Olette kovasti erimieltä mistä ?
Kohta sekoan ;
M M sanoo Nedun 18 hallitusvuotena tuhottiin Jerusalemi ja sen temppeli n., 587 eaa.
( ensimmäinen vuosi oli 605 eaa.)
607 sanoo Babylonian ylivalta murtui n,539 eaa. joka kesti sitä ennen 66 vuota.
(silloin se alkoi 605 eaa.)
Missä se teidän ristiriita on olen vain vähän seirannut keskusteluanne ?
Kohta sekoan ;
M M sanoo Nedun 18 hallitusvuotena tuhottiin Jerusalemi ja sen temppeli n., 587 eaa.
( ensimmäinen vuosi oli 605 eaa.)
607 sanoo Babylonian ylivalta murtui n,539 eaa. joka kesti sitä ennen 66 vuota.
(silloin se alkoi 605 eaa.)
Missä se teidän ristiriita on olen vain vähän seirannut keskusteluanne ?
Vastaukset 63
Vanhimmat
>>Olette kovasti erimieltä mistä ?
Ollaan.
>>Missä se teidän ristiriita on olen vain vähän seirannut keskusteluanne ?
Siinä, että minä uskon vakaasti Isarelilaisten olleen 70 vuotta babylonissa pakkosiirtolaisuudessa, johon uskominen silloin pakostakin siirtää Jerusalemin tuhon vuoteen 607 eaa.
---
Mutta eikö tämä luu ole jo kaluttu kuiviin? :)
"Siinä, että minä uskon vakaasti Isarelilaisten olleen 70 vuotta babylonissa pakkosiirtolaisuudessa, johon uskominen silloin pakostakin siirtää Jerusalemin tuhon vuoteen 607 eaa."
Puhuit väärin, kosa Raamattu kertoo: "Oli pakkosiirtolaisuutemme kahdeskymmenesviides vuosi, vuoden alku, kuukauden kymmenes päivä, ja Jerusalemin kukistumisesta oli kulunut neljätoista vuotta."[Hesekiel 40:1]
Tuo kohta osottaa että juutalaisia oli pakkosiirtolaisuudessa jo 11 vuotta ennen Jerusalemin hävitystä.
Saat oheisen linkin takana olevan kuvan selväksi suurentamalla kuvaa, klikkamaalla sitä hampurilaisen kohdalta.
http://kotisivu.dnainternet.net/jukkaosk/587ekr.jpg
Esitäpä sitten - jos pystyt - se kohta mikä on Raamatun mukaan väärin ja vääristää tuon Jerusalemin hävityksen ajankohdan? Tuo aikajana ei nimiyttäin kärsi yhtään siitä miten tulkitset Danielin ensimmäisen luvun tapahtumia,koska Joojakimin kolmas ja neljäs hallitusvuosi menee jokatapauksessa limittäin. Tutkipa nyt hyvä mies tuota kuvaa yhdessä Raamatuna kanssa, että päästään asiassa eteenpäin.
Koska asia on sillä tavalla ,kun tutkii Raamatun kirjoituksia niin saa helposti yhdestä ja jopa useammnakin jakeen tutkimisella väärinkäsityksen ja se väärin käsitys on vaikea muuttaa toiseksi ainakin silloin kun ihminen on omaksunut se uskontona. (Minäkin erehdyn jatkuvasti joka päivä !)
Kun uskonto on sisäistynyt ihmisen ajatusmaailmaan uskoksi ,se alkaa elää siellä ja muovaa ympäröivästä maailmasta maailmankuvaa usein se on sinne suuntaan Me olemme parempia ja maailmassa elävät ihmiset huonompia ja epäluotettavia. (mikä on tietenkin ensimmäinen harha , keskimäärin olemme aika tavalla samalla viivalla ,vaikka sisäinen ajattelumme saa toimintaa aikaan.)
MM on tehnyt arvokasta työtä kaivaessaan esille Jehovantodistajien opissa esiintyviä "virheitä" ja kaikki han sen tietää ei niitä täällä voi korjata, koska ne virheet on tehty Ameriikoissa ylivertainen Jehovan henkeyttämä johto porras ,täällä vain opiskellaan ulkoa heidän tekemät tulkinnat ainoana oikeana oppina (saman tyyppisiä oppeja on muitakin ja ovat samalla tavalla harhoineen tunnistettavissa.
Mutta se mikä on oikein minä en tiedä !? Koko elämä näyttää menevän niiden "Harhojen " selvittelemiseen.
Mutta se tiedän kumpi teistä on lähempänä oikeaa ja silloin on katsottava sen olevan oikeassa !
MM on selvittänyt asian hyvin ja oikein !
607 tulkitsee virheen korjauksen virhettä !
(virhe on korjattu ja on luotu uusi virhe ! asia toistuu useita kertoja.)
Ajat eaa. Lähin täysi vuosi.
609 Joosia kuolee Megiddon taistelussa.Neko2 asettaa Joojakimin kuninkaaksi. Megiddon vuosiluku löytyy Egyptin historiasta.
605 Nebukadnessar voittaa Neko 2:n Karkemiin
taistelussa. Löytyy historiasta.
605/4 Joojakim hyäksyy kuninkaaksi tulleen Nebukadnessarin herrakseen. Daniel ja muita nuoria babyloniaan.
601 Joojakim kapinoi Babyloniaa vastaan.Lisää pakkosiirtolaisia babyloniaan. 2 kun.24
598 Babylonialaiset piirittävät Jerusalemia Joojakim kuolee.Joojakin kuninkaaksi.
597 Babylonialaiset valtaavat Jerusalemin.Sidkia kuninkaaksi.Joojakin ym.pakkosiirtolaisuuteen.
587 Sidkia kapinoi,Jerusalemia piiritetään.
586 Juudan kuningaskunta vallataan.L Temppeli hävitetään.Lisää pakkosiirtolaisia. Vain köyhin maakansa jätettiin jäljelle.
Tuolla ylempänä vedottiin Hesekieliin.Hesekiel vietiin babyloniaan 597,samaan aikaan kuin Joojakin.Siis 11 vuotta ennen kaupungin tuhoa.
>>"Oli pakkosiirtolaisuutemme kahdeskymmenesviides vuosi, vuoden alku, kuukauden kymmenes päivä, ja Jerusalemin kukistumisesta oli kulunut neljätoista vuotta."[Hesekiel 40:1]
>>Tuo kohta osottaa että juutalaisia oli pakkosiirtolaisuudessa jo 11 vuotta ennen Jerusalemin hävitystä.
Osoittaa. Ja se osoittaa, että KANSANA juutalaiset eivät olleet pakkosiirtolaisuudessa, koska Jerusalemia ei ollut hävitetty ennen tuossa mainittua aikaa.
Ennustushan koski nimenomaan sitä, miten kauan he olisivat Jerusalemin TUHON JÄLKEEN "babylonian palveluksessa" eli pakkosiirtolaisuudessa. (Jer. 25:11)
Eri asia sitten, jos te ette jaksa uskoa siihen, että raamatun profetiat ovat tosia ja täyttyvät täsmällisesti.
Maallisen historian tukipilari:
Berossos. 200-luvulla eaa. Berossos, babylonialainen pappi, kirjoitti kreikan kielellä Babylonin historian, joka ilmeisesti pohjautui nuolenpääkirjoituksella laadittuihin arkistoihin. Professori Olmstead sanoi hänen kirjoituksistaan: ”Meille on säilynyt vain vähäisiä katkelmia, tiivistelmiä tai rippeitä. Ja TÄRKEIMMÄT NÄISTÄ katkelmista ovat periytyneet tavalla, jolle ei juuri mikään vedä vertoja. Nykyään meidän täytyy tutkia Eusebioksen kronikan kadonneesta kreikkalaisesta alkuperäisversiosta tehdyn armenialaisen käännöksen nykylatinaksi tehtyä käännöstä. Eusebios lainasi osittain Aleksander Polyhistoria, joka lainasi suoraan Berossosta, ja osittain Abydenosta, joka ilmeisesti lainasi Jubaa, joka lainasi Aleksander Polyhistoria ja siten Berossosta. Sekaannusta lisää vielä se, että Eusebios ei ole aina ymmärtänyt, että Abydenos toistaa vain heikosti Polyhistorin sanoja, ja on lainannut kummankin kertomusta rinnakkain! Eikä tässä vielä kaikki. Vaikka Polyhistorin kirjoituksiin perustuvaa Eusebioksen kertomusta on yleensä syytä pitää etusijalla, hänellä näyttää olleen käytössään kehno käsikirjoitus tuon kirjailijan teoksesta.” (Assyrian Historiography s. 62, 63.) Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefuskin väittää lainaavansa Berossoksen kirjoituksia. Vaikuttaa kuitenkin selvästi siltä, ettei ajanlaskua koskevia tietoja, jotka ovat oletettavasti peräisin Berossokselta, voida pitää ratkaisevina.
-it1 siv. 83
"Todellisuudessa historioitsijat EIVÄT TIEDÄ, mihin heidän pitäisi sijoittaa jotkut babylonialaiset kuninkaat, joista on olemassa muistiinmerkintöjä. Professori A. W. Ahl (Outline of Persian History, 1922, s. 84) sanoo: ”Borsippasta löydetyissä sopimustauluissa esiintyy babylonialaisten kuninkaiden nimiä, joita EI OLE missään muualla. Varsin todennäköisesti ne kuuluvat Dareios I:n viimeisten päivien ja Kserkses I:n ensimmäisten päivien väliseen ajanjaksoon, kuten Ungnad arvelee.” Tämä on kuitenkin edelleen vain arvelua." -it1 siv. 84
"Jonkin aikaa myöhemmin Sidkiakin kapinoi liittoutumalla Egyptin kanssa. Nebukadnessar piiritti Jerusalemin jälleen, ja vuonna 607 eKr. hän mursi sen muurit, poltti temppelin ja tuhosi kaupungin.";
http://www.takeforum.com/maailmanhistori/viewtopic.php?t=245&mforum=maailmanhistori
Jos jotain pitää ajatella nuin kaukaisiata tapahtumista ajattelen niin kuin äskeisessä viestissäsi kerroit ottakoot ne talteen viestisi jotka ovat eri mieltä !
Laskutoimituksena ;
586 eaa. - 14 vuotta = 572 eaa.
572 eaa. 25 vuotta = 597 eaa.
Oikein vai väärin !
Tämän olen tulkinnut Dan.9:24. kohdassa ja en sitä nyt tulkitse muussa!
Dan.9:24. Laskuna ;
586 eaa. - 70 vuotta = 516 eaa.
Etsi muotakin lähteitä selvittääksesi historiaa !
>>Etsi muotakin lähteitä selvittääksesi historiaa !
Pitäisihän sinun tietää 587/586 kannattajana, miten vahvalle perustalle kyseinen laskelma perustuu.
Berossoksen tekstit ovat sen pääasiallinen ja vahvin tukipylväs.
Raamattu kertoo mieluiten ja ainoastaan sellaisista hallitsijoista jotka ovat vaikuttaneet juutalaisten vaiheisiin historian saatossa ja jos ne välit täyttää on pakko sovitella kaikista muista tiedoista saamansa rippeet sinne väleihin mitkä muutoin jää avoimeksi.
Raamatun katsantokanta on puutteellinen aina joiltain osin niin kuin kaikki tieto yleensä on . Esim. sodista kertovat tapahtumat täydentyvät kun molempien osapuolten tietoja päästään vertailemaan.
Berossoksen tekstejä ! Ja sinä et luultavasti ole lukenut myöskään Makkabialaiskirjoja ?
Israelin ja Juudan kuningas luetteloita koton ilman Jehovantodistajien oppikirjoja kuntoon ja ajattele että keskusteluissamme esiintyneellä Nebukadnessarilla oli isä nimeltään,- Nabolassarin kuoltua tuli Baabelin kuninkaaksi ?
aloitti uus-babylonilaisen maailmanvallan.
Hänen 14. hallitusvuotenaan (n. 25 vuotta ennen Jerusalemin hävitystä) Babylonista tuli hänen johdollaan maailmanvalta, kun Assyria kukistui.
>>En tunne lainkaan Berossoksen tekstejä
Ei niitä tunne moni muukaan. Ja noihin puuttellisiin teksteihin tuo Babylonian kuninkaiden luettelo välillä Nebukadnessar-Nabunaid perustuu.
Ptolemaioksen kaanon 100-luvulta on sopusoinussa sen kanssa. Ilmeisesti myös hän lainasi Berossosta.
Ja laskuna;
626 eaa. - 14 vuottta = 612 eaa.
612 eaa. - 25 vuotta = 587 eaa.
Mistä lienee vuosiluvut ?
(Nabopolassar n,626 eaa.aloitti hallituskautensa )
Juudan tuli olla autiona 70 vuotta. Maan tuli maksaa sabattivelkansa.
Pakkosiirtolaisuuteen vietiin useassa vuorossa vankeja. Kun Jerusalem oli viimein tuhottu ja viimeiset vangit viety Babyloniin, Juudaan jäljelle jääneet juutalaiset pakenivat Egyptiin, Jeremia oli heidän mukanaan. Tuon jälkeen maa tuli autioksi, ja pysyi autiona 70 vuotta, maksaen sapattivelkaansa Jumalalle. Maata ei esim. viljelty tuona aikana.
Tuo mainitsemasi raunioiksi ja autioiksi löytyy Jeremian 25:9:stä eteenpäin.
Sakarja 7 luvun alku .Surupaastot tuhotun temppelin ja murhatun Gedaljan muistoksi.Darajaaves (Dareios)kuninkaaksi 521eaa.
>> Osoittaa. Ja se osoittaa, että KANSANA juutalaiset eivät olleet pakkosiirtolaisuudessa, koska Jerusalemia ei ollut hävitetty ennen tuossa mainittua aikaa.
Ennustushan koski nimenomaan sitä, miten kauan he olisivat Jerusalemin TUHON JÄLKEEN "babylonian palveluksessa" eli pakkosiirtolaisuudessa. (Jer. 25:11)>Eri asia sitten, jos te ette jaksa uskoa siihen, että raamatun profetiat ovat tosia ja täyttyvät täsmällisesti.
Ja laskuna;
626 eaa. - 14 vuottta = 612 eaa.
612 eaa. - 25 vuotta = 587 eaa.
Mistä lienee vuosiluvut ?
(Nabopolassar n,626 eaa.aloitti hallituskautensa )
Muutamalla kuninkaalla.jos oletetaan Nebukadneessarin hallinneen 605 eaa- 562 eaa.
Meedian kuninkaat hallitsi juutalaisia.
Meedo- Persian kuninkaat ?
Persian kuninkaat !Kyyros valloitti myös Babylonian ja siihen loppui kokonaan Baabelin valtakausi.
Dareioskin 522 eaa. Danielin kirjan mukaan.
Persiankuninkaiden valta katkesi Magedonian maailmanvaltaan.Kats. Issoksen taistelu!
Sitten Palestiina kuului Egyptin/ Ptolemaioksille
Sen jälkeen Syyrian/ Seleukideille ja sieltä nousi se Neljännen pedon 8/11. kuningas Josta Danielin kirja Ja Makkabialaiskirjat kertovat niin tarkasti ja varmasti ettei siitä voine erehtyä.
Roomaan valtaan saakka Palestiinassa ei Danielin kirja ylety.
>>Siis Raamattu kertoo että pakkosiirtolaisuus oli alkanut ennen Jerusalemin hävitystä PISTE!> Nyt kun jäit tuosta valheesta kiinni, niin aloit muutamaan juttua, "KANSANA juutalaiset eivät olleet pakkosiirtolaisuudessa, koska Jerusalemia ei ollut hävitetty". >1) Eivät juutalaiset olleet koko kansana pakkosiirtolaisuudessa vielä hetikohta Jerusalemin hävityksen jälkeenkään kun viimeisiä vankeja vietiin vielä useita vuosia hävityksen jälkeenkin pakkosiirtolaisuuteen, joten tuo teidän vaatimuksenne koko kansa 70 vuotta pakkosiirtolaisuudessa ei toteudu Vartiotorniseuran omakeksimillä ehdoillakaan. >Jeremia 25:11 viitta kyllä kansojaen palvelusaikaan ja tuohon "kansoihin" kuuluivat juutalaisten ohella myös muut ympärillä olleet pakanakansat. Sitä paitsi tuossa Jeremian 25:11-12 yhteydessä kerrtoaan, että 70 päärtty ensin ja sitten tapahtuu kosto, Kun kerran tiedetään että KOSTO taahtui 539 eKr, niin 70-vuotisjaksolle 537:sta laskettuna ei löydy perustetta - ei ainakaan Raamatusta.
ESRA 5. ja 6. luvusta:
"Kun nyt kuningas Artakserkseen virkakirjeen jäljennös oli luettu Rehumille ja kirjuri Simsaille ja heidän virkatovereilleen, he menivät kiireesti Jerusalemiin juutalaisten luo ja pysäyttivät heidät asevoimin. 24 Silloin pysähtyi työ Jumalan huoneella, joka oli Jerusalemissa, ja se oli pysähdyksissä Persian kuninkaan Dareioksen toiseen hallitusvuoteen asti.
5 Ja profeetta Haggai ja profeetta Sakarja, Iddon pojanpoika, profetoivat Juudassa ja Jerusalemissa oleville juutalaisille heitä hallitsevan Israelin Jumalan nimessä. 2 Silloin Serubbabel, Sealtielin poika, ja Jesua, Josadakin poika, nousivat ja rupesivat rakentamaan uudelleen Jumalan huonetta, joka oli Jerusalemissa, ja heidän kanssaan olivat Jumalan profeetat heitä auttamassa. 3 Siihen aikaan tulivat heidän luokseen Tattenai, Virran tuon puolen käskynhaltija, ja Setar-Bosenai ja heidän virkatoverinsa ja sanoivat heille näin: "Kuka on antanut teille käskyn rakentaa tätä huonetta ja panna kuntoon tätä hirsirakennelmaa?"
6 Tässä on jäljennös kirjeestä, jonka Tattenai, Virran tuon puolen käskynhaltija, ja Setar-Bosenai ja hänen virkatoverinsa, alikäskynhaltijat, jotka olivat Virran tuolla puolen, lähettivät kuningas Dareiokselle; 7 he lähettivät hänelle sanoman, ja siihen oli kirjoitettu näin:
"Kuningas Dareiokselle:
8 Tulkoon kuninkaan tietoon, että me menimme Juudan hallintoalueelle suuren Jumalan huoneelle, ja sitä rakennetaan paikalleen vieritetyistä kivistä, ja rakennuspuita pannaan seiniin, ja työtä tehdään innokkaasti, ja se edistyy heidän käsissään.
11 Ja tämä on se vastaus, jonka he antoivat meille sanoen: 'Me olemme taivaiden ja maan Jumalan palvelijoita, ja me rakennamme uudelleen huonetta,
13 Kyyroksen, Babylonin kuninkaan, ensimmäisenä vuonna kuningas Kyyros antoi kuitenkin käskyn tämän Jumalan huoneen uudelleen rakentamisesta
16 Kun tämä Sesbassar tuli, hän laski Jerusalemissa olevan Jumalan huoneen perustukset, ja siitä lähtien sitä on rakennettu uudelleen tähän saakka, mutta sitä ei ole tehty valmiiksi.'
17 Ja jos nyt kuningas näkee hyväksi, niin tehtäköön tutkimus kuninkaan aarrekammiossa, joka on siellä Babylonissa, onko niin, että kuningas Kyyros on antanut käskyn rakentaa uudelleen tämän Jumalan huoneen Jerusalemiin, ja lähettäköön kuningas tätä koskevan päätöksensä meille."
6 Silloin kuningas Dareios antoi käskyn, ja niiden aarteiden arkistorakennuksessa, jotka oli talletettu sinne Babyloniin, suoritettiin tutkimus. 2 Ja Ekbatanasta, Meedian hallintoalueella olevasta linnoitetusta paikasta, löydettiin kirjakäärö, ja siihen oli kirjoitettu seuraavan sisältöinen muistio:
3 "Kuningas Kyyroksen ensimmäisenä vuonna kuningas Kyyros antoi Jerusalemissa olevaa Jumalan huonetta koskevan käskyn: Rakennettakoon huone uudelleen paikaksi, jossa uhrataan teurasuhreja, ja sen perustukset tulee laskea lujiksi; sen korkeus olkoon kuusikymmentä kyynärää, sen leveys kuusikymmentä kyynärää, 4 siinä olkoon kolme kerrosta paikalleen vieritettyjä kiviä ja yksi kerros hirsiä; ja kustannukset maksettakoon kuninkaan taloudesta. 5 Ja palautettakoon myös ne Jumalan huoneen kulta- ja hopea-astiat, jotka Nebukadnessar otti Jerusalemissa olleesta temppelistä ja toi Babyloniin, jotta ne tulisivat paikallaan Jerusalemissa olevaan temppeliin ja ne talletettaisiin Jumalan huoneeseen.
6 Näin ollen, Tattenai, Virran tuon puolen käskynhaltija, Setar-Bosenai ja te, heidän virkatoverinsa, Virran tuolla puolen olevat alikäskynhaltijat, pysykää erillänne siitä. 7 Jättäkää sen Jumalan huoneen työ rauhaan. Juutalaisten käskynhaltija ja juutalaisten vanhimmat rakentavat uudelleen sen Jumalan huoneen paikalleen. 8 Ja minä olen antanut käskyn siitä, mitä teidän tulee tehdä näille juutalaisten vanhimmille tuon Jumalan huoneen uudelleen rakentamiseksi; ja Virran tuonpuoleisesta kuninkaallisesta verorahastosta tulee maksaa viipymättä kustannukset näille voimakkaille miehille ilman keskeytystä. 9 Ja mitä tarvitaan, nuoria sonneja sekä pässejä ja karitsoita polttouhreiksi taivaan Jumalalle, vehnää, suolaa, viiniä ja öljyä, annettakoon heille niin kuin Jerusalemissa olevat papit sanovat, jatkuvasti, päivästä päivään, laiminlyömättä, 10 jotta he esittäisivät jatkuvasti lepytysuhreja taivaiden Jumalalle ja rukoilisivat kuninkaan ja hänen poikiensa elämän puolesta. 11 Ja minä olen antanut käskyn, että kuka tahansa rikkoo tätä asetusta, hänen talostaan revitään rakennuspuu ja hänet pannaan siihen paaluun ja hänen talostaan tehdään tästä syystä yleinen käymälä. 12 Ja kukistakoon Jumala, joka on pannut nimensä asumaan siinä, jokaisen kuninkaan ja kansan, joka ojentaa kätensä syyllistyäkseen rikkomukseen ja tuhotakseen tuon Jumalan huoneen, joka on Jerusalemissa. Minä, Dareios, annan käskyn. Täytettäköön se viipymättä."
13 Silloin Tattenai, Virran tuon puolen käskynhaltija, Setar-Bosenai ja heidän virkatoverinsa tekivät viipymättä sen sanan mukaan, jonka kuningas Dareios oli lähettänyt. 14 Ja juutalaisten vanhimmat rakensivat ja edistyivät profeetta Haggain ja Sakarjan, Iddon pojanpojan, profetoidessa, ja he rakensivat ja tekivät huoneen valmiiksi Israelin Jumalan käskystä ja Kyyroksen ja Dareioksen ja Artakserkseen, Persian kuninkaan, käskystä. 15 Ja he saivat tämän huoneen valmiiksi adarkuun kolmantena päivänä, nimittäin kuningas Dareioksen kuudentena hallitusvuonna."
>>5 Ja profeetta Haggai ja profeetta Sakarja, Iddon pojanpoika, profetoivat Juudassa ja Jerusalemissa oleville juutalaisille heitä hallitsevan Israelin Jumalan nimessä. 2 Silloin Serubbabel, Sealtielin poika, ja Jesua, Josadakin poika, nousivat ja rupesivat rakentamaan uudelleen Jumalan huonetta, joka oli Jerusalemissa,>>
>>profeetta Sakarja, Iddon pojanpoika, profetoivat Juudassa ja Jerusalemissa oleville juutalaisille heitä hallitsevan Israelin Jumalan nimessä ... Silloin nousivat ja rupesivat rakentamaan uudelleen Jumalan huonetta, joka oli Jerusalemissa,>>
Mitä tosi Jumalan profeetta Sakarja profetoi Jehovan nimessä?
>>Sakarjan, Iddon pojanpojan, profetoidessa, ja he rakensivat ja tekivät huoneen valmiiksi Israelin Jumalan käskystä ja Kyyroksen ja Dareioksen ja Artakserkseen, Persian kuninkaan, käskystä.
15 Ja he saivat tämän huoneen valmiiksi adarkuun kolmantena päivänä, nimittäin kuningas Dareioksen kuudentena hallitusvuonna." >>
>>he menivät kiireesti Jerusalemiin juutalaisten luo ja pysäyttivät heidät asevoimin. 24 SILLOIN PYSÄHTYI TYÖ Jumalan huoneella, joka oli Jerusalemissa, JA SE OLI PYSÄHDYKSISSÄ Persian kuninkaan Dareioksen toiseen hallitusvuoteen asti *.
T u o n j ä l k e e n :
PROFEETTA SAKARJA, Iddon pojanpoika, PROFETOIvat Juudassa ja JERUSALEMISSA OLEVILLE JUUTALAISILLE heitä hallitsevan Israelin Jumalan nimessä.
2 SILLOIN Serubbabel, Sealtielin poika, ja Jesua, Josadakin poika, NOUSIVAT JA RUPESIVAT RAKENTAMAAN UUDELLEEN Jumalan huonetta, joka oli Jerusalemissa, ja heidän kanssaan olivat Jumalan profeetat heitä auttamassa.
6 Näin ollen, Tattenai, Virran tuon puolen käskynhaltija, Setar-Bosenai ja te, heidän virkatoverinsa, Virran tuolla puolen olevat alikäskynhaltijat, pysykää erillänne siitä.
7 Jättäkää sen Jumalan huoneen työ rauhaan.
13 Silloin Tattenai, Virran tuon puolen käskynhaltija, Setar-Bosenai ja heidän virkatoverinsa tekivät viipymättä sen sanan mukaan, jonka kuningas Dareios oli lähettänyt.
14 Ja juutalaisten vanhimmat rakensivat ja edistyivät profeetta Haggain ja SAKARJAN, Iddon pojanpojan, PROFETOIDESSA, ja HE RAKENSIVAT ja tekivät huoneen valmiiksi Israelin Jumalan käskystä ja Kyyroksen ja Dareioksen ja Artakserkseen, Persian kuninkaan, käskystä. 15 Ja he saivat tämän huoneen valmiiksi adarkuun kolmantena päivänä, nimittäin kuningas Dareioksen kuudentena hallitusvuonna." >>
Sakarja 1:1, 2, 7:
1 Kahdeksannessa kuussa, Dareioksen toisena vuonna *, tuli Jehovan sana profeetta Sakarjalle, Iddon pojan Berekjan pojalle, ja se kuului:
2 "Jehova närkästyi teidän isiinne — hyvin suuresti.
3 Ja sinun on sanottava heille: 'Näin on armeijoiden Jehova sanonut: " 'Palatkaa minun luokseni', lausuu armeijoiden Jehova, 'niin minä palaan teidän luoksenne', on armeijoiden Jehova sanonut." '
7 Yhdennentoista kuun eli sebatkuun kahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä, Dareioksen toisena vuonna *, tuli Jehovan sana profeetta Sakarjalle, Iddon pojan Berekjan pojalle, ja se kuului:
10 Silloin mies, joka seisoi liikkumatta myrttipuiden keskellä, vastasi ja sanoi: "Nämä ovat ne, jotka Jehova on lähettänyt kulkemaan ympäri maata." 11 Sitten he vastasivat Jehovan enkelille, joka seisoi myrttipuiden keskellä, ja sanoivat: "Me olemme kulkeneet ympäri maata, ja katso, koko maa on alallaan ja rauhassa."
12 Niin Jehovan enkeli vastasi ja sanoi: "Oi armeijoiden Jehova, kuinka kauan sinä olet osoittamatta armoa Jerusalemille ja Juudan kaupungeille, joiden olet antanut olla tuomiojulistuksen alaisina nämä seitsemänkymmentä vuotta?"
16 Sen tähden Jehova on sanonut näin: ' "Minä palaan varmasti Jerusalemiin armonosoituksin. Minun huoneeni rakennetaan sinne", lausuu armeijoiden Jehova, "ja mittanuora jännitetään Jerusalemin ylitse."
>>12 Niin Jehovan enkeli vastasi ja sanoi: "Oi armeijoiden Jehova, kuinka kauan sinä olet osoittamatta armoa Jerusalemille ja Juudan kaupungeille, joiden olet antanut olla tuomiojulistuksen alaisina nämä seitsemänkymmentä vuotta?"
edellen:
586/587 Fanijoukolle:
612-539 = 73 vuotta.
Ups!
:)
Tuota, ei tullut tulokseksi 70 vuotta...
:)
Juutalaiset eivät olisi voineet aloittaa Jumalan huoneen rakentamista Jerusalemiin, elleivät olisi sitä ennen vapautettu Babylonin vankeudesta. Kyyros vapautti juutalaiset vankeudesta, ja he palasivat takaisin Juudaan, Jerusalemiin, rakentamaan Jumalan huonetta.
Juutalaisten palatessa Juudaan, Juuda ei ollut tuon jälkeen enää autiona, eikä maa sen vuoksi enää pitänyt sapattia. Maata viljeltiin ja köynnöksiä kasvatettiin sekä satoa korjattiin.
Mutta Jumalan huoneen rakennusprojekti ei edennyt vaikeuksitta, sillä se keskeytettiin asevoimin, ja oli tuosta ajasta eteenpäin keskeyteneenä Dareioksen toiseen (hallitus)vuoteen asti, kunnes profeetta Sakarja profetoi Jumalan nimessä, sillä seurauksella, että Juudan miehet rohkaistuivat, nousivat ja elvyttivät rakennustyöt uudelleen toimintaan.
Dan. 9:24. vedoten ;
Jerusalemin tuho n, 586 eaa - 70 vuotta = n, 516 eaa. Jerusalemin uusi temppeli vihitään käyttöön ,uhritomitukset aloitetaan uudestaan.
Dan.9:2.,, >>Jerusalem on oleva raunioina 70 vuotta.>>
Jeremia.25:11.
Jeremia.25:13.
Jeremian kirjaan on kirjoitettu ja kaikki se on luvattu toteuttaa onko toteutunut vai ei ?
Jeremia 44:28.>>Minä sanon Kyyrokselle:"Paimeneni" mitä minä tahdon sen hän toteuttaa, hän sanoo Jerusalemille:"Sinut rakennettakoon" ja temppelille:"Sinut perustettakoon jälleen!">>.
Milloin se uusi Jerusalemin temppeli otettiin käyttöön?
>>Mitä merkitystä on? Muutamalla kuninkaalla.
Onhan sillä paljonkin merkitystä.
Kuten viestini "Kuninkaista" kertoo-tutkijat eivät tiedä, mihin historian aikaan jotkut babylonin kunikaat hallitsivat. Tämä johtuu siitä, että heistä ei ole mainintaa muualla, kuin joissakin liikekirjoissa, jotka on päivätty jollekkin heidän hallitusvuodelleen.
Osa näistä "tuntemattomista" kuninkaista on voinut hallita välillä Nebukadnessar-Nabunaid.
Koska niistä ei ole tietoa, vuosiluku 586/587 eaa. Jerusalemin hävityksen vuotena on erittäin epävarma. Sitä ei voi pitää luotettavana historiallisena vuosilukuna, niinkuin esim. vuotta 539 voidaan pitää.
sitä ajan määritettä luotettavana milloin Jerusalemin pakkosiirtolaisuuden jälkeinen temppeli valmistui ?
Esra 6:15. Kertoo sen olleen n,516 eaa.
ja lasku; 516 eaa. 70 vuotta = 586 eaa.
(Temppeli tuli valmiiksi Darejaveksen,Artahastan ja Kyyroksen käskyjen mukaan )
Ja koska nuo kuninkaat hallitsivat ?
>>Milloin se uusi Jerusalemin temppeli otettiin käyttöön?
Otettiin käyttöön maalis-huhtiluussa vuonna 515 eaa.
Toisaalta, koska Jerusalem hävitettiin v. 607 eaa.eaa, niin tuosta tulee yhteensä lähes 92 vuotta eikä 70 vuotta.
Temppelin valmistumisvuosi on todennäköisesti luotettava. Dareioksen 6. hallitusvuoden viimeinen kuukausi, vihkiäiset olivat melkein samaan aikaan, kuin hänen 7. haliitusvuotensa alkoi.
Vuosi oli 515 eaa. Mutta siinäkin välillä laitetaan "n" eteen Jt-kirjallisuudessa, eli n. 515 eaa.
väittelemme vuosista jos olemme sitä mieltä että Jerusalemin uusi temppeli valmistui n,515- 516 tai 517 sillä ei ole paljoakaan merkitystä olkoon vuosiluku mikä tahansa noista teoriassa hyväksyn sen ,elikkä olemme yhdestä asiasta samaa mieltä !
Sitten menemme siihen Dan.9:24. loku aikamääritelmä oli kulunut ja se jae kertoo juuri tuon temppelin vihkijäisistä.
Tämän viestiketjun loppupuolella näyttävät kirjoittavan Dan.9:24 ja keen tapahtumista elikkä siitä ketä olivat ne profeetat jotka rohkaisivat temppelin rakennustöissä!
(Dan.9:24.>>näky ja Profetia sinetillä vahvistetaan.>>
->>kaikkein pyhin voidellaan>> on temppelin sen osan ottaminen käyttöön jonne vain papeilla oli lupa mennä.
->>on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi>> on juutalainen kansa ja Jerusalemin kaupunki.
->>sitten Jumalattomuus päättyy>> alkaa juutalaisen uskonnon kukoistuskausi.
->>synnistä tulee loppu>> synti on sovitettu 70 v pakkosiirtolaisuudella eikä Jumala rankaise samasta rikoksesta toistakertaa so. anteeksi annettu.
->>ikuinen oikeudenmukaisuus saatetaan voimaan>> tarkoittaa Mooseksen lain ja uhrikäytännön käyttöönottoa.
607 - ajanmääritys ei liity Danielin kirjan tulkintaan ,voinet selittää itse!
selvitetäväksi vain 607 eaa. tuhoutuiko temppeli jo silloin vai myöhemmin ?
Nebukadneessarin hallituskausi alkoi 605 eaa.
Sen kertoo Jeremia 25:1.>>Sana,joka tuli Jeremialle,sana koko Juudan kansaa vastaan,Joojakimin,Joosian pojan Juudan kuninkaan,neljäntenä vuotena,se on
Nebukadnessarin ,Baabelin kuninkaan,ensimmäisenä vuotena->>
Ja jos Nebukadnessar olisi tuhonnut aikaisemmin Jerusalemin temppelin hän ei ole ollut vielä kuningas silloin ,vaan hänen isänsä ,joka kuoli mitä ilmeisemmin juuri 605 eaa.?
>>Nebukadneessarin hallituskausi alkoi 605 eaa.
>>Sen kertoo Jeremia 25:1.>>Sana,joka tuli Jeremialle,sana koko Juudan kansaa vastaan,Joojakimin,Joosian pojan Juudan kuninkaan,neljäntenä vuotena,se on
Nebukadnessarin ,Baabelin kuninkaan,ensimmäisenä vuotena->>
>>Ja jos Nebukadnessar olisi tuhonnut aikaisemmin Jerusalemin temppelin hän ei ole ollut vielä kuningas silloin ,vaan hänen isänsä ,joka kuoli mitä ilmeisemmin juuri 605 eaa.?
MINÄ: "Siis Raamattu kertoo että pakkosiirtolaisuus oli alkanut ennen Jerusalemin hävitystä PISTE!"
SINÄ: "Se kertoo myös, että Israelin KANSAN pakkosiirtolaisuus alkoi vasta Jerusalemin hävityksestä. Ne, jotka viettin babyloniin Jojakinin aikoihin, eivät muodostaneet KANSAA, vaan olivat vain pienen pieni murto-osa kyseisestä kansasta... Sinähän se tässä alat valehtelemaan. Israelin kansa vietiin pakkosiirtolaisuuten samana vuonna kun Jerusalem hävitettiin. "
Sinä se olet joka puhut pehmoisia! Katsopa mitä Raamattu sanoo:
Jeremia 52:28-30:
28 Tässä on lueteltuna niiden vangittujen määrä, jotka vietiin Juudasta Babyloniaan: Seitsemäntenä hallitusvuotenaan Nebukadnessar vei 3023 Juudan asukasta,
29 kahdeksantenatoista hallitusvuotenaan hän vei 832 jerusalemilaista.
30 Nebukadnessarin hallitessa kahdettakymmenettäkolmatta vuottaan vei henkikaartin päällikkö Nebusaradan pakkosiirtolaisuuteen vielä 745 Juudan asukasta. Kaikkiaan vietiin Juudasta Babyloniaan 4600 henkeä."
Huomasitko, että Jerusalemin hävityksen yhteydessä vietyjen määrä oli tuon luettelon mukaisesti vähäisempi n.25% kuin 11 vuoataa aiemmin vietyjen vankien määrä ja suunnilleen sama - vain hiukan suurempi - kuin 5 vuotta hävityksen jälkeen vietyjen vankien määrä? Siis juutalaisten koko kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen vasta 5 vuotta Jerusalemin hävityksen jälkeen, joten tulkintasi "koko kansan" pakkosiirtolaisuuden ajankohdasta on väärä.
SINÄ: "Riippuu aika paljon siitä, mitä kaikkea kostoon sisältyy. Pelkästään Babylonin maailmanvallan kukistuminenko? Missä niin sanotaan?
Kosto alkoi 539 eaa. Mutta päättyikö kosto siihen, vai oliko "Jehovan käsivarsi yhä ojennettuna", raamatullista ilmaisua käyttäen?
Babylon oli tunnettu siitä, että se ei koskaan päästänyt vankeja kotimaahansa. Niimpä sen, että Kyyros vapautti Babylonin vangit, sekin voidaan liittää tuohon kostoon. Se oli Babylonille nöyryttäävä taka-isku. Mutta kosto ei päättynyt vielä edes vuonna 537 eaa. Kosto päättyi vasta n. 300-luvulla jaa., jolloin Babylon autioitui.
"Ja on tapahtuva, että kun seitsemänkymmentä vuotta on täyttynyt, minä vaadin tilille Babylonin kuninkaan ja sen kansakunnan’, lausuu Jehova, ’heidän erheestään, niin, kaldealaisten maan, ja olen tekevä sen autioksi ajan hämärään asti"-Jer. 25:12"
Etkö huomaa että tuossa Raamatunkohdassa sanottiin että ENSIN päättyi 70-vuotisjakso ja SEN JÄLKEEN alkoi kosto. Kun kosto ALKOI vuonna 539 eKr, niin 70-vuotisjakso ei voinut jatkua enää tuon 539:n jälkeen? Menikö perille :)
T: Lomalta palannut
Ps. M.M. on aivan eri henkilö kuin minä.
>>Kun kerran tiedetään että KOSTO tapahtui 539 eKr, niin 70-vuotisjaksolle 537:sta laskettuna ei löydy perustetta - ei ainakaan Raamatusta.
>>Milloin se uusi Jerusalemin temppeli otettiin käyttöön?
Otettiin käyttöön maalis-huhtiluussa vuonna 515 eaa.
607 sanoi: "Toisaalta, koska Jerusalem hävitettiin v. 607 eaa.eaa, niin tuosta tulee yhteensä lähes 92 vuotta eikä 70 vuotta."
-------
No niin :) tuohan juuri osoittaa sen että jehovat ovat väärässä! Kun Daarejaveksen 4:ntenä vuotena (n.517 eKr.)oli kulunut 70 vuotta viidennnen ja seitsemännen kuun paastoista (=lue Jerusalemin hävityksen vuoden tapahtumista) niin eikö tuosta jo tyhmempikin osaa laskea että Jerusalem hävitettiin 587 eKr.
http://kotisivu.dnainternet.net/jukkaosk/587ekr.jpg
Klikkaa kuva suuremmaksi "hampurilais-kuvakkeesta" niin näet esityksen selvästi.
>>586 Juudan kuningaskunta vallataan.L Temppeli hävitetään.Lisää pakkosiirtolaisia. Vain köyhin maakansa jätettiin jäljelle.
Tuolla ylempänä vedottiin Hesekieliin.Hesekiel vietiin babyloniaan 597,samaan aikaan kuin Joojakin.Siis 11 vuotta ennen kaupungin tuhoa.
Ei Raamattu sano että pitämättä jääneitä sapatteja - siis jumalattomien kuninkaiden aikana pitämättä jääneitä sapatteja (huom! nämä eivät ole 5 ja 7 kuun sapatteja) piti pitää 70 vuoden ajan vaa Raamattu sanoo että niitä pidettiin Babylonin 70 vuoden (=kansojen 70-vuotisen palvelusajan) täyttymiseksi.
Jos noita pitämättä jääneitä sapateja olisi vietetty 70 vuoden ajan niin sapattien laominlyönti olisi ollut ajankohtaista jo Daavidin ja Salomonin aikaan! Uskotko ja väitätkö, että Jumalalla mieluisan vanhurskaan Daavidin hallintoaikane olisi laiminlyöty sapattien pitämistä. 587:n kannattajien, elikäs Raamatun ja maallisen aikajärjestyksen mukaan pitämättä jääneiden sapattien aika olisi alkanut jokseenkinkin valtakunnan jakaantumisen aikoihin; noihin aikoihin alkoi myös jumalattomien kuninkaiden surullisenkuuluisa ketju.
>>No niin :) tuohan juuri osoittaa sen että jehovat ovat väärässä! Kun Daarejaveksen 4:ntenä vuotena (n.517 eKr.)oli kulunut 70 vuotta viidennnen ja seitsemännen kuun paastoista (=lue Jerusalemin hävityksen vuoden tapahtumista) niin eikö tuosta jo tyhmempikin osaa laskea että Jerusalem hävitettiin 587 eKr. He olivat erittäin iloisia, miksi he olisivat paastonneet vapautumisensa jälkeen?
Tuo teidän laskelmanne on vain yrityksiä tukea heikkoa 587-teoriaa, jonka outoutta lisää se, että teillä ei ole(useimmilla) kovin suurta luottamusta Raamattuun.
>>M.M. on aivan eri henkilö kuin minä.
Hyvä tietää. Jos olet kirjoitellut tänne aiemmin jollakin vakio-nimimerkillä, olisi kiva tietää. :)
>>Huomasitko, että Jerusalemin hävityksen yhteydessä vietyjen määrä oli tuon luettelon mukaisesti vähäisempi n.25% kuin 11 vuoataa aiemmin vietyjen vankien määrä ja suunnilleen sama - vain hiukan suurempi - kuin 5 vuotta hävityksen jälkeen vietyjen vankien määrä? Siis juutalaisten koko kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen vasta 5 vuotta Jerusalemin hävityksen jälkeen, joten tulkintasi "koko kansan" pakkosiirtolaisuuden ajankohdasta on väärä.
>>Juutalaiset tosiaan paastosivat 70 vuoden ajan Babylonissa ollessaan. Mutta sen jälkeen kun he vapautuivat sieltä, heillä ei ollut enää mitään syytä paastota.
"Josefus kertoo, että viisi vuotta Jerusalemin kukistumisen jälkeen Nebukadnessar valtasi Ammonin ja Moabin ja jatkoi sitten matkaansa etelään päin ja ryhtyi kostamaan Egyptille (Jewish Antiquities, X, 181, 182 [ix, 7])."-it-2 s. 1264
Tuo Josefuksen maininta viidestä vuodesta on sopusoinnussa Jer.52:30:n kanssa.
Aiakaisemmin sanoit että pakksosiirtolaisuudeksi lasketaan se aika jolloin juutalaiset KOKO KANSANA oli pakkosiirtolaisuudessa, vaikka Raamattu osoittaa että pakkosiirtolaisuuden ajalla tarkoitettiin sitä aikaa jolloin porukkaa ylipäätään oli viety pakkosiirtoon. Nyt juttusi sitten muuttui ja sanoitkin että 70 vuotisjaksolla tarkoitettiinkin sitä aikaa jolloin maa oli autiona. Sinun juttusi muuttuu koko ajan mitä pitemmälle juttu etenee :)
Entäs tuo Jeremia 25:11-12
Jos sinulla on kaksi ponttilautaa joista toisessa lukee 70-VUOTTA ja toisessa KOSTO ja lyöt ne päistään toisiinsa kiinni puskusaumaan, niin jatkuuko tekstillä 70-VUOTTA varustettu lauta KOSTO-laudan päälle?
Aikaisemmin sanoit että pakkosiirtolaisuudeksi lasketaan se aika jolloin juutalaiset KOKO KANSANA oli pakkosiirtolaisuudessa, vaikka Raamattu osoittaa että pakkosiirtolaisuuden ajalla tarkoitettiin sitä aikaa jolloin porukkaa ylipäätään oli viety pakkosiirtoon. Nyt juttusi sitten muuttui ja sanoitkin että 70 vuotisjaksolla tarkoitettiinkin sitä aikaa jolloin maa oli autiona. Sinun juttusi muuttuu koko ajan mitä pitemmälle juttu etenee :)
Entäs tuo Jeremia 25:11-12
Jos sinulla on kaksi ponttilautaa joista toisessa lukee 70-VUOTTA ja toisessa KOSTO ja lyöt ne päistään toisiinsa kiinni puskusaumaan, niin jatkuuko tekstillä 70-VUOTTA varustettu lauta KOSTO-laudan päälle?
>>Toivottavasti huomasit, ettei tuossa puhuttu joskus menneisyydessä tapahtuneesta paastosta joka olisi jo päättynyt joskus aikoja sitten, vaan tapahtumasta joka on alkanut joskus ja JATKUI EDELLEEN (perfekti) "TE OLETTE PAASTONNEET ja valittaneet viidennessä ja seitsemännessä kuussa, ja jo seitsemänäkymmenenä vuotena".[Suomalaiset ym. kirkkoraamatut]
>>Jos joku vielä puolustaa jehovien näkemystä, niin en voi mitenkään pitää häntä normaaliälyisenä :)
Väität, että Jumala ei huoli normaaliälyisiä kansansa keskuuteen? Aika suuri heitto!
:)
"Aktiivinen verbi ei siis itsessään välttämättä ilmaise aikaa. Perfektiivinen tila voi edustaa tekemistä, joka on päättynyt minä tahansa ajankohtana: menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa. Sen vastakohtana imperfektiivinen tila, vaikka sekin voi ilmaista tekemistä minä tahansa ajankohtana, esittää sen aina päättymättömänä.
Muinaiset heprealaiset tietenkin ymmärsivät aikakäsitteen, mutta heidän kielessään sillä on siis toisarvoinen sija. Teoksessaan The Essentials of Biblical Hebrew (tark. J. Owens, 1954, s. 129) K. Yates kirjoittaa tästä seuraavaa: ”Seemiläinen käsitys ajasta ei ole samanlainen kuin se on useimmissa nykyaikaisissa kielissä. Heprealaiselle ajattelulle ei tekemisen ajan erottaminen ole kovin tärkeätä. Se on tarpeellista indogermaaniselle ajattelijalle vain jotta hän saisi tekemisen sopimaan ylikorostettuun ajan arvioimiseensa. Seemiläiselle riitti yleensä käsitys siitä, oliko tekemisen tila päättynyt vai päättymätön, ja ellei se riittänyt, niin aina oli jokin ajallisesti tai historiallisesti merkityksellinen sana, joka kohdisti huomion aikaan.” Jos heprea oli alkuperäinen Eedenissä käytetty kieli, kuten Raamattu tuntuu osoittavan, niin tämä verbien ajattomuus voi heijastaa täydellisen ihmisen elämänkatsomusta silloin, kun Aadamin edessä oli ikuisen elämän odote" it-2 s. 712,713
Tämä verbien ajattomuus tulee myös esille Sak. 1:12-14:ssa
12 Niin Jehovan enkeli vastasi ja sanoi: ”Oi armeijoiden Jehova, kuinka kauan sinä olet osoittamatta armoa Jerusalemille ja Juudan kaupungeille, joiden olet antanut olla tuomiojulistuksen alaisina nämä seitsemänkymmentä vuotta?”13 Ja Jehova vastasi sitten enkelille, joka puhui kanssani, hyvin sanoin, lohduttavin sanoin, 14 ja enkeli, joka puhui kanssani, sanoi minulle vielä: ”Huuda ja sano: ’Näin on armeijoiden Jehova sanonut: ”Olen ollut mustasukkainen Jerusalemin ja Siionin puolesta suurella mustasukkaisuudella.15 Suuresti närkästyneenä minä tunnen närkästystä huolettomia kansakuntia kohtaan, sillä minä puolestani tunsin vain vähäistä närkästystä, mutta he taas auttoivat lisäämään onnettomuutta
Tässä jakeessa 12 oli kyseessä päättynyt tekeminen, kuten jae 15 selventää: "minä...tunsin ...närkästystä".
Ja kuten tutkija lausui, "ellei se riittänyt, niin aina oli jokin ajallisesti tai historiallisesti merkityksellinen sana, joka kohdisti huomion aikaan", niin myös tuossa jakeessa 12 viitataan lisäksi "historiallisesti merkitykselliseen sanaan, joka kohdistaa huomion" vihastumisen aikaan: seitsemänkymmentä vuotta. Se päättyi silloin, kun he vaputuivat Babylonista v. 537 eaa.
Asiayhteys on hyvä mittapuu sille miten käännös tulisi tehdä. Teidän UM-väärennös tietysti kääntää sen niin kuin teille sopii parhaiten, sattumoisin useista toisista käännöksistä eriävällä tavalla.
Jos tuossa olisi puhuttu joskus menneisyydessä tapahtuneesta ajasta joka olisi jo päättynyt, niin seuraavat sanat kuulostaisivat aika kummallisilta: "12 Ja Herran enkeli lausui ja sanoi: "Herra Sebaot, kuinka kauan sinä viivyt etkä armahda Jerusalemia ja Juudan kaupunkeja, joille olet ollut vihainen nämä seitsemänkymmentä vuotta?"
Miksi tuollaiset sanat olisi lausuttu jos kyseessä olisi tilanne joka oli jo n. 20 vuotta aikaisemmin ohittanut parastaennen-päivämäärän?
Sitten toinen juttu joton et ole tainnut muistaa kommentoida:
Jeremia sanoi että 70 vuotta päättyisi ensin ja sitten tapahtuisi kosto. Hyväksytkö nuo Jeremian sanat? Kuvallisena esityksenä näin:
{----70----}[Kosto---]
Jehovan todistajien näkemys on Jeremian sanojen vastainen:
{----70--[Kosto==}-----]
Elikä 70vuotisjakso ja kostonaika menevät osittain päällekkäin, mikä siis on väärin!
ei oikein sulata tuota hepreaa. :)
Näemmä.
Ajattelet kovin indogermaanisesti. :)
Tuossa jakeessa ilmaisu "seitsemänkymmentä vuotta" merkitsee seemiläisille kaikkien juutalaisten tuntemaa historiallista ajanjaksoa israelin kansan historiassa.
Sana "nämä" voi liittyä myös menneisyyteen, riippueen tekstiyhteydestä.
Esimerkki:
"Mutta nämä kohtasivat heitä toistuvasti esimerkkeinä, ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet"- Room. 10:11
Sak. 1:12:ssa tekstiyhteyden muodostaa historialliseen ajanjaksoon viittaava ilmaisu "seitsemänkymmentä vuotta". Näinollen sana "nämä" liittyy kyseiseen ajanjaksoon, joka oli päättynyt 537 eaa.
Toki "nämä" sanalla on erilaisia merkityksiä riippuen asiayhteydestä, mutta tuossa Sakarjan kohdassa mainittu 70-vuotta viittaa kylläkin aikaan joka on alkanut ja joka oli jatkunut tuohon Daarejaveksen hallinnon alkuvuosiin asti, siis asiayhteyden mukaankin. Teille jt:ille se on tietysti mahdotonta hyväksyä, koska se pudottaa pohjan pois teidän opeiltanne. Sinua ei näköjään häiritse se, että tuo yleinen jt:ista eriävä tulkinta sopii yhteen sen käsityksen kanssa, että Jerusalem hävitettiin 587 eKr ja että kyseessä ei voi olla vain sattuma, vai mitä? Miten sinä selitätä sen, että puhtaasti Raamatun tekstien perusteella tehty aikajanaesitys tukee täysin 587-käsitystä ja 607-käsitykseen ei voi tulla Raamattua lukemalla vaan tuoloin pitäisi lukea vain Vartiotorniseuran omaa materiaalia ja tyytyä heikolla pohjalla oleviin päätelmiin? Olen havainnut teksteistäsi todella heikolla pohjalla olevia siis-joten -päätelmiä.
Muistutan vielä, että 587 on täysin sopusoinnussa myös Jeremia 25:11-12:n kanssa, kun taas 607-käsitys on Jeremian sanojen kanssa ristiriidassa. Tuossa vielä uudestaan tuo edellisessä vastineessani esittämä esitys, joka osoittaa 607-käsityksen olevan ristiriidassa Jeremian sanojen kanssa:
Jeremia sanoi että 70 vuotta PÄÄTTYISI ENSIN ja SEN JÄLKEEN tapahtuisi kosto. Hyväksytkö nuo Jeremian sanat? Kuvallisena esityksenä näin:
{----70----}*[Kosto---] //jossa * = 539 eKr.
Jehovan todistajien näkemys on Jeremian sanojen vastainen:
{----70--[Kosto==}-----]
Huomaatko, että jt-esityksessä 70-vuotisjakso ja kostonaika menevät osittain päällekkäin, koska tuossa 70-vuotisjakso ei päätykään ensin vaan jatkuu vielä 2 vuotta kostonvuoden 539 alkamisen jälkeen, mikä on siis Raamatun mukaan väärin.
>>Toki "nämä" sanalla on erilaisia merkityksiä riippuen asiayhteydestä, mutta tuossa Sakarjan kohdassa mainittu 70-vuotta viittaa kylläkin aikaan joka on alkanut ja joka oli jatkunut tuohon Daarejaveksen hallinnon alkuvuosiin asti, siis asiayhteyden mukaankin.
Mutta kun tuo 70-vuotta ei viittaa siihen, että se päättyisi siihen hetkeen, jolloin se lausuttiin Dareioksen 4. vuotena.
Jos minä esimerkiksi sanon tänään, että "nämä toisen maailmansodan vuodet", niin tarkoittaako se sitä, että toinen maailmansota on päättynyt tänään 29.9.2007?
-----
Tuosta kostosta vielä.
Sen verran tuota tutkin ja mietiskelin, että ilmeisesti Jeremian 25:12 maininta kostosta viittaa nimenomaan juuatalaisten vapautumiseen Babylonista v. 537 eaa. Se on näin ollen vastakkainen tapahtuma sille, mikä lausuttiin edellisessä jakeessa Juudan ja Jerusalemin tuhosta ja sen myötä autioitumisesta ja joutumista Babylonin vankeuteen.
3. Moos. 26:17-35
27 Jos tämänkään jälkeen ette kuuntele minua ja te itsepintaisesti vaellatte minua vastustaen, 28 minunkin täytyy vaeltaa teitä kiihkeästi vastustaen, ja minun, niin, minun on kuritettava teitä seitsemän kertaa syntienne tähden. 29 Niinpä teidän on syötävä poikienne lihaa, ja te syötte tyttärienne lihaa. 30 Ja minä tuhoan uhrikukkulanne ja hakkaan maahan suitsutusjalustanne ja panen ruumiinne saastaisten epäjumalienne ruumiiden päälle, ja sieluni suorastaan inhoaa teitä. 31 Ja minä annan kaupunkinne miekalle alttiiksi ja autioitan pyhäkkönne enkä haistele rauhoittavia tuoksujanne. 32 Ja minä itse autioitan maan, ja siinä asuvat vihollisenne vain tuijottavat sitä hämmästyneinä. 33 Ja teidät minä hajotan kansakuntien sekaan ja paljastan miekan teidän takananne, ja teidän maanne on tultava autioksi, ja teidän kaupunkinne autioituvat raunioiksi.
34 Siihen aikaan maa maksaa sapattejaan kaikkina autioitettuna olonsa päivinä, kun taas te olette vihollistenne maassa. Siihen aikaan maa pitää sapattia, koska sen on maksettava sapattinsa takaisin. 35 Se pitää sapattia kaikkina autioitettuna olonsa päivinä siitä syystä, että se ei pitänyt sapattia teidän sapattienne aikana asuessanne siinä.
(Jeremia 9:11: "Ja minä olen tekevä Jerusalemin kiviröykkiöiksi, sakaalien asuinpaikaksi; ja Juudan kaupungit minä teen autioiksi, asumattomiksi.")
((Jeremia 4:27: Sillä näin on Jehova sanonut: "Autioksi tulee koko maa, ja enkö minä pane täytäntöön perinpohjaisen hävityksen?)
2. Aikakirja 36:21
Jeremian suun kautta puhutun Jehovan sanan täyttämiseksi, kunnes maa oli maksanut sapattinsa. Kaikki autioitettuna olonsa päivät se piti sapattia seitsemänkymmenen vuoden täyttämiseksi.
Daniel 9:2
hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan minä, Daniel, havaitsin kirjoista niiden vuosien luvun, joista Jehovan sana oli tullut profeetta Jeremialle Jerusalemin autioitusten täyttämiseksi, nimittäin seitsemänkymmentä vuotta.
Sakarja 1:12
Niin Jehovan enkeli vastasi ja sanoi: "Oi armeijoiden Jehova, kuinka kauan sinä olet osoittamatta armoa Jerusalemille ja Juudan kaupungeille, joiden olet antanut olla tuomiojulistuksen alaisina nämä seitsemänkymmentä vuotta?"
Sakarja 7:5
"Sano kaikelle maan kansalle ja papeille: 'Kun te paastositte ja kun valitettiin viidennessä kuussa ja seitsemännessä kuussa ja te teitte niin seitsemänkymmentä vuotta, paastositteko te todella minulle, niin, minulle?
3. MOOS. 26, luvussa Jehova Jumala julistaa kansalleen:
"26:1 Ette saa tehdä itsellenne arvottomia jumalia ettekä pystyttää itsellenne veistettyä kuvaa tai pyhää patsasta ettekä panna maahanne kiveä näytteille kumartaaksenne sitä, sillä minä olen Jehova, teidän Jumalanne.
2 Teidän tulee pitää sapattini ja tuntea kunnioittavaa pelkoa pyhäkköäni kohtaan. Minä olen Jehova."
"14 Jos ette kuitenkaan kuuntele minua ettekä tee kaikkien näiden käskyjen mukaan 15 ja jos hylkäätte minun säädökseni ja jos sielunne inhoaa oikeudellisia päätöksiäni, niin ettette tee kaikkien käskyjeni mukaan, vaan te jopa rikotte liittoni, 16 niin MINÄ PUOLESTANI TEEN TEILLE NÄIN: "
"27 Jos tämänkään jälkeen ette kuuntele minua ja te itsepintaisesti vaellatte minua vastustaen, 28 minunkin täytyy vaeltaa teitä kiihkeästi vastustaen, ja minun, niin, minun on KURITETTAVA TEITÄ"
"32 Ja minä itse AUTIOITAN MAAN, ja siinä asuvat vihollisenne vain tuijottavat sitä hämmästyneinä. 33 Ja teidät minä hajotan kansakuntien sekaan ja paljastan miekan teidän takananne, ja teidän MAANNE ON TULTAVA AUTIOKSI, ja teidän kaupunkinne autioituvat raunioiksi."
"34 SIIHEN AIKAAN MAA MAKSAA SAPATTEJAAN KAIKKINA AUTIOITETTUNA OLONSA PÄIVINÄ, kun taas te olette vihollistenne maassa. Siihen aikaan maa pitää sapattia, koska sen on maksettava sapattinsa takaisin. 35 Se pitää sapattia kaikkina autioitettuna olonsa päivinä siitä syystä, että se EI PITÄNYT SAPATTIA teidän sapattienne aikana ASUESSANNE SIINÄ."
>>32 Ja minä itse AUTIOITAN MAAN, ja siinä asuvat vihollisenne vain tuijottavat sitä hämmästyneinä. 33 Ja teidät minä hajotan kansakuntien sekaan ja paljastan miekan teidän takananne, ja TEIDÄN MAANNE ON TULTAVA AUTIOKSI, ja teidän KAUPUNGINNE AUTIOITUVAT RAUNIOIKSI.
34 Siihen aikaan MAA MAKSAA SAPATTEJAAN KAIKKINA AUTIOITETTUNA OLONSA PÄIVINÄ, kun taas te olette vihollistenne maassa. Siihen aikaan maa pitää sapattia, koska sen on maksettava sapattinsa takaisin. 35 Se pitää sapattia kaikkina autioitettuna olonsa päivinä siitä syystä, että se ei pitänyt sapattia teidän sapattienne aikana asuessanne siinä.
Arkeologi todisti äskettäin raamatun totuuden. Brittanian museossa on satojatuhansia tauluja joita ei ole tulkittu. Se kiistelty ajankohta : tämä nuori sotapäällikö teki ensimmäisen hyökkäyksen paljon ennen 607 ainakin arkeologien mukaan.
te ette voi sitä muuttaa,ettekä tiedä totuutta,Raamattu on kertomatotta ,eli asiat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle kerrottuna,osaa vahvistaa myös historian tutkimus.mutta te ootte ihan hulluja ,jankkaatteasioista,joita ette tiedä todeksi,ettekä ole historian asiantuntijoita,joten kaikki tämän päivän ns. uskonnot ovat manipulaatiota.