Mitä voi tehdä?

Olen toisinaan ajatellut, että mitä ihan konkreettista tämmöinen tavis-mies voisi tehdä paljon puhutun sukupuolten tasa-arvon hyväksi? Kun sitä niin miehiltä vaaditaan. Olen varmaan ihan tyhmä tällaista kysyessäni mutta selitän vähän taustaa.

Olen köyhä valkokaulustyöläinen. En ole missään johtavassa asemassa enkä varmaan ikinä olekaan. En ole päättämässä, mitä sukupuolta palkataan tai miten paljon kenellekin maksetaan palkkaa. Eikä kukaan kysy neuvoja tuollaisissa asioissa. Ainoa paikka, jossa omaan edes vähän muodollista päätösvaltaa, on yksi yhdistyksen johtokunta. Siellä päätetään max. muutaman satasen luokkaa olevasta vuosibudjetista.

Kaveripiiri on samanlaista tavista ja duunaria. En kuulu herrakerhoihin eikä ole sen kaltaisia suhteita mihinkään.

Työelämässä en ole kokenut mitään urakehitystä. Palkka on noussut tasan sen verran mitä yleiset palkankorotukset ovat tuoneet. Ei mitään "munalisää". En tietääkseni ole kyynärpäätaktiikalla ajanut kenenkään naisen ohi.
En ole koskaan seurustellut. Niinpä ei pitäisi olla oma vaatimaton työ "urani" revitty kenenkään kotiin jääneen naisen selkänahasta.

En ole koskaan ahdistellut naisia. Tai no, kai se ahdisteluksi koetaan jos vähemmän viehättävä uskaltautuu puhtaana, siististi pukeutuneena ja selvinpäin kysäisemään vaikka tanssiin. Mutta vannon ja vakuutan, että pahan tahtoisesti en sitä ole tehnyt enkä tarkoituksena ahdistella. Joskus on vaan vastapuolen ilmeet olleet sen mukaiset että mitenkä tuo oikein kehtaa...

Vaaleissa olen aina äänestänyt työväen puolueita. Omaan henkilökohtaiseen pikkuihmisen elämääni liittyviä asioita (työmarkkina-asiat jne) ei muut puolueet ajaisikaan. Ja ne ovat myös tasa-arvon asialla.

Se että sanoo kannattavansa tasa-arvoa, on pelkkää puhetta. Sitä mahtuu maailmaan, vaan auttaako mitään? Mutta mitä sen eteen oikeasti voi tehdä jos on tämmöinen "Bee Virtanen" ja tilanne kuten edellä kerrottu? Ideoita?
8581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

- Passaa naisia (availe ovia, päästä jonossa edelle, auta työpaikkasi naisia tekemällä heidänkin töitä...)
- Älä väittele naisten kanssa - miehen joo ajaa tasa-arvon asiaa (näin et leimaudu sovinistiöykkäriksi)
- Jos olet parempi jossain kun joku nainen, kätke se (et leimaudu munalisämieheksi)
- Kun olet naisseurassa ole joviaali seuramies (näin et leimaudu punaniska juntiksi tai nössöksi)
- Tue naisia heidän kaikissa hankkeissaan esim. naisille lisää palkkaa (ainakin sille vastaavasti koulutetulle ja vastaavaa työtä tekevälle naiskolleegalle, joka syytää töitään sinun tehtäväksi)
- Pyydä palkanalennusta (miel. isoon ääneen) ja käske pl:n varmistaa, että sinulla on taatusti heikompi liksa kuin kellään vastaavaa työtä tekevällä naisella teidän työmaalla

Äänestä

noin mukava mies tekee pelkällä olemassaolollaan tasa-arvon eteen enemmän kuin monet juhlapuheillaan. Mutta senhän sinä jo tiedätkin.

Äänestä
  • Mukava kyllä. Muttei kelpaa naisille kuin säälittelyn kohteeksi, kuten itse vihjaakin.

    No joo, provohan se oli.

    Äänestä

  • Mikä alkuperäisestä provon tekee? Toisin kuin useimmissa viesteissä ei siinä haukuttu, ivattu eikä edes kritisoitu kumpaakaan sukupuolta. Jos oli vähän itseironiaa niin huumoria se kai oli. Tai realismia. Suurin osa meistä on ap:n kaltaisia taviksia, vaikka netissä ei sitä kukaan myönnä.

    Äänestä

  • ihmettelee... kirjoitti:

    Mikä alkuperäisestä provon tekee? Toisin kuin useimmissa viesteissä ei siinä haukuttu, ivattu eikä edes kritisoitu kumpaakaan sukupuolta. Jos oli vähän itseironiaa niin huumoria se kai oli. Tai realismia. Suurin osa meistä on ap:n kaltaisia taviksia, vaikka netissä ei sitä kukaan myönnä.

    Provo tai ei, tuollaisia miehiä on todella paljon ja voin kuvitella, että nämä joskus ihmettelevät tilannettaan.

    Oma subjektiivinen havaintoni elämässä on, että tuollaiset miehet ovat erittäin pidettyjä ja arvostettuja naisten piirissä KAVERINA ja TYÖTOVERINA. Heihin harvoin rakastutaan, koska he eivät herätä tunteita - kaikki ok. Rakkaushan on hyvin usein sellainen viha-rakkaus suhde, tunteet jyllää, ensin vihataan ja sitten rakastetaan. Liittyy mielestäni sähkötekniikkaan.

    Sama piirrehän on miehilläkin. Kyllä hekin tietääkseni arvostavat ja pitävät ylipainoisista hiirulaistavisnaisista, jos ovat fiksuja. Harvoin heihin kuitenkaan rakastutaan. On niin paljon kivempi riidellä jonkun hoikan median ihanneulkonäön omaavan tytön kanssa ja sitten valittaa kaikille, miten hirveän akan kanssa onkin tullut mentyä yhteen.

    Ihminen on perverssi otus.

    Äänestä

  • nainen itsekin kirjoitti:

    Ööh... minusta ap. ei pohdiskellut seurustelemattomuuttaan. Hän oli kiinnostunut miten voisi toimia tasa-arvon edistämiseksi.

    Ei sillä etteikö olisi epäreilua jos sen kaltainen kaveri joutuu olemaan ilman naista (olettaen että haluaisi suhteen - kaikki ei halua, emmekä tiedä kumpaa sukupuolta kohtaan ap. kokee mielenkiintoa).

    että parhaiten luontuu olemalla oma itsensä, se riittää.

    Äänestä

Toiminnassasi ei ole mitään epätasa-arvoista. Olet feministin vihollinen. Feministi rakastaa sovinistia, koska tarvitsee helppoja esimerkkejä siitä, miten miehet sortavat naisia.

Uskon, että olet suorittanut armeijan tai siviilipalveluksen. Sinulla on siihen velvollisuus, toisin kuin naisella. Se on epätasa-arvoista.

Sinulla ei yksinäisenä miehenä ole perusoikeutta lapseen. Jos sinulla olisi haarojen välissä erilainen värkki, sinulla olisi oikeus lapseen. Se on epätasa-arvoista.

Jos olisit naimisissa, teillä olisi lapsia ja teille tulisi ero (mikä ei ole kovin harvinaista), et mitä todennäköisimmin saisi lasten huoltajuutta, koska naisella on perusoikeus lapseen. Se on epätasa-arvoista.

Miehet kuolevat keskimäärin nuorempina kuin naiset ja syrjäytyvät helpommin. Matriarkaatti on syynä yhteiskunnassa ilmenevään epätasa-arvoon.

Voit tehdä tasa-arvon eteen sen, että vaadit oikeuksia itsellesi. Sinä olet huonommassa asemassa kuin nainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

omega-uros kirjoitti:

Olen toisinaan ajatellut, että mitä ihan konkreettista tämmöinen tavis-mies voisi tehdä paljon puhutun sukupuolten tasa-arvon hyväksi? Kun sitä niin miehiltä vaaditaan. Olen varmaan ihan tyhmä tällaista kysyessäni mutta selitän vähän taustaa.

Olen köyhä valkokaulustyöläinen. En ole missään johtavassa asemassa enkä varmaan ikinä olekaan. En ole päättämässä, mitä sukupuolta palkataan tai miten paljon kenellekin maksetaan palkkaa. Eikä kukaan kysy neuvoja tuollaisissa asioissa. Ainoa paikka, jossa omaan edes vähän muodollista päätösvaltaa, on yksi yhdistyksen johtokunta. Siellä päätetään max. muutaman satasen luokkaa olevasta vuosibudjetista.

Kaveripiiri on samanlaista tavista ja duunaria. En kuulu herrakerhoihin eikä ole sen kaltaisia suhteita mihinkään.

Työelämässä en ole kokenut mitään urakehitystä. Palkka on noussut tasan sen verran mitä yleiset palkankorotukset ovat tuoneet. Ei mitään "munalisää". En tietääkseni ole kyynärpäätaktiikalla ajanut kenenkään naisen ohi.
En ole koskaan seurustellut. Niinpä ei pitäisi olla oma vaatimaton työ "urani" revitty kenenkään kotiin jääneen naisen selkänahasta.

En ole koskaan ahdistellut naisia. Tai no, kai se ahdisteluksi koetaan jos vähemmän viehättävä uskaltautuu puhtaana, siististi pukeutuneena ja selvinpäin kysäisemään vaikka tanssiin. Mutta vannon ja vakuutan, että pahan tahtoisesti en sitä ole tehnyt enkä tarkoituksena ahdistella. Joskus on vaan vastapuolen ilmeet olleet sen mukaiset että mitenkä tuo oikein kehtaa...

Vaaleissa olen aina äänestänyt työväen puolueita. Omaan henkilökohtaiseen pikkuihmisen elämääni liittyviä asioita (työmarkkina-asiat jne) ei muut puolueet ajaisikaan. Ja ne ovat myös tasa-arvon asialla.

Se että sanoo kannattavansa tasa-arvoa, on pelkkää puhetta. Sitä mahtuu maailmaan, vaan auttaako mitään? Mutta mitä sen eteen oikeasti voi tehdä jos on tämmöinen "Bee Virtanen" ja tilanne kuten edellä kerrottu? Ideoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu