Venäläinen vangittu Kreikan metsäpalojen

Venäläinen nuorimies on otettu kuulusteluihin Ateenassa tänään. Syy on epäilty metsä- ja maastopalojen sytyttäminen. Nuorimies kuuluu Putinin Nashi järjestöön.

Miksi terrorisoida Kreikkaa? Yksi syy lienee Kreikan ja Israelin lämpimät suhteet. Myös viimeaikojen iskut Georgiaan on tuomittu jyrkästi Kreikassa. Kreikan hallitus pitää iskujen syyllisinä yksin Venäjää.

Putinin soluttaa näitä sabotöörejään nyt ympäri Eurooppaa. Suomikin on listalla Putinin uudessa diplomatiassa, jos asian voi näin ilmaista.
Jokainen kai muistaa mitä meilläkin on tapahtunut 2:n viimeisen vuoden aikana, jolloin tapetilla on ollut mm. Nato-jäsenyys sekä Venäjän ihmisoik. rikokset aina Politkovskajasta Litvinenkoon, sekä kansanmurhiin Tshetseniassa ja Marin Tasavallassa.
4321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

taidat tykätä tulesta?

Äänestä

Karjalan metsäpalot ovat todella vaarallisia. Niistähän lähtee savuakin. Ja venäläiset eivät tee mitään savun pysäyttämiseksi rajalla.

Äänestä
  • Muuten mistä ne colorado kuoriaiset ovat kotoisin jotka joka kesä ilmaantuvat lähellä suomen ja venäjän raja-asemia oleviin tievarsissa oleviin perunapeltoihin.

    Äänestä

  • Hyvästi pottukeitto kirjoitti:

    Muuten mistä ne colorado kuoriaiset ovat kotoisin jotka joka kesä ilmaantuvat lähellä suomen ja venäjän raja-asemia oleviin tievarsissa oleviin perunapeltoihin.

    Sieltä on levittäytynyt Itä-Eurooppaan. Suomeen on tullut Venäjän kautta.
    Suomi on niin erillään muusta Euroopasta, että sieltä kuoriainen ei ole voinut levitä meille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sytyttämisestä! kirjoitti:

Venäläinen nuorimies on otettu kuulusteluihin Ateenassa tänään. Syy on epäilty metsä- ja maastopalojen sytyttäminen. Nuorimies kuuluu Putinin Nashi järjestöön.

Miksi terrorisoida Kreikkaa? Yksi syy lienee Kreikan ja Israelin lämpimät suhteet. Myös viimeaikojen iskut Georgiaan on tuomittu jyrkästi Kreikassa. Kreikan hallitus pitää iskujen syyllisinä yksin Venäjää.

Putinin soluttaa näitä sabotöörejään nyt ympäri Eurooppaa. Suomikin on listalla Putinin uudessa diplomatiassa, jos asian voi näin ilmaista.
Jokainen kai muistaa mitä meilläkin on tapahtunut 2:n viimeisen vuoden aikana, jolloin tapetilla on ollut mm. Nato-jäsenyys sekä Venäjän ihmisoik. rikokset aina Politkovskajasta Litvinenkoon, sekä kansanmurhiin Tshetseniassa ja Marin Tasavallassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu