Helluntailaisten tappio

Olen yrittänyt seurata tämän palstan keskusteluja aina toisinaan, olen joutunut pettyen huomaamaan, että helluntailaisten keskuudessa ei ole montakaan viisasta ja oppinutta, joka kykenisi perustelemaan Luterilaisten uskon ja opin väitettyjä erheitä.

Ehkä monet helluntailaiset ovat keskittyneet enemmän tunteiden ja kokemuksien etsimiseen, kuin raamatun tutkimiseen ja selittämiseen.

Luterilaisten parissa on paljon korkeasti oppineita viisaita jotka uusimman teologisen kirjallisuuden tuntijoina osaavat täysin kumota Helluntailaisten opetukset seurakunnasta ja kasteesta ja vanhurskaudesta ja pyhityksestä.

Onko helluntailaisten heikko teologian ja raamatun tuntemus merkki väsymisestä vaiko periksiantamisesta.

Ehkä molempia, olettehan te ottaneet ison askeleen meidän suuntaamme perustamalla Helluntaikirkon, jonka kautta yhteistyö ja ekumeninen ulottuvuus, saa uusia toimintamuotoja ja mahdollisuuksia.

Olette siirtymässä pienin askelin, mutta varmasti yhteyteen meidän kanssamme, joten välillämme olevat opilliset asiatkin, tulevat teillä korjaantumaan ja pian olemme yhdessä suuressa ekumenisessa kirkossa Katolisten ja Ortodoksi veljiemme kanssa.
8400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yrität väittää että helluntailaisuus ja luterilaisuus olisivat toistensa vastakohtia?
Etkö tiedä että hellarit ja evlut.kirkko tekee paljon yhteistyötä, jota kutsutaan yhteiskristilliseksi toiminnaksi?
Voisin heti mainita kymmeniä kaupunkeja ja kuntia joissa em. toiminta on aktiivista.

Mielestäni ei ole kenenkään etu riidellä merkityksettömistä oppieroista, vaan keskittyä olennaiseen, l. kristillisen sanoman eteenpäin viemiseen.

Äänestä

Onko luterilainen oppi lestadiolaisten "vain me pelastumme"-oppi vai viidesläisten uudestisyntymis -oppi vai evankelisten kasteen armosta -oppi vai heränneitten hurma -oppi vai rukoilevaisten polvillaan eteenpäin -oppi vai kylliäisen "kaikki pääsevät taivaaseen" -oppi vai jokin keskenään riitelevien lestadiolaisjoukkojen, viidesläisten tai naispappeja vastustavien evankelisten oppi vai löytyykä ulkomailta joku muu luterilainen oppi, esim pakanamaiden aikuiskasteluterilaisuus?

Vastaa ensin tähän niin voidaan pohtia, millaiseen luterilaisuuteen helluntailaiset ovat menossa.

Äänestä

Olette siirtymässä pienin askelin, mutta varmasti yhteyteen meidän kanssamme, joten välillämme olevat opilliset asiatkin, tulevat teillä korjaantumaan ja pian olemme yhdessä suuressa ekumenisessa kirkossa Katolisten ja Ortodoksi veljiemme kanssa.
---------
Et ole sokea!

Äänestä

eri kirkkojen, kirkkokuntien, seurakuntien sisällä on niitä jotka ovat "uudestisyntyneitä" sekä "lain mukaan eläviä" kristittyjä. Helluntailaisuus EI ole uskonto vaan se kehoittaa ottamaan evankeliumin vastaan USKOSSA Jeesukseen ja kehoittaa näinollen myös lukemaan ITSE raamattua ja RUKOILEMAAN sekä elämään kuuliaisuudessa uskossa. HELLUNTAILAISIA kehoitetaan siunaamaan eri kirkkokuntia ja seurakuntia joten ajatuksemme ovat positiivisia heihin nähden.
Kuinka monta "yliopiston" käynnyttä teologia ja "viisasta" "kirjoitti" tooran(vanhan testamentin) sekä uuden testamentin. Raamattu syntyi PyhänHengen inspiraationa "oppimattomien" kädenjälkenä. On se ihmeellistä että joidenkin mielestä tänä päivänä edellytettäisiin YLIOPISTON käymistä jotta voisi "ymmärtää oikein" raamatun viestiä. Onko viimeisistä sukupolvista tullut jotenkin "tyhmemepiä" kuin 2000-5000 vuotta sitten??

Äänestä

lankeemuksen edellä!

Äänestä

tuulahdukset ja opitkin tulevat suoraan Amerikasta tuontitavarana,mutta luterilaiduuden opit ovat Euroopasta.

Äänestä

ja heikkoudet ne ovat jokaisella uskon yhteisöllä, olkootpa minkä nimisiä tahansa.

Luterilaiset ehkä antavat enemmän liikkumatilaa ja omantunnon vapautta kuin helluntailaiset jäsenilleen uskoa esimerkiksi Jumalan käyttävän evoluutiota luomisessaan ja teoissaan. Evankelisluterilaisen kirkon nimikin jo viittaa evoluutioteriaan: Ev.lut.

Äänestä

Älähän nyt "asiantuntija" moiti Helluntailaisia, aukaise silmäsi ja katso hiukan tarkemmin, onhan tälläkin palstalla ollut ihan hyviä kirjoituksia monesta asiasta.

Tämä helluntailaisten palsta kyllä on laaja kirjo kaikista helluntaiseurakuntien jäsenistä, monenlaisia ihmisiä mahtuu joukkoomme, osa on vielä lihallisia ja toiset ovat synnin orjia, mahtuu onneksi joukkoon muutama vanhurskaskin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


aasintuntija kirjoitti:

Olen yrittänyt seurata tämän palstan keskusteluja aina toisinaan, olen joutunut pettyen huomaamaan, että helluntailaisten keskuudessa ei ole montakaan viisasta ja oppinutta, joka kykenisi perustelemaan Luterilaisten uskon ja opin väitettyjä erheitä.

Ehkä monet helluntailaiset ovat keskittyneet enemmän tunteiden ja kokemuksien etsimiseen, kuin raamatun tutkimiseen ja selittämiseen.

Luterilaisten parissa on paljon korkeasti oppineita viisaita jotka uusimman teologisen kirjallisuuden tuntijoina osaavat täysin kumota Helluntailaisten opetukset seurakunnasta ja kasteesta ja vanhurskaudesta ja pyhityksestä.

Onko helluntailaisten heikko teologian ja raamatun tuntemus merkki väsymisestä vaiko periksiantamisesta.

Ehkä molempia, olettehan te ottaneet ison askeleen meidän suuntaamme perustamalla Helluntaikirkon, jonka kautta yhteistyö ja ekumeninen ulottuvuus, saa uusia toimintamuotoja ja mahdollisuuksia.

Olette siirtymässä pienin askelin, mutta varmasti yhteyteen meidän kanssamme, joten välillämme olevat opilliset asiatkin, tulevat teillä korjaantumaan ja pian olemme yhdessä suuressa ekumenisessa kirkossa Katolisten ja Ortodoksi veljiemme kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu