helluntailaiset. Ehdotan siis palstan kirjanoppineille, Ritarille, Amokselle, Pentelle ja Friballe: lainatkaa muslimeilta käsite "fatva". Nimen voi tietenkin muuttaa, jos alkaa ujostuttamaan, mutta tarkoitus pitää olla sama.
Itse asiassa em. kirjoittajat, ja jotkut muutkin, joiden nimimerkkejä en nyt muista, julistavat "fatvoja" melkein päivittäin.
En ole mikään islamin tuntija, mutta käsittääkseni fatva saattaa olla uskonnollinen ohje, määräys tai tuomio.
Tunnetuin fatva lienee Salman Rushdien kuolemantuomio, jonka ajatolla Khomeini langetti.
Täälläkin Ritari mm. on langettanut ateisteille ja homoille runsaasti tuomioita ikuiseen helvetin tuleen, joka on (onneksi typerää taikauskoa) toteutuessaan kovempi kuin kuolemantuomio.
Eikös ole hyvä ehdotus. Kai saan nyt taivaspaikan tai ainakin pelastusvarmuuden palkkioksi?
Itse asiassa em. kirjoittajat, ja jotkut muutkin, joiden nimimerkkejä en nyt muista, julistavat "fatvoja" melkein päivittäin.
En ole mikään islamin tuntija, mutta käsittääkseni fatva saattaa olla uskonnollinen ohje, määräys tai tuomio.
Tunnetuin fatva lienee Salman Rushdien kuolemantuomio, jonka ajatolla Khomeini langetti.
Täälläkin Ritari mm. on langettanut ateisteille ja homoille runsaasti tuomioita ikuiseen helvetin tuleen, joka on (onneksi typerää taikauskoa) toteutuessaan kovempi kuin kuolemantuomio.
Eikös ole hyvä ehdotus. Kai saan nyt taivaspaikan tai ainakin pelastusvarmuuden palkkioksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
myöskin sinulle on pelastus vain ja ainoastaan armosta jos haluat ottaa sen vastaan ?
On se vain kumma kun syntyy tänne maan päälle pyytämättään.
Sitten pitäisi olla anelemassa armoa tai jotuu helvettiin, vaikka ei ole mitään tehnytkään.
Omituista meininkiä.
3 "Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee",
...tai joutuu helvettiin..sanot,se on sentakia,koska ei ole kuin kaksi paikkaa,joista saat ihan vapaaehtoisesti valita jommankumman.Ja se valinta on tehtävä täällä ajassa.
>> ei väkisin...tai joutuu helvettiin >>
... ihmisiksi, eikä ole pienille paha, vai onko oltava nimenomaan helluntailainen ?
nyt Sinä tartuit kiinni Sinulle kuulumattomiin asioihin. Jumala ei kertonut aikakausista ja hetkistä edes omalle Pojalleen, vielä vähemmän Sinulle ja minulle!
Ap. t. 1:7
"Hän sanoi heille: »Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut»",
Filippiläiskirje 2
10 "niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra".
iänkaikkisuuden Hän on laittanut meidän sisimpäämme.Ja täällä ajassa ihminen päättää missä hän sen viettää.Ja sikstoiseks kukaan ei tiedä päiviensä määrää,jotenka se valinta olisi hyvä tehdä mahdollisimman pian.
Eikös tuollaiset fatvat sovi paremminkin pekun, työmiehen&co:n aatemaailmaan ja imagoon?
"Täälläkin Ritari mm. on langettanut ateisteille ja homoille runsaasti tuomioita ikuiseen helvetin tuleen, joka on (onneksi typerää taikauskoa) toteutuessaan kovempi kuin kuolemantuomio."
-Että olisn syyllistynyt väitämääsi tuomitsemiseen. Jos ja kun Jumalan sanassa on esm. homoista Jumalan mielipide, se ei tietenkään ole minun sanani, vaab Jumalan. Jumalan sana, eli Raamattu on avoinkirja, ja jokainen uskova uudestisyntynyt voi sitä julistaa. "Saarnatkaa Sanaa, sopivalla ja sopimattomalla ajalla"! Siispä Sanan julistus on Jumalan sana esillä piämistä koko Raamatun oslata.
-Et voi sanoa minua tuomariksi, jos julistan Jumalan sanaa.
-Jokaisessa vistissäni kysesistä aiheesta, olen päinvastoin tarjonnt evankeliumia , ja pelastusta Jeesuksen veressä ja Pyhässä Hengessä .
-Ymmärrän, että pelkästä ilkeydestä Ritarin mainitsit.
-Täällä on taas joku "människojakt" menossa?
-Tuossa vähän ylempänä oli joku neropatti laittanut vanhan calleriani tänne palstalle linkkinä, ties mitä silläkin haluaa saada aikaan?
Ärsyttääkseen ja saadakseen minusta jotain pahaa sanomista, kun Ritari pitää aina nostaa "listoille", johon saisi sitten tarttua ja saada vielä enemmän ärsyttää ja provosoida!
-Osoittaa sitä, että niitäkin näköjään tallenetaan, että voi sitten sopivassa asioiden menossa tuoda palstalle, jotain vanhaa veruketta käyttäen. Ja tuotakaan en ole koskaan kyselleyt, vaikka asian tänne tuonut niin on tietävinään!
-Niin että kiitos vaan "rakentavasta ehdotuksesta"! Mitä sitten rakennatkin, riitoja, kas kun sitäkin voirakentaa.
- "Sillä maitoa pusertamalla saa voin, nenää pusertamalla saa veren, ja vihoja pusertamalla saa riidan."