Urho, veteraanit ja NL

makarainen

Onko kaukaa haettu ajatus, että NL saattoi Urhon antaa ymmärtää, että hänen ei tule osoittaa Suomen sotaveteraaneille minkäänlaista kunnioitusta?
Ja Urho teki sen, mikä miehen oli tehtävä, että välit säilyisivät hyvinä?
Niinhän on kerrottu, että Urho ajatteli Suomen parasta totellessaan rahoittajaansa ja tukijaansa.

8

248

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi Neuvostoliitto olisi halunnut, että Urho Kekkonen rajaa valtaosan suomalaismiehistä, myös ne, joiden kanssa hän oli päivittäin tekemisissä, kunnioituksen ulkopuolelle? Sitä paitsi kunnoittihan Neuvostoliitto itsekin sotaveteraanejaan.

      Se oli tosiaan aikaa, jolloin sotaveteraanit päättivät enemmistöllään itse, millaista politiikkaa Suomessa harjoitetaan ja ketkä sitä johtavat. Minkäänlaista ristiriitoja varsinaisissa sotaveteraaniasioissakaan en Kekkosen ja veteraanien välillä muista olleen.

      • Mitä menitte

        Miksi Neuvostoliitto olisi halunnut, että Urho Kekkonen rajaa valtaosan suomalaismiehistä, myös ne, joiden kanssa hän oli päivittäin tekemisissä, kunnioituksen ulkopuolelle?
        ----

        Ehkä siksi, että NL halusi ylläpitää Kekkosen taipuvaisuuden avulla tiettyä kuvaa Suomessa sodan syistä ja syyllisistä.


    • käpykaartilainen

      tälläisia utelee.

      Kekkonenhan kunnioitti ja arvosti suuresti sotiemme veteraaneja.

      Samoin kuin maalailiitto eli keskusta.

      Mistä helvetistä sinä tuollaisia ajatuksia olet päähäs saanut.

      Kyllä Kekkonen ei tuollaiseen ,noin alhaiseen tekoon olisi suostunut vaikka olisi ollut hänen henkensä kysymyksessä.

      Urkin jälkeenhän suomessa ei Presidenttiä ole ollutkaan.
      On ollut vain sak:n mannekiineja.

      • ...

        Takinkääntäjän jälkeen on ollut vain sellaisia presidenttejä, joiden valintaan ei ole tarvittu Neuvostoliiton apua.


    • Urho Kaleva Kekkonen siirtyi Neuvostoliiton kätyriksi jatkosodan ollessa vielä kesken.

      Urho Kekkonen ihaili silloista Neuvostoliiton johtajaa Josef Stalinia. Tästä hyvä todiste on Kekkosen radiopuhe Stalinin kuoleman jälkeen. Korneinta on, että erityisesti Kekkonen ylistää Stalinin 30-luvun tekoja. Silloinhan Stalin syyllistyi kansanmurhaan.

      Ohessa linkki Kekkosen irvokkaaseen puheeseen, joka selventää myös sitä miksi Kekkonen halveksi suomalaisia isänmaan puolustajia:

      http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4 arkisto%2F01068_3

      • Osmium

        Yle esittää sitä niin kovin harvoin...

        Olisi se niin somaa, kun kepuänkyrät Ylessä lähettäisivät sen joskus, vaikkapa Ajankohtaisessa Kepusessa...


      • Niinpä niiN

        Kekkonen oli ryssän kätyri.


    • historioitsija

      Väinö Leskisenkin rehabilitaation yksi Kekkosen asettama ehto oli, että Väiski tuomitsee veteraanit. Ja niin teki, siis veteraanit yleensä eikä vain asevelisosialistit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1939
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      21
      978
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      648
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      57
      629
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe