Teodikea!

Palstan aihe ei ole teologinen, mutta siltä ei voi välttyä. Varsinkin, kun monen kritiikki kohdistuu kristinuskon(ja muidenkin) perustavaan dilemmaan eli ns. teodikean ongelmaan. Teodikeassa ongelmanasettelu on yksinkertaistettuna se, että miksi hyvä Jumala sallii pahuuden maailmassa. Aiheesta on kirjoitettu kautta aikojen varmasti kymmeniä teoksia, monet ansiokkaita. Vaikka ei olisi lukenut yhtäkään, pitäisi jo omalla ajattelulla löytää aika hyviä vastauksia. Välillä tuntuu, että ateistit toistavat itse ongelmaa kevyesti heittämällä kuin slogania. Onko hengellisyys NIIN vastenmielistä, että ei pysty kyseiseen asiaan miettimällä perehtymään? Minä olen asiaa jonkun verran miettinyt ja olen päätynyt seuraavaan. Ensiksi pitää sanoa se, että missään ei ole luvattu maailman olevan hyvä saatikka paratiisi. Päinvastoin Raamatussa korostetaan ajallisen maailman olevan pimeyden ja Saatanan vallassa. Täydellinen maailma(tai olotila) odottaa Taivaassa ja sinne on ihmisen velvollisuus pyrkiä. Mielestäni olemme täällä maailmassa oppimassa nimenomaan pahuutta, jotta saisimme kylliksemme siitä. Siten karaistuneina ja immuuneina emme sitten Taivaassa haikaile enää sen perään. Usein kysytään, miksi joku viaton pikkulapsi joutuu kärsimään ja kuolemaan? Vastaus on kollektiivisuus. Meidän pitää oppia, että pahuus on jakamatonta eli paha koskee kaikkia jopa viattomia. Se on erittäin tärkeä asia. Samoin meitä opetetaan yhteisvastuullisuuteen. Huolehtimalla esim. vammaisena syntyneistä me kaikki ymmärrämme kokonaisvastuumme. Tässä oli nyt vain muutamia mielestäni ihan päteviä selityksiä pahan ongelmaan. Olen varma, että ateistitkin löytävät lisää, kun vain vaivautuvat pohtimaan.
591981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

vertaat Jumalaa vanhempaan, joka antaa lapsensa sadistisen äijänkäppurän hyväksikäytettäväksi(kyllä, saat käyttää mielikuvitustasi...) pariksi viikoksi opettaakseen lapselleen, että "älä nyt ainakaan itse mene noin tekemään sitten isompana!"?

Kaiken kukkuraksi tämä äijänkäppyrä on lapsen vanhemman entinen palkkalainen. Vanhempi voisi aivan hyvin haastaa äijän oikeuteen miljoonaomaisuudellaan, mutta hänhän nimenomaan tahtoo opettaa lastaan; kärsimyksellä _korkeamman hyvän_ nimissä.

Kuulostaako osuvalta?

Äänestä
  • Vakavaan sairauteen kuuluu vahvat lääkkeet. Pahuus ja muu syntisyys ei lähde torumalla, vaan henkilökohtaisesti kokemalla. Maailmassa eläminen on sitä kokemista.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Vakavaan sairauteen kuuluu vahvat lääkkeet. Pahuus ja muu syntisyys ei lähde torumalla, vaan henkilökohtaisesti kokemalla. Maailmassa eläminen on sitä kokemista.

    Ja minä kun aina kuvittelin Saatanan vähintäänkin melko sadistiseksi. Kenties hän on väärinymmärretty? Jumala ainakin ilmiselvästi on.

    Äänestä

  • Ritari-90 kirjoitti:

    Ja minä kun aina kuvittelin Saatanan vähintäänkin melko sadistiseksi. Kenties hän on väärinymmärretty? Jumala ainakin ilmiselvästi on.

    Saatana on sadistinen, koska absoluuttinen pahuus kyllä sisältää sen. Jumala on paljolti väärinymmärretty, varsinkin uskonnonvastustajien puolelta.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Saatana on sadistinen, koska absoluuttinen pahuus kyllä sisältää sen. Jumala on paljolti väärinymmärretty, varsinkin uskonnonvastustajien puolelta.

    mitä on pahuus? Miten määrittelet pahan teon?

    Esimerkkejä? Miksi uskot niiden olevan pahuutta?

    Äänestä

McGrath sanoi oivaltavasti, että uskonvastaisuuden perusta ei useimmiten ole ateismi. Syynä ovat pikemmin pettymys kirkon työhön ja muutamiin perusdogmeihin. Teodikean ja helvetin kysymykset kärjessä.

Äänestä

"Täydellinen maailma(tai olotila) odottaa Taivaassa ja sinne on ihmisen velvollisuus pyrkiä. Mielestäni olemme täällä maailmassa oppimassa nimenomaan pahuutta, jotta saisimme kylliksemme siitä."

Tuossa on melko paljon oletuksia, joilla ei ole tukenaan kuin pelkkää sanahelinää.

Äänestä
  • Esitin oman näkemykseni, en suinkaan objektiivista tai edes teologista totuutta. Toki se voi olla sitäkin, kukaan ei varmasti tiedä. Halusin vain esimerkinomaisesti osoittaa, että pahan ongelmaan löytyy ihan päteviä ratkaisuja. Jos vain löytyy halua etsiä niitä...

    Äänestä

"Päinvastoin Raamatussa korostetaan ajallisen maailman olevan pimeyden ja Saatanan vallassa."

Mitä olisikaan käynyt ilman omena-episodia.. Olisimme kaikki jo valmiiksi Saatana-vapaassa maailmassa...

"Täydellinen maailma(tai olotila) odottaa Taivaassa ja sinne on ihmisen velvollisuus pyrkiä."

Käsität varmaan itsekin, että Taivas on Taivas juuri sen takia, että se oli saavuttamaton asia silloin joskus. Ei siinä taivas-myytissä ole sen kummempaa. Jumaluus se vaan menee ahtaammalle, ja joudutaan keksimään uusia juttuja, joilla saadaan tungettua jumaluus sinne yhä pienempään aukkoon.

"Mielestäni olemme täällä maailmassa oppimassa nimenomaan pahuutta, jotta saisimme kylliksemme siitä."

Ok. Ilmoittele sitten vaikka tänne palstalle, kun olet saanut siitä kylliksesi. Ja tämä "letkautus" sisältää siis kysymyksen: Milloin olet saanut siitä kylliksesi? Vasta kuollessasi tai uskoon tullessasi?

"Siten karaistuneina ja immuuneina emme sitten Taivaassa haikaile enää sen perään."

Ei tarvitse varmaan haikaillakaan, edes täällä. Meinaatko sitten taivaseen päästyäsi kadottaa tietoisuuden pahasta kokonaan? Tuskin. Ja tämähän tarkoittaa sitä, että pahuus on ajatusten muodossa Taivaassakin. Konkretiahan ei ole uskon asioissa merkityksellistä.

"Usein kysytään, miksi joku viaton pikkulapsi joutuu kärsimään ja kuolemaan? Vastaus on kollektiivisuus. Meidän pitää oppia, että pahuus on jakamatonta eli paha koskee kaikkia jopa viattomia."

Mutta onko opittu tarpeeksi, jos se kuoleva pikkulapsi ei ole oma? Ei varmaankaan, sillä monet vielä tappavat oman pikkulapsensa sen päälle, vaikka tietäisivät Etiopian kuihtuvista ihmisistä. Heillä tämä pahuusmittari täyttyy näemmä hitaammin.. Tosin minä en ole toistaiseksi tarvinnut kokemusta kaikesta tajutakseni sen pahaksi. Vai hankitko sinä HIV:n jotta tajuaisit ettei se ainakaan hyväksi ole?

Äänestä
  • kovasti ollut jos Teisti olisit vastannut noihin uneni vieneisiin ongelmiini, mitä esitin. Teen kuitenkin kovasti töitä ymmärtääkseni kaltaisiasi paremmin.

    Äänestä

  • On pitänyt kiirettä ja jäi väliin. Avaus käsitteli teodikean ongelmaa, joten luominen ja Taivas ei kuulu aihepiiriin. Kuitenkin mielestäni maailmalliset muistot pyyhitään pois mielestä Taivaassa. Tietoisuus pahasta kyllä säilyy ja sen pitääkin säilyä vastaisten erehdysten välttämiseksi. Jos on tietoinen pahasta ja on mahdollisuus sen välttämiseen, niin tietysti sitä välttää. Maailmallisen pahan kokeminen tietysti jakautuu epätasaisesti ja se on kieltämättä vähän väärin. Ainoa vastaus on se, että vääryys korvataan Taivaassa.

    Äänestä

mielestä maailma on siis Saatanan vallassa?

Äänestä
  • Rationaalisuus ei tarkoita yliluonnollisen kieltämistä. Jos kerta uskoo hyvään Jumalaan, on luonnollista "uskoa" myös vastavoimaan. Se on sitä uskonsisäistä rationalismia tai logiikkaa.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Rationaalisuus ei tarkoita yliluonnollisen kieltämistä. Jos kerta uskoo hyvään Jumalaan, on luonnollista "uskoa" myös vastavoimaan. Se on sitä uskonsisäistä rationalismia tai logiikkaa.

    Jos maailma on Saatanan vallassa, niin Jumala ei olekaan kaikkivaltias???

    Äänestä

  • R.A.F. kirjoitti:

    Jos maailma on Saatanan vallassa, niin Jumala ei olekaan kaikkivaltias???

    Vaikka maailma on annettu Saatanan vallan alle, Herra voi vaikuttaa asioihin ja myös niin tekee. Pahan valta maailmassa ei suinkaan ole absoluuttista. Silloinhan me eläisimme(jos eläisimme) helvetissä.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Vaikka maailma on annettu Saatanan vallan alle, Herra voi vaikuttaa asioihin ja myös niin tekee. Pahan valta maailmassa ei suinkaan ole absoluuttista. Silloinhan me eläisimme(jos eläisimme) helvetissä.

    >Vaikka maailma on annettu Saatanan vallan alle<

    Siis kuka on antanut?

    Äänestä

  • R.A.F. kirjoitti:

    >Vaikka maailma on annettu Saatanan vallan alle<

    Siis kuka on antanut?

    Raamatun mukaan Jumala antoi maailman Saatanan vallan alle ihmiskunnan syntien tähden. Kysymys on kuitenkin väliaikaisratkaisusta. Todellisuus on rankka, en sitä pyri kieltämäänkään. Mutta myös syntisyys ihmiskunnassa on suurta, et kai sitä kiellä.

    >Raamatun mukaan Jumala antoi maailman Saatanan vallan alle ihmiskunnan syntien tähden.<

    Juu, siksi kun Eeva sortui paratiisissa jumalan luoman käärmeen houkutuksiin, jonka kaikkitietävä jumala tiesi jo etukäteen. Aatami hölmö meni haukkaamaan tästä omenasta (JONKA ASIAN JUMALA OLI MYÖS MÄÄRÄNNYT ENNALTA TAPAHTUMAAN) siksi jumala voi syyttää nyt ihmiskuntaa syntiseksi....jonka hän kaikkitietäväni tietysti tiesi etukäteen, että näin tulee tapahtumaan jne, jne....

    Jumala rakkaudestaan ihmiskuntaa kohtaan siis päätti antaa sen Saatanan hallintaan väliaikaisesti?
    Antaisitko sinä lapsesi väliaikaisesti jollekin pedofiilille seksiorjaksi sen takia, että lapsi piti sinua hereillä vauvana ollessaan?

    Ollanko täällä teidän logiikkanne mukaan mitään muuta kuin Jumalan pelinappiloita?

    Luomiskertomus on symbolinen, kuten hyvin tiedät. Emme ole pelinappuloita, vaan ohjausta tarvitsevia lapsia. Kuten sanoin, todellisuus on rankka. Kaikki varmaan tulee hyväksi ja "kyyneleet pyyhitään". Ei pidä tuomita keskeneräistä prosessia. En voi muuta sanoa.

    Äänestä

"Vaikka ei olisi lukenut yhtäkään, pitäisi jo omalla ajattelulla löytää aika hyviä vastauksia."

Samaa mieltä. Paras vastaus on, mitään rakastavaa jumalaa ei ole - ainakaan objektiivisesti rakaastavaa. Jumala voi olla vain subjektiivisesti rakastava, mikä kumoaa monen uskonon käsityksen täydellisestä rakkaudesta jumalan yhtenä ominaisuutena. Ei ole sellasita asiaa kuin täydellinen rakkaus.

Jos jumala on luonut tämän epätäydellisen maailman, jossa tapahtuu sattumanvaraisesti pahaa ja hyvää, hänen rakkaus meitä kohtaan on vajavaista ja subjektiivista.

"Onko hengellisyys NIIN vastenmielistä, että ei pysty kyseiseen asiaan miettimällä perehtymään?"

Ateistit ovat varmasti perehtyneet kyseiseen asiaan enemmän kuin uskovaiset. Muuten hyvä.

On kummallista kuinka te yritätte pakottamalla sovittaa reaalimaailman ilmiötä jumalkuvaanne, kuin pikkulapsi neliön muotoista palikkaa siihen ympyränmuotoiseen koloon(tiedtä varmaan niitä puuleluja). Eikö järkevämpi tapa olisi katsoa maailmaa, ja miettiä sen perusteella onko sitä jumalaa, eikä päättää että jumala on on ja muokata todellisuutta sopivaksi?

Tuollainen todellisuuden murjominen jumalamuottiin sopivaksi on aika naiivia. Ensin päätetään mikä on totta ja sen jälkeen yritetään sovittaa maailmaa tähän "totuuteen". LOL.

"Tässä oli nyt vain muutamia mielestäni ihan päteviä selityksiä pahan ongelmaan."

Sori, ne oli erittäin paskoja. Et saanut mitään järkevää pointtia aikaiseksi.

Äänestä
  • Melkoisia väitteitä! Jumala on nimenomaan täydellinen ja puolueeton rakkaus. En käsitä, miten voisit kieltää sen. Nyt meikäläinen voisi huutaa niitä todisteita teikäläisten tavoin. Teologit ovat käsitelleet teodikean ongelmaa jo pari tuhatta vuotta ja hyvin perusteellisesti. Joten eiköhän kokemusta ja näkemystä löydy rutkasti enemmän kuin ateisteilta. Meille hengellisille Jumala on aivan yhtä totta, ellei enemmänkin, kuin "reaalimaailma". Jos et tätä ymmärrä, et ymmärrä uskon luonnetta. Näkemykseni oli henkilökohtainen ja esimerkinomainen keskustelun avaus. On helppo vain teilata näkemyksiä. Vaikeampaa on esittää niitä.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Melkoisia väitteitä! Jumala on nimenomaan täydellinen ja puolueeton rakkaus. En käsitä, miten voisit kieltää sen. Nyt meikäläinen voisi huutaa niitä todisteita teikäläisten tavoin. Teologit ovat käsitelleet teodikean ongelmaa jo pari tuhatta vuotta ja hyvin perusteellisesti. Joten eiköhän kokemusta ja näkemystä löydy rutkasti enemmän kuin ateisteilta. Meille hengellisille Jumala on aivan yhtä totta, ellei enemmänkin, kuin "reaalimaailma". Jos et tätä ymmärrä, et ymmärrä uskon luonnetta. Näkemykseni oli henkilökohtainen ja esimerkinomainen keskustelun avaus. On helppo vain teilata näkemyksiä. Vaikeampaa on esittää niitä.

    ei ainakaan ole se, että heittää hirveän määrän ihmisiä palamaan ja kärsimään ikuisiin helvetin liekkeihin vain siksi, ettei usko johonkin tarinaan johon on aika vaikea uskoa ja johon monella maailman ihmisellä ei ole edes mahdollisuutta tutustua.

    Mielenkiintoista olisi kuulla, miten sinä saat tuollaisen väännettyä "täydelliseksi rakkaudeksi".

    Äänestä

  • parana kirjoitti:

    Helvetti-kysymys on kaikkea muuta kuin noin yksinkertainen. Itse en usko, että yhtäkään ihmissielua tuomitaan ikuiseen kärsimykseen. Teologiassakin asiasta ollaan monta mieltä. Kysymys vaatisi ihan oman avauksensa.

    nykykristitty kun olet, niin osaisitko kertoa ihmissielun kehityksestä, siis miten ainakin yhdelle ihmislajille ilmaantui tällainen erikoinen tuomittava sielu, joka muilta ihmisapinoilta ilmeisesti puuttuu?

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    Vastaus on selvä. Kysymys on Jumalan luomissuunnitelmasta ja sen toteutumisesta. Jos Jumala on luonut koko olevaisuuden, niin eiköhän Hän pysty vaikuttamaan yhteen evoluutioonkin. Vai mitä?

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Helvetti-kysymys on kaikkea muuta kuin noin yksinkertainen. Itse en usko, että yhtäkään ihmissielua tuomitaan ikuiseen kärsimykseen. Teologiassakin asiasta ollaan monta mieltä. Kysymys vaatisi ihan oman avauksensa.

    Ihan piristävää, että tänne sattuu joku uskis, joka ei samaan aikaan väitä Jumalan rakastavan kaikkia ja kiduttavan kaikkia jotka eivät syystä taikka toisesta satu uskomaan. :)

    Tapakristityt vanhempani muuten kertoivat minulle pienenä, että kaikki pääsevät taivaaseen. Mitään raamatullista perustettahan tähän ei ilmeisesti löydy, mutta onneksi näin - säästyinpähän helvetinpelolta.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Vastaus on selvä. Kysymys on Jumalan luomissuunnitelmasta ja sen toteutumisesta. Jos Jumala on luonut koko olevaisuuden, niin eiköhän Hän pysty vaikuttamaan yhteen evoluutioonkin. Vai mitä?

    on luonnolisesti aina pätevä selitys, mutta odotin yksityiskohtaisempaa selontekoa, miten apinamaisille vanhemmille alkoi ilmaantua kuolematonsieluista jälkikasvua.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Melkoisia väitteitä! Jumala on nimenomaan täydellinen ja puolueeton rakkaus. En käsitä, miten voisit kieltää sen. Nyt meikäläinen voisi huutaa niitä todisteita teikäläisten tavoin. Teologit ovat käsitelleet teodikean ongelmaa jo pari tuhatta vuotta ja hyvin perusteellisesti. Joten eiköhän kokemusta ja näkemystä löydy rutkasti enemmän kuin ateisteilta. Meille hengellisille Jumala on aivan yhtä totta, ellei enemmänkin, kuin "reaalimaailma". Jos et tätä ymmärrä, et ymmärrä uskon luonnetta. Näkemykseni oli henkilökohtainen ja esimerkinomainen keskustelun avaus. On helppo vain teilata näkemyksiä. Vaikeampaa on esittää niitä.

    "En käsitä, miten voisit kieltää sen."

    Koska onni ja epäonni jakautuu täysin sattumnavaraisesti.

    Lopputekstistäsi voisin vain sanoa että olet aivan mielettömän hölmö tyyppi. Et oikein osaa koota mitään pointtia, vaan höpötät omiaisi.

    Äänestä

  • parana kirjoitti:

    Ihan piristävää, että tänne sattuu joku uskis, joka ei samaan aikaan väitä Jumalan rakastavan kaikkia ja kiduttavan kaikkia jotka eivät syystä taikka toisesta satu uskomaan. :)

    Tapakristityt vanhempani muuten kertoivat minulle pienenä, että kaikki pääsevät taivaaseen. Mitään raamatullista perustettahan tähän ei ilmeisesti löydy, mutta onneksi näin - säästyinpähän helvetinpelolta.

    Asia on ennemmin päinvastoin. Jota Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa. Kadotukseen menevät pääsevät helpommalla elämässä. He saattavat olla onnekkaita ja onnellisiakin. Se heille suotakoon, sillä heillä on vain tämä elämä.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    "En käsitä, miten voisit kieltää sen."

    Koska onni ja epäonni jakautuu täysin sattumnavaraisesti.

    Lopputekstistäsi voisin vain sanoa että olet aivan mielettömän hölmö tyyppi. Et oikein osaa koota mitään pointtia, vaan höpötät omiaisi.

    Ei Jumalan rakkautta tai sen puutetta VOI määrittää vain tämän elämän mukaan. Silloinhan Jumala olisi vihannut esim. marttyyreitä. Ymmärrät kai pointin?

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    on luonnolisesti aina pätevä selitys, mutta odotin yksityiskohtaisempaa selontekoa, miten apinamaisille vanhemmille alkoi ilmaantua kuolematonsieluista jälkikasvua.

    Kysymys on emanaatiosta eli jumalallisesta vuodatuksesta. Tietyllä hetkellä Luoja päätti ajan olevan kypsä sielullistamiseen. Ihmisapina muuttui ihmiseksi saadessaan sielun, jossa on Henki.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Kysymys on emanaatiosta eli jumalallisesta vuodatuksesta. Tietyllä hetkellä Luoja päätti ajan olevan kypsä sielullistamiseen. Ihmisapina muuttui ihmiseksi saadessaan sielun, jossa on Henki.

    ensimmäiset ihmiset olivat kuitenkin kiltimpiä eläinemoilleen kuin tämä ohje neuvoi:

    2. Ja peljätkööt ja vaviskoot teitä kaikki eläimet maan päällä ja kaikki taivaan linnut ja kaikki, jotka maassa matelevat, ja kaikki meren kalat; ne olkoot teidän valtaanne annetut.
    3. Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Melkoisia väitteitä! Jumala on nimenomaan täydellinen ja puolueeton rakkaus. En käsitä, miten voisit kieltää sen. Nyt meikäläinen voisi huutaa niitä todisteita teikäläisten tavoin. Teologit ovat käsitelleet teodikean ongelmaa jo pari tuhatta vuotta ja hyvin perusteellisesti. Joten eiköhän kokemusta ja näkemystä löydy rutkasti enemmän kuin ateisteilta. Meille hengellisille Jumala on aivan yhtä totta, ellei enemmänkin, kuin "reaalimaailma". Jos et tätä ymmärrä, et ymmärrä uskon luonnetta. Näkemykseni oli henkilökohtainen ja esimerkinomainen keskustelun avaus. On helppo vain teilata näkemyksiä. Vaikeampaa on esittää niitä.

    ei helevetissä se taivaaseen pääsy voi olla tämänkin ketjun perusteella niin uskomattoman vaikeeta.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    ensimmäiset ihmiset olivat kuitenkin kiltimpiä eläinemoilleen kuin tämä ohje neuvoi:

    2. Ja peljätkööt ja vaviskoot teitä kaikki eläimet maan päällä ja kaikki taivaan linnut ja kaikki, jotka maassa matelevat, ja kaikki meren kalat; ne olkoot teidän valtaanne annetut.
    3. Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken.

    Ajatella, tuohan on aivan sairasta sadismia:
    Ihminen käyttää elämästään kaiken hereilläoloaikansa lähes kokonaan ruuanhankintaan tavalla tai toisella.
    Kuinka paaaljon enemmän uskovaiselle jäisi aikaa hihhulointiin, jos se sapuska vain pomppisi pataan valmistumaan eikä tarvitsisi joka päivä lähteä sitä itse hakemaan..

    (Tästähän voisi päätellä myös, että jumala kostaa elämille ihmisen pahuutta ihan käsittämättömällä tavalla.)

    Ja miksi se jumala vihaa niin paljon sitä erästä tummahkoa populaatiota eräällä kaukaisella mantereella, että ei anna edes sitä vertaa tarpeeksi vettä, jotta yhden saaliin saisi keitettyä kerran viikossa kypsäksi kuivan kauden aikoihin? Ja iso osa koko populaatiosta ei ole tästä heebosta, jumalasta, koskaan kuullutkaan.

    Son jännä äijä se jumala..vastaavaa katkeruutta ei taida helpolla löytääkään.

    Äänestä

Saatanan kehittämää pahuutta, vai miksi viattomat pikkuporsaat joutuvat kärsimään ja kuolemaan?

Äänestä
  • Possujen maallinen elämä kestää hetken vain. Se ei voi sisältää paljoa kärsimystä. Kaiken korvaa se, että ne pääsevät ikuiseen possujen Taivaaseen. Siellä kuuluu iloinen röhkinä ja pahnat ovat aina kuivia....

    Äänestä

  • on annettu kaikki eläimet, miten tuota valtaa sitten käytetään? Jos porsas on hyvä ravinnoksi, on lupa syödä sitä. ;)

    1. Ja Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.
    2. Ja peljätkööt ja vaviskoot teitä kaikki eläimet maan päällä ja kaikki taivaan linnut ja kaikki, jotka maassa matelevat, ja kaikki meren kalat; ne olkoot teidän valtaanne annetut.
    3. Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Possujen maallinen elämä kestää hetken vain. Se ei voi sisältää paljoa kärsimystä. Kaiken korvaa se, että ne pääsevät ikuiseen possujen Taivaaseen. Siellä kuuluu iloinen röhkinä ja pahnat ovat aina kuivia....

    jos järjestää ihmisvauvoillekin vain lyhyen kärsimyksen, jonka jälkeen ne pääsevät vauvojen taivaaseen iloisesti jokeltelemaan?
    Perustelut, kiitos.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    jos järjestää ihmisvauvoillekin vain lyhyen kärsimyksen, jonka jälkeen ne pääsevät vauvojen taivaaseen iloisesti jokeltelemaan?
    Perustelut, kiitos.

    Vastasin huumorilla, koska luulin kommenttiasi myös siksi. Mutta asiallisesti ei ole eroa. Tämän maailman kärsimys on todella hetkellistä, varsinkin vauvoilla, verrattuna ikuiseen autuuteen. Tuntuu siltä, että ikuisuus-käsitettä selvästi aliarvioidaan palstalla.

    tuosta voikin jo tehdä johtopäätöksiä.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Vastasin huumorilla, koska luulin kommenttiasi myös siksi. Mutta asiallisesti ei ole eroa. Tämän maailman kärsimys on todella hetkellistä, varsinkin vauvoilla, verrattuna ikuiseen autuuteen. Tuntuu siltä, että ikuisuus-käsitettä selvästi aliarvioidaan palstalla.

    >Tuntuu siltä, että ikuisuus-käsitettä selvästi aliarvioidaan palstalla.

    Oletko itse koskaan oikein objektiivisesti miettinyt sanaa ikuisuus, tai olemista jossakin (vaikka sitten paratiisissa) ikuisesti?
    Siis reilusti yli miljoona vuotta, ja vielä saman verran lisää, ja lisää, lisää, lisää.....

    Jos olet siellä jotenkin tietoisena "oliona", niin kauanko voit nauttia olostasi ikuisessa paratiisissa? Minusta ihmiselle pitää olla vastakohtia (siis pahuutta), että voit nauttia hyvyydestä...eikö?

    Jos siellä ollaan taas kuin tiedottomat zombiet ymmärtämättä mistään muusta mitään nauttimassa pelkkää euforiaa, niin onko se jotenki tavoittelemisen arvoinen asia??

    Olen miettinyt ja epäilysi onkin osuva ja usein käytetty. Tarvitaanko todella pahaa, huonoa tai likaa ym. vastavoimaksi piristämään olemista? Kun teet asunnossasi suursiivouksen, jätätkö yhden nurkkauksen siivoamatta kontrastiksi? Et varmastikaan. Jos tekisit sadan munan omeletin, rikkoisitko mukaan yhden mädän munan säväyttämään? Et varmastikaan. Samoin on oleva Taivaassa. Tulemme olemaan äärimmäisen tiedostavia, jotka eivät tarvitse negaatioita tiedostamiseen.

    aika lailla ontuvia.
    Olet lukenut ne jostain kristillísestä kirjallisuudesta, oletan?
    Tiedän tämän, koska olin joskus aikoinani itsekin koukussa niihin (kirjoihin). Imin sieltä kaikki epämääräisetkin ajatukset itseeni sen kummemmin asiaa miettimättä.

    Puhun tietysti ihan itseni puolesta, mutta tiedän paljon matkustelleena, että paratiisilta tuntuva maa ikuisine kesineen aluksi tuntuu paratiisilta, mutta viimeistään vuoden jälkeen kaipaat juuri sitä kontrastia...talvea!

    Siksi ikuisuus missä tahansa paikassa ei tämän palstan porukkaa todellakaan kiinnosta, joten sillä kauppaa tekemällä et yhtää fania tule koskaan saamaan. Joudut keksimään jotain paljon parempaa!

    Yleensä ongelmana Taivas-kuvitelmissa on sen vertaaminen johonkin maailmalliseen paikkaan. Kysymys on ihan muusta. "Taivas" on todellisuudessa ekstaasi eli hengellinen olotila. Sitä ei oikeastaan voi kuvata tai kuvitella, vaan se pitäisi kokea. Hämmästyin suuresti kun uusplatonikko Plotinos osasi kuvailla sen osuvasti. Vaikka hän ei ollut kristitty!

    Et tiedä, millaiset kuvaukset taivaasta ovat osuvia.
    Et tiedä edes, että taivas on olemassa.

    Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • aikuinen. kirjoitti:

    Et tiedä, millaiset kuvaukset taivaasta ovat osuvia.
    Et tiedä edes, että taivas on olemassa.

    Ymmärrätkö?

    Entä jos tiedänkin molemmat asiat?

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Olen miettinyt ja epäilysi onkin osuva ja usein käytetty. Tarvitaanko todella pahaa, huonoa tai likaa ym. vastavoimaksi piristämään olemista? Kun teet asunnossasi suursiivouksen, jätätkö yhden nurkkauksen siivoamatta kontrastiksi? Et varmastikaan. Jos tekisit sadan munan omeletin, rikkoisitko mukaan yhden mädän munan säväyttämään? Et varmastikaan. Samoin on oleva Taivaassa. Tulemme olemaan äärimmäisen tiedostavia, jotka eivät tarvitse negaatioita tiedostamiseen.

    "Kun teet asunnossasi suursiivouksen, jätätkö yhden nurkkauksen siivoamatta kontrastiksi?"

    En jätä. En tarvitse kontrastia juuri sillä sinisellä sekunnilla kun nautin jostain puhtaasta ja hyvästä. Tietoisuus siitä, että nautinto on väliaikaista riittää kontrastiksi. Suursiivouksessa kontrastina ei toimi yksi siivoamatta jätetty nurkka, vaan se asunnon tila ennen suursiivousta ja sen tila melko pian siivouksen jälkeen. Se kontrasti on se syy, mikä minut ajoi siivoamaan ylipäätään.

    "Jos tekisit sadan munan omeletin, rikkoisitko mukaan yhden mädän munan säväyttämään?"

    En tietenkään. Toisaalta en jaksaisi syödä ikuisesti pelkkää omelettia, vaikka se miten tuoreista ja hyvistä munista olisi tehty.

    "Tarvitaanko todella pahaa, huonoa tai likaa ym. vastavoimaksi piristämään olemista?"

    Minun mielestäni tietyssä määrin kyllä tarvitaan. En haluaisi elää täydellisen steriilissä ja siistissä asunnossa, joka ei itsekseen edes sotkeentuisi koskaan. Ennen pitkää alkaisin takuulla hankkia sille kontrastia, jollei sellaista erikseen hankkimatta olisi. Jossain vaiheessa jättäisin tahalleni vaatekappaleen sinne, toisen tänne keskelle lattiaa, sanomalehden keittiön pöydänkulmalle levälleen ja likaisen kahvikupin lojumaan olkkarin pöydälle, ihan vaan saadakseni asuntooni asumisen jälkiä, elämisen makua.

    Maailmassa jossa on sekä hyvää että pahaa, puhtautta ja likaa ja kaikkea niiden väliltä, on helppo väittää ettei niitä negatiivisia asioita kaipaisi lainkaan, koska ei ole pelkoa siitä, että pääsisi oikeasti niiltä välttymään. Vaan miten mahtaisi oikeasti sujua ikuisuus täydellisyydessä? Minä ainakin rupeaisin ennenpitkää kaipaamaan kontrastia, ihan vaan sen säväyksen ja mausteen vuoksi. Eikö sinua todellakaan kyllästyttäisi täydellinen hyvyys ja onnellisuus vailla mitään huononpaa, joka panee sinut arvostamaan hyvyyttä entistä enemmän?

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Entä jos tiedänkin molemmat asiat?

    niin tiedän, että valehtelet :)

    Raamatun mukaan muistaakseni tapaat taivaassa uudelleen jo edesmenneet rakkaasi.
    Jos taivas ei ole tietoisuuden tila, niin mitä iloa on tavata rakkaitaan, kun ei niitä edes rakkaiksi muista?

    Äänestä

Itse en ainakaan teodikea mainitse paljon ikinä, kun ei ole niin mielenkiintoinen ja vastaus ei ole vaikea keksiä, osoittain keksin saman vastauksen kuin sinä. Pidän ainoastaan, oliko se Epikuroksen vai Humen muotoilemasta lauseesta siihen..

Äänestä
  • Otin asian esille vain siksi, että ateistit painottavat jatkuvasti sitä.

    Äänestä

Nykyisin on vallalla kaikki minulle ja heti asenne. Siis nähdään asiat omasta kapeasta sektorista ja todetaan, että Jumalan kaikkivaltius ja hyvyys ovat keskenään ristiriitaisia ominaisuuksia. Tässä maailmassa saamme oppia ja kokea hien ja kyynelten kautta keskeneräisen maailman rakentamista. Ne jotka meistä ottavat Jumalan armon vastaan osaavat sitten arvostaa enemmän täydellisessä maailmassa eloa.

Äänestä
  • uskoa ristiriidasta huolimatta :) Uskotko että se ristiriita selitetään sitten taivaassa...

    Ja hei, älä viiti pelotella helvetillä, se on lapsellista.

    Äänestä

"Mielestäni olemme täällä maailmassa oppimassa nimenomaan pahuutta, jotta saisimme kylliksemme siitä"

Jumalan armeliaisuus ja hyvyys on siis riippuvaisia saatanan olemassaolosta. Muutenhan hän vaikuttaisi ihan tavalliselta hepulta. Kuka arvostaisi taivasta ellei siellä olisi ikkunoita helvettiin. Kieroa, mutta ovelaa.

Äänestä

on etten usko kuoleman jälkeiseen elämään. En taivaassa enkä helvetissä...ainoastaan maatuva ruumis ravitsee maaperää ja maan uumenissa viihtyviä ötömöllejä ja silleen jatkaa elämää toiselle eläväiselle tarjoamalla itsensä ravinnoksi.Itselleni tämä ei ole ongelma...mutta aloitukseen verraten se on uskovan mielestä ehkä ongelma..Vai onko?Toisaalta tuo maatuminenkaan ei ole minun ongelmani,koska hautaustestamenttini mukaan minut tulee polttaa ja saattaa maahan tuhkana.

Voi olla raadollista ajatella et kaikki päättyy kuolemaan,mutta näin minä ajattelen. Koska en ole kenenkään kuolleen tuttavani/sukulaiseni kuoltua enään voinut olla häneen yhteydessä ja kysyä mitä sulle tapahtui kuoleman jälkeen...Jos voisikin,niin ehkä alkaisin uskomaan taivaaseen ja helvettiin.

Taivas on taivas erilaisten kaasujen yms. sekoitus...siellä on tuskin seuraavaa etappia.
Ja helvetti on kuvainnollinen termi ihmisen vaikeuksista,jotka meinaa ylittää ihmisen sietokyvyn rajat...

Minusta taivas ja helvetti ja niihin liittyvät käsitteet hyvästä ja pahasta ovat kumpikin vain vertauskuvia ihmisten elämässä koettujen mullistavien kokemusten laadusta.

Enkä väitä olevani oikeessa,mutta näin ajattelen.
Hengellisyys on iso käsite ja sisältää paljon tunteita ja tuntemuksia,joista kukaan toinen ei voi sanoa toisen hengellisyyden olevan vääränlainen.Mielestäni jokainen ihminen on jollain tavalla hengellinen olematta kuitenkaan välttämättä uskovainen tai kuuluva johonkin seurakuntaan...olematta siis oletettujen standardien mukainen.

Miten sinä Teisti määrität hengellisyyden?

Äänestä
  • Vaikka puhut ongelmastasi sitaateissa, niin minusta se on sitä ilman niitä. Nimittäin jokaisella ihmisellä on hengellinen sielu, erotukseksi eläinten hengettömästä sielusta. Lähes kaikki uskonnot ovat siitä yhtä mieltä. Kysymys on meillä kaikilla oman henkisen ulottuvuuden löytämisestä. Jo Delfoin oraakkeli sanoessaan "Tunne itsesi!" tarkoitti sitä. Kirkkoisä Augustinus sanoi tien Jumalan tuntemiseen kulkee oman sisäisen tuntemisen kautta. Nämä ovat tietysti yleisluontoisia sanontoja, jotka eivät sinänsä selvitä mitään vaan ovat kehoituksia. Olen itse "törmännyt" hengelliseen todellisuuteen ja uskon sen olevan kaikkien ulottuvilla. Minun näkemykseni on, että ihminen on ennenkaikkea hengellinen olento, joka on syystä tai toisesta inkarnoitunut maan päälle. Nämä syyt ovat keskustelun ja pohtimisen laaja aihe.

    Äänestä

  • Teisti kirjoitti:

    Vaikka puhut ongelmastasi sitaateissa, niin minusta se on sitä ilman niitä. Nimittäin jokaisella ihmisellä on hengellinen sielu, erotukseksi eläinten hengettömästä sielusta. Lähes kaikki uskonnot ovat siitä yhtä mieltä. Kysymys on meillä kaikilla oman henkisen ulottuvuuden löytämisestä. Jo Delfoin oraakkeli sanoessaan "Tunne itsesi!" tarkoitti sitä. Kirkkoisä Augustinus sanoi tien Jumalan tuntemiseen kulkee oman sisäisen tuntemisen kautta. Nämä ovat tietysti yleisluontoisia sanontoja, jotka eivät sinänsä selvitä mitään vaan ovat kehoituksia. Olen itse "törmännyt" hengelliseen todellisuuteen ja uskon sen olevan kaikkien ulottuvilla. Minun näkemykseni on, että ihminen on ennenkaikkea hengellinen olento, joka on syystä tai toisesta inkarnoitunut maan päälle. Nämä syyt ovat keskustelun ja pohtimisen laaja aihe.

    ymmärrän.Koen itseni hyvinkin hengelliseksi ihmiseksi,vaikka en näe yhteyttä Jumalaan (kristinuskon määreiden mukaan)...sen sijaan näen voimakkaan yhteyden luontoon ja muihin elollisiin olentoihin.

    Jollain tapaa uskon sieluun,joskin en näe sitä mitenkään ihmisen fyysisestä olemuksesta erillisenä enkä myöskään näe eläinten sielullisuutta hengettömänä. Minusta sieluun kuuluu mm. hoivausvietti,halu kantaa kortensa kekoon..moraalisia ja eettisiä piirteitä.Itse oikeestaan määritän sanan sielu silleen et se käsittää kaikki ihmisen tunteet..uskon myös eläimillä olevan sielun ja tunteet.

    Tunteiden pohjalta teemme ratkaisuja miten toimia.

    Hengellisyys on kieltämättä erittäin laaja alue ja sen määrittämiseen menisi hurjasti aikaa jos haluaisi käsitellä kaikki hengellisyyteen kuuluvat osaset yksitellen.Mitä hengellisyys ennen kaikkea on se on jokaisella ihmisellä osa persoonallisuutta.Niin myös eläimillä on persoonallisuus.

    Voi olla et olen ymmärtänyt sanan hengellinen jotenkin monimutkaisesti ja väärin.

    No,mutta usko on yksi niistä hengellisistä asioista joita ihmisen hengellisyys käsittää. :)

    Äänestä

Kun tuo teksti on aivan liian viisasta tälle palstalle, että kokeile paremmalla onnella jossakin muualla. Ateisti ei mieti muutakuin että: EI OLE.

Äänestä
  • Absoluuttisen hyvä olento ei luo pahaa. Piste.

    Äänestä

Ulkoiset onnettomuudet eivät ole juurikaan oleellisia teodikeassa. Ne ovat ihmisen osa tämänkaltaisessa elinympäristössä ja niihin ihminen sopeutuu paremmin tai huonommin.

Oleellista on mielen kärsimys (Jobin kärsimys). Se aiheutuu siitä, ettei ihminen tule itsensä kanssa toimeen eli ei tunne itseään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teisti kirjoitti:

Palstan aihe ei ole teologinen, mutta siltä ei voi välttyä. Varsinkin, kun monen kritiikki kohdistuu kristinuskon(ja muidenkin) perustavaan dilemmaan eli ns. teodikean ongelmaan. Teodikeassa ongelmanasettelu on yksinkertaistettuna se, että miksi hyvä Jumala sallii pahuuden maailmassa. Aiheesta on kirjoitettu kautta aikojen varmasti kymmeniä teoksia, monet ansiokkaita. Vaikka ei olisi lukenut yhtäkään, pitäisi jo omalla ajattelulla löytää aika hyviä vastauksia. Välillä tuntuu, että ateistit toistavat itse ongelmaa kevyesti heittämällä kuin slogania. Onko hengellisyys NIIN vastenmielistä, että ei pysty kyseiseen asiaan miettimällä perehtymään? Minä olen asiaa jonkun verran miettinyt ja olen päätynyt seuraavaan. Ensiksi pitää sanoa se, että missään ei ole luvattu maailman olevan hyvä saatikka paratiisi. Päinvastoin Raamatussa korostetaan ajallisen maailman olevan pimeyden ja Saatanan vallassa. Täydellinen maailma(tai olotila) odottaa Taivaassa ja sinne on ihmisen velvollisuus pyrkiä. Mielestäni olemme täällä maailmassa oppimassa nimenomaan pahuutta, jotta saisimme kylliksemme siitä. Siten karaistuneina ja immuuneina emme sitten Taivaassa haikaile enää sen perään. Usein kysytään, miksi joku viaton pikkulapsi joutuu kärsimään ja kuolemaan? Vastaus on kollektiivisuus. Meidän pitää oppia, että pahuus on jakamatonta eli paha koskee kaikkia jopa viattomia. Se on erittäin tärkeä asia. Samoin meitä opetetaan yhteisvastuullisuuteen. Huolehtimalla esim. vammaisena syntyneistä me kaikki ymmärrämme kokonaisvastuumme. Tässä oli nyt vain muutamia mielestäni ihan päteviä selityksiä pahan ongelmaan. Olen varma, että ateistitkin löytävät lisää, kun vain vaivautuvat pohtimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu