aikoinaan

kun presidentti ei ollut naimisissa heti kun aloitti kauden syntyi vanhoillisten uskovien vinkuminen ja napina että jumala rankaisee suomea kun edes pressa ei ole naimisissa.Nyt kun pääministeri sattuu edustamaan vanhoilliselle suopeampaa puoluetta niin ei haittaa ,vaikka on eronnut ja liitelee kukasta kukkaan.MIKÄ SYYNÄ?
4220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Päästään sentään eroon vanhoista typeristä tavoista. Onneksi nyt on tultu suvaitsevaisemmiksi eikä tarvitse tuijotella jotain vanhaa paimentolaisten rustaamaa kirjaa :)

Äänestä

Uskon kannatus on tippunut ja moni on nykyään nimelliskristitty. Eli ei käy kirkossa ennen kuin joku potkaisee tyhjää tai menee naimisiin kirkossa.

Kuinka moni oikeesti enään nykyaikana noudattaa raamatun oppeja?

Äänestä

Tästä nykyisestä pääministeristä en sen enempää kommentoi. Sen voi hänen kunniakseen sanoa, että hän ei halunnut kalifiksi kalifin paikalle, pitkälti varmaan perhesyistä. Ja kun jonkin (puolueen, Suomen?) etu vaati, vanhanen lähti kisaan mukaan. Perhe ei kestänyt sitä.

Halosesta sen sijaan, kyllä Jumala ihan selvästi rukoilutti sitä, että Halonen naimisiin menee. Useamman kerran viikossa tuli välillä
kehotus rukoilla. Ja mikä avioliitossa sinänsä vikana olisi? Se antaa kuitenkin lapsille hyvän kasvualustan ja suojan, jos
puolisot Jumalan mielen mukaan liittoaan hoitavat.

Äänestä
  • ja ovat saaneet varmaankin hyvän kasvualustan vaikka ei naimisissa ole ollutkaan silloin kun lapset olivat pieniä.Vanhasella on kai lapset nuorempia miksi jumala ei rukoiluta sinulla sitä ,että palaisi takaisin vaimonsa luokse? eikä juosisi nuorten naisten perässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iekko kirjoitti:

kun presidentti ei ollut naimisissa heti kun aloitti kauden syntyi vanhoillisten uskovien vinkuminen ja napina että jumala rankaisee suomea kun edes pressa ei ole naimisissa.Nyt kun pääministeri sattuu edustamaan vanhoilliselle suopeampaa puoluetta niin ei haittaa ,vaikka on eronnut ja liitelee kukasta kukkaan.MIKÄ SYYNÄ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu