Ajatuksia

ajatteleminen on sallittua?

Sanotte että Jumala tuomitsee syntisen.
Minä luulen että se on ihminen joka tuomitsee niin syntisen kuin synnittömän ja Jumalan rangaistus on se että hän antaa sen tapahtua.

Esimrkki alla on 2. Aik 28 1:3
Aahas oli kahdenkymmenen vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. Hän ei tehnyt sitä mikä on oikein Herran silmissä niinkuin hänen isänsä Daavid vaan vaelsi Israelin kuningasten teitä; jopa hän teki valettuja kuvia baaleille.

Ja hän poltti uhreja Ben-Hinnomin laaksossa ja poltti poikansa tulessa, niiden kansain kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä.
378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Teot tuodaan kerran tuomiolle, jos ne tuomittaisiin heti, niin elämä olisi päättynyt jo aikaa sitten.
Meille on annettu tieto hyvästä ja pahasta, ja meidän on tehtävä valintaa joka hetki, sekä vastaamme valinnoistamme.
Tämä maan hallinta on osaltaan myös tämän rienaajan aluetta, hän omine opetuslapsineen täyttää tehtävää, kunnes astuu raja vastaan, siksi pahuus saa täällä oman täyttymyksensä näitten käsien kautta.

Äänestä

sekä että. Toisinaan Jumalan rangaistus on passiivinen eli syntinen tyrmää itse itsensä, toisinaan Jumala aktiivisesti rankaisee syntistä. Ajattele vaikka sitä enkeliä, joka tappoi koko assyrialaisten armeijan, kun he herjasivat Jumalaa.

Äänestä
  • ja milloin antaa ihmisten riidellä keskenään?

    Voisi ajatella että kun ihmiset riitelevät keskenään mikä virhe on oikeampi, niin Jumala ei siihen puutu. Mutta jos ihminen yrittää kajota "Jumalan tekoihin" silloin siitä seuraa Jumalan rangaistus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos täällä nyt kirjoitti:

ajatteleminen on sallittua?

Sanotte että Jumala tuomitsee syntisen.
Minä luulen että se on ihminen joka tuomitsee niin syntisen kuin synnittömän ja Jumalan rangaistus on se että hän antaa sen tapahtua.

Esimrkki alla on 2. Aik 28 1:3
Aahas oli kahdenkymmenen vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. Hän ei tehnyt sitä mikä on oikein Herran silmissä niinkuin hänen isänsä Daavid vaan vaelsi Israelin kuningasten teitä; jopa hän teki valettuja kuvia baaleille.

Ja hän poltti uhreja Ben-Hinnomin laaksossa ja poltti poikansa tulessa, niiden kansain kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu