Oikeasti miehen ei vielä kuuluisi kuolla päälle viisikymppisenä. Silti lääkärini ei suuria lupaile. Kävin ensimmäisen kerran 12 vuoteen läpi kunnollisen ja perinpohjaisen lääkärintarkastuksen. Kaikki mahdollinen on nyt käyty läpi, ja lukuisat testit suoritettu. Minulla todettiin useita, pitkälle edenneitä, vakavia, hoitamattomia sairauksia, jotka, vaikka niitä välittömästi alettaisiin ja aletaan hoitaa, vievät minut hautaan vähän päälle viisikymppisenä (olen nyt vähän alle). Tämä on lääkärin korutonta kertomaa. Ei monta vuotta enää.
Minulla on poika, joka tulee pian kouluikään. Ehkä näen sen päivän, ehkä en. Olen seurannut hänen kehitystään mielenkiinnolla ja rakkaudella, ja olisin halunnut osallistua hänen leikkeihinsä paljon useammin kuin olen tehnyt. Lapsen on niin vaikea tajuta, miksi isä nykyään vain makaa sohvan tai sängyn pohjalla eikä jaksa leikkiä. Nyt sattui olemaan se päivän pirtein hetki ja jaksoin jopa nousta koneelle kirjoittamaan tämän - mutta tänäänkään en ole jaksanut leikkiä. Vaimolla on kasvatuksen raskas taakka. Käytännössä hän on jo yksinhuoltaja.
Olen tullut kerran uskoon, nuorena. Olen myös liukunut pikku hiljaa pois uskosta. Uskon edelleen kaiken sen, minkä nuorempana, mutta ei se enää aikoihin ole ollut minulle elämän tärkein asia. Usko ei lopultakaan ole menneen alkuinnostuksen jälkeen tarjonnut mitään, joten nyt se on vain kuin filosofiaa tai elämänasennetta. Kuivaa ja kuollutta, kuten sieluni ja henkenikin.
Minä menen tyynin mielin kohti kuolemaa. Vakaumukseni mukaan ei-uskovat ja uskosta luopuneet joutuvat helvettiin. Minä kuulun luopuneisiin. Tiedän joutuvani helvettiin. Se vain ei jaksa enää hätkähdyttää. Mikään ei ole aikoihin jaksanut kiinnostaa. Ei mikään. Olen täysin apaattinen. Minulla ei ole oikeastaan pariin vuosikymmeneen ollut enää mitään hengellistä kotia, ei yhteisöä, eikä kontakteja uskoviin.
Jotkut lupailevat täydellä varmuudella sitä, että vaikka Jumala johdattaisi uskovan vuosikymmeniksi hengelliseen erämaahan, hän johdattaa uskovan myös pois sieltä. Joskus ehkä tekeekin niin, mutta ei aina. Toisten rukousten ja huokausten yllä taivas pysyy suljettuna ja kaareutuu kovana kuin vaski.
En tule näkemään sitä päivää, kun poikani ensi kerran rakastuu. En sitä päivää, kun hän valmistuu opinnoistaan tai lähtee työelämään. En sitä, kun lapsenlapseni syntyy. Silloin hautakumpuni jo nurmettuu ja tuuli havisee hongistossa. Ehkä kevättalvella hautakummulla jokunen krookus murtautuu lumesta - ironisesti, kuin uuden, toivorikkaamman elämän symbolina, armahdettujen syntisten ylösnousemuksen symbolina. Samaan aikaan, kun minä odotan viimeistä tuomiota ja helvettiä.
Minulla on poika, joka tulee pian kouluikään. Ehkä näen sen päivän, ehkä en. Olen seurannut hänen kehitystään mielenkiinnolla ja rakkaudella, ja olisin halunnut osallistua hänen leikkeihinsä paljon useammin kuin olen tehnyt. Lapsen on niin vaikea tajuta, miksi isä nykyään vain makaa sohvan tai sängyn pohjalla eikä jaksa leikkiä. Nyt sattui olemaan se päivän pirtein hetki ja jaksoin jopa nousta koneelle kirjoittamaan tämän - mutta tänäänkään en ole jaksanut leikkiä. Vaimolla on kasvatuksen raskas taakka. Käytännössä hän on jo yksinhuoltaja.
Olen tullut kerran uskoon, nuorena. Olen myös liukunut pikku hiljaa pois uskosta. Uskon edelleen kaiken sen, minkä nuorempana, mutta ei se enää aikoihin ole ollut minulle elämän tärkein asia. Usko ei lopultakaan ole menneen alkuinnostuksen jälkeen tarjonnut mitään, joten nyt se on vain kuin filosofiaa tai elämänasennetta. Kuivaa ja kuollutta, kuten sieluni ja henkenikin.
Minä menen tyynin mielin kohti kuolemaa. Vakaumukseni mukaan ei-uskovat ja uskosta luopuneet joutuvat helvettiin. Minä kuulun luopuneisiin. Tiedän joutuvani helvettiin. Se vain ei jaksa enää hätkähdyttää. Mikään ei ole aikoihin jaksanut kiinnostaa. Ei mikään. Olen täysin apaattinen. Minulla ei ole oikeastaan pariin vuosikymmeneen ollut enää mitään hengellistä kotia, ei yhteisöä, eikä kontakteja uskoviin.
Jotkut lupailevat täydellä varmuudella sitä, että vaikka Jumala johdattaisi uskovan vuosikymmeniksi hengelliseen erämaahan, hän johdattaa uskovan myös pois sieltä. Joskus ehkä tekeekin niin, mutta ei aina. Toisten rukousten ja huokausten yllä taivas pysyy suljettuna ja kaareutuu kovana kuin vaski.
En tule näkemään sitä päivää, kun poikani ensi kerran rakastuu. En sitä päivää, kun hän valmistuu opinnoistaan tai lähtee työelämään. En sitä, kun lapsenlapseni syntyy. Silloin hautakumpuni jo nurmettuu ja tuuli havisee hongistossa. Ehkä kevättalvella hautakummulla jokunen krookus murtautuu lumesta - ironisesti, kuin uuden, toivorikkaamman elämän symbolina, armahdettujen syntisten ylösnousemuksen symbolina. Samaan aikaan, kun minä odotan viimeistä tuomiota ja helvettiä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Herran nimeä, pelastuu. Siihen ei muuta tarvita
myöhäistä
Ethän Sinä ole luopunut uskostasi, uskot tuon pötypuheen vieläkin ja vieläpä noin jyrkästi. hehe.
Lääkärin taasen olet korottanut JUMALAKSI. Voin kertoa ettei hän ole sitä.
Minäkin olisin ollut kuolleena jo 20 vuotta jos olisin lääkäriä uskonut.
Otas nyt itseäsi niskasta kiinni ja ala elää. Päivä kerrallaan, ei kukaan muukaan voi elää montaa ryppäässä. ET SINÄKÄÄN.
Hemmetinmoinen itsesääli Sinua tuntuu vaivaavan, kunnon potkua perseellesi kaipaat.
Elät vaan parhallaa mahdollisella näkemälläsi tavalla joka päivä, enempää ei ihminen voi tehdä.
Olet saanut pitkän hyvän elämän, jopa lapsia, kaikki eivät saa lähellekkään tuollaista.
Surullista ainoastaan on itsekyytesi, (jota valitat täällä netissä) ja pääsi pehmeneminen, jota kuvaa nuo jorinasi uskonnosta.
Vain uskova voi olla noin itsekäs...
kirjoittaa noin ilkeästi?
Sanot, että olet moenossa tyynin mielin kuolemaan???Minusta vaikuttaa päinvastaiselta!
Toinen asia, mihin kiinnitin huomiota on sinun ehdottomuutesi..Olet menossa helvettiin ja olet menossa hautaan jne..What the bleep do you know?????Mistä sinä sen tiedät???
On varmasti ikävää olla kipeä ja väsynyt, mutta et ole vielä kuollut ja totisesti uskon, että sinulla on vielä mahdollisuus vuosien pituiseen elämään.
Sairauksistasi en tiedä, mutta esim, sydän ja verisuonivaivat hoituvat liikunnalla ja ruokavalion muuttamisella. Aikuisiän diabetes on sekin ihan kontrolloitava sairaus.
Jos sinulla taas on syöpä on se ikävä asia, mutta toisaalta hoitoja on siihenkin. Jos olet syövässä niin pitkällä, että hoitoja ei edes tehdä, osanottoni!! Jos sinulla taas ei ole sillä lailla asiat, kannattaisi ehkä ottaa itseäsi niskasta kiinni ja elää, jos kerran rakastat vaimoasi ja poikaasi, niinkuin väität tekeväsi.
Masennus taitaa olla väsyttävin sairautesi ja se varmasti vaikeuttaa vaimosikin elämää!!! Veikkaan, että masennus vie sinut 70% sohvan pohjalle, muut syyt ovat varmasti fyysisiä!
Olen pahoillani siitä, että olet kipeä!! Mutta asenteesi ei ole ihailtava!
Minun näkemykseni mukaan helvettiä ei ole ja Herramme on Rakkaus! Eikö olisi aika jo nostaa itsesi siitä kahtia jakautuneesta suostasi, jossa on vain päivä ja yö???
Minun appiukkoni on niin saras syövästä, että hän joutuu käymään verensiirroissa ja leikkauksissa monta kertaa kuukaudessa ja hän jaksaa käydä silti säännöllisesti tapaamassa hengenveljiään AA palavereissa. Mies on yli 80V. Nämä ovat hänen viimeisiä aikojaan, hän oli eilenkin sairaalassa. Kun menemme kylään hän istuu tuskaisena ja laittaa silti meille vielä pöytään tarjottavaa, eikä yhtään valita omaa oloaan!! Siinä on todellista tyyneyttä.
Kukaan meistä ei voi tietää onko Jumalaa olemassa, kukaan ei voi varmuudella sanoa, että Jeesus on Herra ja Maria neitsyt hänet synnytti..Kukaan ei voi tietää onko Helvettiä tai Taivasta, mutta silti me uskomme niihin..Miksi???
Koska uskon, että ELÄVÄ kokemus siitä Jumalasta voi auttaa ihmistä uskomaan ja sen elävän kokemuksen voi saada vasta kun ei koko ajan puolustele itseään..Jos haluat että Jumala herää henkiin sinulle, avaa silmäsi ja lopeta itsesi miettiminen! Miksi Jumalan ja Pyhän hengen pitäisi vaivautua tukemaan sinun itsesääliäsi??? Sano yksikin hyvä syy!!
Äläkä koko ajan mieti kuolemaasi..Se, että mietit kuolemaasi viittaa siihen, että haluaisit jo olla kuollut!! Jos mietit huomista ja kuolemaa sinulla on kiire sinne jonnekin "helvettiisi"..Elä ja katsele kaunista vaimoasi, katso poikaasi ja elä heidän vuokseen!!
Rakkaus keksii keinot, jos siis sitä halua sinussa on!
Rakkaudella,
"Sisar" TyyneAune
Ei toi paskakasa muuta kaipaa ku vähän potkimista munille saatana...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000057&posting=22000000028738333
...että jos on kokenut rangaistuksensa jo elämässään , joutuisi vielä helvettiinkin. Jumalalla on tapana viedä ihminen ihan pohjalle, koska ihmisen ymmärrys aukeaa siellä...olet ollut uskossa, silloin se on vielä siellä, olet vain piilottanut sen. Lääkärit ei päätä elämästä ja kuolemasta ja lääkärit ovat monta kertaa erehtyneet. Nyt olisi aikaa pohdiskella miksi luovuit uskostasi? Voimia!
liukunut...merkitsee että et ole heittänyt pois armoa ja teeskennellyt kuitenkin olevasi taivaaseen menijöitä?
Tuskin on kyse Pyhän Hengen pilkasta kohdallasi?
Kuivaa ja kuollutta se tahtoo olla tässä muillakin ja varsinkin ahdistuksia on riittänyt.
Tynenä menet ja ehkä trollaat mutta tyynenä tuskin voit mennä edes toilettiin?
Vai kuinka?
www.jeesusonherra.juksaa.net ja katso armo.info sta löytyvää tv7 ,mieli paranee
et mene helvettiin jos et niin halua!!!!
KUOLEMAA ON HYVÄ AJATELLA -MINULLA SE ON MIELESSÄ JOKAPÄIVÄ JA SEN VUOKSI OLE KOKO ELÄMÄNI OLLUT UTELIAS ELÄMÄN JA KUOLEMAN ASIOILLE.
SINÄ ETT TIEDÄ KOSKA KUOLET!!! MUTTA VOIT AINAKIN YRITTÄÄ TUTKIA MITÄ ON KUOLEMINEN ja voit yrittää katsoa miten pääset parempaa kuntoon -tahdolla on suunnaton voima!!!!
Meissä kuolee joka päivä suunnaton määrä soluja ja syntyy uusia!!!!
Ajattele!
-etkö sinä silloin voi valinnoillasi (mitä syöt , miten liikut ja miten AJATTELET -tämä on tärkeää)vaikuttaa itseesi!???
KYLLÄ VOIT!!!
TAHDOLLA VOIMME LIIKUTTAA VUORIA
tuntuu että olet jo luovuttanut ja sielusi haluaakin kuolla -eikä sekään ole rikos -mutta silloin on turha valittaa!
Ole rehellinen itsellesi, jos tämä maailma ei enää kiinnosta niin OK! lapsesi tietenkin kaipaa isäänsä mutta asiat eivät aina mene ihanteiden mukaan ja kenellä meistä se on sitä ollut?
Kirjoitit siitä että ett ole näkemässä lapsesi valmistumista, häitä... etc.
Sanon suoraan että paskaako siitä ,mutta SINÄ ETT OLE HÄNTÄ LOHDUTTAMASSA , NEUVOMASSA JA TUKEMASSA ja eikö se olisi tärkeämpää?
MUISTA! SINÄ PÄÄTÄT sen miten elät loppuelämäsi parkuen vai uteliaana elämästä oli elämäsi kuinka lyhyt tai pitkä tahansa.
Jumala on rakkaus ja helvettiä ei ole!!!! :-))
muutkin kuolevat - suomessa joku 40000 vuodessa ja joka kolmas sekunti kuolee lapsi maailmalla nälkään?
Bye-bye!
Kuolemaa on hyvä ajatella, mutta ajatuksissa eläminen ei ole oikeaa elämistä. Läsnäoleva eläminen on sitä, että hyppäät pois ajatuksistasi ja hengität syvään ja haistat, maistat, näet ja kuulet jne..Etkä ajattele liikaa! Ajatukset ruokkivat itseään ja ihmisten mieli on synkeä paikka, jossa ei pohjaa näy!!
Jos pelkojaan ruokkii, tietää miten siinä käy!!
Kaikki on hyvin tänään ja juuri nyt, sillä ELÄMÄ on hyvää!! Otetaan elämä vastaan!! Turha sitä on helvettiä ajatella!!
Tämä jäpikkä ei halua edes ajatella Taivasta, hän tahtoo ajatella että on menossa helvettiin ja hän miettii kuinka uskonto on kuollutta jne..
Elämä on valintoja!! Hän on valinnut surkimuksen ja odottaa nyt, että kaikki tukevat hänen pahaa oloaan, mutta oikeasti hän ei halua ottaa vastaan hyvää!
Mutta Herramme Jeesus on rakkaus, jos hänet ottaa vastaan, hän tulee!! Vielä tänään!!
Rakkaudella,
"sisar" TyyneAune
omalle iskällekkin ennustettiin joskus että se kuolee ennen kun täyttää 60v ja eipä vaan kuollut elää viäläkin ja on hyvässä kunnossa ikää on 83v.
Jos koko ajan odotat koska kuolet ja mikään ei kiinnosta, nii tuut kyllä delaamaan.
Jos koitat nousta siltä sängyn pohjalta ja syöt terveellisemmin ja jos poltat tai ryyppäät nii lopetat sen ja kokeile aluks vielä jotain kevyttä liikuntaa oman kunnon mukaan.
kävele vaikka kortlia ympäri ja koita olla lastes kanssa äläkä koko ajan odota koska kuolet.
Muuta elämäntapas terveellisemmiks, nii voit viälä elää vaikka 83vuotiaaks sillä ei ketään voi tietää koska joku kuolee.
lääkäri on oikeessa jos et tee ite asialle mitään jos koitat parantaa terveyttäs nii sitä enemmän elämäs pitenee!
Jos olet ylipainoinen nii koita hankkiutua ylipainosta pois, sen ennemmän saat painoo pois sen parempi olo on.
Jos ei oo miestä yrittään tekeen mitää nii sitte ei voi mitää varmaan olis lastenkin kivempi olla jos iskä eläis vähä pitempään.
ÄLÄ OO HETI LUOVUTTAAS JOS JOKU LÄÄKERI SANOO KOSKA KUOLET!
no jos elinaikaa noin vähä mielestäs ja kaikki menny niin elä tuhlaa sitä viimeista aikaa täällä suomi24 itkemässä ja itsesäälissä. lähe ulos ja pistä ranttaliks. vedä viinaa ja naisia minkä kerkeet. ja jos ei kuolema koita niin sit vaan jatkat ja jatkat hupielämää niin johan alkaa kuolemakin kolkutella, sitähän kuitenkin tekstis perusteella odottelet. Kokeiket kaikkee puluista piikkiin. Sit pari sekkaa ennen lusikan heittoo voi miettiä että tulihan sitä rällättyä mutta kyllä kannatti :)
sekin lohduttaa sit viimesellä hetkellä kun kaikki menny kurkusta alas ettei ole perikunnalla riitoja omista pikku roposista, kaikki on mennyt omaan hyvinvointiin.
Niin ja kyllä se kuolema koittaa vaikka sitä ei odottas tai odottaa, ihan sama sille.
Eli ei muutaku realisoit talon ja omaisuuden ja alat rällää ja toteutat ittees :) mukaas niitä ropoja saa kuitenkaan ja muut ei niitä osais arvostaa, paitti verottaja.
Tein kerran takavuosina metta bhavana (rakastava ystävällisyys) -meditaatiota, joka alkoi yhtäkkiä "laajeta". Koin suurta kosmista, universumin laajuista rakkautta. Se täytti koko maailman, kattoi kaiken olevan. Erottelematta hyvää tai pahaa, elollista tai elotonta. Se läpäisi talot, ihmiset - uskontokunnasta riippumatta, koirat, ruosteiset säilykepurkit. Se rakkaus oli hyvin elävää ja läsnäolevaa. Sen jälkeen on ollut hyvä elää. Uskon, että sinäkin koet tuon rakkauden kuolemasi jälkeen. Hyvää matkaa - mutta sitä ennen, anna pojallesi kaikki rakkaus minkä jaksat, se on hänelle tarpeen hänen matkansa varrella.
jonka tunsit tunnetaan esim nimellä Jumala. Se on se rakkausenergia josta kaikki koostuvat. Luulen että buddhistit ymmärtävät sen paremmin kuin esim kristityt.
Uskonto voi edelleen olla hyödyllinen termi, jos muistamme, että se ei välttämättä implikoi uskoa jumalaan, jumaliin tai henkiin, vaan viittaa kokemukseen pyhästä ja on siksi sukua olemisen, merkityksen ja totuuden ideoille.
(Mircea Eliade, 1907-1986)
siis, kun Jeesus lähestyy, inhimillisesti monesti niin hyljeksittävän muodossa, lapsissaan Pyhän Hengen kautta sinua, niin Sinä joudut valitsemaan joko parannukseen nöyrtyjän osan, kuten teki ristin ryövöri, tai pilkkaajan osan.
Parannuksen tehneelle luvattiin hyvä osa, Paratiisi.
Kannattaa olla vähässä uskollinen, sillä on suuri palkka luvattu. Jumalan liitot kestävät, kuoleman rajan ylikin.
Jeesus ei heitä ketään pois! me itse mennään pois.Siunausta sinulle että saisit uskon siemenesi taas toimimaan, rukoile Jumalaa auttamaan sinua niin saat apua.Jumala on rakastava jotenka olen aika varma että kun käännyt ja rukoilet häntä niin hän ottaa sinut vastaan ilomielin :)
Toivo ei ole vielä menetetty kunhan rukoilet Jeesusta elämääsi ja sydämmeesi koko sydämmesi pohjasta niin hän tulee.Kun mietit noita asioita niin tuskin olet tehnyt pyhän hengen pilkkaa,jos olisit et miettisi tai puhuisi yhtään uskon asioista.Siunausta!
Lue tämä http://happybrainstorm.com/amazing-stories-from-people-that-almost-died-and-lived-to-tell-us-a-story/
On kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka valittavat kaikista ongelmia, ja niitä, jotka ratkaisevat ongelmat. Tee jotain. Älä itke.
....jokaisella ihmisellä on olemassa sietoraja stressin suhteen! Niin myös sinulla usko pois. Lyödään sinuun kymmenen sairautta niin katsotaan miten ratkaiset ongelman, luulenpa ettei sinunkaan ongelmanratkaisukykysi pystyisi moiseen! Et ole kaikkivoipa ihminen, vaikka niin kuvittelet...löytyy se akilleenkantapää sultakin. Katsohan onko auttajia paikalla, riippuu siitä kuinka monelle ystävälle olet huutanut: helvetin luuseri!
Vaimoni äiti on tehnyt kuolemaa siitä lähtien kun vaimoni oli 10 vuotias. Hänen äitinsä sai silloin sairaskohtauksen, eikä pitänyt olla montaa elinvuotta jäljellä. Jaksoi sitä sitten voivotella lapsen kuullen myös. Arvaa, tekikö hyvää pienen lapsen mielenterveydelle kuulla vuosikausia, että "pian äiti kuolee", "sitten kun äitiä ei enää ole..." jne. Mainittakoon, että äitinsä elää vieläkin, tosin alkaa nyt yli 30 vuoden päästä olla jo huonossa kunnossa.
Eli älä ainakaan lapsen kuullen liikaa puhu kuolemastasi. Tosiasiat on hyvä kertoa, mutta se riittää, ellei lapsi itse ota asiaa puheeksi.
Kato hei vähän, kuinka moni ihminen vaivautuu sulle vastaamaan!!!
Nyt nappaa rautatabletti, jotta saat punaa poskilles. Ja kahvia naamaan, se on terveysjuoma!!!
Ootko muuten pistäny merkille mikä on niiden vastausten sisältö? Kuolevaa haukutaan paskakasaks, vitun luuseriks, kusipääks, toivotetaan pikaista kuolemaa, halutaan potkia, vittuillaan jne. Miten vitussa joku suhtautuu kuolevaan noin? Sairasta!