Monille, joille asepalvelus on ajankohtainen, saattaa syntyä erilaisia ajatuksia sodasta yleensä.
Onko oikein puolustaa kotimaataan edes silloin, jos ainoastaan puolustaudutaan vilpittömästi häikäilemättömältä viholliselta? Raamatun viides käsky sanoo: "Älä tapa!" Onko tämä käsky ehdoton?
Nyt aion perusteellisesti käsitellä tätä aihetta. Mitä Raamattu todella sanoo sodasta? Pyydän lukijalta kärsivällisyyttä, olitpa sitten pasifisti, maanpuolustusta kannattava tai kuka tahansa. Pyrin valaisemaan asiaa kaikin puolin. Olen hyvin kiitollinen, jos luet tämän loppuun asti.
Seuraava teksti on lainaus teoksesta Iso Raamatun tietosanakirja 3(Kuopio, 1975):
"a)Todellisuustajuisesti UT edellyttää, että esivalta tarvitsee voimakeinoja voidakseen suorittaa tehtävänsä, Rm 13:4. Tästä seuraa se, etteivät esivallan palvelijat, sen enempää sotilaat kuin siviilitkään, asemansa perusteella menetä mahdollisuutta pelastua.
UT:ssa on myös esimerkkejä jumalaapelkäävistä sotilashenkilöistä. Eräs roomalainen upseeri saa todistuksen Jeesukselta, ettei Hän kenelläkään Israelissa ole tavannut niin suurta uskoa kuin tällä muukalaisella, ja on selvää, että hän on oleva yksi niistä, jotka saavat aterioida taivasten valtakunnassa, Mt 8:5-13. Sadanpäämies Kornelius, ensimmäisiä pakanuudesta kääntyneitä ja kastettuja, oli myös roomalainen upseeri, ja hänestä sanotaan, että hän oli ´hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin`, Ap 10:1 ss. Alaistensa joukossa Korneliuksella oli ´hurskas sotamies`, 10:7.
b)Erikoisen merkittävää on, ettei UT missään kohtaa anna selvää tietoa siitä, että aktiivi sotapalvelus olisi ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. Voidaan kyllä sanoa, ettei UT ylipäätäänsä käsittele tätä asiaa. Siinä tapauksessa tuo vaikeneminen on itse puhuva. Tietysti on oltava varovainen tehtäessä johtopäätöksiä tästä vaikenemisesta, mikä on sitäkin merkillisempää, kun ajattelemme, että sekä Johannen Kastaja että Jeesus itse samoin kuin myöhemmin apostoli Pietari joutuivat tämän ongelman eteen.
Johannes Kastajan luo tuli sotilaita, jotka kysyivät: ´Mitäs meidän pitää tekemän?` Sanallakaan Johannes ei viittaa siihen, että heidän tulisi jättää ammattinsa, vaan varoittaa heitä kiskomasta ja kiristämästä ja kehottaa tyytymään palkkaansa, Lk 3:14.
Ei myöskään Jeesus puutu asiaan keskustellessaan Kapernaumissa roomalaisen sadanpäämiehen kanssa, Mt 8:5 ss. Muutenhan Hän kohdistaa mitä kiivaimmat hyökkäykset kirjanoppineitten ja fariseusten teeskentelyä vastaan. Mt 23:1 ss., vrt. 5:20. Avionrikkojanaiselle Hän sanoi: ´mene, äläkä tästedes syntiä tee`, Jh 8:11. Mutta sadanpäämiestä Hän ei kehota luopumaan sotilaan ammatista.
Pietari ei ainoallakaan sanalla viittaa Korneliuksen talossa pitämässään puheessa siihen, että tuolla roomalaisella upseerilla olisi ammatti, joka hänen nyt täytyisi jättää tullakseen kristityksi. Kaikki näyttää viittaavan siihen, että Kornelius oli edelleen sadanpäämiehenä kasteen jälkeenkin, Ap 10,11.
c)Toiselta puolen on selvää, että sota muodostaa uskovalle suunnattoman vaikean ongelman. Sodan väkivaltainen olemus on mitä jyrkimmässä ristiriidassa kaikkien kristillisten ihanteiden kanssa, ja vetoaminen Jeesukseen sodan puolustukseksi olisi täysin luvatonta Raamatun vääristelyä. Hänhän on se, joka on sanonut: ´Rakastakaa vihollisianne`, Mt 5:44. Hän sanoi myös: ´Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin`, 5:39. On helppo nähdä, että tämä puhuu jostakin aivan muusta kuin sodasta.
Mutta näitä Jeesuksen sanoja ei sovi yleistää. Jo kun on kysymys yksityisestä henkilöstä, sanoilla on rajoituksensa. Tämän osoittaa selvästi Jeesuksen oma esimerkki. Kun Häntä lyötiin, Hän kysyi: ´miksi minua lyöt?`, Jh 18:23. - Täysin väärin ymmärretään Jeesuksen sanat, jos ne tulkitaan siten, että yhteiskunta olisi velvollinen rauhassa ja vastarintaa tekemättä katselemaan heikon ja puolustuskyvyttömän maahan polkemista. Kristillisen kärsivällisyyden vaatimus ei varmastikaan merkitse suositusta asettua väkivallantekijän puolelle, sillä Raamatun perustaviin vaatimuksiin kuuluu lähimmäistemme elämän suojeleminen. Mutta esivallan veltto ´miekankäyttö` on omiaan lisäämään rikollisuutta.
Kuitenkin kysymys sotapalveluksesta nimenomaan yleisen asevelvollisuuden muodossa on monille kristityille mitä vaikein ongelma, joka usein jää ratkaisemattomaksi. Jo alkukirkon ajoilta saakka on esiintynyt eri mielipiteitä. Jeesus itse ei ole suoranaisesti lausunut asiasta mitään, ja kun UT kokonaisenaan ei oikeastaan käsittele asiaa, on varmaan mahdotonta kenenkään sanoa tästä asiasta lopullista, ratkaisevaa sanaa. Ratkaisu jää siis yksityisen omantunnon asiaksi Jumalan kasvojen edessä.
d)Kristillisen pasifismin - jos sellaista nimitystä voi käyttää - täytyy olla henkilökohtaista. Että esivallalla on oikeus - ettemme sanoisi velvollisuus - käyttää miekkaa, käy selvästi ilmi UT:sta, Rm 13:4, vrt. 1 Ms 9:6. Jos nyt joku kuitenkin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi pyytää vapautusta esivallan palvelijana olemisesta, kun on kysymyksessä aseellinen sotapalvelus, niin se on pyyntö, joka tulee ottaa huomioon. Mutta pitemmälle ei voi kukaan kristitty mennä. Hänellä ei ole oikeutta tuomita toisia heidän näkökantojensa vuoksi tai väittää, että kaikki aseellinen puolustus olisi syntiä. Mitään sellaista UT ei sano, ja siksi se olisi menemistä, ´yli sen, mikä on kirjoitettu`, vrt. 1 Kr 4:6.
Kristillisen pasifismin täytyy olla olemukseltaan erilaista kuin puhtaasti humanistinen pasifismi toisestakin syystä: Se ei voi rakentaa sen harhakuvitelman varaan, että ihminen olisi olemukseltaan hyvä ja että sodat sen vuoksi voitaisiin poistaa ihmisponnistuksin. Kristillisellä rauhantyöllä on sijansa, samoin kuin kristillisellä laupeuden harjoittamisella, Gal 2:10, ja taistelulla sairautta vastaan, Jk 5:14 ss. Kristitty on kutsuttu olemaan rauhantekijä, Mt 5:9, mutta tietää, että rauha sanan täydessä merkityksessä kuuluu uuteen aikakauteen - kun Rauhanruhtinas tulee."
Toivottavasti tämä kirkasti niiden ajatuksia, joilla on epävarmuutta sodan ja asepalveluksen suhteen. Haluaisin mielelläni kuulla eri mielipiteitä kyseisestä asiasta.
Onko oikein puolustaa kotimaataan edes silloin, jos ainoastaan puolustaudutaan vilpittömästi häikäilemättömältä viholliselta? Raamatun viides käsky sanoo: "Älä tapa!" Onko tämä käsky ehdoton?
Nyt aion perusteellisesti käsitellä tätä aihetta. Mitä Raamattu todella sanoo sodasta? Pyydän lukijalta kärsivällisyyttä, olitpa sitten pasifisti, maanpuolustusta kannattava tai kuka tahansa. Pyrin valaisemaan asiaa kaikin puolin. Olen hyvin kiitollinen, jos luet tämän loppuun asti.
Seuraava teksti on lainaus teoksesta Iso Raamatun tietosanakirja 3(Kuopio, 1975):
"a)Todellisuustajuisesti UT edellyttää, että esivalta tarvitsee voimakeinoja voidakseen suorittaa tehtävänsä, Rm 13:4. Tästä seuraa se, etteivät esivallan palvelijat, sen enempää sotilaat kuin siviilitkään, asemansa perusteella menetä mahdollisuutta pelastua.
UT:ssa on myös esimerkkejä jumalaapelkäävistä sotilashenkilöistä. Eräs roomalainen upseeri saa todistuksen Jeesukselta, ettei Hän kenelläkään Israelissa ole tavannut niin suurta uskoa kuin tällä muukalaisella, ja on selvää, että hän on oleva yksi niistä, jotka saavat aterioida taivasten valtakunnassa, Mt 8:5-13. Sadanpäämies Kornelius, ensimmäisiä pakanuudesta kääntyneitä ja kastettuja, oli myös roomalainen upseeri, ja hänestä sanotaan, että hän oli ´hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin`, Ap 10:1 ss. Alaistensa joukossa Korneliuksella oli ´hurskas sotamies`, 10:7.
b)Erikoisen merkittävää on, ettei UT missään kohtaa anna selvää tietoa siitä, että aktiivi sotapalvelus olisi ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. Voidaan kyllä sanoa, ettei UT ylipäätäänsä käsittele tätä asiaa. Siinä tapauksessa tuo vaikeneminen on itse puhuva. Tietysti on oltava varovainen tehtäessä johtopäätöksiä tästä vaikenemisesta, mikä on sitäkin merkillisempää, kun ajattelemme, että sekä Johannen Kastaja että Jeesus itse samoin kuin myöhemmin apostoli Pietari joutuivat tämän ongelman eteen.
Johannes Kastajan luo tuli sotilaita, jotka kysyivät: ´Mitäs meidän pitää tekemän?` Sanallakaan Johannes ei viittaa siihen, että heidän tulisi jättää ammattinsa, vaan varoittaa heitä kiskomasta ja kiristämästä ja kehottaa tyytymään palkkaansa, Lk 3:14.
Ei myöskään Jeesus puutu asiaan keskustellessaan Kapernaumissa roomalaisen sadanpäämiehen kanssa, Mt 8:5 ss. Muutenhan Hän kohdistaa mitä kiivaimmat hyökkäykset kirjanoppineitten ja fariseusten teeskentelyä vastaan. Mt 23:1 ss., vrt. 5:20. Avionrikkojanaiselle Hän sanoi: ´mene, äläkä tästedes syntiä tee`, Jh 8:11. Mutta sadanpäämiestä Hän ei kehota luopumaan sotilaan ammatista.
Pietari ei ainoallakaan sanalla viittaa Korneliuksen talossa pitämässään puheessa siihen, että tuolla roomalaisella upseerilla olisi ammatti, joka hänen nyt täytyisi jättää tullakseen kristityksi. Kaikki näyttää viittaavan siihen, että Kornelius oli edelleen sadanpäämiehenä kasteen jälkeenkin, Ap 10,11.
c)Toiselta puolen on selvää, että sota muodostaa uskovalle suunnattoman vaikean ongelman. Sodan väkivaltainen olemus on mitä jyrkimmässä ristiriidassa kaikkien kristillisten ihanteiden kanssa, ja vetoaminen Jeesukseen sodan puolustukseksi olisi täysin luvatonta Raamatun vääristelyä. Hänhän on se, joka on sanonut: ´Rakastakaa vihollisianne`, Mt 5:44. Hän sanoi myös: ´Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin`, 5:39. On helppo nähdä, että tämä puhuu jostakin aivan muusta kuin sodasta.
Mutta näitä Jeesuksen sanoja ei sovi yleistää. Jo kun on kysymys yksityisestä henkilöstä, sanoilla on rajoituksensa. Tämän osoittaa selvästi Jeesuksen oma esimerkki. Kun Häntä lyötiin, Hän kysyi: ´miksi minua lyöt?`, Jh 18:23. - Täysin väärin ymmärretään Jeesuksen sanat, jos ne tulkitaan siten, että yhteiskunta olisi velvollinen rauhassa ja vastarintaa tekemättä katselemaan heikon ja puolustuskyvyttömän maahan polkemista. Kristillisen kärsivällisyyden vaatimus ei varmastikaan merkitse suositusta asettua väkivallantekijän puolelle, sillä Raamatun perustaviin vaatimuksiin kuuluu lähimmäistemme elämän suojeleminen. Mutta esivallan veltto ´miekankäyttö` on omiaan lisäämään rikollisuutta.
Kuitenkin kysymys sotapalveluksesta nimenomaan yleisen asevelvollisuuden muodossa on monille kristityille mitä vaikein ongelma, joka usein jää ratkaisemattomaksi. Jo alkukirkon ajoilta saakka on esiintynyt eri mielipiteitä. Jeesus itse ei ole suoranaisesti lausunut asiasta mitään, ja kun UT kokonaisenaan ei oikeastaan käsittele asiaa, on varmaan mahdotonta kenenkään sanoa tästä asiasta lopullista, ratkaisevaa sanaa. Ratkaisu jää siis yksityisen omantunnon asiaksi Jumalan kasvojen edessä.
d)Kristillisen pasifismin - jos sellaista nimitystä voi käyttää - täytyy olla henkilökohtaista. Että esivallalla on oikeus - ettemme sanoisi velvollisuus - käyttää miekkaa, käy selvästi ilmi UT:sta, Rm 13:4, vrt. 1 Ms 9:6. Jos nyt joku kuitenkin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi pyytää vapautusta esivallan palvelijana olemisesta, kun on kysymyksessä aseellinen sotapalvelus, niin se on pyyntö, joka tulee ottaa huomioon. Mutta pitemmälle ei voi kukaan kristitty mennä. Hänellä ei ole oikeutta tuomita toisia heidän näkökantojensa vuoksi tai väittää, että kaikki aseellinen puolustus olisi syntiä. Mitään sellaista UT ei sano, ja siksi se olisi menemistä, ´yli sen, mikä on kirjoitettu`, vrt. 1 Kr 4:6.
Kristillisen pasifismin täytyy olla olemukseltaan erilaista kuin puhtaasti humanistinen pasifismi toisestakin syystä: Se ei voi rakentaa sen harhakuvitelman varaan, että ihminen olisi olemukseltaan hyvä ja että sodat sen vuoksi voitaisiin poistaa ihmisponnistuksin. Kristillisellä rauhantyöllä on sijansa, samoin kuin kristillisellä laupeuden harjoittamisella, Gal 2:10, ja taistelulla sairautta vastaan, Jk 5:14 ss. Kristitty on kutsuttu olemaan rauhantekijä, Mt 5:9, mutta tietää, että rauha sanan täydessä merkityksessä kuuluu uuteen aikakauteen - kun Rauhanruhtinas tulee."
Toivottavasti tämä kirkasti niiden ajatuksia, joilla on epävarmuutta sodan ja asepalveluksen suhteen. Haluaisin mielelläni kuulla eri mielipiteitä kyseisestä asiasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kristinuskosta sovelletut, sotaa koskevat perusprinsiipit (16), lahkoissa.
(nämä lähes sopivat myös jäkikseen !)
1) Meillä on maailman taitavimmat uskojat, vaikka muilla on vielä paremmat.
2) Mitä enemmän voitolla, sitä paremmat mahdollisuudet vastustajalla voittaa.
3) Tärkeintä ei aina ole voitto, vaan roolipelaaminen ja kiva taivasmusiikki.
4) Kuumeisempi hihhuli pelaa, jos täytyy valita kahden hihhulin väliltä.
5) Puolustuksessa oleellisinta on huolehtia siitä, että kaikki muistavat juosta joukon perässä.
6) Taivaspelin pelaamisen ydin on, että isoin ja vahvin pakki istuu vaihtoaitiossa ja muut pakit pelaavat kuten taitavat.
7) Taivasjoukkueeseen pääsee sitä varmemmin, mitä enemmän aikaa on kulunut hyvistä peleistä.
8) Hyväuskoiset pääsevät taivasjoukkueeseen aina, koska he ovat huipputaitavia pelintekijöitä, maalintekijöitä, aloittajia ja päälliköitä.
9) Taivasjoukkueeseen pääsee ilman näyttöjäkin, kunhan vain uskoo.
10) Aikalisä otetaan tappiotilanteessa mahdollisimman myöhään, mieluimmin pelin jälkeen, taivaassa.
11) Puolustus otetaan pois tappiotilanteessa vain siinä vaiheessa, kun aikaa maailmanloppuun on jäljellä enää 10 sekuntia ja vastustaja hyökkää.
12) Kuudella viittä vastaan pelatessa on tärkeintä saada pitkä hallelujaa mahdollisimman nopeasti aikaiseksi.
13) Kun vastustaja tekee puolessatoista minuutissa useampia maaleja, tärkeintä on yrittää luoda joukkueeseen positiivinen tunnelma.
14) Try Out -systeemillä etsitään harjoituspelien parasta kommentaattoria.
15) Sielunvihollista vastaan otteluihin lähdetään aina haastajina ja ilman paineita hakemaan tasapeliä.
16) Hihhulinomaiset murskavoitot järjen käytöstä ja tiedoista maailmastamme takaavat itsevarman meiningin jatkopeleihin.
Ei vaan rakentunut rauha, vieläkään. Nooh, aletaan uudestaan alusta ja reilu meisinki jatkukoot!