._Halsti
Halstin ja Kuussaaren teoksien mukaan.
http://webusers.siba.fi/~kkoskim//history/Taistelupaikat.html
Vuoden 1944 kesäkuun 19. päivänä Siiranmäessä ja Salmenkaitajoella taistellut 2. divisioona siirtyi asemiin Vuosalmen sillanpäähän. Seitsemän kilometriä leveää sillanpäätä puolusti kaksi rykmenttiä. Tunnusteluhyökkäysten jälkeen venäläiset saivat 26. kesäkuuta aikaan sisäänmurron, joka kuitenkin kyettiin eliminoimaan vastahyökkäyksellä. Venäläisten joukkojen keskitykset alueelle jatkuivat. Heinäkuun 4. päivänä klo 3.50 alkoi suurhyökkäys tykistövalmistelulla jota täydensi maataistelukoneiden toiminta. Kello viiden jälkeen alkoi panssareiden tukema jalkaväen hyökkäys, joka johti useisiin pieniin sisäänmurtoihin. Päivän kuluessa suomalaiset tekivät verisen vastahyökkäyksen, joka oli menestyksellinen. Iltaan mennessä oli vain pienehköjä sisäänmurtoja jäänyt puhdistamatta. Suomalaisten menetykset päivän aikana olivat yli 100 kaatunutta tai kadonnutta ja 400 haavoittunutta.
Heinäkuun 5. päivänä kello 3.00 2. divisioonan komentaja kenr.maj. Martola antoi JR 7:n komentajalle ev.luutn. Ehrnroothille käskyn sillanpään tyhjentämisestä. Ehrnroothin onnistui kuitenkin taivuttaa Martola pitämään toistaiseksi sillanpään, jonne sijoitettiin levännyt Er.P. 25. Saman päivän iltana jatkunut venäläisten suurhyökkäys sai Er.P. 25:n irtautumaan asemistaan täysin hallitsemattomasti. Asemissa olleet JR 7:n ja JR 49:n osat joutuivat vaikeaan asemaan ja osin saarroksiin. Osa joukoista tuhoutui, osa pääsi murtautumaan venäläisten linjojen läpi naapuriensa luo ja osa pakeni vastarannalle. Sillanpään keskiosa oli joutunut venäläisten haltuun.
Heinäkuun 6. päivän aamulla käynnistyi tykistön ja syöksypommittajien tukema suomalaisen pataljoonan vastahyökkäys, joka ei kuitenkaan saavuttanut menestystä. Pataljoonan hyökkäys toistettiin illalla, edelleen ilman menestystä.
Heinäkuun 7. päivän aamulla pataljoona hyökkäsi jälleen tykistövalmistelun ja syöksypommittajien tukemana ja pääsi aluksi eteenpäin, mutta törmäsi sen jälkeen venäläisten vastahyökkäykseen. Aamupäivön aikana pataljoona oli kuitenkin taas lähtöasemissaan. Vuoksen yli kuljetettiin lisäjoukkoja ja hyökkäys uusittiin jälleen klo 16. Alkumenestyksen jälkeen oli hyökkääjien kuitenkin palattava lähtöasemiinsa. Iltapäivällä oli sillanpään eteläosan puolustus romahtanut, kun Er.P. 25:n kiinniotetuista miehistä muodostettu osasto jätti jälleen asemansa venäläisten tykistötulessa. Heinäkuun 9. päivän iltapäivällä loputkin loppuunkuluneet joukot joutuivat jättämään sillanpään.
Heinäkuun 9. päivän aamuna alkoi taas venäläisten tykistövalmistelu. Valmistelua tukivat erittäin vahvat maataistelu- ja pommikoneiden muodostelmat. Sen jälkeen keinosumutetun Vuoksen ylittivät 142. divisioonan kaksi rykmenttiä lossin luoteispuolella. Välittömästi jalkaväen ylimenon jälkeen alettiin joen yli siirtää panssareita ja rynnäkkötykkejä. Suomalaisten keskitetty tykistötuli tuotti hyökkääjlle raskaita tappioita. Suomalaisten vastahyökkäykset tuottivat tulosta ja venäläisten hyökkäys pysähtyi. Venäläinen 142. divisioona oli kärsinyt päivän aikana suuria tappioita ja oli iltaan mennessä käyttänyt voimansa loppuun. Seuraavan yön aikana Vuoksi yli kuljetettiin 92. divisioona. Samalla hyökkäykset Vuosalmen puolella jatkuivat. Vasikkasaarta vastaan hyökkäsi venäläinen 10. divisioona heinäkuun 10. päivän iltapäivällä. Taistelu oli ankara ja pakotti suomalaiset vetäytymään vastarannalle, johon venäläisten hyökkäys kilpistyi. Samana päivänä venäläiset pyrkivät myös pohjoiseen tien suunnassa sekä Vuoksen rantaa seuraavan tien suunnassa luoteeseen. Jälkimmäisessä suunnassa hyökkäykset olivat osittain menestyksellisiä, mutta JR 49 onnistui lopulta pysäyttämään ne
Vuosalmen kaistaa vahvistettiin heinäkuun 10. päivänä, jolloin paikalle saapui pääosa panssaridivisioonasta (neljä jääkäripataljoonaa, panssarijääkäripataljoona, rynnäkkötykkipataljoona, saksalainen rynnäkkötykkikomppania sekä patteristo). Heinäkuun 11. päivänä varhain aamuyöllä alkoi suomalaisten tykistövalmistelu lossin maastoon, jota täydensivät ilmapommitukset. Suunniteltu hyökkäys tyrehtyi kuitenkin alkuunsa osin venäläisten onnistuneen vastavalmsitelun takia. Venäläisten vastahyökkäykset sen sijaan johtivat paikallisiin sisäänmurtoihinkin, jotka tosin saatiin kurottua kiinni. Panssaridivisioona siirtyi puolustukseen puoleenpäivään mennessä.
Heinäkuun 11. päivänä venäläiset jatkoivat myös yleishyökkäystään sekä pohjoiseen Suurisuon suuntaan että rantamaantien suunnassa luoteeseen saavuttaen menestystä kummassakin suunnassa. Myös Räisälään johtavan tien suunnassa saivat venäläiset aikaan sisäänmurron ja etenivät jonkin verran. Illalla tilanne oli kriittinen ja sekava. Joukot olivat osittain sekaantuneet ja komentosuhteet epäselvät. Seuraavan yön aikana joukkoja järjestettiin ja etulinjaa siirrettiin paikoitellen taaksepäin edullisempiin maastonkohtiin.
Heinäkuun 12. päivänä taistelut jatkuivat koko kaistan alueella. Paikoitelleen etulinja siirtyi taas taaksepäin. Seuraavana yönä yritti jääkäripataljoona hyökkäyksellään kuroa umpeen Suurisuon lounaisnurkassa olevaa aukkoa tässä kuitenkaan menestymättä.
Heinäkuun 13. päivänä venäläisten rajua hyökkäystä jatkoi veres kolme divisioonaa käsittävä armeijakunta. Hyökkäykset suuntautuivat erityisesti luoteeseen, jossa syntyikin sisäänmurtoja. Vastaiskuin etulinja saatiin kuitenkin pidetyksi.
Seuraavina päivinä venäläisten läpimurtoyritykset jatkuivat taukoamatta. Suomalaiset joukot pystyivät pitämään asemansa eikä rintamalinja mainittavasti siirtynyt. Venäläiset joukot kuluttivat voimansa loppuun ja heinäkuun 17. päivän jälkeen taistelut alkoivat hiljentyä.
Neuvostojoukkojen tarkoituksena oli ollut sivuuttaa Vuoksen ja Suomenlahden välillä menestyksellisesti puolustautuvat suomalaisjoukot hyökkäämällä Vuosalmen kautta Antrean suuntaan. Tämä yritys oli epäonnistunut.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Govoroville selvisi heti Viipurin valtauksen jälkeen, että suomalaisjoukot olivat pysäyttäneet hänen joukkojensa etenemisen Viipurin ja Vuoksen välisellä alueella. Hän antoi joukoilleen käskyn 22.6.1944 aloitettavasta läpimurtohyökkäyksestä.
Tämän Leningradin Rintaman joukkojen ensimmäisen Viipurin–Kuparsaaren–Taipaleen eli VKT-aseman läpimurtohyökkäyksen kilpistyminen suomalaisjoukkojen sitkeään vastarintaan johti Talin–Ihantalan suurtaisteluun, joka alkoi 25.6. Suurtaistelu kulminoitui jo neljä päivää myöhemmin.
Kesäkuun 29. päivänä Kannaksen joukkojen komentaja kenraaliluutnantti Lennart Oesch päätti VKT-aseman siirtämisestä taaksepäin Juustilankankaan–Vakkilan–Ihantalan -linjalle. Leningradin Rintaman komentaja Neuvostoliiton marsalkka Govorov totesi samana päivänä joukkojensa läpimurtohyökkäyksen epäonnistuneen ja päätti uusien läpimurtohyökkäysten aloittamisesta sivustoilla Viipurinlahdella ja Vuosalmella heinäkuun 4. päivänä.
HUOMIONARVOISTA!!
Talin–Ihantalan alueen joukot saivat siihen saakka jatkaa hyökkäystään mahdollisimman hyvien lähtöasemien saavuttamiseksi hyökkäyksen jatkamiselle sen jälkeen, kun sivustoilla olisi päästy läpimurtoon.
Heinäkuun 4. päivän aamuna Leningradin Rintama vaihtoi Talin–Ihantalan suurtaistelussa kovia tappioita kärsineet, päävastuun hyökkäyksestä kantaneet joukot pois rintamasta selustaan täydennettäväksi. Suomalaisjoukkojen torjuntavoitot Viipurinlahdella ja Vuosalmella tekivät tyhjäksi hyökkäyksen jatkosuunnitelmat Karjalan kannaksella. Govorov totesikin moitekirjelmässään alaisilleen Vuosalmen hyökkäyksen jääneen suurista tappioista huolimatta täysin tuloksettomaksi.
Suomalaisjoukot onnistuivat pysäyttämään Leningradin Rintaman hyökkäykseen liittyneen Karjalan Rintaman hyökkäyksen Laatokan Karjalassa ja Pohjois-Karjalassa. Kenraalimajuri Kustaa Tapolan komentama 5.Divisioona pysäytti armeijakenraali Kirill Meretskovin joukkojen päävoimien hyökkäyksen Pitkärannan–Nietjärven–Lemetin alueen ns. U-asemassa.
Nietjärven taisteluissa 5.Divisioona ja sille alistetut joukot rajoittivat neuvostojoukkojen sisäänmurron suomalaisasemiin ja työnsivät vihollisjoukot takaisin. Taistelualueen pohjoispuolella 5.Divisioonan Jalkaväkirykmentti 2 pysäytti neuvostoliittolaisen valioarmeijakunnan, 37.Kaartinarmeijakunnan hyökkäyksen.
Merkittävä ansio tästä kuului 5.Divisioonaa tukeneelle tykistölle ja kranaatinheittimistölle. Divisioonaa tukenut Yhteisryhmä Takkula ja divisioonan kranaatinheittimistö ampuivat 15.7. aikana lähes 20 000 kranaattia. Kranaatinheittimistön osuus tästä oli yli 4 500 kranaattia. Päivän aikana ammuttu tykistön laukausmäärä oli suurempi kuin yhtenäkään päivänä ammuttiin esimerkiksi Karjalan kannaksella Talin–Ihantalan suurtaistelun aikana.
http://www.wg.fi/index.jsp?c=news&id=168
http://www.pkymasehist.fi/kannaksen_matka.html