Nykyään arvostellaan kaikkia, jotka kertovat parantuneensa Jeesuksen parantamana. Tai, ei vain nykyään, vaan silloinkin, kun Jeesus paransi, niin he, joiden sydän ei ollut lihasydämeksi Jumalan VOIMASTA muuttunut, kävivät arvostelemaan ja tuomitsemaan näkemänsä. Eli vaikka nämä kivisydämiset saivat itse nähdä paranemisihmeen, eivät he uskoneet.
Usko on lahja ja joka sen ihmeellisen lahjan Jumalalta saa, syntyy uudeksi ja hänen elämäänsä kohtaavat ihmeet ja hän paranee saaden rauhan elämäänsä, eli, vaikka kaikkien ruumilleset sairaudet eivät tässä ajassa paranisikaan, vaikka he uskovat, paranevat ne tuolla kotona, mutta jo tässä ajassa uskovainen saa rauhan sydämeensä ja siksi hän on terve. Ei ruumis merkitse kaikkea Jumalan tuntemuksen omaaville, sillä ruumis on vain asumus Pyhälle Hengelle, joka johdattaa uskovaisen sielun kotiin.
Ruumis toki on tärkeä ja siitä tulee huolta pitää, mutta henki on tärkeämpi ja sen kautta toimiva Pyhä Henki, joka johdattaa sielumme hegellisyyteen.
Paranemisihmeitä tapahtuu tänään, aivan samoin, kuin tapahtui alkuseurakunnan aikana ja niitä on alkanut enenevässä määrin tapahtua myös Suomessa, sillä suomalaiset ovat saaneet kutsun elävään uskoon ja monet ovat sen kutsun ottaneet vastaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ruumis on tärkeää saatanaa jumalanaan palveleville. Ruumiin lihan syöminen ja ruumiin veren juominen on saatanan palvontaa.
1Kor.15:50. Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta.
Terve keho ei tarvii saatanallisuuksia!