Täysikuu loistaa vielä komesti elokuisella iltataivaalla jos vain säät sallii.
Kuu on todella kaukana ja tulee miettineeksi onko siellä sittenkään käyty, ja onko Nasan antama kuva kuun pintarakeenteesta vain keksittyä.
Onko Kuuhun koskaan edes laskeuduttu pehmeästi millään luotaimella ja rittävätkö fyysikoiden laskelmat sittenkään arvioimaan laitteen nopeutta, suuntaa, sijaintia ja asentoa riittävän hyvin, ja onko olemassa siihen tarvittavaa tekniikkaa vieläkään koska ei ole kuin Nasan 60 luvun kuvia Kuun kamaralta.
Kuuhan voi todellisuudessa olla sellaisen upottavan avaryyspölyn peitossa ettei sinne koskaan ihminen mene.
Tässä kuitenkin upea Nasan suoritus, Kuualus nousee Kuun pinnalta ja kuuautoon jätetty kamera kuvaa nousun kenenkäs muun kuin maassa olevan kameremiehen loistavalla ennakoinilla vaikka ei itse lähtöä ehdi näkemäänkään koska Kuun ja Maan välillä on muutamien sekuntien radiosingnaali viive, huipun tästä otoksesta tekee alun zoomaus sekä kameran seuraaminen Kuualuksen kohotessa, sekä vielä lopun käsivaravapina, ja kaikki tietenkin täysin sokkona.
http://www.youtube.com/watch?v=wWcPMdO7BwM
Kuu on todella kaukana ja tulee miettineeksi onko siellä sittenkään käyty, ja onko Nasan antama kuva kuun pintarakeenteesta vain keksittyä.
Onko Kuuhun koskaan edes laskeuduttu pehmeästi millään luotaimella ja rittävätkö fyysikoiden laskelmat sittenkään arvioimaan laitteen nopeutta, suuntaa, sijaintia ja asentoa riittävän hyvin, ja onko olemassa siihen tarvittavaa tekniikkaa vieläkään koska ei ole kuin Nasan 60 luvun kuvia Kuun kamaralta.
Kuuhan voi todellisuudessa olla sellaisen upottavan avaryyspölyn peitossa ettei sinne koskaan ihminen mene.
Tässä kuitenkin upea Nasan suoritus, Kuualus nousee Kuun pinnalta ja kuuautoon jätetty kamera kuvaa nousun kenenkäs muun kuin maassa olevan kameremiehen loistavalla ennakoinilla vaikka ei itse lähtöä ehdi näkemäänkään koska Kuun ja Maan välillä on muutamien sekuntien radiosingnaali viive, huipun tästä otoksesta tekee alun zoomaus sekä kameran seuraaminen Kuualuksen kohotessa, sekä vielä lopun käsivaravapina, ja kaikki tietenkin täysin sokkona.
http://www.youtube.com/watch?v=wWcPMdO7BwM
Vastaukset 50
Vanhimmat
Mutta ei tarvitse raketti-asiantuntija ollakkaan jos katsoo kyseistä Pelle pelottoman rakentamaa hökötystä...
http://www.panoramas.dk/fullscreen3/apollo_lm.jpg
Jos tuosta laitteesta otetaan pois kaikki kullankiilto niin jäljelle jää pikkupoikien puussa olevaa leikkimajaa muistuttava hökkeli!
Eli kerrosrakenteinen mikrometeoriitti- ja lämpösuoja niin jää näkyviin varsinainen painehytti:
http://history.nasa.gov/alsj/LM10f1-6.jpg
Ja samalla jopa kuuhörhöt voisivat nähdä esim nousuosan polttoainetankit.
http://www.apollosaturn.com/Lmnr/s242.gif
... kuusalkkari ei näe pintaa syvemmälle :-)
http://www.youtube.com/watch?v=2fRjk3U6OjA
Alienien tekemiä jättirakennuksia ;-)
Minä taaas näen esim. kuukuvissa vain normaalia häiriötä, jota tulee kun useita kuvia yhdistetään panoraamaksi :-)
mielenkiintoisia juttuja. Ei nämä ole uskon asioita, joko on tai sitten ei. Mikä ikinä on totuus, siis koko totuus mistä tahansa aiheesta, kelpaa minulle, suorastaan janoan sitä. Nykyään salaillaan aivan liikaa todisteita aivan liian monesta asiasta.
Istuttiko jenkkiläiset kuuhun sitä amerikan flägäriä vai ei? Jos eivät, niin miksi jättivät pois, sillä kuka tahansa suurvalta jonkun alueen valloituksessa iskee lipun maahan, kuten oletettavasti venäläisetkin jäämereen sukeltaessa.
http://youtube.com/watch?v=ke9p444euxE
Ei uskois että Nasan virkamiehet antaa kavereiden noin naurettavalla tavalla vaarantaa koko miljardien dollareiden Kuumatkan kun ei ole autokorjaamoa eikä ambulanssia lähimainkaan!
Osaatteko edes lukea! Tuon tuuban postaaja on nopeuttanut filmin kaksinkertaiseksi.
Väite on, että nyt se näyttää muka "luonnolliselta" (eli maassa kuvatulta). Ja kuten toteatte niin ei näytä. Näin siis kuusalkkari puukottaa toista kuusalkkaria selkään.
ALKUPERÄISELLÄ videolla roveria siis ajetaan puolet hitaammin. Pomppii kyllä alhaisessa painovoimassa, mutta nopeus ei ole suurensuuri.
Hohhoijjaa.
Tuo eräskin hölmö postaa linkin tuohon tanskalaisessa palvelimessa olevaan kuumoduulin kuvaan muutaman viikon tai muutaman kuukauden välein, ja ihmettelee sen toimivuutta, vaikka kyseisen kuumoduulin tarkat tekniset tiedot ja sen jokaikisen osan tarkoitukset löytyvät helposti NASA:n nettisivuilta, ja monilta muiltakin nettisivuilta. Kyseinen hörhö sentään tunnustaa reilusti, ettei ole mikään rakettiasiantuntija. Joten miksi pitää hörhöillä sellaisen asian kanssa, josta ei ymmärrä mitään, eikä haluakaan ymmärtää mitään?
Toinen hörhö ihmettelee sitä, kun Apollo-astronautit testasivat kuuauton ajo-ominaisuuksia ja suorituskykyä täysin tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Mikähän siinäkin muka oli ihmeellistä?
Ja ketjun aloittanut hörhö spekuloi idioottimaisuuksia Kuun pinnan ominaisuuksilla. Vaikka asialla ei oikeasti tarvisi spekuloida, koska ne ominaisuudet tutkittiin useilla miehittämättömillä Kuu-luotaimilla 1960-luvulla, ja kuudella miehitetyllä Kuulennolla vuosina 1969-1972.
Miksi teille hörhöille on niin vastenmielistä se, että teitä edeltävä sukupolvi on pystynyt jättimäisellä rahoituksella sellaiseen saavutukseen, johon teillä ei ilman vastaavaa rahoitusta ja tuollaisella hörhöilyllä ole mitään mahdollisuutta?
Kuuhun lentäminen ei todellakaan ole vaikeaa nykytekniikalla, eikä edes 1960-luvun tekniikalla. Siihen tarvii vain vitusti rahaa. Silloin aikanaan sitä oli käytettävissä riittävästi, sen jälkeen ei ole ollut. Kuuhun lentämiseen ei liity mitään ihmeellistä, siihen tarvii vain paljon rahaa, ja yksinkertaista mutta tehokasta tekniikkaa, joka oli olemassa jo 1960-luvullakin.
Miten ihmeessä Kolumbus pystyi purjehtimaan yli 500 vuotta sitten tuhansia kilometrejä yli Atlantin, ilman GPS-paikanninta ja tutkaa ja kaikuluotainta ja mikroaaltouunia ja pleikkaria ja kännykkää ja MP3-soitinta? Tai jopa Harald Hirmuinen ennen häntä? Häh?
>Miten ihmeessä Kolumbus pystyi purjehtimaan yli 500 vuotta sitten tuhansia kilometrejä yli Atlantin, ilman GPS-paikanninta <
Hyvin, he eivät poistuneet ilmakehästä, lisäksi he käyttivät apunaan pohjantähteä joka toimii hyvin suunnistimena koska sen heitto taivaankannella on vain kuusi astetta.
Kaikki suuret löytöretkeilijät ovatkin tämän takia pohjoiselta pallonpuoliskolta.
Kyllä etelän vesilläkin on osattu suunnistaa keinot ovat vain toiset, merivirtojen suuntia arvioitiin siellä hyppäämäällä veteen tunnustemaan merivirtauksen suunta palleilla.
Miten muuten, eikö olekin mielestäsi hyvin onnistunut kameraotos tuo Kuusta nousu?
>Kuuhun lentäminen ei todellakaan ole vaikeaa nykytekniikalla, eikä edes 1960-luvun tekniikalla. Siihen tarvii vain vitusti rahaa. Silloin aikanaan sitä oli käytettävissä riittävästi, sen jälkeen ei ole ollut. Kuuhun lentämiseen ei liity mitään ihmeellistä, siihen tarvii vain paljon rahaa,<
Tämä on kyllä suurin höpötys minkä suustasi lasket, rahaa ei ole koskaan ollut niin paljon kuin nyt, sitä on minkä painokoneet suoltaa koneesta ja niinkauan kuin öljykauppa käy dollarilla!!
Lisäksi sukkula käy vähän väliä satellittiradella, eihän se loppumatka Kuuhun vie kuin vähän polttoainetta lisää Apollo ohjelmienkaan mukaan, mikä maksaa?
Kansainväliset tiedeyhteisöt maksaa heti jos vain sinne mentäisi ja tehtäisi todellista tiedettä, mutta kun vielä ei voi:
"Lisäksi sukkula käy vähän väliä satellittiradella, eihän se loppumatka Kuuhun vie kuin vähän polttoainetta lisää Apollo ohjelmienkaan mukaan, mikä maksaa?"
Sinun vähäinen tietotaso?
Luultavasti sukkulan saisi helposti Kuuta kiertavälle radalla pistämällä ruumaan lisäpolttoainetankin. Mitä se siellä tekisi ja miten se palaisi takaisin? Sukkula joutuu palaamaan maahan kokonaisena. Vain lasti ja polttoaine on vähentynyt.
Apollolennossa Kuusta palasi vain murto-osa siitä massasta, joka lähti Maan radalta kohti Kuuta. Ja sekin massa jarrutettiin Maan ilmakehän kitkalla. Apollo alus oli suunniteltu palaamaan ilmakehään 40% nopeammin mitä sukkula. Eli pystyttiin jarruttamaan puolet enemmän. Sukkula ei ole siihen suunniteltu.
mikäs se lässytys siitä ettei kuussa ole pölyä, johtuen ilmakehän poissaolosta, selittäen että kraateria ei moduulin alla ole? ainakin tuo kuuauto ajellessaan mukavasti pöllyttelee paskaa jälkeensä.. vai olenko väärässä?!
"mikäs se lässytys siitä ettei kuussa ole pölyä, johtuen ilmakehän poissaolosta"
Ei semmoista kukaan ole väittänyt. Pöly vain käyttäytyy erilailla ilmakehän ja ilmavirtausten poissaollessa.
Sen, että ollaan tyhjiössä näkee hyvin miten pöly lentää roverin renkaista. Kraaterin muodostumiseen vaikuttaa mm. se, että laskeutumismoottorin suihku ei tyhjiössä voi saada aikaan ilmavirtausta kuten maan päällä tapahtuu.
Kuusalkkarit erehtyvät usein tekemään johtopäätöksiä sen perusteella miten asiat ovat maan päällä eivätkä ymmärrä Kuun olosuhteita.
Kuulennot maksoivat aikanaan noin 25 miljardia dollaria, sen aikaista rahaa, joka on nykyrahaksi muutettuna noin 125 miljardia.
Nasan kokonaisbudjetti tänä vuonna on noin 16 miljardia, ja siitä käytetään esim. sukkulalentoihin noin 4 miljardia. Vuonna 2010 sukkulalennot lopetetaan, ja se raha ohjataan tulevien kuu- ja marslentojen valmisteluun, johon käytetään jo nyt joku miljardin osa. Nasalla ei siis todellakaan ole millä mällätä samaan tyliin kuin 1960-luvulla kuukilpajuoksun aikana. Seuraavan kerran Kuuhun mennään paljon pienemmällä rahalla ja hitaammalla aikataululla.
Toisaalta, jos esim. Kiinan tai jonkun muun maan kuuohjelmat alkavat rassaamaan tarpeeksi amerikkalaisia poliitikkoja, eli poliitikot alkavat taas näkemään asian suhteen strategisia merkityksiä, voi Nasan budjettitilanne taas yllättäen parantua huomattavastikin. Aika näyttää...
Ensimmäisen kerran kuumoduulin lähtö Kuusta oli tarkoitus kuvata Apollo 15 -lennolla, mutta kameran tilt-säätö vioittui, eli sitä ei pystytty kääntämään ylöspäin. Siksi lähtö saatiin kuvattua vain paikallaan pysyvällä kameralla, eli kuumoduulin nousua ei pystytty seuraamaan.
Tuo linkittämäsi video on joko Apollo 16 tai 17 -lennolta, ja on tosiaankin hyvin onnistunut. Kameraa Maasta kauko-ohjauksella operoinut henkilö oli harjoitellut tehtäväänsä varteen luultavasti paljon ja kauan, se oli suunniteltu hyvin, ja laskettu etukäteen mahdollisimman tarkkaan eri vaiheiden ajat ja kestot. Siksi en ihmettele yhtään, että kuvaus onnistui noin hyvin.
Ajoaine pöllyttää erittäin tehokkaasti kuupölyä koska ilmakehä ei ole esteenä, eihän kuualus voi nousta ellei yhtään pölisisi!
Mitähän nyt laskit tuohon summaan mukaan, kuule kaikki sen tietää että Kuubudjetilla rakennettiin sotakalustoa enimmäkseen vain Maassa käytäviä sotia varten ja siinä mielessä meni hyvin että Usa on ensimmäinen ja vahvin, ei mennyt rahat aivan hukkaan.
Kuussa käyntiin on vaikea nykyään uskoa Nasan 60-70 luvun Kuumatkojen informaation perusteella, mm Kuukuvat ovat auttamatta vanhentuneet ja jokainen voi nähdä niissä olevat loputtomat trikkiliitokset ellei maisema pääty 20 metriä astronautista.
Kerropa mitä ihmeen salaisia lisäaseita? EIköhän Yhdysvaltojen Armeijakin saanut aikamoisen köntän rahaa budjetista muutenkin.
Kuumatkojen aikana otetut valokuvat eivät ole mitään trikkiliitoksia tai vanhentuneita. Ne ovat valokuvia kuun pinnalta. Kerropa mitä ne trikkiliitokset ovat ja miten ne näkyvät.
>Maasta kauko-ohjauksella operoinut henkilö oli harjoitellut tehtäväänsä varteen luultavasti paljon ja kauan, se oli suunniteltu hyvin, ja laskettu etukäteen mahdollisimman tarkkaan eri vaiheiden ajat ja kestot. Siksi en ihmettele yhtään, että kuvaus onnistui noin hyvin<
Selitystä uskoo ken haluaa! 60 - 70 luvulla tällaiseen yksityiskohtaan ei tosin kukaan vielä osannut kiinnittää huomiota (edes tekijät) koska juttu meni useimmille läpi.
Jospa nyt lopetettaisiin kokonaan tuo hörhöily, että kuulentoihin varattuja rahoja muka käytettiin sotakaluston rakentamiseen:
USA:n puolustusbudjetti tänä vuonna on noin 500 miljardia dollaria. Sitä on hyvä verrata NASA:n 16 miljardin dollarin budjettiin.
Kuulentoihin käytettiin vuosina 1962-1972 yhteensä noin 25 miljardia dollaria. Samana aikana USA:n puolustusbudjetti vaihteli välillä 50-80 miljardia per vuosi, siis joka vuosi.
Eli eipä ole kenraalien tarvinut pölliä tiedemiesten pikkurahoja.
1960-luvun dollarit voi muuntaa nykydollareiksi kertomalla ne noin viidellä.
liimasauma oy
http://history.nasa.gov/alsj/a17/AS17-134-20440HR.jpg
Selitä. Linkki ei myöskään toiminut. Ette todistaneet mitään. Tyypillistä hörhöille.
Kokonaisuudessa se oli hyvä lisä kylmän sodan voittoon, lisäksi Kuumatkat olivat maailman kallein TV mainos joka toi ainakin alkuun paljon pätäkkää takas kun Usan tekniikka oli niin kova, nyt on taannehdittu, paljonko Usasta viedään tavaraa ulos jos ei ota aseita lukuun.
Apollo 17 laskeutui usean kilometrin korkuisten vuorten ympäröimälle laajalle tasangolle. Kuvassa näkyy horisontti, ja sen takana iso vuori. Horisontti oli yleensä aina lähempänä kuin vuoren tyvi. Kuu on paljon Maata pienempi planeetta, mutta siellä on isompia vuoria kuin Maassa.
Mene hiekka-autiomaahan. Sopivan dyynin vieressä ollessasi horisonttisi on sen suunnassa vain muutaman kymmenen metrin päässä. Jos kaukana on korkea vuori, se näkyy kyseisen horisontin takana.
>Mene hiekka-autiomaahan. Sopivan dyynin vieressä ollessasi horisonttisi on sen suunnassa vain muutaman kymmenen metrin päässä. Jos kaukana on korkea vuori, se näkyy kyseisen horisontin takana.<
Näinhän kuvat ovat tehtykin, kuviin on kuitenkin lisätty vielä pienoismalli taustavuoria etäisyyden tunteen saamiseksi, niissä on vain virhettä koska todellisessa Kuussa maisema on lattaea eikä siellä voi ollaa valoööriperspektiivä ilmakehän puutteen vuoksi, tässäkin kyseisessä kuvassa on voimakas valoööriperspektiivi kuvaan liitetyssä taustavuoressa verratuna etualan kivien varjoon,.
Oikeassa Kuussa varjo piirtyy yhtä mustana kuvan etualalta horisonttiin asti.
Kuvan tarkkuutta ei voi Kuukuvissa syyttää kun suurentamalla näkyy teräviä yksityiskohtia, mutta ei enää tummia varjoja.
Värjää alla olevaan kuvaan fotoshopissa tumma taivas niin ymmärrät miksi Nasan Kuukuvien taustavuoret ovat yleensä niin vaaleita ja vailla kontrasteja
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Sahara_Desert_in_Jalu,_Libya.jpeg
Katso kuvan horisonttiin, siis kaukaisimpaan kohteeseen mikä kuvassa näkyy, se on kuvan vasemmassa laidassa, siellä näkyy tummia varjoja mutta sen päälle liimatussa vuoressa ei ole lainkaan kontrasteja vaikka se on lähempänä etualaa.
Tällainen kuvavaikutelma on mahdollista vain Maassa kun auringon valokeila paistaa pilvien lomasta ja valaisee maisemasta vain tietyn kohteen, mutta kuten tiedät Kuussa ei ole..
En näe mitään valööriä kuvassa.
Minusta varjostus skaalautuu etualan yksityiskohdista taustavuoreen aivan oikein. Sinun pitää esittää, jotain täsmällisiä yksityiskohtia todisteeksi.
Mihin ihmeen kokemustietoon pohjaat päättelysi?
Pidätkö itseäsi tyhmänä? jos ajoaine saa avaruudessa raketin kiihtymään saa ajoaine myös Kuunpinnalla olevan pölyn liikeeseen jos ajoainetta osuu pölyyn.
Kun ajoaineen atomit törmäävät kovalla voimalla Kuun pintaan ja tämä jarruttaa useiden tonnien painoisen avaruusaluksen matkaa kumpi vaatii enemän energiaa liikkuakseen tai pysäytääkseen liikeensä kilon Kuukivi vai tuhansien kilojen Kuualus.
Ei ole teoriaa että kilojen kivet liikkuu kun Kuualus laskeutuu.
Valitettavaa jos et huomaa taustavuorien irrallisuutta muusta kuvasta, helppo nähdä kun vaivaidut hieman suurentamaan kuvaa vasemman horisontin kohdalta, johon taustavuoren poimu laskeutuu.
joka jo aiemmin tätä kuvaa esitteli.
"vaikka se on lähempänä etualaa. "
Kuussa etäisyydellä ei ole merkitystä, koska ilmakehää ei ole.
Kuvassa aurinko paistaa matalalta takavasemmalta. Kauimmaisten kukkuloiden rinteet ovat pois päin auringosta. Lähempänä (kuitenkin kilometrien päässä) olevaan vuoren rinteeseen aurinko paistaa lähes kohtisuoraan, siksi se näyttää vaaleammalta eikä siinä ole varjoja. Vaalea vuori ei siis ole tasaetäisyydellä kamerasta, vaan vuoren oikea laita on lähempänä. Lisäksi vaikuttaa se tunnettu ilmiö, että valo heijastuu kuun pinnasta paremmin suoraan takaisin päin, eli kirkkain maisema näkyy kun aurinko on suoraan takana. Tämä kohta on jossain kuvan oikealla puolella.
Saattaa tuo vaalempi kukkula olla myös eri kivilajia.
>Kuussa etäisyydellä ei ole merkitystä, koska ilmakehää ei ole.<
Aivan oikein juuri tämän takia kaukanakin olevat varjot pitää olla aivan yhtä tummia kuin kuvan etualalla, näin ei vain ole yhdessäkään kuukuvassa.
>Lisäksi vaikuttaa se tunnettu ilmiö, että valo heijastuu kuun pinnasta paremmin suoraan takaisin päin, eli kirkkain maisema näkyy kun aurinko on suoraan takana<
Kyseinen ilmiö ei vaikuta tässä kuvassa, astronautin varjosta näkee että valo tulee vasemmalta ei takaa, valon suoraan takaisinpäin heijastusta ei voi olla missään kuvan kohdassa.
Astronautin pään kohdalla on myös paljon näitä harjanteita harjanteiden takana, eli kuva kuvan päällä, helppoa trikkiä jo 60 luvulla.
Oletko todella noin helvetin dorka, ettet tajua tummempien vuorenrinteiden olevan poispäin auringosta, ja vaaleampien olevan aurinkoon päin? Tietysti sellainen rinne on vaaleampi, johon paistaa aurinko enemmän, varsinkin Kuussa, jossa ei ole kirkkaana loistavaa ilmakehää pilvineen tasoittamassa valaistusta.
Tutki lisää kuvia, sieltä löytyy paljon sellaisiakin, joissa kaukaisessa vuoren rinteessä on paljon tummia varjoja, silloin kun auringon valo lankeaa siihen pienessä kulmassa. Jos valo tulee vuoren rinteeseen kohtisuoraan, niin eihän varjoja silloin voi olla. Kivien taakse tietysti jää varjot silloinkin, mutta et voi nähdä kiviä monen kilometrin päässä olevien vuorten rinteillä.
Lisäksi vielä, vaikka Kuussa ei olekaan etäisiä kohteita sumentavaa ilmakehää, sumenevat ne valokuvissa, koska kameran tarkennus oli yleensä säädetty lähelle muutaman metrin päähän.
Lopeta jo hörhöily!
>Oletko todella noin helvetin dorka, ettet tajua tummempien vuorenrinteiden olevan poispäin auringosta, ja vaaleampien olevan aurinkoon päin? Tietysti sellainen rinne on vaaleampi, johon paistaa aurinko enemmän<
On perspektiivin lakien vastaista väittää että kuvassa kauimpana oleva vuori voisi olla kääntynyt enemmän poispäin auringosta kuin lähempänä oleva kohde, mitä kauempana kohde on horisontissa sen enemmän perspektiivi litistyy, kaikissa olosuhteissa etäisin kohde kuvassa pitäisi olla yhtä vaalea kuin keskivaiheilla oleva vuori tai vaaleampi.
http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Saraha-1908.png
Tässä kuvassa joka on otettu maassa on kontrastit näkyvillä horisonttiin asti lähes yhtä tummana kuin etualalla vaikka ilmakehä sumentaa hieman kuivassa saharan autiomaassa.
Näin pitää ehdottamasti olla Kuussakin ja vielä selvemmin, tummimmat varjot ja kirkkaimmat valot ovat tummuudeltaan yhtenäisiä, eikä kuten väittelemässämme Nasan trikkikuvassa jossa keskivuori pomppaa irtirevittynä silmille.
Vaaleammasta vuoresta näkyy aurinkoon päin osoittava rinne. Tummemmasta vuoresta ei näy.
Kuun pinnan kirkkaus määräytyy hyvin paljon sen mukaan, paistaako aurinko pintaan 5 vai 45 vai 85 asteen kulmassa.
Kerropas hörhö vielä, että miten ne taustavuoret saatiin liimattua suoraan TV-lähetykseen? Astronautit ajelivat kilometritolkulla kuuautolla, kamera oli jatkuvasti päällä, ja maisemat taustavuorineen vaihtuivat kuvassa. Videoita löytyy tuolta, kuuautolla ajeltiin lennoilla 15-17:
http://www.hq.nasa.gov/alsj/alsj-video.html
vinosti vasta-aurikoon. Kuukuvassa aurinko on vinossa selän takana. Kuukuvassa ei ole isoja varjossa olevia alueita taustalla olevassa vuoressa johtuen auringon suunnasta.
Jos vertaat samankokoista varjoaluetta (rinteellä olevaa kivi) etualalla samankokoiseen alueeseen (pikkukiven varjo) ovat varjot yhtä harmaita.
raketin suihku muodostaa on laajenee nopeasti. Suikun aiheuttama voima pienenee tuon etäisyyden neliöön. Lisäksi suiku koostuu yksittäisistä atomeista, jotka aiheuttavat tasaisen paineen kiven pintaan, luultavasti myös turbulenssi on olematon. Tasainen paine on lennättänyt pois pölyä kuten tuolla olevista kuvista näkyy:
http://www.dave.co.nz/space/moon-hoax/missing-crater.html
Joka tapauksessa ollakseen todiste, jonkun salkkarin pitäsi testata tyhjössä, että rakettimoottori muodostaa kraaterin Kuuta muistuttavaan pintaan. Aluksi voisi kokeilla maan pinnalla samanmuotoisella suikukeilalla tuleeko kraateria edes ilmakehässä.
Tässä toinen kuva, joka on sinun kuvastasi hieman vasemmalle:
http://www.hq.nasa.gov/alsj/a17/AS17-134-20437HR.jpg
Huomaatkos hörhö, että ne vuoret, joiden tummuutta ihmettelit, ovatkin auringon puoleisilta rinteiltään aivan yhtä vaaleita kuin se isompi vaalearinteinen vuori. Huomaa myös, että aurinko on todella matalalla vasemmalta.
Lopeta jo viimeinkin tuo täysin turha hörhöilysi, tuhlaat vaan omaasi ja minun aikaani ihan turhaan.
>Lopeta jo viimeinkin tuo täysin turha hörhöilysi, tuhlaat vaan omaasi ja minun aikaani ihan turhaan<
Oletko jotenkin pakotettu puolustamaan Kuuhuijausta, minulle tämä ei ole edes harrastus.
>Huomaatkos hörhö, että ne vuoret, joiden tummuutta ihmettelit, ovatkin auringon puoleisilta rinteiltään aivan yhtä vaaleita kuin se isompi vaalearinteinen vuori. Huomaa myös, että aurinko on todella matalalla vasemmalta<
Hörhö huomaa että tällaisia kuvamanipulaatioita on helppo tehdä koska maisema katkeaa tarkalla rajapinnalla tässäkin kuvassa joka mäen takana, niin kuten selität että Kuu on pienempi kuin Maa joten se kaartuu nopeammin mäen takana ja aina tulee uusi mäki esiin mäen takana onko se tällä menolla enää edes pyöreä? yhdessäkään Kuukuvassa ei pinta laskeudu katkeamatta horisonttiin(edes korkeamman mäen päältä kuvatuissa kuukuvissa) ellei sitten näkyvyys ole suunnilleen 100 metriä kuualuksesta taaksepäin.
Tämä "kuva kuvan takana" trikkitekniikka oli vielä ainoita keinoja manipuloida kuvia 60 luvulla (pehmeitä siirtymiä ei hallittu kuten kuvista näkyy, rajapinnat ovat kauttaaltaan terävempiä kuin muu kuvan informaatio) nyky dikitekniikka tietenkin mahdollistaisi jo paljon enemmän.
Versioita kun Lucaskin teki omistaan digipäivitetyt?
tekee ihmisen hulluksi, eli salkkariksi
heijastuu esim. astronautin varjopuolelle ja henkilö katsoo kuvaa liian pitkään.
Fysikaalinen selitys löytyy täältä:
http://www.astro.utu.fi/zubi/solarsys/opposeff.htm
Politiikassa löytyy ilmeisesti vastaava ilmiö?
eli ihan pihalla
>eli ihan pihalla <
On totta ettei Kuu näy yleensä rakennusten seinien läpi ja jos sitä haluaa ihastella on mentävä yleensä ulos, rohkeasti vain!!