Kirkkoon liittyminen

Kun täällä itsensä palstapoliiseiksi korottaneet ovat kieltäneet keskustelun kirkosta eroamisesta, niin keskustellaan sitten kirkkoon liittymisestä.

Miten aikoinaan huomasitte luterilaisen uskon oikeaksi ja päätitte liittyä kirkkoon?
6220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei ole asiasta minkäänlaista muistikuvaa. Ihan vastoin tahtoani minut liitettiin. Eihän se muuten olisi sen kummemmin häirinnyt, mutta kun oli pakko käydä uskontotunneilla. En tiennyt sitäkään, että rippikoulu ei ole pakollinen joten sekin riesa vielä. No erosin sitten täysi-ikäisenä, koska luterilaisuudessa, sen paremmin kuin missään muussakaan uskomuksessa ei tuntunut olevan järjen häivää.

Äänestä

huomannut luterilaista kirkkoa oikeaksi. Vauvana siihen liityin ja rippikoulunkin kävin ja vieläpä ihan positiivisin mielin, mutta ei se hengellisesti ole KOSKAAN ollut minulle se oikea kirkko. Siksipä liityn katoliseen kirkkoon, kunhan saan aikaiseksi.

Äänestä
  • En haluaisi puuttua sinun henkilökohtaisuuksiin mutta muista se kumminkin aina, että vaikka et mitään väärennettyä raamattua tulkitsevaa uskoa, uskon suuntaa valitse niin et ole Jumalan ja Jeesuksen hylkääjä. Hylkääjiä ovat he jotka toimivat Jumalan ja Jeesuksen Tahdon vastaisesti. Harhautettuja ovat he, jotka eivät ymmärrä uskon ja Jumalan ja Jeesuksen Tahdon Tietouden eroavaisuuksia, he eivät "näe" esimerkiksi älä tapa käskyn Jumalan ja Jeesuksen Tahtoa turmeltuneilla sieluillaan ja siksi uskovat/luulevat saatanaa jumalakseen harhauttajan toimesta.

    Äänestä

Eiköhän ole niin että pakkoliitännällä!

Eli samat kujeet kun sitä ruotsalaista sivistystä meille tuotiin, pakkousko, pakkokaste ja kieltäytyjät tapattiin ja niin saatana kristinuskon sivistyksen jumalaksi vahvistettiin.

Täneen miekka on lapsikaste, hätälapsikaste jne kaikkine perheperinteisiin puettuina.

Usko on uskoa ilman Jumalan ja Jeesuksen Tahdon Tietoutta. Jos uskossa olisi Jumalan ja Jeesuksen Tahdon tietous käytännössä niin mitään pakotteita ei olisi eikä satoja miljoonia murhia kristinuskon toimesta tehty!
Taivaaseen ei pakoteta vaa Jumala ja Jeesus toivoo jokaisen pelastuvan.
Saatana pakottaa vointinsa mukaan helevettiin, siitä on selviä todistuksia.

Äänestä

täällä taitaa olla luterilaisia, kun niin harva on kertonut, miksi hän halusi liittyä ev.lut.kirkkoon.

Äänestä

Tästä osoitteesta ei sitten pysty liittymään kirkkoon.

Erosin juuri siksi että en ollut varma uskostani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyurty kirjoitti:

Kun täällä itsensä palstapoliiseiksi korottaneet ovat kieltäneet keskustelun kirkosta eroamisesta, niin keskustellaan sitten kirkkoon liittymisestä.

Miten aikoinaan huomasitte luterilaisen uskon oikeaksi ja päätitte liittyä kirkkoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu