Tsaarin kuriiri

Nuoruuvuosieni yksi parhaista sarjoista eli Tsaarin kuriiri alkaa keskiviikkona yle teemalta. Ihmetyttää ettei sitä ole mainostettu kovinkaan paljoa kuten ei yleensäkään muita siellä esitettyjä sarjoja.

Eihän kyseinen sarja voi enää olla yhtä jännittävä kuin silloin ennen mutta ihan mielenkiintoista nähdä sarja nyt ja kuulla varsinkin se Nadja-kappale.

Vielä kun jossain vaiheessa tulisi Lumikenttien kutsu niin avot!!! Ja ehkä Janosik vielä siihen päälle!!!
1304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eka jakso nostalgiamielessä nyt katsottua. Ihan ookoo, tietysti ajan kuluminen näkyy. Mutta törkeän huono kuvanlaatu, paljon huonompi kuin analoginen back in the day. Häpeä Digi-Yle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Michael Strogoff kirjoitti:

Nuoruuvuosieni yksi parhaista sarjoista eli Tsaarin kuriiri alkaa keskiviikkona yle teemalta. Ihmetyttää ettei sitä ole mainostettu kovinkaan paljoa kuten ei yleensäkään muita siellä esitettyjä sarjoja.

Eihän kyseinen sarja voi enää olla yhtä jännittävä kuin silloin ennen mutta ihan mielenkiintoista nähdä sarja nyt ja kuulla varsinkin se Nadja-kappale.

Vielä kun jossain vaiheessa tulisi Lumikenttien kutsu niin avot!!! Ja ehkä Janosik vielä siihen päälle!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu