Sapatin

on kumottu, eli se ei ole voimassa uudessa liitossa. JEESUS ANTAA SIITÄ MEILLE ESIMERKIN.
Kymmenen käskyyn sisältyy lepopäivä käsky, jonka Jeeuksen omat ilolla pitävät, mutta jos heillä on jotain sellaista tekemistä, jota lähimäisen rakkaus vaatii, on uuden liiton lapsella oikeus panna asia parhaaseen järjestykseen, eli enää ei keneläkään ole oikeutta tappaa sellaista ihmistä, joka rikkoo sapatin tekemällä jotakin niin, kuin vanhan liiton aikana oli.

Johannes 5
18 Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
19 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.
20 Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.
21 Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
22 Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
23 että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.
26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
27 Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
28 Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä
29 ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.
30 En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.
10153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ja vaikka sapattikäsky olisikin voimassa, se ei silti olisi niinkuin adventistit sitä noudattavat. Hehän eivät noudata Raam,atun sapattisäädöksiä miltään osin. Eikä adventismin opetusten mukainen elämä ole miltään osin oikeaa kristillisyyden mukaisuutta. He vain luulottelevat olevansa esimerkillisiä ihmisiä. Adventisteilla ei ole yhtään mitään. Luukkaan evankeliumi:
8:18 Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan."

Äänestä
  • että puhut oikein, eli annat oikeaa tietoa advinteista. Itse en tunne heitä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että sinä latelet tuomioita, jotka kääntyvät päällesi, jollet tee parannusta.

    Äänestä

  • varma... kirjoitti:

    että puhut oikein, eli annat oikeaa tietoa advinteista. Itse en tunne heitä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että sinä latelet tuomioita, jotka kääntyvät päällesi, jollet tee parannusta.

    Oletko sinä babylonin portto, saastainen sunnuntainviettäjä, aurinkojumalan palvoja, keisarinkumartaja, ikuisn piinan kannattaja, vauvavalelija jne. Ei sinua kukaan ota täällä todesta.

    Äänestä

  • välitä kirjoitti:

    ketään, vaan jaan sitä tietoa, johon minut on koulutettu.
    Käynpä millä palstalla tahansa, on siellä kiihkoilijoita, jotka pitävät itseään ainoassa oikeassa uskossa olevana ja kaikki muut, jotka eivät ajattele heidän tavallaan, he sumeleimatta, Raamatun vastaisesti, tuomitsevat.

    Siis, joka ikisellä palstalla on heitä, jotka lausuvat tuomioita, eli heille ei ole tuttu Jumalan tahto ja siksi heidän tuomionsa eivät muita satuta, mutta voivat kääntyä satuttamaan itseään tuomitsijaa.

  • en tuomitse kirjoitti:

    Miksi väistät kysymykset vastaamatta niihin, kun kuitenkin muka vastaat viestiin? Omituista keskusteluun sotkeutumista.

    Äänestä

  • en tuomitse kirjoitti:

    ketään, vaan jaan sitä tietoa, johon minut on koulutettu.
    Käynpä millä palstalla tahansa, on siellä kiihkoilijoita, jotka pitävät itseään ainoassa oikeassa uskossa olevana ja kaikki muut, jotka eivät ajattele heidän tavallaan, he sumeleimatta, Raamatun vastaisesti, tuomitsevat.

    Siis, joka ikisellä palstalla on heitä, jotka lausuvat tuomioita, eli heille ei ole tuttu Jumalan tahto ja siksi heidän tuomionsa eivät muita satuta, mutta voivat kääntyä satuttamaan itseään tuomitsijaa.

    Mitäs tietoa olet ollut jakelemassa?

    Äänestä

  • näkis vaa kirjoitti:

    Mitäs tietoa olet ollut jakelemassa?

    ystävällisesti, että oletko ehkä helluntailaisiin kuuluva.

    Äänestä

  • aivan... kirjoitti:

    ystävällisesti, että oletko ehkä helluntailaisiin kuuluva.

    Miten se meille molemmille kuuluu?

    Äänestä

  • en tuomitse kirjoitti:

    ketään, vaan jaan sitä tietoa, johon minut on koulutettu.
    Käynpä millä palstalla tahansa, on siellä kiihkoilijoita, jotka pitävät itseään ainoassa oikeassa uskossa olevana ja kaikki muut, jotka eivät ajattele heidän tavallaan, he sumeleimatta, Raamatun vastaisesti, tuomitsevat.

    Siis, joka ikisellä palstalla on heitä, jotka lausuvat tuomioita, eli heille ei ole tuttu Jumalan tahto ja siksi heidän tuomionsa eivät muita satuta, mutta voivat kääntyä satuttamaan itseään tuomitsijaa.

    Onko sinullakin jotain salaista harhaopillista tietoa, mitä me emme vielä tiedä? Kakista tietosi ulos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

käsky kirjoitti:

on kumottu, eli se ei ole voimassa uudessa liitossa. JEESUS ANTAA SIITÄ MEILLE ESIMERKIN.
Kymmenen käskyyn sisältyy lepopäivä käsky, jonka Jeeuksen omat ilolla pitävät, mutta jos heillä on jotain sellaista tekemistä, jota lähimäisen rakkaus vaatii, on uuden liiton lapsella oikeus panna asia parhaaseen järjestykseen, eli enää ei keneläkään ole oikeutta tappaa sellaista ihmistä, joka rikkoo sapatin tekemällä jotakin niin, kuin vanhan liiton aikana oli.

Johannes 5
18 Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
19 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.
20 Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.
21 Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
22 Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
23 että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.
26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
27 Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
28 Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä
29 ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.
30 En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu