Pelottaa

Pienestä asti oon pelännyt pimeää ja syytä, kukaan ei tiedä mitä kauheuksia näin alle kouluikäisenä muuta kuin itse. Kukaan nähnyt tosi kauhean näköisä hahmoja jotka lähestyivät sänkyä, paitsi minä joka toivoin että olisivat heijasteita kankaista joita ei kuitenkaan olleet, siksi haluan että nämä uskottaisiin, tapahtumia ollut myös tämän jälkeen mutta pienimuotoisempana.
6240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sulla saattaa olla tärkeä tehtävä, älä pelkää.

Olen itsekin hyvin intuitviinen ja sukulaiset hiukan mua paheksuuu koska näen heidän edelle, tottahan se heitä harmittaa.

Äänestä

Mä pelkään edelleen, koska näin alle kouluikäisenä meidän portaikossa niin kauheat kasvot useamman kertaan.
Toisen kerran kun olin 14 vuotta niin näin tämän tulevan raiskaajani kasvot seinässä, kun olin juuri alkamassa nukkumaan.

Äänestä

Tää kuuluu järjetttömiltä, lähes kauhuelokuvien henkilöille.
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta
ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

(Matt. 6:9–13; Luuk. 11:2–4)

Äänestä

Jos sä olit se , joka kirjoitit että saatat nähdä pimmeässä jotain näitä pelottavia hahmoja, itse ihan tosi pelkään tiettyjä paikkkoja, ei ne ole ihmisiä jotka tulee aina vaikka joskus onnneks on mut valosampaaa..

Äänestä

eivätkä ne näy. Nuku huoletta, sinullakin on suojelusenkeli, joka valvoo puolestasi.
Jos pelkäät pimeää jätä pieni yövalo päälle,
se auttaa.

Lapsena isäni oli hautausmaan vahtimestari. Jos sieluja olisi ollut liikkeellä
olisin ne varmasti nähnyt. Etenkin silloin, kun yksin pilkkopimeässä vein isälle
välipalaa hänen kaivaessaan hautoja.

Äänestä
öpput

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sielujenlähellä kirjoitti:

Pienestä asti oon pelännyt pimeää ja syytä, kukaan ei tiedä mitä kauheuksia näin alle kouluikäisenä muuta kuin itse. Kukaan nähnyt tosi kauhean näköisä hahmoja jotka lähestyivät sänkyä, paitsi minä joka toivoin että olisivat heijasteita kankaista joita ei kuitenkaan olleet, siksi haluan että nämä uskottaisiin, tapahtumia ollut myös tämän jälkeen mutta pienimuotoisempana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu