Olen Tietäjä Suomesta. Ja minulla on hallussani kansakunnan onnenavaimet. Rusin oikeudenkäyntiä pidettiin jo loppuunkäytynä. Ja tänään näimme uutisissa tyytyväisen ja voitonvarman kaverin, joka saa 500000 eur. Vahingonkorvausta valtiolta.
Ja tunnettu asianajaja piti omaa summaansa 300000 eur. varsin kohtuullisena. Kun taas täysiä työpäiviä tehnyt tunnollinen valtion palveluksessa toimiva asianajaja esitti 27000 eur
palkkio pyynnön. Asiaa pidetään siis lähes varmana.
No, minä lupaan että vajaan kahden viikon kuluttua, astuu esiin yllättävä tekijä. Jolloin kansa saa tietää lopullisen totuuden koko asiasta. Ja tämän seurauksena tulen koko kansan tietoisuuteen suunnannäyttäjänä. Tämä on Kaikkivaltiaan suunnitelma, tullakseni ilmi kaikelle kansalle Tietäjänä.
Lupaan myös että korvaussummia ei tulla maksamaan uuden näytön vuoksi. Ja häpeä joka koituu asiasta, saa Rusin pakenemaan maasta. Venatkaa siis reilu viikko, vajaa kaksi, niin kansa kohahtaa. Ja jos tämä lupaukseni ei toteudukkaan, niin vaikenen keskustelupalstalta kokonaan. Olen kertonut asian ennakolta, kuin myös asian merkityksen koko kansan kannalta. Sayonaaraa Rusi, sä pakenet kohta häpeissäs maasta. SALUT

Vastaukset 6
Vanhimmat
..ja vannot syöväsi hikiset sukkasi jos olet väärässä?
repeää jos olen väärässä.
VITTU! Mä mitään sukkia syö. Mutta lopetan jauhamisen kokonaan kansan kanssa, jos lupaukseni ei pidä paikkaansa. Siis vajaa kaksi viikkoa jauhan juttujani enää, jollei Profetiani toteudukkaan. Ymmärrätte kai, mulla on sen jälkeen kuulijakuntaa aivan eri tavalla, kuin tähän asti. Ja sitten mä vasta alankin kertoon asioita. SALUT
ja osapuolet kustantavat itse asianajopalkkionsa, jos Suomi on vielä "oikeusvaltio".
Kohtuullistetaan, rusi "voittaa", mutta samalla persnettoaa, jos aikoo muka maksaa tuon 300000 asianajajilleen. Nuo palkkiot vasta laittomia on.
taidetaan silti kommunikoida joka tasolla vai? Rusi ei ole tehnyt yhtään mitään:)
Olet oikeassa osittain. Putin on KGB.n palveluksessa yhä. Ja jos et sattumoisin tiedä, niin FSB on sama kuin Putinia komentava Hallinto Venäjällä. Tämä asetelma on tuttu jokaiselle älykkäälle kaverille. Meillä Suomessa on vain luulotietoja asioista, joiden varassa eräät ovat rakentaneet käsityksensä, ja jopa maailmankuvansa. Olen tietoinen asioista hyvinkin pitkälle, mutta paljastan kohtuudella kuitenkin. Ja kuten esitit yleisen tietämättömyyden kannan myös Rusin asiassa. Niin tutki tavallista A Studion tarjontaa tarkemmin. Sieltä löytyy ratkaiseva iskutekijä, jolla Rusi osoitetaan vakoojaksi. SAATANA! Että tollaset niljakkaat ja naureskelevat, turhankin polleat asianajajat nöyryyttävät kyseenalaisella ammattitaidollaan Suomen valtiota. Mutta nyt asia tulee julki lopulta. Ja kansa huokaa, että onko eräillä tosiaan niin rikollinen mieli, ja asenne kuin esim. Rusilla Suomessa. SALUT