Kertokaapa

On noin suunnattoman tyhmä, että naputtaa ruppinsa noin kammottavan rujon näköiseksi?

http://www.iltalehti.fi/iltatytto/
18553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Siistit tatuoinnit naisella ovat seksikkäitä. Ei mitään suttuisia töherryksiä, vaan asiallinen ja siisti jälki.

Äänestä

Näyttää, että naisparka on tursottanut myös silikonia tisseihinsä. Todellakin, mikä sai tuon ressukan pilaaman itsensä kokonaan. Kammottava suttura.

Äänestä
  • Pyh. Nimimerkkisi on hakoteillä. Jonkun toisen mielestä tuo nainen on tosi kaunis. Et sinä ole mikään jumala, joka voi ylentää oman makusi arvokkaammaksi kuin sen, joka pitää tuon tyylisestä naisesta. Oman makunsa ylentäjä ei ole järjen valoa nähnytkään. Jolla on järjen valo, ymmärtää että makuja on monia, eikä kenenkään maku ole toistaan parempi.

    Äänestä

Pyh. Toisten ulkonäön arvostelu noin räikeästi osoittaa vain arvostelijan omaa henkistä kypsymättömyyttä. Ulkonäköön liittyvät tekijät, kuten pukeutuminen, korut, lävistykset, tatuoinnit, mitkä vaan, ovat kuitenkin täysin makuasioita. Siinä, missä jonkun mielestä tatskat on rumia, toisen mielestä ne ovat tosi kauniita, eikä kyse ole edes mistään uudesta ilmiöstä, vaan esim. Polynesiassa tatuointeja on harjoitettu molempien sukupuolien keskuudessa vuosituhansia.

Kommenttisi on yhtä sivistymätön ja tyhmä, kuin imaamien vaatimus ja näkemys naisen oikeasta kauniista pukeutumisesta burkhaan ainoana oikeana vaihtoehtona.

Viisas ihminen tietää, että kauneus on katsojan silmissä, vielä viisaampi ei lähde arvostelemaan ihmistä ulkonäön perusteella ja tietää, että makuja on niin monta kuin ihmistäkin ja kunnioittaa toisten makua siinä missä omaansakin.

Äänestä
  • Esitin oman mielipiteeni mikä ei ole kiellettyä vai haluatko sanoa, etten saisi esittää mielipidettäni koska se ei miellytä sinua? Minusta nainen on likaisen ja hirvittävän näköinen eikä mielipiteeni muutu vaikka sinä olet erimieltä.

    Äänestä

  • miksi joku kirjoitti:

    Esitin oman mielipiteeni mikä ei ole kiellettyä vai haluatko sanoa, etten saisi esittää mielipidettäni koska se ei miellytä sinua? Minusta nainen on likaisen ja hirvittävän näköinen eikä mielipiteeni muutu vaikka sinä olet erimieltä.

    Tottakai meillä on sananvapaus ja mielipiteenvapaus. Sen nojalla saa tuoda tyhmyytensäkin esiin, kuten sinä teet. Sinusta on sitten fiksua, jos sinua meikkaamattomana, tatuoimattomana ja lävistämättömänä haukutaan typerän näköiseksi hirviöksi. Minusta se on moukkamaista, aivan kuten sinunkin puheesi tuon naisen kohdalla. Toisen ihmisen haukkuminen hirvittävän näköiseksi sen vuoksi, että hän ei itseään miellytä, on moukkamaista. Olipa kyse sitten naturellista tai muokatusta ihmisestä, lihavasta, laihasta, lihaksikkaasta tai luisevasta.

    Äänestä

  • tuoda esiin... kirjoitti:

    Mitä tyhmää on siinä, että sanoo rehellisen mielipiteensä?

    Minusta hän on aivan kammottavan näköinen silikonitisseineen ja tuherruksineen. Olen lisäksi 100% varma, että hän katuu itsensä raiskaamista tuota tuonnempana.

    Jos olisin ollut samaa mieltä kuin sinä eli että neito on kaunis töherryksineen et olisi nähnyt siinä mitään moukkamaista mutta koska mielipiteeni ei myötäile omaasi koet sen moukkamaisena.

    Maailma olisi miljoona kertaa parempi jos jokainen sanoisi suoraan mielipiteensä sen sijaan, että on ääneti tai ryhtyy valehtelemaan.

    Olen mies ja minua on haukuttu sekä rumaksi että komeaksi ja kaikkea siltä väliltä. Puutteessa en ole silti ollut montaakaan vuotta elämäni aikana enkä ole koskaan pahoittanut mieltäni mielipiteistä olemustani kohtaan.

    Tuon naisen ollessa ainoa vaihtoehto maailmassa ryhtyisin välittömästi munkiksi.

    "Mitä tyhmää on siinä, että sanoo rehellisen mielipiteensä?"

    Vähänkään elämän viisautta omaava käsittää, että makuja on monia, kuten ihmisiäkin ja että makuasioista on paha kiistellä, koska ei niissä ole oikeastaan mitään älyllistä argumenttia sen suhteen, mikä on kaunista mikä rumaa.

    On tyhmää ja ennen kaikkea sivistymätöntä ja moukkamaista sanoa toiselle ihmiselle vaikkapa; "oletpa ruma läski", vaikka niin ajattelisikin. Jo tuollaisten ajatusten päässä pyöriminen pitäisi olla herätteenä ihmiselle siitä, että ajatusmaailma ei ole kovin viisas, kun halveksii toisia heidän ulkomuotonsa mukaan, olipa kyse sitten muokatusta (vaikka hiusten värjäys) tai luonnollisesta. On myös moukkamaista haukkua toisia selän takana.

    "Jos olisin ollut samaa mieltä kuin sinä eli että neito on kaunis töherryksineen et olisi nähnyt siinä mitään moukkamaista mutta koska mielipiteeni ei myötäile omaasi koet sen moukkamaisena."

    Olet väärässä. Minä en pidä myöskään siitä, että haukutaan sellaista ihmistä rumaksi, jonka tyyliä/ulkonäköä en itsekään pidä viehättävänä.

    "Maailma olisi miljoona kertaa parempi jos jokainen sanoisi suoraan mielipiteensä sen sijaan, että on ääneti tai ryhtyy valehtelemaan."

    Tuossa sinä olet täysin väärässä. On paljon fiksumpaa olla sanomatta jollekin, että "oletpa sinä ruma läski", jos sellaiset ajatukset tulevat mieleen. Maailma olisi hirvittävä paikka, jos ihmiset päästäisivät suustaan kaiken, mitä ajatuksiin punkee. Vielä pahempi paikka se olisi, jos kaikki olisivat niin moukkamaisia, etteivät kehittäisi itseään esim. siihen suuntaan, etteivät arvostele ihmisiä ulkonäön perusteella edes ajatuksissaan. Siinäkin suhteessa nimittäin ihminen voi kehittyä ja kasvaa, kehittää itseään. Nuorena minäkin (olen 48) olin herkempi arvostelemaan ihmisiä ulkonäön perusteella, niin sanoissani kuin ajatuksissani. Elämän kokemus on muuttanut niin, että on huomannut, ettei ihmisen laitettu tai luonnollinen ulkonäkö kerro hänestä paljoakaan, hurjan näköisen hevimiehen sydän voi olla kultaa ja pää täynnä elämänkokemuksen muovaamia viisaita ajatuksia, aivan kuten naturellinkin ihmisen, toisaalta kumpi vaan noista voi olla myös sivistymätön moukka, joka ei välitä esim. lähimmäisen tunteista, vaan saattaa haukkua häntä ulkonäön tai harrastuksen, musiikkimaun tai jonkun muun sinänsä muille haittaa aiheuttamattoman asian perusteella.

    Äänestä

  • mielipidettään.. kirjoitti:

    Tiedän, ettei negatiivisia asioita haluta kuulla ja usein niitä ei haluta edes nähdä vaan ummistetaan silmät ja ollaan kuin ei asiaa huomattaisikaan.

    Nykytaide on erinomainen esimerkki siitä, että kukaan ei uskalla riisua keisarilta vaatteita koska pelkää tulevansa leimatuksi juntiksi. Kyse ei kuitenkaan ole ensinkään taiteesta vaan pelkästä töhertelystä ja omien, usein irstaiden jopa sadististen mielihalujen toteuttamisesta. Viittaan tässä erääseen sairaaseen mutta palvottuun "nykytaiteilijaan" joka kidutti kissoja hengiltä, runkkasi niiden päälle kun ne kuolivat, videoi kaiken. Tätä pidetään taiteena ja kiasman johtajatar osti tämän "taideteoksen" maksattaen tämän sadistisen paskan veronmaksajilla. Esimerkkejä on muitakin ja paljon.

    Vaikka töherrysten itseensä hakkaaminen on muotia pitäisi itse kullakin olla sen verran järkeä nupissaan että harkitsisi edes hetken miltä ne näyttävät.

    Omalla tyttärelläni (26v) on muutama tatska jotka hän otti vastustuksestani huolimatta. Ne ovat onneksi vain pieniä ns. tribaaleja ja etupäässä vain miehensä nähtävissä saunassa ja makkarissa. En niistä pidä ja olen sen erittäin suoraan sanonut hänelle.

    Minulle ei aiheudu mitään väänteitä hevareista, pitkistä hiuksista tai erikoisesta pukeutumisesta mutta lävärit ja taskat koen sairaana ilmiönä varsinkin kuvan kaltaisessa tapauksessa jossa tyttörukka on pilannut koko vartalonsa tuherruksilla ja kaiken huipuksi turskuttanut silikoniproteesit rintoja esittämään.

    En näe, vastustuksestasi huolimatta yhtään hyvää syytä miksi en sanoisi mielipidettäni asiasta semminkin kun olen sinua vuoden vanhempi :)

    Tyttö ei ole pilannut vartaloaan, kuten väität. Hänen vartalonsa on kaunis. Olet siis väärssä. Nyt kun meillä on tässä kaksi erilaista mielipidettä, niin miten voidaan selvittää, kumpi on oikeassa, vai onko sittenkin kyse makuasioista.

    On eri asia puhua negatiivisista asioista rakentavasti, esim. yhteiskunnallisista ongelmista ja ihmisten henkilökohtaisista makukysymyksistä, joissa negatiivinen suhtautuminen toisiin ihmisiin heidän mieltymystensä ja makunsa vuoksi on tarpeetonta, eihän toisen mausta ole toiselle haittaa ja kukaan ei voi ylentää itseään sanomaan mikä on absoluuttisesti rumaa tai kaunista.

    Äänestä

  • miksi joku kirjoitti:

    Tiedän, ettei negatiivisia asioita haluta kuulla ja usein niitä ei haluta edes nähdä vaan ummistetaan silmät ja ollaan kuin ei asiaa huomattaisikaan.

    Nykytaide on erinomainen esimerkki siitä, että kukaan ei uskalla riisua keisarilta vaatteita koska pelkää tulevansa leimatuksi juntiksi. Kyse ei kuitenkaan ole ensinkään taiteesta vaan pelkästä töhertelystä ja omien, usein irstaiden jopa sadististen mielihalujen toteuttamisesta. Viittaan tässä erääseen sairaaseen mutta palvottuun "nykytaiteilijaan" joka kidutti kissoja hengiltä, runkkasi niiden päälle kun ne kuolivat, videoi kaiken. Tätä pidetään taiteena ja kiasman johtajatar osti tämän "taideteoksen" maksattaen tämän sadistisen paskan veronmaksajilla. Esimerkkejä on muitakin ja paljon.

    Vaikka töherrysten itseensä hakkaaminen on muotia pitäisi itse kullakin olla sen verran järkeä nupissaan että harkitsisi edes hetken miltä ne näyttävät.

    Omalla tyttärelläni (26v) on muutama tatska jotka hän otti vastustuksestani huolimatta. Ne ovat onneksi vain pieniä ns. tribaaleja ja etupäässä vain miehensä nähtävissä saunassa ja makkarissa. En niistä pidä ja olen sen erittäin suoraan sanonut hänelle.

    Minulle ei aiheudu mitään väänteitä hevareista, pitkistä hiuksista tai erikoisesta pukeutumisesta mutta lävärit ja taskat koen sairaana ilmiönä varsinkin kuvan kaltaisessa tapauksessa jossa tyttörukka on pilannut koko vartalonsa tuherruksilla ja kaiken huipuksi turskuttanut silikoniproteesit rintoja esittämään.

    En näe, vastustuksestasi huolimatta yhtään hyvää syytä miksi en sanoisi mielipidettäni asiasta semminkin kun olen sinua vuoden vanhempi :)

    "Viittaan tässä erääseen sairaaseen mutta palvottuun "nykytaiteilijaan" joka kidutti kissoja hengiltä, runkkasi niiden päälle kun ne kuolivat, videoi kaiken. Tätä pidetään taiteena ja kiasman johtajatar osti tämän "taideteoksen" maksattaen tämän sadistisen paskan veronmaksajilla."

    Kyseessä oli siis negatiivinen asia, johon voi ja kuuluukin puuttua, eläinrääkkäys. Sen sijaan ihmisten pukeutuminen ja kaunistautuminen on makukysymys, aivan kuten ruokakin, jossa ei ole kysymys mistään negatiivisesta tai positiivisesta. Et sinä voi mitenkään todistaa tatuointien olevan negatiivinen tai ruma asia, kysehän on vain sinun henkilökohtaisesta maustasi, kun toisten mielestä ne ovat kauniita. Fiksu ihminen ei siis ylennä omaa makuaan muiden yli, kun on kyse asiasta, josta ei ole vahinkoa toisille. Se mikä on sinulle rumaa, on toiselle kaunista, sivistynyt ihminen kunnioittaa toisia, eikä herjaa heidän makuaan.

    Äänestä

  • miksi joku kirjoitti:

    Tiedän, ettei negatiivisia asioita haluta kuulla ja usein niitä ei haluta edes nähdä vaan ummistetaan silmät ja ollaan kuin ei asiaa huomattaisikaan.

    Nykytaide on erinomainen esimerkki siitä, että kukaan ei uskalla riisua keisarilta vaatteita koska pelkää tulevansa leimatuksi juntiksi. Kyse ei kuitenkaan ole ensinkään taiteesta vaan pelkästä töhertelystä ja omien, usein irstaiden jopa sadististen mielihalujen toteuttamisesta. Viittaan tässä erääseen sairaaseen mutta palvottuun "nykytaiteilijaan" joka kidutti kissoja hengiltä, runkkasi niiden päälle kun ne kuolivat, videoi kaiken. Tätä pidetään taiteena ja kiasman johtajatar osti tämän "taideteoksen" maksattaen tämän sadistisen paskan veronmaksajilla. Esimerkkejä on muitakin ja paljon.

    Vaikka töherrysten itseensä hakkaaminen on muotia pitäisi itse kullakin olla sen verran järkeä nupissaan että harkitsisi edes hetken miltä ne näyttävät.

    Omalla tyttärelläni (26v) on muutama tatska jotka hän otti vastustuksestani huolimatta. Ne ovat onneksi vain pieniä ns. tribaaleja ja etupäässä vain miehensä nähtävissä saunassa ja makkarissa. En niistä pidä ja olen sen erittäin suoraan sanonut hänelle.

    Minulle ei aiheudu mitään väänteitä hevareista, pitkistä hiuksista tai erikoisesta pukeutumisesta mutta lävärit ja taskat koen sairaana ilmiönä varsinkin kuvan kaltaisessa tapauksessa jossa tyttörukka on pilannut koko vartalonsa tuherruksilla ja kaiken huipuksi turskuttanut silikoniproteesit rintoja esittämään.

    En näe, vastustuksestasi huolimatta yhtään hyvää syytä miksi en sanoisi mielipidettäni asiasta semminkin kun olen sinua vuoden vanhempi :)

    Perustele absoluuttisesti, että tatuoitu nainen on ruma, vai onko kyse omasta mielipiteestäsi. Jos niin, olet moukka, kun pidät omaa makuasi/mielipidettäsi arvokkaampana kuin niiden, joiden mielestä tatuoitu nainen on kaunis.

    Äänestä

mitkä traumat lapset vartuttuaan saisivatkaan, heidän hoitonsa tulisi mielettömän kalliiksi yhteiskunnalle, äidin ajattelemattomuuden takia.
ajatellaanpa miltä nainen näyttää 30 vuoden päästä tatskoineen, huh huh.
voiko edes seta auttaa tuollaista, sillä poikkeava hän on, miltei monsteri, tuossa iässä.

Äänestä

Pilannut itsensä töherryksillä ja slikoniproteeseilla. Miksi? Tuskin se itsekkään tietää.

Äänestä

Ensinnäkin tyttö ei ole tyhmä. Tatuoinnit eivät korreloi älykkyyden suhteen, jos et ymmärrä mitä tarkoitan, se tarkoittaa sitä, että tatuoinneista ei voi päätellä, onko ihminen älykäs vai ei. Niitä ottaa sekä tyhmät että viisaat.

Toisekseen, kun ihmettelet, miksi joku "naputtaa" vartalonsa tuollaiseksi, voin kertoa, että meillä ihmisillä on erilaisia makuja, toisten mielestä tatuoinnit ovat kauniita ja sen vuoksi he ottavat niitä. Aivan kuten toisten mielestä meikkaaminen on kaunista, toisten mielestä naturelli on kaunista. Toiset pitävät blondeista, toiset bruneteista, toiset lihavista, toiset lihaksikkaista, kolmannet hoikista.

Vähänkään älyä ja elämänviisautta omaava ihminen ymmärtää kaiken tuon ilman että jonkun pitää se selittää. Ymmärtää, että makuja on monenlaisia. Sivistynyt ja fiksu ihminen ei hauku toisten ulkomuotoa, olipa tämä sitten meikkaamaton/naturelli, lihava, laiha, hoikka, lihaksikas, tatuoitu, tatuoimaton, lävistetty, lävistämätön. Sivistynyt ihminen ei hauku moukkamaisesti toisten ulkonäköä.

Äänestä
  • Lue ketjun "miksi joku" vietit. Siinä vastaukseni myös sinulle. En viitsi samaa uudelleen kirjoittaa. Jos haluat kommentoida niitä niin tee se ja sitten vastaan kommenttiisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

miksi joku kirjoitti:

On noin suunnattoman tyhmä, että naputtaa ruppinsa noin kammottavan rujon näköiseksi?

http://www.iltalehti.fi/iltatytto/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu