en ole adventistisuuden asiantuntija, niin joudun turvautumaan teidän, joilla sitä tietoa on, apuun.
Mikä teidän, jotka usein sanotte adventistien olevan väärän profeetan alamisuudessa ja siksi harhassa, mielestä tuohon sanomiseen antaa oikeuden, eli ilmaiseen profeetan olevan väärässä ja adventismien olevan harhassa?
Siihen ei riitä se, että heille on sapatinlaki tärkeä, sillä siihen uskominen ja sen viettäminen lauantaina ei heitä pelasta, eikä kadota.
Tuohon tietoon, että adventistit ovat harhassa tulee olla huomattavasti painavammat tiedot, kuin tuo edellinen, sillä kaikissa lahkoissa on omat kotkotuksensa ja siksi Jumalan Sanassa sanotaan, että armo peittää syntien paljouden ja yksin Jeesus pelastaa, ei lahko.
Kaikki lahkot ovat synninalaisuuteen myytyjä, sillä kaikissa lahkoissa on aina lahko-isä tai lahko-äiti ja heillä on opeissaan mukana ihmisen lihallisuutta ja itsekkyyttä ja omahyväisyyttä, sillä niin vajaa on ihminen täällä ja siksi kenenkään ei pidä jäädä lahko-oppien varaan, vaan jokaisen tulee ahkeroida itse Jumalan tuntemiseksi.
Eipä ole kovinkaan pitkä aika, kun tuolla helluntailaisten palstalla aloitin puhumaan Jumalan ennalta valmistamista hyvistä töistä ja Jumalan käskyistä, kun sain jatkuvasti niskaani haukut omavanhurskaudesta. Useilla heillä oli vain halpa, arvoton armo, mutta heiltä puuttui todellinen armo ja kuuliaisuus Jumalan tahdolle.
Luterilaisten palstalla sain aivan vastakin kiivasta vastustusta ja minulta vaadittiin lääkärintodistuksia, kun kerroin siitä, miten Jeesus on monta kertaa parantanut minut sairauksista, joita lääkärit luulivat kuolemaan johtaviksi ja koska ne paranemiset tapahtuivat aina ihan yhtäkkiä, nämä lääkärit tunnustivat olevansa täysin hämmingissä ja tunnustivat, että vain suurempi voima kykeni tuohon. Luterilaisten näyttäisi olevan mahdoton tunnustaa Jumalan VOIMAA ja sitä, että aivan samoin, kuin silloin, kun Jeesus maanpäällä oli ja paransi, Hän parantaa tänäänkin.
Lestadolaiset ovat usein kauhtuneet minulle, kun olen puhunut heille anteeksi antamisen tärkeydestä ja kertonut, että Jumala ei ota rukouksia vastaan, jos ihminen ei anna anteeksi lähimäiselleen. Varmasti teistä moni tietää ne 70-luvun hoitokokoukset ja sen, että vielä tänäänkin lestadiolaisten joukossa on katkeria ja vihaisia ihmisiä niiden kokousten tähden, mutta jos he tahtovat kultaa ostaa, eli uskoa Jumalan Sanaan, he pyytävät Jeesukselta VOIMAN ja kyvyn anteeksi antoon ja näin pääsevät voitolle ja katkeruuden kavalan hengen on heidät jätettävä.
Jehovalaisten palstalla tietenkin joudun yhä uudelleen kertomaan ja Raamatusta osoittamaan, että Jeesus on Jumalan Poika ja, että Jeesuksella on kaikki valta meihin nähden ja aina joku harva sen uskookin.
Mormonien palstalla joudun vakuuttamaan ihmisiä Raamatun tuntemiseen, sillä heillä on enkelin sanoma, mennyt Raamatun yli, eli heidän mahdollisuuttaan tulla täysin vapaiksi Jeesuksen kautta, piemennetään nostamalla enkeli Jeesuksen ja Raamatun yläpuolelle.
Jne, missä tahansa Jeesuksen lähettämänä kuljen, saan nähdä harhaa, mutta myös syvästi uskovaisia saatan kohdata vaikka millä palstalla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.