armoton paskahätä oli

n. parikymmentä v. siiten asuin Mikkelissä, opiskelia-asunnossani Raviradantiellä.

Eräänä syksyisenä yönä tallusteli kesksutasta kämpille päin aikamoisessa kännissä kapakkaillan jälkeen. Siinä matkaa tehdessä totesin, että aivan hirveä paskahätä taisi iskeä. Koetin pidätellä kämpille asti, vaan vatsa taisi olla kuralla pahan kerran ja kova känni päällä. Siis paha yhdistelmä, sanoisin.

Siinä sitten puoli kilsaa ennen kämppiä jouduin luovuttamaan ja aloin katsella sopivaa pusikkoa tai muuta paskapaikkaa. Vaan pusikoita ei just siinä ollut vaan parkkipaikka, jossa muutamia autoja.

No, valinta oli tehtävä pikaisesti. Pakarat yhteen puristaen hipsin yhden auton keulan eteen, muka hieman piiloon.

Vaan kun aloin housuja kiskoa alas ja pyllistämään startekisesti sopivaan asentoon, niin en kunnolla edes polvia kerennyt koukistaa, vaan kumarruin eteen päin ja koko helkutin varpusparvi lensi kuin ammuttu suoraan kyseisen auton etupellille, zyylarille ja puskurille.

Siinä sitten tärisevänä jo kohmelossa huokaisin syvään, kun sain tarpeeni tehtyä. Vaan paperia ei ollut perseen pyyhintään. Se harmitti, vaan ei muuta kuin housut kinttuihin ja siinä samalla katsahdin taakseni, autoon päin. Oli aika, aika pahasti keula kurassa (siis paskassa), että huh.

On mahtanut aamulla ko. auton kuskia mietityttää, mikähän kumma on oikein asialla ollut, ko semmoiset roiskeet saanu aikan.

: )
13239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olisit voinut puhdistaa peräreiän paskasta, kiertämällä autoa perseellä nojaten auton kylkiä persettä hangaten sivupelteihin

Kuljettaja oli voinut todeta kun näki autonsa: on ihan paska auto!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


zyylari paskassa, heh kirjoitti:

n. parikymmentä v. siiten asuin Mikkelissä, opiskelia-asunnossani Raviradantiellä.

Eräänä syksyisenä yönä tallusteli kesksutasta kämpille päin aikamoisessa kännissä kapakkaillan jälkeen. Siinä matkaa tehdessä totesin, että aivan hirveä paskahätä taisi iskeä. Koetin pidätellä kämpille asti, vaan vatsa taisi olla kuralla pahan kerran ja kova känni päällä. Siis paha yhdistelmä, sanoisin.

Siinä sitten puoli kilsaa ennen kämppiä jouduin luovuttamaan ja aloin katsella sopivaa pusikkoa tai muuta paskapaikkaa. Vaan pusikoita ei just siinä ollut vaan parkkipaikka, jossa muutamia autoja.

No, valinta oli tehtävä pikaisesti. Pakarat yhteen puristaen hipsin yhden auton keulan eteen, muka hieman piiloon.

Vaan kun aloin housuja kiskoa alas ja pyllistämään startekisesti sopivaan asentoon, niin en kunnolla edes polvia kerennyt koukistaa, vaan kumarruin eteen päin ja koko helkutin varpusparvi lensi kuin ammuttu suoraan kyseisen auton etupellille, zyylarille ja puskurille.

Siinä sitten tärisevänä jo kohmelossa huokaisin syvään, kun sain tarpeeni tehtyä. Vaan paperia ei ollut perseen pyyhintään. Se harmitti, vaan ei muuta kuin housut kinttuihin ja siinä samalla katsahdin taakseni, autoon päin. Oli aika, aika pahasti keula kurassa (siis paskassa), että huh.

On mahtanut aamulla ko. auton kuskia mietityttää, mikähän kumma on oikein asialla ollut, ko semmoiset roiskeet saanu aikan.

: )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu