Kahlil Gibran

Siinä on parissa sivussa niin paljon sanottavaa, että mitenköhän lyhentäisin...
Teidän jumala-minänne on ikään kuin valtameri- pysyy aina tahrattomana. Se on myös aurinko, se ei tunne myyrän teitä eikä etsi käärmeen koloja. Paljon on teissä vielä ihmistä ja paljon on teissä on sellaista mikä ei ole vielä tullut edes ihmiseksi. Vaan on muodoton kääpiö, joka kulkee unissaan sumussa etsien omaa heräämistään.
Ihminen meissä tuntee rikoksen ja rangaistuksen, ei jumalaminämme tai kääpiö meissä tunne sitä.
Yksinäinen lehti puussa ei voi muuttua keltaiseksi ilman koko puun tietämystä siitä. Niin ei myöskään pahantekijä voi tehdä vääryyttä ilman kaikissa teissä piilevaa haluanne pahaan.
Ja kun yksi kaatuu maahan, hän kaatuu kaikkien niiden puolesta, jotka tulevat hänen takanaan, jotta he varoisivat kompastuskiveä.
Te ette voi erottaa oikeaa väärästä ja hyvää pahasta. Jos joku teistä haluaa viedä uskottoman vaimon oikeuteen, punnitkoon hän myös aviomiehen sydämen vaa'alla ja mitatkoon hänen sielunsa mittapuulla.
Eikö katumus ole se rangaistus, jonka juuri laki määrää. Ja kuitenkaan ette voi saada viatonta katumaan, ettekä poistaa katumusta syyllisen sydämestä.
Silloin vasta ymmärrätte, että pystypäiset ja langenneet ovat samanlaisia ihmisia, jotka vaeltavat kääpiöminänsä ja jumala-minänsä hämärissä yön ja päivän välimailla.


.....Entä hän joka tulee varhain hääpitoihin ja lähtee sieltä syöneenä ja väsyneenä ja sanoo, että kaikki juhlat ovat väkivaltaa ja kaikki vieraat lainrikkojia.
Voisiko heistä sanoa muuta, kuin että myös he seisovat auringonpaisteessa, mutta ovat kääntäneet selkänsä auringolle. He näkevät vain oman varjonsa ja heidän varjonsa ovat heidän lakinsa. Ja mitä muuta aurinko on heille kuin varjon heittäjä. Ja mitä muuta on lakien tunnustaminen kuin nöyrtymistä ja varjojen seuraamista maan päällä?