2. Onko lapsi viaton ja synnitön, eikö jo pieni lapsi tarvitse pelastusta?
Perustavanlaatuinen kysymys kastetta yleensä ja lasten kastamista erityisesti tutkittaessa on Raamatun syntioppi. Vastausta vaativia kysymyksiä ovat:
onko pieni lapsi synnitön ja viaton
onko lapsille jokin toinen pelastustie vai onko kaikille ihmisille ikään katsomatta sama tie pelastukseen
Usein kuulee sanottavan, että pikkulapsethan ovat "viattomia" ja nehän ovat niin "suloisia", että eihän lapsissa mitään syntiä ole. Tätä teologista kysymystä ei voida ratkaista inhimillisillä tunteiluilla ja humanistisilla järkeilyillä, vaan Jumalan sanan ilmoittamaa ihmiskuvaa ja syntioppia tarkastelemalla.
Lähtökohdat vastauksille ovat jo VT:ssa. Esimerkiksi Ps.51:7 on erittäin yksiselitteinen:
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."
Vrt. Job 14:7 "Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!" - Jumalan edessä saastaisista ihmisistä syntyy saastaisia jälkeläisiä, ei viattomia. Katso myös esim. Ps.14:1-3 ja 1 Moos.6:5 "Ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka." - ei siis sanottu että "nuoruudesta lähtien, mutta pikkulapsena kuitenkin ihminen on puhdas ja viaton".
Vanhatestamentillinen teologia tuntee siten perisynnin. UT:ssa apostoli Paavalin käsitys ihmisestä on pessimistinen - mutta realistinen. Jumalan edessä kaikki ihmiset ikään katsomatta ovat turmeltuneita, kelvottomia, epäpuhtaita, vailla Jumalan kirkkautta, hengellisesti kuolleita ja vailla yhteyttä Jumalaan, eikä kukaan ihminen tee hyvää - ei siis lapsetkaan (Room.3:9-23). Kukaan ihminen ei tule vanhurskaaksi tekojen avulla eikä millään omalla "luontaisella viattomuudellaan". Lapsille ei ole annettu mitään toista pelastustietä, eikä missään sanota, että lapset eivät tarvitsisi pelastusta synnistä Kristuksen kautta.
Kukaan ihminen ei voi olla Jumalan edessä vanhurskas ilman uskoa Kristukseen, ei pieni lapsikaan. Jos niin olisi, sellainen merkittävä poikkeus olisi ilmoitettu Raamatussa, eikä Jeesus olisi tehnyt lasta pelastuksen vastaanottamisen esikuvaksi. Lapsikin siis nimen omaan ottaa vastaan Jumalan valtakunnan (Luuk.18:7). Jeesus teki lapsesta esikuvana aikuisille, mutta ei Jeesus sanonut lapsia viattomiksi ja synnittömiksi tai "kilteiksi" niin että he sen takia pääsisivät taivasten valtakuntaan.
"Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=130
Perustavanlaatuinen kysymys kastetta yleensä ja lasten kastamista erityisesti tutkittaessa on Raamatun syntioppi. Vastausta vaativia kysymyksiä ovat:
onko pieni lapsi synnitön ja viaton
onko lapsille jokin toinen pelastustie vai onko kaikille ihmisille ikään katsomatta sama tie pelastukseen
Usein kuulee sanottavan, että pikkulapsethan ovat "viattomia" ja nehän ovat niin "suloisia", että eihän lapsissa mitään syntiä ole. Tätä teologista kysymystä ei voida ratkaista inhimillisillä tunteiluilla ja humanistisilla järkeilyillä, vaan Jumalan sanan ilmoittamaa ihmiskuvaa ja syntioppia tarkastelemalla.
Lähtökohdat vastauksille ovat jo VT:ssa. Esimerkiksi Ps.51:7 on erittäin yksiselitteinen:
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."
Vrt. Job 14:7 "Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!" - Jumalan edessä saastaisista ihmisistä syntyy saastaisia jälkeläisiä, ei viattomia. Katso myös esim. Ps.14:1-3 ja 1 Moos.6:5 "Ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka." - ei siis sanottu että "nuoruudesta lähtien, mutta pikkulapsena kuitenkin ihminen on puhdas ja viaton".
Vanhatestamentillinen teologia tuntee siten perisynnin. UT:ssa apostoli Paavalin käsitys ihmisestä on pessimistinen - mutta realistinen. Jumalan edessä kaikki ihmiset ikään katsomatta ovat turmeltuneita, kelvottomia, epäpuhtaita, vailla Jumalan kirkkautta, hengellisesti kuolleita ja vailla yhteyttä Jumalaan, eikä kukaan ihminen tee hyvää - ei siis lapsetkaan (Room.3:9-23). Kukaan ihminen ei tule vanhurskaaksi tekojen avulla eikä millään omalla "luontaisella viattomuudellaan". Lapsille ei ole annettu mitään toista pelastustietä, eikä missään sanota, että lapset eivät tarvitsisi pelastusta synnistä Kristuksen kautta.
Kukaan ihminen ei voi olla Jumalan edessä vanhurskas ilman uskoa Kristukseen, ei pieni lapsikaan. Jos niin olisi, sellainen merkittävä poikkeus olisi ilmoitettu Raamatussa, eikä Jeesus olisi tehnyt lasta pelastuksen vastaanottamisen esikuvaksi. Lapsikin siis nimen omaan ottaa vastaan Jumalan valtakunnan (Luuk.18:7). Jeesus teki lapsesta esikuvana aikuisille, mutta ei Jeesus sanonut lapsia viattomiksi ja synnittömiksi tai "kilteiksi" niin että he sen takia pääsisivät taivasten valtakuntaan.
"Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=130
Vastaukset 20
Vanhimmat
Raamatun ihmiskäsitys on lapsista tämä: Lapset ovat syntyessään pyhiä, sillä perusteella koska he ovat syntyneet Jumalaan uskovienperheeseen.
" Teidän siemenne on pyhä" Jeesus ainoastaan siunasi lapsia, mutta heitä ei kastettu.
Tosin uskovat kastoivat perhekunnittain pakanoita, mutta teksti ei kerro minkäikäisiä lapset olivat kun heidät kastettiin.
Vt- puolella periaatteena oli että jos vanhemmat tuhottiin seurakunnasta , niin lapset tuhottiin mukana,
" Niin he lähtivät pois Koorahin, Daatanin ja Abiramin asumuksen ympäriltä. Mutta Daatan ja Abiram olivat tulleet ulos ja asettuneet majojensa ovelle vaimoinensa ja SUURINE JA PIENINE LAPSINENSA" 4. Moos. 16: 27
"Ja maa avasi kitansa ja nielaisi heidät, heidän asuntonsa, kaiken Koorahin väen ja kaikki heidän tavaransa"32
" Ja he suistuivat kaikkinensa elävältä tuonelaan, ja maa peitti heidät; ja niin heidät hävitettiin seurakunnan keskeltä" 33
Tässä on se periaate, että lapset seuraavat vanhempiaan, jos vanhemmat ovat pyhiä, sitä ovat myös lapset.
On kuitenkin selvää, että kun he eroavat isästänsä ja äidistänsä ja liittyvät vaimoonsa on heidän tehtävä ratkaisu Jumalan puoleen heti kun ymmärtävät mitä heille puhutaan.
Kuinka kukaan voi ottaa evankeliumia vastaan jos ei ymmärrä puheen merkitystä, ei kait usko voi silloin syntyä.
Samoinhan on koulussa, kun ymmärrät sinulle puhutun asian, osaat toimia kuulemasi perusteella jos suostut uskomaan ja tottelemaan sen mukaan mitä kuulit.
Pakanoiden lapsista päättää aikanaan Jumala ei seurakunnat!
Seurakuntien tehtävänä on julistaa evankeliumia, ei päättää siitä pelastuvatko lapset vai ei, " Ulkopuoliset tuomitsee Jumala"..muistakaa tämä!!
syyllistetään syntiseksi, on järjestäytynyt rikos ihmisyyttä kohtaan!
perusta lepää Psalmissa 51 ja Jobin puheissa.
Ps 51 on langenneen Daavidin vaikertelua, jossa hän
yrittää selittää lankeemustaan. Tuosta Psalmista
otetaan vain yksi jae, ja hylätään muut jakeet, joissa kehoitetaan uhraamaan teurasuhreja ja synti-
uhreja. Miksi niitä ei sitten noudateta?
Jobin kirja taas on Jobin vaikerrusta murheidensa
keskellä ja ne eivät ole Jumalan ilmoitusta meille.
Jumala itse sanoo niistä, Job 38:2
"Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheillasi
pimennät minun aivoitukseni?"
Näillä pimeillä aivoituksillako puolustetaan
lapsikastetta?
vauvana!
Jeesus on sanonut lapsista, että heidän kaltainen on Jumalan Valtakunta, eli synnitön. Vain saatananpalvelijat yrittää salakavalasti väittää perisynti käsitteellä että taivaassa olis syntiä. Huomatkaa saatanankeksimä perisynti käsitteen tarkoitus joka on että salaa tehdään Jumalan Valtakunta muka syntiseksi!!!
Koska Jumalan valtakunta on synnitön niin lapsetkin ovat synnittömiä "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen" eli perisyntiä ei ole muilla kuin korkeintaa kristinuskon uskovaisilla jotka kasteellaan ilmeisesti liitetään kristinuskon jumalattomuuksiin kuten esim. satojen miljoonien syyttömien ihmisten murhaamisiin.
Todellisuudessa synti asia ei ole ihan näin yksikertainen juttu mut en sitä ala kertoon tässä ja nytkään.
Hesekiel 18:19. Ja vielä te kysytte: "Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?" Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava. "
19. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.
Joskus ei voi olla nauramatta lapsikaste jutuille.
Anteeksi vaan mutta lapsikaste sana ei edes ole raamatussa ja silloin muutamilla kristinuskon suunnilla on helevetin moinen kiire kastamaan puolustus kyvyttömiä lapsia ja siten älä varasta käskyn vastaisesti varastaa lapsilta oikeuden itse tahtoa kasteensa kuten raamattukin edellyyttää: "... joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi" (Ilm. 22.17).
MUTTA
Kun raamatussa on älä tapa käsky niin johan kristinuskolla on aina ollut saatanallisen suuri kiire olla sitä vastaan rikkomassa! Uhreja kristinuskon toimesta murhattujen ja murhautettujen sekä tukien murhjaajaa on kristinusko kerännyt satoja miljoonia!!!
Helvetissä luetaan kuin piru raamattua ja toimitaan ilmeisesti sen mukaan kuin saatana sanelee!
Ei tästä ole kauan kun joku kirjoitti, että kastamattomat lapset joutuvat helvettiin. Noitavainoissa ne syyttömät lapset kristinuskon toimesta saivat todella helvetillisiä kokomeuksia niin voimakkaita ettei edes pääpiru olis saatanallisemmin sitä osoittaa.
Jeesus ei ollut kristitty. Jeesus ei palvellut saatanaa jumalanaan.
...herra ystävä sä lapsien kidutti ja murhasi lapsiakin polttamalla noitaroviolla elävinä; syyttöminä. Se on kristinuskon herra edelleen.
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Käskikö Jeesus kastaa lapsia???
Nii väärin nii väääääärin että voi voi kun se on vääää--ää-ääärin!
Kastettiinko sinut, kun olit lapsi?
Onko sinulla lapsia, joita ei ole kastettu?
Entä, kun 9-vuotias kastamaton lapsesi joutuu auto-onnettomuuteen ja kuolee... Mielestäsi hän uskoi Jumalaan, mutta eipä hän pelastu, koska helvettiin menee kastamattomana... Vai onko se raamatunkohta, jossa sanotaan, että se joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, pelkkää Raamatun valhetta mielestäsi? Siis, jos lastasi ei kastettu, mutta hän ainoastaan uskoi, niin helvettiin joutuu em. Raamatun kohdan mukaan, eiks vaan...
taidat muutella ja selitellä kyseistä raamatun kohtaa milloin mitenkin itsellesi miellyttäväksi...
ovat jääneet ilman kristillistä kastetta.
Pikkulapsia ja vauvoja myös kuolee kehitysmaissa paljon.
Helvetissä on kova kastamattomien lasten parku.
uskot, että vedellä läträäminen pelastaisi tuon
9-vuotiaan.
Etkö edes osaa lukea Raamattua? Siellä sanotaan:
"Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka EI USKO, tuomitaan kadotukseen."
Ei sanota: Jota ei ole kastettu, tuomitaan kado-
tukseen!!!!!
Kylää tilanne on sama, olipa lapsi kastettu tai ei. Jos omatuntonsa todistaa hänet syntiseksi, niin hän joutuu tuomittavaksi.
Tarkkaa ikärajaa on mahdoton sanoa, milloin omatun
to herää, mutta lapsilla pätee tämä Raamatun lupaus:
"Mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole."
Room 5:13.
Toisin sanoen hän on viaton siihen asti, kunnes
tietoisesti rikkoo Jumalan lakia!
Jos tahtoisit, että lapsesi vuorenvarmasti pelastuu viattomana kadotuksesta, niin minkä ikäisenä hänen viimeistään olisi kuoltava?
Lapseni kastettiin, kun hän oli vauva.
rattijuoppo ajoi autolla hänmen ylitseen, kun hän oli 9-vuotias.
lapseni kasvatettiin kristillisesti ja mielestäni hänellä oli henkilökohtainen usko ja suhde Jeesukseen. Mielestäni hän siis uskoi Jeesukseen, sillä siitä hän suullaan usein todisti iloiten.
Koska mielestäsi lapseni on saanut väärän kasteen, kun hänet lapsena kastettiin, niin millä tavoin tuo kaste nyt estää hänen pelastumisensa?
Sanoit, että lapsesi uskoi Jeesukseen. SE RIITTÄÄ!
Voit olla varma siitä,että hän on taivaassa, jo
Jeesuksenkin sanojen mukaan: "Sillä sen kaltaisten on taivasten valtakunta."
Ei kaste tai kastamattomuus ketään pelasta tai kadota.
Ilmestyskirjassa sanotaan, että kaikki tuomitaan
tekojensa mukaan, ei kasteensa tai kastamattomuutensa mukaan!
Siksi tuo "hätäkaste" on julmaa pilaa Jumalan armoa kohtaan. Se on vain kehitetty varmistamaan sen,
että kaikki tulevat kastetuiksi kirkon jäseneksi.
jos ymmärsin oikein, niin menetit lapsesi.
Oma lapseni jäi melkein saman ikäisenä auton alle, ja aluksi pelkäsin hänen kuolevan. Hänen vammansa olivat kuitenkin lievemmät, ja hän parani täysin. Sen jälkeen elämän tavanomaiset huolet ovat tuntuneet merkityksettömiltä.
Pidän selvänä, ettei ole mitään kadotusta kenellekään.
Mutta toivon, että uskosi taivaaseen lohduttaa.
jos kerran usko riittää pelastumiseen, niin miksi sinä vaahtoat täällä "väärästä kasteesta", kun kaste ei millään tavoin ole esteenä pelastumiselle?
Jeesukseen.
Ap 16:30
"Hän sanoi: Herrat. Mitä Minun tulee tehdä, että
pelastuisin?
Niin he sanoivat:Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut."
Minä messuan täällä sen tähden, että kirkko opettaa,
että kaste pelastaa!!!!!
Se on vastoin Jumalan Sanaa.
Ei ainakaan luterilainen kirkko opeta, että kaste pelastaisi. Jo rippikoulussa opetetaan, että ihminen pelastuu uskossa Jeesukseen, armosta. Luterilainen kirkko opettaa, että ihmisen on otettava Jeesus vastaan henkilökohjtaisena vapahtajanaan.
helluntailaiset opettavat, että upotuskaste pelastaa. Ilman upotuskastetta ei näet voi pelastua helluntailaisuuden mukaan. Erosin helluntailaisista ja liityin luterilaiseen kirkkoon. Tiedän nämä asiat siksi helluntailaisuudesta.
En tiedä mitä kristillisyyttä edustat, mutta kannattaisi ensin mennä kirkon tilaisuuksiin tutustumaan siihen, mitä siellä opetetaan, jotta tietäisit asiat, eikä sinun enää tarvitsisi täällä turhasta mielikuvitukseesi perustavasta asiasta huudella.
Älä tee huorin - Luojan ja Sielujen Valtakunnan rakkaus on ilmaista
Luojan ja Sielujen Valtakunnan rakkaus on ilmaista. Kukaan Luojan ja Sielujen Valtakunnan edustaja ei vaadi palkkaa tai muuta korvausta työstään koska se perustuu Luojan ja Sielun Valtakunnan sanomaan; Rakkaus. Aidolla, vilpittömällä rakkaudella ja rahalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Luojan ja Sielujen Valtakunnan rakkaus kumpuaa meistä itsesämme ja tulee esille kaikessa mitä sanomme ja kaikessa mitä me teemme. Hän joka esimerkiksi sylkee lapsen kasvoille "syntinen", ja opettaa lapen syntiseksi väärin sanoin ja väärin teoin oppetaen m.m. että hyvä tapa on oikein ja paha tapa on väärin, ja vaatii korvauksen opeistaan, hän on kaukana Luojan ja Sielujen Valtakunnan rakkaudesta.
Kun sanomme tai teemme joitain joka perustuu Luojan ja Sielujen Valtakunnan rakkauteen, me teemme palveluksen Luojalle ja Sielujen Valtakunnalle: Luojan ja Sielujen Valtakunnan palveleminen ja rakkaus kumpuaa meistä itsestämme. Jumalanpalvelu kuten se kuluneen IOOO vuoden aikana on esitetty ja tehty on harhaanjohtamista. Luoja ja Sielujen Valtakunta ei ole sinun ulkopuolella vaan sisäpuolellasi. Jos joku on missään muodossa vaatinut, tai missään mielessä vaatii rahaa, omaisuutta tai muuta korvausta sielullisista palveluksistaan, tiedät heti että kyseessä on harhaanjohtaja. Mitä antaa, antaa puhtaasta mielestä ja puhtaasta sielusta puhtaalle mielelle ja puhtaalle sielulle - sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden ostamisen kanssa.
Jos maksat rakkaudesta, oli kyse ruumiillisesta tai sielullisesta rakkaudesta, sinä maksat huoralle. Tekosi ei liitä sinua Luojaan eikä Sielujen Valtakuntaan vaan sinut on harhaanjohdettu; Sinä uskot vierasta joka on vain omaisuuttasi vailla. Sinä ostat häneltä rakkauden ja uskot että hänen sanat ovat Luojasta ja Sielujen Valtakunnasta: Sinä maksat huoralle. Kun liittyy rahaa tai muuta korvausta vaativaan tekopyhään seurakuntaan ja maksaa tekopyhistä sanoista ja teoista, liittyy huoran taloon ja seurakuntaan jossa kaikki maksaa huoralle, tekee huorin ja ovat harhaanjohdettuja. Sielullinen ja ruumiillinen huorin teko on IO Käskyssä kielletty ja tässä yhteydessä hän, huora itse joka vaatii korvausta palveluistaan, rikkoo myös useita muita IO Käskyn lakipykäliä.
Ilmestyskirja 22:10
" Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin! Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät. Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti. "
Matteus 24
A. Hän ei ollut kristus kun hän syntyi.
I. Hän oli kristus kun hän oli ristillä.
O. Hän ei ole kristus ristimisen jälkeen koska hän nousi ylös.
Pyhän kaavan mukaan kaikki pitää esittää ajallisesti oikein. Koskaan ei saa esittää harhaanjohtavia sanoja jotka ei ole ajallisesti oikein. Jos niin tekee, kaikki kuulee heti että on harhaanjohtaja ja valehtelija. Pirulta puuttuu ajajn taju; Isa (Jesus) ei ollut kristus kun hän syntyi. Hän oli kristitty vain silloin kun hän oli ristillä. Hän ei ole kristus (ristitty) koska hän nousi ylös ja istuu Luojan oikealla puolella.
4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: " Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. "
5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: " Minä olen Kristus ", ja he eksyttävät monta.
Kiinnitä huomio paksunnettuihin osiin jotka koskee Jeesus -nimeä. "Minun", "minun nimessäni" ja "Minä" viittaa Jeesus -nimeen. Kyse ei ole esiintymisestä hänenä, vaan kyseessä on että esittää hänet Kristuksena. Eksyttäjän tunnistaa esimerkiksi sanonnasta "Jeesuksen Kristuksen nimeen". Ja kun otamme huomioon historian kokonaisuudessaan, monta on tullut hänen nimeen, esittänyt häntä kristuksena ja rikkonut IO Käskyä.
23 Jos silloin joku sanoo teille: " Katso, täällä on Kristus ", tahi: " Tuolla ", niin älkää uskoko.
24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. (katso 4 ja 5)
26 Sentähden, jos teille sanotaan: " Katso, hän on erämaassa ", niin älkää menkö sinne, tahi:
" Katso, hän on kammiossa ", niin älkää uskoko.
Kristus -titteliä/sanaa käyttävä on harhaanjohtaja. Piru osoittaa aina sinne missä Hän ei ole. Hän ei ole veistoksessa tai puisella ristillä. Hän ei ole sydämessä, hengessä eikä taivaalla. Hän ei ole erämaassa, esimerkiksi puussa tai kalliossa joka on kasvanut ihmishahmon muotoiseksi. Hän ei ole kammiossa " Jeesuksen ja Marian haudassa " viitaten The Lost Tomb of Jesus -televisiodokumenttiin (James Cameron, Discovery-Channel 4.3.2007). Hän ei ole rakennuksissa eikä niiden seinillä. Piru viittoilee ainaa sinne missä hän ei ole tai kaikkeen sellaiseen minkä se voi jossain mielessä viedä. Se voi viedä esimerkiksi hengen, sydämen, lihan, veren ja mielen mutta sielua se ei voi viedä. Hän ei ole missään kuolleessa vaan elävässä: Sielussa.
http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=profeetat
Aika ja ajoitus on täkeä tuntea kun tarkastelee historiaa koska kaikki on sidottu aikaan. Kuluneen 200 vuoden aikana on viljety nimiä ja käsityksiä aikaan jolloin niitä ei ollut. Ennen maiden ja niiden rajojen muotoutumista, Länsi-Eurooppaa hallitsi Kristinusko - nykyisiä maiden nimiä ei ollut. Kuninkaat joista historian kirjat kertovat, heitä voi lähinnä verrata nykyisiin kenraaleihin sotilaineen joiden tehtävänä oli tappaa kaikki jotka eivät alistuneet [Luherilaisiksi]. Ennen 1800 -lukua Ruotsia ei ollut koska maalla ei ollut vakiintuneita rajoja ja alue jota [Lutherilaiset] hallitsi, oli nykyinen Keski- ja Etelä-Ruotsi.
A. Äiti
I. Isä
O. Lapsi
Normaali Suomalainen perhe. Äiti, Isä ja Lapsi on Sielullisessa Sukupuussa ja Maallisessa Sukupuussa samaa perimää. Lapselle Äiti ja Isä on ainut maallinen Pyhä Äiti ja Pyhä Isä.
A. Äiti
I. Tekopyhä isä ( Isä )
O. Lapsi
Ulkopuolinen tekopyhä isä syrjäyttää lapsen aidon isän sielullisella tasolla.
A. Äiti : Tekopyhä isä
I. Syrjäyttää ( Isän )
O. Lapsi : on tekopyhän isän lapsi
Tekopyhä isä tekee Äidistä huoran ja Lapsesta huoran penikan; Lapsi on nyt sielullisesti ulkopuolisen isän ja näin äiti ja lapsi on huorattu.
A. Äiti on tekopyhän isän huora
I. Tekopyhä isä
O. Lapsi on kuollut huoran penikka
Kaikki kuollut merkitään ristillä; Kasteessa lapsen otsaan piirretään risti. Lapsi merkitään elävänä kuolleeksi. Luther/Luder tarkoittaa huora
Tekopyhä isä on Luther ja hänen tekopyhä, maallinen seurakunta ja kaikki sen enkelit; Ilmestyskirjan Saatanan Synagooga. Luther/Luder tarkoittaa huora ja hän ei ollut saksalainen vaan Gootti, "muinainen ruotsalainen".
Älä tee huorin; Käsky tarkoitaa ruumiillista ja sielullista huorin tekoa.
Me ja He ei ole ikinä sama
Kaikki rikokset mitä aikanaan on tehty, ne elää kaikkien valheiden myötä. Riippumatta siitä tehtiinkö rikos Suomen kansaa vastaan I tai IOOO vuotta sitten, kaikki rikokset tehtiin tänään. Kun tekee historiatieteellistä tutkimusta, tekee samalla myös rikospaikkatutkimusta.
Tapahtumaketjussa syyllinen ei koskaan lödy ketjun lopusta (ME), eikä keskeltä (ME), vaan kejun alusta (HE).
HE sanoivat tänne tullessaan esi-vanhemmillemme; " Synnymme syyllisinä/syntisinä, olemme syyllisiä/syntisiä ja perisyyllisiä/perisyntisiä ". Tunnustus annettiin esi-vanhemmillemme ja heidän kautta se on annettu sinulle.
Se on tunnustus joka pätee vielä tänä päivänäkin.
A. Ajattele esivanhempiasi: Äiti ja Isä
I. Tulee vieraita ja HE sanovat: "Olemme syntyneet syntisinä, syntisiä ja perisyntisiä. Usko tai kuole!".
O Tässä vaiheessa sinun pitää kysyä; " Ketä Me olemme? " ja " Ketä He ovat? ".
Esivanhempamme pakotettiin terrorilla ja väkivallalla uskomaan että ME olemme kuin HE. Mutta Me ja He ei ole ikinä sama.
Ei ikinä.
Ja tuomio on Helvetti sille joka muuta väittää.
http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=profeetat
Se se vain on niiiin väääärin niiiin väääää-äää-ääärin...:)