Monesti tulee pettymyksiä kun asetamme toisiin ihmisiin nähden aivan liian suuria odotuksia.
Joskus voimme asettaa myös itsellemme riman aivan taivasiin asti ja sitten petymme surkeasti kun yrityksen jälkeen "rima putoaakin alas".
Mitä kaikkea tämä ylisuurten odotusten asettaminen voisi merkitä meille arkielämässä?
Oletko mennyt vaikkapa seuroihin ja odottanut että joku käskisi kylään? Olet odottanut että monet tulevat hymyillen tervehtimään sinua?
Kun niin ei käykään jähmetyt paikoillesi, etkä tee itse aloitetta menemällä tervehtimään niitä joiden haluaisit tervehtivän sinua. Tai käskemällä itse vieraita kylään omaan kotiisi?
Avioliittoonkin menemme oman mielikuvamme kanssa.
Tutustumme ensin mukavalta tuntuvaan ihmiseen ja muodostamme hänestä iki- ihanan mielikuvan. Ihastelemme sitä omaa mielikuvaamme, suorastaan jumaloimme sitä. Keho alkaa erittää endorfiinia dopamiinia ja muita mielialaa kohottavia hormoneja. Kulkija "leijuu onnensa kukkuloilla, jalkojen koskematta maata".
Ihminen on rakastunut, - sanotaan.
- Hänen mielitiettynsä on sen ja sen niminen henkilö.
Ihana on ihanaa, mikäpä siinä. Antaa rakastuneiden nauttia ja liekin palaa.
Pettymys tulee kuitenkin. Joskus se tulee ennemmin, joskus myöhemmin, mutta aina se tulee kuitenkin.
Henkilö johon "rakastuin, ei ollutkaan se henkilö jonka olin hänestä mielikuvituksissani luonut. Suhteeseen tulee raskas pettymysvaihe.
Varsin monesti käy nykyisin niin, että siinä vaiheessa kun piti alkaa tutustumaan siihen henkilöön, jonka kanssa tein "tahdon" lupauksen, tuleekin ero.
Varsin usein on nykyisin käytössä myöskin esiavioliitto, jossa käyttädytään samoin kun vasta avioliitossa pitäisi Jumalan sanan mukaan käyttäytyä. Ollaan siis sukupuoliyhteydessä ja perhe lisääntyy, jos on lisääntyäkseen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Seurustelu on tarkoitettu siksi vaiheeksi parisuhteessa, että nämä kaksi ihmistä tutustuvat toisiinsa mahdollisimman hyvin, kunnolla.
Seurustelua seuraa kihlautuminen, jonka aikana tutustutaan edelleen lisää mahdolliseen tulevaan puolisoon. Kihlaus voidaan purkaa jos näyttää siltä että pari ei sovi yhteen. Yhdyntä ei ole vielä luvallista lainkaan tässä vaiheessa, koska se keskeyttää tutustumisen heti välittömästi, ja tekee yhtyvistä henkilöistä yhdessä jysäyksessä yhden lihan, tunsivatpa he toisensa tai eivät, sopivat he toisilleen eli eivät sovi. Tehtyä ei saa enää tekemättömäksi, sen vuoksi yhdyntä ei ole sallittu vielä kihlauksen aikana, koska kihlaus voidaan purkaa säädyllisessä jarjestyksessä.
Moni tuhoaa tulevan liittonsa, ryhtymällä harjoittamaan sukupuolielämää jo ennen Jumalan ja seurakunnan edessä tehtyä lopullista sitoutumista täyttämään toinen toisensa tarpeita, - aina kuolemaan asti.
Maailma on näitä hylättyjä "puolisoita" ja puolisoita pullollaan.
Siksi tarvitaan vankka koulutus jo seurusteluvaiheeseen. Sen ymmärtämiseksi, mitä tarkoittavat sanat, "tahdon rakastaa sinua myötä ja vastoinkäymisissä, aina kuoemaan asti".
Ihmisiä koutetaan paljon vaatimattomampiin twehtäviin useita vuosia, jopa korkeakouluissa.
Maailman vaativin ihmissuhde on avioliitto, sen koulutus on laiminlyöty, ja laiminlyönnin seurauksia saamme vain kauhistuen katsella.
Ellemme monet peräti itse kokea omakohtaisesti!!!
Vihollisen runtelema liha on kipeä. Kun iho on vereslihalla kipeä se on. Se on varma asia.
Laastari päälle ja niin pipi paranee?
Ei haittaa älä puhu tästä kenellekään ja niin taas onni kuostaa. Moni laskee mielessään;"Jeesus on kaiken sovittanut, minä olen vapaa." "Jos puhun puolisolleni tästä uskottomuudesta, menee suhteemme pilalle."
"Sinä olet se mies, sanoi Naatan".
Hetkeä aiemmin Daavid oli lausunut oikerudenmukaisen tuomion: "Mies joka tuon teon teki, on kuolemalla kuoleva."
Mitä sanoi Daavid?
"Totisesti olen minä kuoleman oma"!
Sen tunnustuksen Jumala kuuli.
Niinpä Naatan jatkoi;"sinun ei tarvitse kuolla".
Selvisikö Daavid kuin koira veräjästä? Hän sai syntinsä anteeksi eikä hänen tarvinnut kuolla.
Sen sijaan tekojensa seurauksia hän kantoi lopun ikäänsä, ja poikia seurasivat rangaistuksen isän pahoista teoista. Väkivaltaiset kumeat seurasivat toinen toistaan.
Daavid lankesi huoruuden syntiin. Mies jolla oli omiakin vaimoja, muutama joka sormelle!!!!
Meillä monilla on tarpeeksi siinä, että voisimme yhden rakkaan tehdä onnelliseksi, vai mitä?
Mutta huoruuden perkeleen kanssa ei pidä ryntyä yhdenkään ihmisen leikimään, siitä voi seurata melkoinen risti, - koko loppuiäksi!!!
Vaikka synnit saakin anteeksi, eikä tarvitse mennä helvettiin, niin teolla on vakavat seuraukset ajallisessa elämässä.
Luin mielenkiinnolla nuo kirjoitukset läpi,ja ne muistuttivat kaunistelematta ja hyvin konkreettisesti mistä avioliitossa on kyse.Kiitos.
Kyllähän se noin käy ihmisille, kun he ovat tulleet paljon viisaimmiksi kuin Jumala. Ja tietävät paremmin mikä heille on hyväksi ja mistä todellinen onni elämään löytyy.
Ja paholainen, joka on aina nauttinut Jumalan kiusaamisesta, auttaa ihmisraukkoja tässä mielellään. Kyllä hänellä on miljoonia konsteja joita hän tarjoilee, ettei ihmiset tyytyisi sellaiseen elämään, joka on Jumalan mielen jälkeen. Ja mistä seuraa onnellinen ajallinen elämä.
Rikkinäisyys ei parane sillä että osaoitetaan syyttävällä sormella.
Jumalan armo on sen sijaan terveellinen lääke.
Armossa kun on varaa, ja Kristuksen veressä on voima syntiä vastaan.
2. Tim. 1:9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ..
.. ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
2. Tim. 1:10 mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,
2. Tim. 1:11 jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu.
2. Tim. 1:12 Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.
2. Tim. 1:13 Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
2. Tim. 1:14 Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu.
Tit. 2:11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
Tit. 2:12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
Nämä rikkinäiset ihmiset eivät tiedosta eivätkä tunnusta rikkinäisyyttään, eivtkä näin muodoin mitään armoa tarvitsekkaan.
Tänä päivänä ihmisillä on valtavasti oikeuksia ihmisyyteen vedoten.
Monet tietävät aiheuttavansa kyllä lähimmilleen tuskaa, mutta se on taas näiden toisten ongelma.
Tälläisillä ihmisillä on kovin usein taas niin vahva usko ja luottamus Jumalan armoon, että Kyllä Jeesus on sovittanut minunkin syntini, vaikka mitenkä olen ja elän.
Kyllä jokaisella on oikeus armoon, jos sitä anoo.