ympärileikattu

Olen mies ja kerron tarinan.

Olin keskieuroopassa matkustelemassa hetki sitten ja siellä tapasin Marokkolaisen 25v miehen. Juttelimme ja kävimme syömässä ja kahvilla kahdestaan. Hän kertoi, että haluaisi vihdoin saada naisseuraa. Ehdotin, että voisi tulla suomeen hakemaan valkoisen tytön vaimokseen. Sanoi, että ei käy koska kristityt ovat liiaksi käytettyjä. Vain ympärileikattu neisyt kelpaa. Nauroin, koska se kuulosti niin absurdilta. Hän alkoi nauraa myös, en tiedä mille ja ei sillä merkitystä. Hän otti kahvipöydässä sämpylän käteensä ja sanoi:"look, now open, her". Hän veisti puukolla sämpylää auki ja sanoi:"like this, now open". Sitten hän otti makrillia ja levitti sitä leivälle. Makrillissa oli punaista salsaa ja itse lihakin oli punaista. Hän sanoi:"look, now blood when open, nice". Aloin nauramaan niin, että meni kahvit keuhkoihin. Uskomaton sadisti. En ole eläessäni tavannut moista joka kehuisi nauttivansa toisen ihmisen verenvuodattamisesta.
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

pahimmassa ympärileikkauksen muodossa pimpsa ommellaan kiinni. sitten jätetään pieni aukko virtsaa ja kuukautisia varten. hääyönä mies tunkeutuu arpikudoksen läpi neitsyeeseen. se ei aina edes onnistu ja se pitää tehdä aika väkivaltaisesti. jälki on myös sitten sen näköistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö kirjoitti:

Olen mies ja kerron tarinan.

Olin keskieuroopassa matkustelemassa hetki sitten ja siellä tapasin Marokkolaisen 25v miehen. Juttelimme ja kävimme syömässä ja kahvilla kahdestaan. Hän kertoi, että haluaisi vihdoin saada naisseuraa. Ehdotin, että voisi tulla suomeen hakemaan valkoisen tytön vaimokseen. Sanoi, että ei käy koska kristityt ovat liiaksi käytettyjä. Vain ympärileikattu neisyt kelpaa. Nauroin, koska se kuulosti niin absurdilta. Hän alkoi nauraa myös, en tiedä mille ja ei sillä merkitystä. Hän otti kahvipöydässä sämpylän käteensä ja sanoi:"look, now open, her". Hän veisti puukolla sämpylää auki ja sanoi:"like this, now open". Sitten hän otti makrillia ja levitti sitä leivälle. Makrillissa oli punaista salsaa ja itse lihakin oli punaista. Hän sanoi:"look, now blood when open, nice". Aloin nauramaan niin, että meni kahvit keuhkoihin. Uskomaton sadisti. En ole eläessäni tavannut moista joka kehuisi nauttivansa toisen ihmisen verenvuodattamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu