Terrorisointi palstalla

Hipuliinin keskustelun avauksen ja tämän välissä on tällä hetkellä yksitoista saman jehovantodistajan tekemää - n. kahden lauseen mittaista - avausta. Nuo avaukset mahtuisivat oikein hyvin yhden avauksen alle.

Tuollainen pelleily ei ole kovin huomaavaista muita palstalaisia kohtaan.

Nyt kun palstalla ei ole edes seriffia, niin tokihan sen ymmärtää, että on mukava häiriköidä ihan vapaasti, mutta olisi toivottavaa, että kyseinen jehovantodistaja opettelisi keskustelupalstoille sopivia käytöstapoja.

12

720

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jesajassa

      ..Keskustelu on Taitolaji, ja siihen harjaantuu olemalla mukana keskustelussa, jossa jokaisella on asiallista tietoon pohjautuvaa sanottavaa,"annettavaa," ikäänkuin polttoainetta, josta tarina kulkee eteenpäin;
      -Tai kysyttävää, jota kukin oman tietonsa pohjalta penkoo.
      -Sellainen "Nyppiminen, " jossa ei ole mukana yhteisen tutkimisen intoa, muistuttaa mielestäni kovasti nytkin muodissa olevaa koulukiusausta.

      • koulukiusaamiselta

        vahinko vain, siihen syyllistyy Tiukukin ollessaan lähes kaikissa aiheissa mukana. Huomatkaa hänen sanoistaan ja virkkeistään aina sarkastisuutta ivallisuutta, toisten puheenvuorojen peittoamista tyhminä, huonoina vertauksina, asiaankuulumattomana sekä muuna. Eli siis hän on persoonana jollain muotoa isompi kun on entinen jt, joka siis saa kyllä lähes tulkoon joka keskusteluun puuttua millä taktiikoilla kulloinkin haluaa ja toisia syyttää heti saatanallisuudesta, (mihin hän kyllä itse syyllistyy laukoessaan valheita) lähinnä Raamattua solvaten, ennustuksia pilkaten ja muiden kommenttien väheksyminen, hänen ikäväkseen myös "omiensa" kuten muiden luopioiden.

        Asiaan:

        verensiirrossa on riskinä kuolema - tautien kautta
        verensiirrottomuudessa on riskinä kuolema - (osaamattomat lääkärit, tai verenkierrottomuudesta aiheutuva nestehukku jota ei ymmärretä korjata esim Ringer liuoksella. Verestä muuten on muutenkin aika iso osa vettä joten jos verenmäärä olisi puolet ja toinen puoli vettä, laskisi esim Hb 124:stä 62:een matemaattisesti, joka siis riittää aivan hyvin ihmiselle pysyäkseen elossa; ollaan mitattu arvoja jotka on paljon alle 40 ja ihminen on säilynyt elossa.
        Sekä airbagissa on riskinä kuolla - kun se laukeaa itsestään ja ihminen siihen tukehtuu.

        Eli käsittelimme 3:a asiaa, jossa on riskinä kuolema, mutta nyt myös pelastavat elämää. Tiuku on mieltä että riskejä on aina otettava, muttei silloin kun on kyse elämästä ja kuolemasta...Uskaltaako Tiuku ajaa hätätilanteessa autolla sairaalaan kun kerran on airbagissa riski...veikkaan kyllä uskaltaa. Uskaltaako hän ottaa verensiirron kun kerran hän on tietoinen mahdollisista taudeista....veikkaan kyllä uskaltaa. Uskaltaako hän olla ottamatta, ottaen silloin myös riskin, mutta toisaalta välttyisi tautiriskiltä...ei, veikkaan että ei uskalla. Eli siis hänen riskinsietokyky on vain joissain asioissa toimiva, mutta jos jossain asiassa oikein Raamatussa neuvotaan sen karttamista, tässä asiassa hän ei ota riskiä verettömyytensä pitämiseksi, vaan hän tosiaan haluaa rikkoa tuota asiaa ja ilmeisesti nimeenomaan siksi kun se on Raamatussa, vai siksi että Jehovan todistajat ovat sen sieltä löytäneet?

        Koska kuitenkin muuten hän on linjauksella riskejä pitää ottaa epävarmoissa tilanteissa, mutta kun Pyhässä Raamatussa lukee jotain, hän toimii ehdottomasti vastaan. Esim jos sanotaan karttakaa haureutta tai epäjumalanpalvelusta (niissäkin huonot seuraukset) hän ei missään tapauksessa halua ottaa näissä riskiä vaan pyörtää koska näistä asioissa hän haluaa saada mahdollisesti huonot seuraukset koska tuo neuvo löytyy Raamatusta tai vaihtoehtoisesti siksi koska Jt:t uskovat veren olevan pyhää?

        Mitä terrorisointiin ja koulukiusaamiseen tulee, miksi vähättelet kandia joka ehkä valmistuu lääkäriksi noin 5:n vuoden kuluttua ja voi olla että silloin ollaan keksitty synteettisiä menetelmiä vaikka ihmiseltä puutuisi 2/3 osaa verestä ja silti ihmiset saataisiin pelastettua ilman verensiirtoa. Vaikutatko mahdollisesti hänen lääkärin opintoihin nyt myönteisesti vai kielteisesti väheksyen hänen hyvää kantaansa joka pohjautuu lisääntyvään määrään tietoa verensiirron haitoista kuten HIV, hepatiitti, infektioiden saamisen riski, verenhylkimisreaktiot?

      • koulukiusaamiselta kirjoitti:

        >>Näin on, nyppiminen vaikuttaa
        koulukiusaamiselta vahinko vain, siihen syyllistyy Tiukukin ollessaan lähes kaikissa aiheissa mukana.

        Jos keskusteluihin osallistuminen keskustelupalstalla on sinusta verrattavissa koulukiusaamiseen, niin ehkä kannaltasi olisi parempi olla käymättä esimerkiksi täällä. Valinta on yksin sinun, toisin kuin useimmissa koulukiusaamistapauksissa.

        >>Huomatkaa hänen sanoistaan ja virkkeistään aina sarkastisuutta ivallisuutta, toisten puheenvuorojen peittoamista tyhminä, huonoina vertauksina, asiaankuulumattomana sekä muuna.

        Minusta on perin omituista syyttää muita aiheenvaihdoksista jos itse samaisessa syytöskirjoituksessaan kertaa viittä eri aihetta. Unohtaen tietenkin alkuperäisen.

        >>Eli siis hän on persoonana jollain muotoa isompi kun on entinen jt

        Persoonana tasan samalla lähtöviivalla kuin sinäkin, tai kuka tahansa. Jehovantodistajuudesta, ja sen kääntöpuolesta on kokemusta karttunut avarammalta alalta kuin sinulla - väittäisin.

        >>joka siis saa kyllä lähes tulkoon joka keskusteluun puuttua millä taktiikoilla kulloinkin haluaa

        Keskusteluihin oasallistumisen rajoitteista huomauttaminen on outo veto sinulta. En ymmärrä mitä haet puhuessasi taktiikoista.

        >>ja toisia syyttää heti saatanallisuudesta, (mihin hän kyllä itse syyllistyy laukoessaan valheita)

        Sinä et ole tehnyt juuri muuta kuin väittänyt minua valehtelijaksi. Todisteesi valehtelustani ovat olleet tähän asti täysin tuulesta temmattuja, joten ehkä siten voisin väittää kirjoitteluasi saatanalliseksi panetteluksi.

        >>lähinnä Raamattua solvaten, ennustuksia pilkaten ja muiden kommenttien väheksyminen

        Taas meni yli hilseen. On hyvien tapojen mukaista edes yrittää perustella väitteitään kun ottaa linjaksi parjaamisen.

        >>hänen ikäväkseen myös "omiensa" kuten muiden luopioiden

        Me ihmiset olemme yksilöitä, emme mikään homogeeninen hymistelijöiden ryhmä, toisin kuin jehovantodistajuudessa elävä saattaa kuvitella.

        >>Asiaan:

        Aloitukseni kannalta tarkoitat varmasti, että asian viereen:

        >>verensiirrossa on riskinä kuolema - tautien kautta verensiirrottomuudessa on riskinä kuolema

        Kuoleman riski on läsnä hyvin useissa lääketieteellisissä hoitotoimenpiteissä. Mikäli hyväksyt noita muita riskialttiimpiakin hoitomenetemiä, olet puolustellut itsesi verensiirtoa ajatellen täysin pihalle.

        Suosittelen paneutumaan seuraavan linkin takaa paljastuvaan valaisevaan informaatioon asiasta, ihan on suomeksi skriivattua:

        http://www.ajwrb.org/foreign/finsum.shtml

        >>Tiuku on mieltä että riskejä on aina otettava, muttei silloin kun on kyse elämästä ja kuolemasta

        Turhat riskit ovat turhia.

        Analysointikohtasi oli hyvin viihteellinen, kiitos siitä.

        >>koska Jt:t uskovat veren olevan pyhää?

        He uskovat veren olevan elämän symboli tai vertauskuva, ja siksi pyhää. Raamatun mukaan elämä on myös pyhää. Kumpi on pyhempi, elämän symboli, vai elämä itse?

        >>miksi vähättelet kandia joka ehkä valmistuu lääkäriksi noin 5:n vuoden kuluttua ja voi olla että silloin ollaan keksitty synteettisiä menetelmiä

        Toivottavasti onkin keksitty jotain noin hienoa. Siihen asti kehoittaisin kuitenkin laskeutumaan todellisuuteen. Minä en edelleenkään spekuloi taittavani työmatkaani teleportaatiolla, koska sellaista ei olla vielä keksitty. Miksi minun pitäisikään?

        >>Vaikutatko mahdollisesti hänen lääkärin opintoihin nyt myönteisesti vai kielteisesti väheksyen hänen hyvää kantaansa joka pohjautuu lisääntyvään määrään tietoa verensiirron haitoista kuten HIV, hepatiitti, infektioiden saamisen riski, verenhylkimisreaktiot?

        Minä tuskin vaikutan kyseiseen lääketieteen kandiin pätkän vertaa. Jos vaikutan, on hän väärällä alalla.

        Noita tauteja mainostaen, unohdat todellisuuden ja kaiken oleellisen. Ehkä voit huomata nuo tuikitärkeät realiteetit luettuasi antamani linkin - ehkä et.

    • Arskavain

      Avauksien suuri määrä kertoo meille todellisesta ahdistuksesta todistajien keskuudessa. Ehkä tuollainen henkilö on kahden vailla. Itse aikoinaan aloitin juuri arvostelemalla karskiinkin sävyyn "luopioita".

      • Markku_Meilo

        >>Itse aikoinaan aloitin juuri arvostelemalla karskiinkin sävyyn "luopioita".

        Muistan kun pedohomma tuli vuosia sitten julki, niin Jippiillä joku todistaja väitti minun valehtelevan ja kirjoitti, että Brown ja Gillies nimisiä tiedottajatyyppejä ei edes ole olemassa Vt-seurassa.

        Sillä todistajalla oli ryhtiä, yksi harvoista havaitsemistani (ellei peräti ainoa) joka on pyytänyt myöhemmin anteeksi kun hänelle sitten selvisi, että Brown on Vt-seuran pääkonttorin tiedottaja ja Gillies englannin haarakonttorin tiedottaja.

    • ..................

      Kannattaa tehdä asiattomista viesteistä ilmoituksia ylläpidolle. Saavat selville ip-numeron ja jos häiriköinti jatkuu, pamahtaa banni.

      Taitaa muuten olla kyse vanhasta tutustamme, joka häikäilemättä jopa feikkaa eri nimimerkkejä. No sitä se jehovalaisuus tuottaa--> mielenterveysongelmaisia.

    • hipuliini

      No, mut antaa sen nyt riehua kun on makuun päässyt. Eipä kai muuta osaa.

    • Ronklaaja

      Huomasin saman. Mutta me lukijat huomaamme myös, että jokainen avaus sisältää oman teemansa.

      Ehkä sinun, joka käytät nimimerkkiäsi t-i-u-k-u, mielenilmauksesi syy onkin se, että avauksien kysymykset on osoitettu jehovantodistajien sijaan ex-Jt:lle. Osa kysymyksistä sisältää Teille ehkä kiusallisiakin aiheita.

      Ei täytä massapostituksen merkistöä!

      • otteita ja jakeita

        Onhan se nyt tällä palstalla jo huomattu, että nuo entiset Jt:t eivät ole halukkaita keskustelemaan sellaisista Raamatun kirjoituksista, joissa on heille muistutuksia tai annetaan ojennusta. Niskoittelun vuoksihan moni heistä erotettiin, kun eivät vaan halunneet totella Kristusta.

        Onhan jokunen heistä täällä palstalla käytyjen keskustelujen lomassa antanut kielteistä palautettaan juuri Raamatusta otettuja lainauksia vastaan tai lainausten käyttämistä vastaan tämän forumin keskusteluissa.

      • >>Huomasin saman. Mutta me lukijat huomaamme myös, että jokainen avaus sisältää oman teemansa.

        Massapostituksen merkistöä avaukset eivät täytä, eikä kukaan ole tuollaiseen vedonnutkaan. Hyvien tapojen vastaisia avaukset kuitenkin ovat. Varsinkin kun avaaja itse ei osallistu avauksiensa keskusteluihin. Avaukset ovat täten vain kettuilumielessä avattuja, ei keskustelun.

        >>Osa kysymyksistä sisältää Teille ehkä kiusallisiakin aiheita.

        Jehovantodistajuudesta erottuani olen saavuttanut puhtaan omantunnon. Miksi nuo kysymykset olisivat minulle kiusallisia?

      • otteita ja jakeita kirjoitti:

        Onhan se nyt tällä palstalla jo huomattu, että nuo entiset Jt:t eivät ole halukkaita keskustelemaan sellaisista Raamatun kirjoituksista, joissa on heille muistutuksia tai annetaan ojennusta. Niskoittelun vuoksihan moni heistä erotettiin, kun eivät vaan halunneet totella Kristusta.

        Onhan jokunen heistä täällä palstalla käytyjen keskustelujen lomassa antanut kielteistä palautettaan juuri Raamatusta otettuja lainauksia vastaan tai lainausten käyttämistä vastaan tämän forumin keskusteluissa.

        >>että nuo entiset Jt:t eivät ole halukkaita keskustelemaan sellaisista Raamatun kirjoituksista, joissa on heille muistutuksia tai annetaan ojennusta.

        Onko minun tarpeellista huomauttaa jehovantodistajien halukkuutta keskusteluihin raamatunpaikkoihin, jotka eivät ole linjassa vt-seuran kanssa?

        >>Niskoittelun vuoksihan moni heistä erotettiin, kun eivät vaan halunneet totella Kristusta.

        Kristuksella ei ollut osaa eikä arpaa kun minä halusin erota vartiotorniseurasta, toisin kuin esität, kaikki entiset todistajat samassa valheellisessa valossa.

        >>Onhan jokunen heistä täällä palstalla käytyjen keskustelujen lomassa antanut kielteistä palautettaan juuri Raamatusta otettuja lainauksia vastaan tai lainausten käyttämistä vastaan tämän forumin keskusteluissa.

        Minä alan todella ihmetellä mistä tämä aktiivinen valehtelubuumi on saanut alkunsa?

      • Jesajassa
        otteita ja jakeita kirjoitti:

        Onhan se nyt tällä palstalla jo huomattu, että nuo entiset Jt:t eivät ole halukkaita keskustelemaan sellaisista Raamatun kirjoituksista, joissa on heille muistutuksia tai annetaan ojennusta. Niskoittelun vuoksihan moni heistä erotettiin, kun eivät vaan halunneet totella Kristusta.

        Onhan jokunen heistä täällä palstalla käytyjen keskustelujen lomassa antanut kielteistä palautettaan juuri Raamatusta otettuja lainauksia vastaan tai lainausten käyttämistä vastaan tämän forumin keskusteluissa.

        .., Avoimella keskustelupalstalla sanaa ";Ojentaa; :"
        Täällä ei kukaan ole Auktoriteetti, ennenkuin sen ovat muut todenneet, "Ojentaminen;" sanan takana piilee sen Itsetehdyn >Teokratian< Peikko, Joka ei antaisi muille oikeutta sanoa yhtään mitään .
        Vapaa keskustelu on ihan jotain muuta;

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1391
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1010
    3. 78
      879
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      660
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      642
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      552
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      528
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      461
    Aihe