On surullista miten monet saarnaavat omaa tietoaan toisille, joiden tieto voi poiketa heidän omastaan, tuomiten ja ilkeillen.
Siitä jo, että ihmiset ilkeilevät toisilleen, eivätkä kykene keskinäisessä sivistyksessä keskustelemaan toisistaan poikkeavista käsityksitä, tietää, että nämä ihmiset ovat itse kesken kasvuisia, vaikka toisivatkin tietoa, joka ehkä on se Raamatun mukaisempi.
Täällä monet pilkkaavat tätä Ellen Whitea, vai oliko nimi noin.
Vaikka en tunne laisinkaan tämän Ellenin tuomaa tietoa, tiedän, että he, jotka häntä pilkkaavat, ovat väärällä tiellä. Meillä ei ole oikeutta tuomita, pilkata tai ivata ketään, sen vaatii jo se suuri käsky: rakasta lähimäistäsi.
Jos näemme selkeän virheen tai harhan olemme oikeutettu puhumaan siitä asiasta, mutta asiana, ei henkilön, joka on sen tuonut, pilkkaamisena.
Itse en saa juurikaan lukea mitään hengellistä kirjallisuutta ja se este tulee minuun innottomuutena lukea niitä. Raamattu sen sijaan innostaa. Joskus ihmettelin sitä, miksi olen niin innoton lukemaan toisten kautta tulevaa tietoa, mutta nyt ymmärrän, että kaikissa ihmisissä on vajavuus ja jos me otamme yhdenkään ihmisen johdattajaksemme, voimme joutua harhapoluille.
On meidän itsemme vastuulla arvioida, mikä on oikein ja mikä väärin. Siinä meitä autta Jeesus. Hän innostaa meidät lukemaan Raamattua ja sinetöi Sanan meihin.
Jumala sanoo, että ottakaa se, mikä hyvää on ja hyljätkää se, mikä huonoa on.
Emme tiedä varmuudella mikä on oikein ja väärin, mutta Jumalan Sana tietää.
En ole koskaan tavannut tai kuullut tai lukenut kenestäkään täydellisestä ihmisestä, eli mitä ihmisen kautta meille puhutaan, on arvioitava, sillä ei ole muita täydellisiä, kuin Jumala.
Jumalalla on valtavan suuria sotilaita tänään maanpäällä, sillä elämme eksytysten aikaa, mutta nämäkään sotilaat eivät ole täydellisiä ja siksi meidän on Raamatun Sanan kautta suodatettava heidän tekonsa ja puheensa. Henkien erottamisen lahjan saavat he, jotka sitä tehtävissään tarvitsevat ja tämä henkienerottaminenkin tapahtuu Raamatun Sanan kautta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos uskaltaudumme arvostelemaan, niin arvostelkaamme Raamatun Sanan mukaisesti.
Voimme arvioida, vaikka Martti Lutheria, häntä, joka teki valtavan arvokasta työtä puhdistaessaan uskoa niistä saastutuksita, minkä paha oli kylvänyt. Hän opetti ihmiselle, että ihminen ei voi mitään tehdä ansaitakseen armon, vaikka siihen aikaan ihmisillä oli usko, että he voivat maksaa itsensä (aneet) synneistä vapaaksi.
Martti Luther kertoi, että armo annetaan lahjaksi, mutta koska Saksan kielen taitoni on heikohko, en kykene lukemaan hänen alkuperäisiä kirjoituksiaan, enkä tunne oikein suomennoksiakaan, joten en kykene sanomaan opettiko Luther kuuliaisuuden tärkeyttä Jumalan tuntemiseksi.
Jokainen ihminen seisoo tai kaatuu Jumalansa edessä ja se ei ole meidän ihmisten sanelun varassa, kuka jää seisomaan.
Viime aikoina on paljon puhuttu siitä, miten Luther vanhemmuuten kääntyi vihaamaan juutalaisia. En tiedä onko tuo tieto totta, mutta jos ajattelisimme sen olevan totta, voimme Raamatun Sanan perusteella ymmärtää, että Luther lankesi tuossa asiassa, eli Jumala käskee meidän siunata israelilaisia.
Jos tuo asia on todella totta, että Luther kääntyi vihaamaan juutalaisia, niin voimme nähdä, että edes uskon puhdistajana maineen niittänyt Martti Lutherkaan ei ollut täydellinen ja hänenkin tuomansa tieto on suodatettava Raamatun Sanan=JEESUS kautta.