Vanhanen on omin sanoin vahvistanut pääministeriydensä kolmannelle kaudelle. Seuraavat Eduskuntavaalit ovat vain pelkkä muodollisuus. Vanhanen tietää, mitä se tekee ja Vanhanen on superhyvämies ja superhyvistä aineksista väsätty. Vanhanen on tehnyt vaan hyviä tekoja, rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Vanhanen on vielä ilmoittanut, että nykyinen hänen johtama hallituksena on tehnyt niin hyviä tekoja, joita ei ole Suomessa ennen nähty.
Vanhanen on varmistanut jatkon kolmannelle kaudelle
apilanmerikukka
5214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vanhasen kannttaa ottaa huomioon, että aseita voidaan käyttää tarvittaessa myös sisäistä vihollista vastaan. Likellä ollaan.
jopa Vanhaselta, taikka sitten tämä kansa on tyhmistä tyhmintä, tai sitten mennään suoraan Eu:hun ja muutetaan kaikki lämpimiin maihin.
vaalivalheet jo nähty!
Mikkelin varuskunnan kusetus tulaan vielä näkemään! kaikki tämä kiitos vanhasen ja kataisen ja kanervan, ja häkämieskin on häärinyt kiilapoikana!
---------->
.
pahasti nyt näyttää ettei Mr. Lahnan visio olemisesta pääministerinä neljännessä hallituksessa 2019 näytä toteutuvan?????
.