olivat toisiinsa kahleilla sidotut ja ne kahleet, jotka Paavali usein sai näistä kahleista, tulivat hänelle sen takia, että hän ei voinut olla todistamatta siitä, mihin hänet oli vyötetty, eli Jeesuksesta.
Koska Paavali on suurimpiin alkuajan todistajiin ja puolesta puhujiin kuuluva, joitui hän pieksetyksi ja haukutuksi, mutta ei itsensä takia, sillä olihan hän hyvästä ja "uskovaisesta" suvusta ja olihan hänestä hyvä todistus juutalaisen uskon juurilta, eli hän kiivaili ennen, kuin hänet sidottiin Jeesukseen, Jeesusta vastaan ja monet uskoivat loppuun asti, että Paavali oli kaiken keskellä kristittyjen vastustaja ja tämä sama suku kulkee täälläkin, eli vieläkin he kuvittelevat, että Paavali on todellisuudessa Jeesuksen vastutaja.
Näin syvälle voi lankeemus käydä, että siitä ei kahdessa vuosituhannessa pääse irti, kun se on tarpeeksi syvä lankeemus, eikä yksikään suvun jäsen ole edes yrittänyt parannukseen käydä katkaistakseen sukukirouksen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Paavali sanoo itseään pyhistä halvimmaksi, sen takia, että hän ennen uskoon tuloaan vainosi Jeesusta, mutta hän oli todellinen soturi, jota eivät maalliset kahleet kyenneet pitämään ja hän kirjoitti kaikki kirjeensä itse, vaikka toisinaan sanelun kautta, eli se, että väitetään Paavalin kirjeitä toisten ihmisten tuotannoksi, on juuri sitä kavalaa eksytystä, jolla se suku, joka alunalkaenkaan ei kynnyt uskomaan Paavalin uskoon Jeesukseen, pyrkii tänäänkin mitätöimään sen valtavan työn, jonka Paavali Jeesuksen kanssa teki ja joka on tänäänkin voimassa.
Efesolaiskirje 6
19 ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,
20 jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä siitä rohkeasti puhuisin, niinkuin minun puhua tulee.
Efesolaiskirje 3
1 Sen takia minä, Paavali, teidän, pakanain, tähden Kristuksen Jeesuksen vanki, notkistan polveni-
2 olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu,
3 että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut;
4 josta te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt minä olen Kristuksen salaisuuteen,
5 jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille:
6 että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta,
7 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armon lahjan kautta, joka minulle on annettu hänen voimansa vaikutuksesta.
8 Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta
myötä nämä Paavalin kirjeet käyvät rakkaammaksi ja rakkaammaksi. Vasta uskoon tultua, ne eivät auenneet ja silloin rakkaimpia kirjeitä olivatkin evankeliumit, mutta uskon saatua kasvua Paavalin kirjeet alkoivat yhtäkkiä aueta ja ne ovat mahtavia ja niin täynnä tietoa, että tieto Jumalan suunnitelmista ja armotaloudesta aivan tihkuu niistä.