Kultainen lukko

Merkki, joka erottaa Jumalan kansan muista


Kuten sapatti oli Israelin kansan tunnusmerkkinä, kun se lähti Egyptistä maalliseen Kanaanin maahan, se on tänäänkin Jumalan kansan tunnusmerkkinä, kun se lähtee ulos maailmasta päästäkseen taivaalliseen lepoon.

Sapatin pitäminen on Jumalan määräämä keino säilyttää hänen tuntemuksensa ja tehdä ero hänen kuuliaisten alamaistensa ja hänen lakinsa rikkojien välillä.

Sapatti kuuluu Kristukselle. Hän, joka on luonut kaiken, on luonut myös sapatin. Hän erotti sen luomisen muistopäiväksi. Se kertoo, että hän on sekä Luoja että Vapahtaja. Se osoittaa, että hän, joka loi kaiken taivaassa ja maan päällä ja jonka kautta kaikki pysyy voimassa, on seurakunnan pää, ja että hänen voimansa avulla meidät on sovitettu Jumalan kanssa. Sillä hän sanoo Israelista: ”Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät.” Hes.20:12. – teen heidät pyhiksi! Näin sapatti on siis merkki Kristuksen voimasta tehdä meidät pyhiksi. Ja se annetaan kaikille, jotka Kristus tekee pyhiksi. Merkkinä hänen pyhittävästä voimastaan sapatti annetaan kaikille, jotka Kristuksen kautta tulevat osallisiksi Jumalan Israelista.

Kaikille, jotka ottavat sapatin vastaan merkkinä Kristuksen luomis- ja lunastusvoimasta, se tuottaa suurta iloa. He näkevät siinä Kristuksen ja iloitsevat hänessä. Sapatti kiinnittää heidän mielensä luomistekoihin todistuksena Jumalan valtavasta lunastavasta voimasta. Muistuttaessaan menetetystä Eedenin rauhasta sapatti kertoo myös Lunastajan kautta saavutetusta rauhasta. ja koko luonto toistaa hänen kutsuaan, Matt.11:28 ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.”

Sapatti on kultainen lukko, joka yhdistää Jumalan ja hänen kansansa.

EGW
295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

päästä, niin jätä kaikki muu kirjallisuus poissa ja keskity Raamattuun pyytäen Pyhää Henkeä avaamaan kirjoitukset.

Lukko, eli sinetti on Henki meissä, ei sapatti mitään ratkaise, vaan se, elämmekö Jeesuksen ruumiin jäseninä, vai olemmeko ulkopuolella.

Älä nosta sapattia, joka on ihmistä varten annettu, liian korkeaan asemaan, vaan nosta yksin Jeesus korkeaan asemaan.

Kymmenen käskyä ovat toki voimassa, mutta niissä ei nosteta sapattia erkikoisarvoon.

Äänestä
  • Minkä numeroiset ja sisältöiset käskyt ovat voimassa?

    2.Korinttolaiskirje:
    3:7   Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin KAIVERRETTU KIVIIN, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli KATOAVAISTA,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolme-enkeliä kirjoitti:

Merkki, joka erottaa Jumalan kansan muista


Kuten sapatti oli Israelin kansan tunnusmerkkinä, kun se lähti Egyptistä maalliseen Kanaanin maahan, se on tänäänkin Jumalan kansan tunnusmerkkinä, kun se lähtee ulos maailmasta päästäkseen taivaalliseen lepoon.

Sapatin pitäminen on Jumalan määräämä keino säilyttää hänen tuntemuksensa ja tehdä ero hänen kuuliaisten alamaistensa ja hänen lakinsa rikkojien välillä.

Sapatti kuuluu Kristukselle. Hän, joka on luonut kaiken, on luonut myös sapatin. Hän erotti sen luomisen muistopäiväksi. Se kertoo, että hän on sekä Luoja että Vapahtaja. Se osoittaa, että hän, joka loi kaiken taivaassa ja maan päällä ja jonka kautta kaikki pysyy voimassa, on seurakunnan pää, ja että hänen voimansa avulla meidät on sovitettu Jumalan kanssa. Sillä hän sanoo Israelista: ”Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät.” Hes.20:12. – teen heidät pyhiksi! Näin sapatti on siis merkki Kristuksen voimasta tehdä meidät pyhiksi. Ja se annetaan kaikille, jotka Kristus tekee pyhiksi. Merkkinä hänen pyhittävästä voimastaan sapatti annetaan kaikille, jotka Kristuksen kautta tulevat osallisiksi Jumalan Israelista.

Kaikille, jotka ottavat sapatin vastaan merkkinä Kristuksen luomis- ja lunastusvoimasta, se tuottaa suurta iloa. He näkevät siinä Kristuksen ja iloitsevat hänessä. Sapatti kiinnittää heidän mielensä luomistekoihin todistuksena Jumalan valtavasta lunastavasta voimasta. Muistuttaessaan menetetystä Eedenin rauhasta sapatti kertoo myös Lunastajan kautta saavutetusta rauhasta. ja koko luonto toistaa hänen kutsuaan, Matt.11:28 ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.”

Sapatti on kultainen lukko, joka yhdistää Jumalan ja hänen kansansa.

EGW

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu