Kuten

alla olevassa Pentecostali viestittää, että täältä pitäisi poistaa kaikki pilkkaavat ja Jumalan tahton vastaiset viesti, olen aivan samaa mieltä, sillä olen havainnut, että roskaaja tulee roskaamaan oikein vauhdilla juuri silloin, kun tänne ilmestyy totinen ja todesta otettava avaus.

Nämä ihmiset, jotka tällä palstalla käyvät, saavat roskaajan viesteistä sielulleen ruokaa ja tyydytystä, mutta se voi olla ikuinen häviö heille.
Siis, palstan ylläpitäjän pitäisi ajatella, miten toimia, jotta nämä tällä palstalla käyvät ihmiset saisivat luettavakseen totuutta, vaikka se ei välttämättä heitä ainakaan heti miellyttäisi, mutta koska Jumalan Sana ei tyhjänä palaja, saisivat he mahdollisuuden oikeaan valintaan.
8176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Palsta on erittäin vahingollinen nykyisessä tilassaan. Monet käyvät tottumuksesta täällä.

Äänestä
  • Kaikille kävijöille tarkoitettu.
    Myös muilla kuin hellareilla on oikeus ilmaista mielipiteensä, vaikka se olisikin poikkeava hellareiden vakaumuksesta.
    Ihmisten haukkumista ei siedetä missään palstoilla, mutta kritiikki ja haukkuminen ovatkin ihan eri asia.
    En usko että siitä seuraisi mitään hyvää jos pentecostalista tulisi sheriffi.
    Hän on liian nuori ja jyrkkä mielipiteissään.
    Suoraan sanottuna melko ärsyttävä kakara.

    Äänestä

  • avoin palsta kirjoitti:

    Kaikille kävijöille tarkoitettu.

    se, että ärsytän jotakuta ihmistä.

    Ahdasmielisempiä uskovia saa hakemalla hakea, tämän palstan helluntaiaktivistit ajavat kaikki heikommat jäsenensäkin pois sivulta.
    Tällä sivulla tarvittaisiin järkkäriä, muttei mitään fanaatikkoa, vaan järkityyppi, jolla on aistit avoimina joka suuntaan.

    Äänestä

  • jatkoa kirjoitti:

    mutta ajatteletko, että juuri heikoimmat ovatkin kaikkein turvattomampia syödessään sitä saastaa, mitä täällä monet heille syöttävät. Nämä heikot kuuluvat vahvojen sujeltavaksi, sillä Raamatussa sanotaan, että vahvistakaa heikkojen uskoa, mutta tällä palstalla se on mahdotonta, jos ei järjestys muutu.
    En tiennyt aikanaan, kun Jeesus antoi minulle lähetyskäskyn tänne nettiin, miten suomalaisten joukossa monet ovat alas moraaliltaan painuneet, enkä tänäänkään ymmärrä, miten he uskaltavat pilkata Jumalaa, sillä joka ikisessä ihmisessä on tieto Jumalasta. Nuo pilkkaajat ovat onnettomia ihmisiä ja yhä onnettomammaksi tulevat, jos eivät äkkiä käänny tiellänsä.

    Älkää turhaan tulko minulle väittämään, että puhun mitä sattuu ja ahdistan ihmisiä puheillani, sillä niin se ei ole, vaan te pilkkaajat ahdistatte itsenne ja teitä kuuntelevat ja te tulette sen yhä selvemmin huomaamaan. Tehkää parannus ja kääntykää tieltänne, nopeasti.

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    se, että ärsytän jotakuta ihmistä.

    Niin et ärsyttäisi.

    Mietipä jos olisi vaikka kymmenen kaltaistasi samassa huoneessa.
    Eipä tekisi mieli viettää iäisyyttään siinä seurassa.

    Äänestä

Suomi24:n palvelimet sijaitsevat Ruotsissa ja luonnollisesti myös tekninen ylläpito. Todennäköisyys puhuu sen puolesta, etteivät he pidä uskovaisten jorinoita totuutena vaan "totuutena" on suurempi, kuin se, että pitäisivät. Sen puolesta puhuu ainakin kaksi asiaa:

-Ruotsi on tutkimusten mukaan yksi maailman ateistisimmista valtioista

-Linux-palvelinten ylläpitäjät ovat keskimääräistä paremmin koulutettuja ja keskimääräistä paremmin ansaitsevia, joka korreloituu uskonnollisuuteen negatiivisesti.

No asiaan vaikka edellinenkin sitä toki oli. Ilmoitukset asiattomista viesteistä lähetetään ylläpidolle ja seriffille. Ylläpidon resurssit moderoida suomenkielistä keskustelupalstaa saattavat olla hyvinkin rajalliset. Seriffiä palstalla ei taasen ole, joten sitä kautta moderointia ei tapahdu.

Toisekseen: ilmaisena palveluna, ns. lisäpalveluna tuotettavat käyttäjille ilmaiset keskustelu- ja chat-palvelimet eivät varmasti ole Enirolle niin tärkeitä, että niiden ylläpito ja varsinkaan moderointi olisi priorisoitu kovinkaan korkealle, eivät nämä ole liiketoiminnan kannalta mitään avainpalvelimia.

Tässä voi olla muutama syy miksi palstan moderointi ei toimi.

Seriffiä palstalle taitaa olla turha toivoa. Ei kukaan täyspäinen halua moista hommaa vastaanottaa. Tällä palstalla kenenkään seeriffin olisi mhddoton toimia siten, ettei toiminta aiheuttaisi närää ja valituksia ylläpidolle. Se on fakta. Ja lisäksi tämän palstan moderointi vaatisi kohtuutonta henkilökohtaista panostusta, palstaahan saisi moderoida likimain 24/7.

Välillä perätään myös Eniron vastuuta palstasta. Asia on kitenkin niin, kun realiteetit myöntää, että ei Eniro yrityksenä jotakin palstaa uskoakseni ala "tehostetusti" valvomaan. Ei kenellekään kannata siitä maksaa palkkaa, että lukee ihmisten paskanjauhamista ja suunsoittoa. Enirolle on helpompaa sulkea koko helluntailaisuus palsta, kuin hankkia sille lapsenvahti.

Äänestä
  • uskovainen haluaisi puhdistustyötä tällä palstalla tehdä, eli toimia sherifinä, sillä uskovaiset kyllä ovat tottuneet närään ja jos millaisiin haukkumisiin, eivätkä siitä juurikaan mieltänsä pahoita. Meidän, jotka uskomme, on pakko tottua vastustavaan henkeen, mutta onneksi saamme siihen voiman ylhäältä, eli kestämme hyvin.

    Uskosta osattomalle sheriffin työ voi olla hyvinkin raskas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuossa kirjoitti:

alla olevassa Pentecostali viestittää, että täältä pitäisi poistaa kaikki pilkkaavat ja Jumalan tahton vastaiset viesti, olen aivan samaa mieltä, sillä olen havainnut, että roskaaja tulee roskaamaan oikein vauhdilla juuri silloin, kun tänne ilmestyy totinen ja todesta otettava avaus.

Nämä ihmiset, jotka tällä palstalla käyvät, saavat roskaajan viesteistä sielulleen ruokaa ja tyydytystä, mutta se voi olla ikuinen häviö heille.
Siis, palstan ylläpitäjän pitäisi ajatella, miten toimia, jotta nämä tällä palstalla käyvät ihmiset saisivat luettavakseen totuutta, vaikka se ei välttämättä heitä ainakaan heti miellyttäisi, mutta koska Jumalan Sana ei tyhjänä palaja, saisivat he mahdollisuuden oikeaan valintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu