No jos joku muistaa niin ajat sitten kerroin että kaverini asui Oulunsalossa alueella jossa suurin osa oli Rauhanyhdistyksen väkeä.
Alue on erittäin luonnokaunista ja siellä sijaitsi muinoin saha joten tiedätte mistä seuduta puhun.
Kuitenkin hänen perheensä lapset joutuivat niin kovan kiusauksen kohteeksi VL lapsien taholta.
Koulumatkalla tyttöjä piiritettiin polkupyörillä ja räkätettiin:"Tulimereen joudutte" .Pikkupoika jätettiin päivähoidossa ilman kavereita jne..
Valitukset vanhemmille eivät tuottaneet tulosta.
sitkeästi yritti kaveri asua edellen Oulunsalossa ja ajatteli että kiusaaminen vanhemmiten loppuu mutta ei loppunut.
Kun esim.vanhin tyttö laittoi korvakorut niin VL pojat (vanhemmat) kiusasivat ja nimittelivät vaikka miksi.
Eivätkä lapset todennäköisesti kertoneet edes kaikkea mitä tapahtui mutta oireilivat niin että arvata saattaa.
Kaverini päätti loppujen lopuksi tehdä sen ratkaisun että möi omakotitalonsa jonka hänen appiukkonsa oli rakentanut erittäin luonnokauniille paikalle.
appivanhemmat onneksi loppujen lopuksi ymmärsivät ettei lasten lasten elämästä sillä seudulla tulisi mitään ja mitenkähän liene jo nuo kokemukset vaikuttaneet.
Eli kaveri osti vanhan omakotitalon eräältä toiselta alueelta Oulun kaupungista tällä kertaa.
Eli tällaista on VL suvaitsevaisuus.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kirjoitit: Kuitenkin hänen perheensä lapset joutuivat niin kovan kiusauksen kohteeksi VL lapsien taholta.
Koulumatkalla tyttöjä piiritettiin polkupyörillä ja räkätettiin:"Tulimereen joudutte" .Pikkupoika jätettiin päivähoidossa ilman kavereita jne..
Valitukset vanhemmille eivät tuottaneet tulosta.
sitkeästi yritti kaveri asua edellen Oulunsalossa ja ajatteli että kiusaaminen vanhemmiten loppuu mutta ei loppunut.
Laina kiinni.
Siis miten ne sun lapset ei puollustautunut haistattelemalla takaisin?
Mulla oli yksi kaveri Etelä ruotsissa joka oli mulatti ja kaikki kiusaili sitä, mutta hän vaan pisti puolta kovemmin takaisin ja hyvin pärjäsi ja hyvin pärjää nykyäänkin.
Tollasille kiusaajille voi antaa takaisin tai sitten jättää tilaa Jualan vihalle, joka näkee ja kostaa kun vaan hiljaa kestää, mutta pakoolähtö on huono vaihtoehto.
Lestadiolaisuuteen kuuluu tietty ylimielisyys muita kohtaan.
vaan taistella itselle elintilaa.
Teidän olisi kannattanut mennä kouluun ja ottaa opettajien ja vl-vanhempien kanssa neuvottelu, jos kerta oma neuvonpito ei ollut auttanut.
Jos koulukaan ei ota vastuuta asiasta niin sitten vaikka sosiaalitoimeen, lastensuojeluun.
Kyllähän teillä on aivan samat oikeudet asua sillä alueella kuin vl-perheilläkin.
Valitettavasti se on monesti totta, että vl-lapset voivat olla ylimielisiä ja käyttäytyä huonosti, mutta takana on monesti huono itsetunto.
Kun asioihin puututaan kunnolla, kiusaaminen loppuu.
vaikka voissa paistais - aivan sairas yhteisö
on teidän mielestänne oikein? Varmaan Raamatun mukaistakin?
ole oikein!
että puhut totta...
Tuntuu tosi pahalta et tommosta on tapahtunut!
Kiusaaminen on AINA väärin. Siihen asiaan ois pitäny puuttua tomakasti, kiusaajat ois pitäny ottaa puhutteluun ja jos se ei ois auttanu, siihen ois pitäny ottaa mukaan esim sosiaalityöntekijöitä tms.
Mä tiedän et niillä alueilla on kauheeta kaplakkaa veeällien ja ei-veeällien kesken. Ei-veeällä -porukka jos kohtaa kadulla veeällä-porukan, he huutavat veeällille et 'mitä lessut' ja veeällät huutaa takasi et 'mitä pakanat'...??? Ihan käsittämätöntä!! En ole koskaan kuullut et oisko muualla suomessa samanlaisia ilmiöitä.
Hirveätä et kaverisi joutui muuttamaan paikkakunnalta kiusaamisen takia!
Kyllä me olemme vastuussa lastemme toilailuista, tartutaan kiinni lastemme mahd kiusaamisiin, ei sellaista voi koskaan hyväksyä!!
yhteyttä kiusaajien kotiin. Asia pitää selvittää asianosaisten kesken. Ketään ei saa kiusata.
eikä se ollut auttanut.
uhri ottaa heihin yhteyttä! Jos VL vaikka tappaa naapurin kissan, ei sitä lasketa hänelle synniksi ennen kuin kissan isäntä tulee häntä puhuttelemaan. Olemme ymmärtäneet SRK:n viestin samalla tavalla, kiitos ja ylistys!