Samoin myös teki käärme paratiisissa, hän sekoitti valheeseen totuutta, joka ei enää olekaan totuutta, vaan se oli kuolettavaa myrkkyä joka tappoi. Siihen saakka kun ihminen oli uskonut paratiisissa Jumalaa, muistutti tuo hyvän- ja pahantiedon puu heille kuolemasta ja kirouksesta, joka kätkeytyi tuohon puuhun. Mutta heti kun ihminen alkoi kuunnella käärmeen ääntä, niin hän näki sen puun, johon oli kätkettynä kuolema ja kirous, hyvänä, ihanana ja suloisena puuna, joka antaa vielä ymmärrystäkin. Kun ihminen lakkaa kuuntelemasta Jumalaa, niin silloin ihmisen maailmankuva ja kaikki asiat, mitä on tässä maailmassa vääristyvät. Kaikki näyttää sen jälkeen erilaiselta, kaikki vääristyy ihmisen mielessä. Tämä onkin saatanan taktiikka hän maalaa kaiken oikein kauniisti, aivan samoin kuin se porkkana siellä kasvimaalla sekin oli oikein herkullinen, mutta sen sisällä olikin kuolema. Tämä onkin ihmisen ongelma, ihminen näkee vain asioiden ulkokuoren, muttei niiden sisintä olemusta. Sen tähden kaikkein paras vaihtoehto onkin Jumalan sanan noudattaminen. Tämä kirouksen ja kuoleman puu olikin nyt vaihtunut niin puoleensavetäväksi, ettei ihminen voinut vastustaa kiusausta ja näin ihminen otti sen puun hedelmästä ja lankesi syntiin. Ja näin ihminen vaihtoi Jumalan rakkauden ja pyhyyden, kuolemaan ja kiroukseen. Ihminen joutui synnin orjuuden alle, jota kuvaa hyvin sanat, synnin pakkovalta. Sanoohan Raamattu, että “saatana on vanginnut ihmisen tahtoansa tekemään”. Usein ihmiset haluavat tehdä elämässään hyviä kauppoja ja varovat tekemästä huonoja kauppoja. Paratiisissa tehtiin todella huono kauppa, siunaus vaihdettiin kiroukseen. Sinä voit tehdä hyvän “kaupan” uskomalla Jumalaan ja antaa elämäsi Hänelle kokonaan. 1 Moos 3:1-5.
Syntiinlankeemuksen jälkeiset tapahtumat Aatamin ja Eevan elämässä, ovat perin tuttuja myös meille tämän päivän ihmisille. Nyt seuraammekin, mitä heidän elämässä oikein tapahtui. Syntiinlankeemuksen jälkeen Aatami ja Eeva huomaakin, että he ovat alasti ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot. Tämäkin on tuttua tässä maailmassa, tämä asioiden peitteleminen. Aatami ja Eeva olivat Jumalan luomistyö, heissä näkyi Jumalan käden jälki. Heti kun saatana sai ihmisen valtaansa, hän vaikutti tällaisen, Jumalan luomistöiden peittelemis-projektin.
Tässä maailmassa oleva henki haluaa aina peittää sen, mitä Jumala on tehnyt tai haluaa tehdä. Tulee mieleeni vaimoni ensimmäinen raskaus, kun olimme vaimoni kanssa ultraäänikuvauksessa, jossa saimme katsella tietokone monitorista lastamme, joka oli vielä vaimoni vatsassa. Meidät vastaanotti lääkäri, joka oli lääkärin näköinen, viisas ja vakuuttava. Kerroin tälle lääkärille, että lapsi on Jumalan lahja ja minä olen uskovainen mies, joka uskon Jeesukseen. Kun lopetimme monitorin katselemisen, niin tuli ajatusten vaihdon aika minulle ja tälle lääkärille. Kysyin lääkäriltä, että mitenkä tuonne vaimoni vatsaan on tuo pieni ihminen oikein joutunut. Lääkäri vastasi; mies hedelmöittää naisen munasolun ja niin sitten alkaa naisen kohdussa pienen ihmisen elämä. Minä kysyin uuden kysymyksen lääkäriltä; miten se on mahdollista, että tuolta vaimoni vatsasta syntyy pieni ihminen, jolla on näkevät silmät ja kuulevat korvat. Ja miten on mahdollista, että sillä pienellä on sydän ja kaikki sisäelimet, jotka ovat taitavasti ja sopusointuisesti rakennettu, jotta tämä ihminen kykenee elämään. Ja mitenkä se on mahdollista, että tuolla pienellä on jalat jolla kävellä, kädet joissa on sormet joilla voi tarttua ja tehdä kaikenlaista. Lääkäri vastaa taas hyvin nopeasti; siellä naisen munasolussa on tieto, jonka avulla se rakentuu ihmiseksi. Minä kysyin taas kysymyksen tuolta lääkäriltä; miten se tieto on mennyt tuohon munasoluun. Lääkäri vastaa taas silmää räpäyttämättä; se on ohjelmoitu sinne. Minä kysyin viimeisen kysymyksen tuolta lääkäriltä; tietokoneessa on tietoa, jonka ihminen on ohjelmoinut sinne ja ilman tuota ohjelmointia siellä ei olisi mitään, niin kysynkin teiltä kuka on ohjelmoinut sen tiedon tuohon munasoluun. Lääkäri oli hetken hiljaa ja mietti ja sanoi; se on kai sitten se teidän Jumalanne. Minä olin tyytyväinen, koska olin päässyt siihen mihin tähtäsinkin, Jumala on olemassa, eikä Hänen tekonsa ole salassa tältä maailmalta.
Palaamme takaisin paratiisin tapahtumiin. Aatami ja Eeva kuulivat Jumalan käyskentelevän paratiisissa syntiinlankeemuksen jälkeen, ja he piiloutuivat Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan. Tämäkin “piiloleikki” on tuttua tämän päivän ihmisille. Kun ihmisiä pyytää, että tulkaa tänään kokoukseen kuuntelemaan Jumalan sanaa, niin silloin isännät, jotka eivät koskaan tiskaa kotona, ilmoittavat, että tänään on heidän tiskivuoro, eivätkä he pääse tulemaan kokoukseen. Isäntä, joka aina lähtee anoppia karkuun, kun anoppi tulee kylään, ilmoittaa ettei voi nyt tulla kun anoppi on tulossa tänään kylään, niin pitää minun tänään olla kotona. Emäntä joka on juuri eilen tehnyt suursiivouksen sanoo; tänään on siivouspäivä en voi nyt tulla. Ihmisen pakomatka jatkuu tänäkin päivänä, kuka sitten piiloutuu milläkin tavoin. Ethän pakene Jumalaa, eihän Hän halua muuta kuin rakastaa sinua.
Jumala huusi miestä paratiisissa; Missä sinä olet ? Jumalahan on kaikkivaltias, eikä Jumala sitä varten huutanut, ettei Hän tiennyt missä mies oli. Jumala huutaakin kysyen missä olet, siksi että ihminen pysähtyisi katsomaan, missä hän oikein on. Tuon Jumalan huudon tarkoitus on saada ihminen näkemään, että hän on eksyksissä. Suunta on väärä ja tulee tarkistaa kurssia ja muuttaa suuntaa, eli kääntyä omalta tieltä Jeesus tielle. Aatami vastasi Jumalalle; “ Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin”. Tämäkin on tuttua tämän päivän ihmisille. Ihmiset pelkäävät Jumalaa, eivätkä uskalla tulla Hänen luokseen. Jumala, joka haluaa hyvää ihmiselle ja rakastaa ihmistä, niin ihminen pelkää tällaista Jumalaa. Tähän pelkoon on varmasti joku syy, eihän ihmisen tarvitse pelätä tällaista Jumalaa, joka haluaa pelkkää hyvää ja rakastaa ihmistä. Vastaus on Raamatussa; “saatana on vanginnut ihmisen tahtoansa tekemään”. Siinä se on, vastauksemme tähän pelkoon, saatana eksyttää ihmisen pelkäämään Jumalaa, sitä ainoata, joka voi tuoda hyvän ja onnellisuuden ihmisen elämään. Syntiinlankeemuksen jälkeen astui pelko ihmisen sisäisen maailmaan, ennen syntiinlankeemusta ei ihmisen tarvinnut pelätä, eikä hän pelännytkään, olihan Jumalan hyvyys ja rakkaus ihmisen turvana. Tuo turva on saatavilla tänäkin päivänä ja tie tuohon turvaan on Jeesus, täydellinen Jumalan pelastus jokaiselle, joka haluaa pelastua. Ihmisten elämän pelkojen juuret ovat siis synnissä. Raamattu opettaa; “ Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Jeesus Kristus on kuollut ristinpuulla ja noussut ylös Isänsä oikealle puolelle, jotta uskon kautta Häneen ihminen pelastuisi saatanan vallasta Jumalan rakkauden valtapiiriin. Jumala kokoaa pelastamansa ihmiset seurakuntaansa, jossa he voivat rakentua ja kasvaa yhteisestä uskosta, joka perustuu Jumalan sanaan.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/uskoJumalaan
Kannattaa lukea koko kirjoitus, siinä on paljon ajattelemisen aihetta tämän päivän "uskoville" ja uskoville!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eksyttäjätkin osaavat varoitetta toisista eksyttäjistä viedessään ihmisiä vielä pahempaan eksytykseen.
Isoilla metroasemilla taskuvarkaiden koplasta yksi huutaa: "Varokaa taskuvarkaita!...niin jokainen koittaa, onko se rahakukkako vielä tallessa...siitä tuon rosvokoplan jäsen näkee, missä sinä sitä rahakukkaroasi säilytät...loppu onkin sitten helppoa ammattilaiselle.
Eksyttäjät saalistaa epävarmoja sieluja ja houkuttelevat niitä luvaten väkevämpää hengellisyyttä ja lisää kokemuksia, joita ei muilla ole tarjolla. Ihmiset matkustaa bussikuormittain pitkiä matkoja saadakseen aina vain lisää hengellisiä kokemuksia. Eivätkä he edes kysele niiden ilmiöiden todellista alkuperää.
tulisi Raamatun sanalla osoittaa aloitusteksti eksytykseksi!
Se ei riitä, että sanoo jonkun olevan eksytystä, vaan se tulee sanalla perustella ja näyttää todeksi, jos se on eksytystä!