Dexter

Muutaman osan Dexteristä näin jo aikaisemmin Canal :lta. Nythän Dexter alkoi neloselta, mutta harmi, että Nelonen oli jättänyt koko sarjan alku tunnarin pois. Dexterin kuuluu alkaa ehdottomasti tarkasti ja harkitusti tehdyllä alku osiolla, jossa kaikki arkipäiväinen itikanpistosta, veriappelsiinin puristamiseen saadaan näyttämään niin KARRRMAISEVALTA. Hyi Nelonen, tyylitaju puuttui leikkaajilta !
4427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Karsee sarja muutenkin.
Ihannoidaan sarjamurhaajaa.
Kohta moni vähän vinksahtanut ottaa Dexteristä mallia.

Äänestä
  • Minusta tämä on loistava sarja - nähdyn kahden jakson perusteella! - eihän tässä ihannoida Dexteriä, kerrotaan aika objektiivisesti, mitä päässä pyörii.

    Mielenkiintoinen ja kerrankin erilainen idea. Sisko vaikuttaa aika juntilta ja "tyttöystäväkin" lievästi sanottuna weird, mutta mielenkiintoiset alkuasetelmat.

    Äänestä

Piloteissa eli sarjojen ekoissa jaksoissa harvemmin nähdään sarjan varsinaista tunnaria. Johtuen siitä että ensin mitataan sarjojen esittelyjaksoilla sarjojen kiinnostavuus, ja sitten vasta päätetään aletaanko sarjaa tuottamaan pidemmälle. Älä huoli, ensi jaksossa se on jo mukana ja odotellessa voit kauhistella Dexterin ihanan groteskia alkua vaikka täältä:

http://www.youtube.com/watch?v=bpyJMfDhdN0

Äänestä
  • Totta, tänään taiten tehty alku sitten näkyi, hyvä nelonen ;)
    Laadukkaat sarjat ovat kyllä yksi syksyn suola.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eanad kirjoitti:

Muutaman osan Dexteristä näin jo aikaisemmin Canal :lta. Nythän Dexter alkoi neloselta, mutta harmi, että Nelonen oli jättänyt koko sarjan alku tunnarin pois. Dexterin kuuluu alkaa ehdottomasti tarkasti ja harkitusti tehdyllä alku osiolla, jossa kaikki arkipäiväinen itikanpistosta, veriappelsiinin puristamiseen saadaan näyttämään niin KARRRMAISEVALTA. Hyi Nelonen, tyylitaju puuttui leikkaajilta !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu