Sovitetun etuoikeus

Me, jotka Jumala on saanut sovittaa Jeesuksen Golgatalla tehdyn sovitustyön kautta olemme etuoikeutetut julistamaan Jeesuksen ristillä hankkimaa voittoa pimeyden valloista.

2Kor.5
18 "Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi".

Kol. 2:15
"Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun".

Kiitos Jeesus!
8453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

JUmala antanut mitään tehtävää vaan valkeuden enkelin
kaapuun pukutunut saatana.

Tämä on totuus mutta sinulle se on vain valhetta.

Jumala ei lipevää, kaikenhyväksyvää pehmonalle-
maista sanomaa tuo vaan juuri tuo mainitsemani
saatanan henki sitä tuo. Ja tehokkaasti sillä se on
niin ihmistä miellyttävää kun saa vain iloita ja nauraa saa itse elää ja olla.
MUTTA JUMALA ON KAUKANA NIIN KAUKANA KUIN ITÄ ON LÄNNESTÄ.

Tämä on vain TOTUUS. Joka saatanasta on VALHETTA.

Äänestä

ja omaan syntiinsä sovittanut.

Se on kyllä antanut sinullekin luvan Jeesusta herrotella ja kiittää,
mutta ei anna sinun tietää totuutta, eikä paljastaa syntejäsi.

Äänestä

Kaikille minulle vastanneille pilkkaajille sanon lyhyesti:Tehkää parannus, sillä armon aika on lyhyt.

Huomaan, että saatanalla on raivo ja viha päällä Jeesusta kohtaan, kun se noin raivokkaasti ristin työn sanomaa ja sen julistajaa pilkkaa.

Pilkkaajille on sanottu näin:
1Kor.6
"9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei PILKKAAJAT eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa".

Vielä on kuitenkin otollinen aika tehdä totinen parannus kaikesta synnistä, ei vain huoraamisesta, sillä Jeesuksella on paljon anteeksiantamusta jokaista Hänen puoleensa kääntyvää kohtaan.

Äänestä
  • "Minä kutsuin teitä, mutta te ette siitä
    piitanneet, minä uhkasin teitä, eikä kukaan kavahtanut.
    Yhtäkään neuvoani ette ole ottaneet varteen,
    opetukseni ei kelvannut teille.

    Niinpä minä nauran, kun teidän käy huonosti, pilkkaa,
    kun tulee aika jota kauhistutte, kun pelko tulee yllenne
    kuin rajuilma ja onnettomuus iskee tuulispäänä,
    kun osaksenne tulee ahdinko ja vaiva."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    "Minä kutsuin teitä, mutta te ette siitä
    piitanneet, minä uhkasin teitä, eikä kukaan kavahtanut.
    Yhtäkään neuvoani ette ole ottaneet varteen,
    opetukseni ei kelvannut teille.

    Niinpä minä nauran, kun teidän käy huonosti, pilkkaa,
    kun tulee aika jota kauhistutte, kun pelko tulee yllenne
    kuin rajuilma ja onnettomuus iskee tuulispäänä,
    kun osaksenne tulee ahdinko ja vaiva."

    Sinun naurusi ei minuun vaikuta tippaakaan.
    Pääasia on minulle vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen uskollisuus ja se, että hän on minun kanssani joka päivä elämäni loppuun asti ja on vastaanottamassa minua Taivaan kodissa. Hän on uskollinen.

    Äänestä

syntien sovituskoppi.

Lavella tiellä ei tällaista koppia ole, koska siellä
ei syntejä sovitella, vaan pistetään ne piiloon:

Kukapa niitä enää näkisi, ja kukapa niitä enää muistaisi?

Äänestä
  • ja "ahdas portti" on Jeesus Kristus itse. Hän on Ovi ja Portti Isän tykö Jumalan valtakuntaan. Ristinpuulla, Golgatalla Hän sovitti koko maailman Jumalan kanssa, että JOKAINEN JOKA Häneen uskoo, saisi iankaikkisen elämän.

    Ahtaasta portista puhuessaan Jeesus puhui vertauskuvallisesti Itsestään. Sillä oma liha, perkele ja ihmispelko pitää kyllä huolen siitä, että Porttiin eli Kristukseen sisälle meneminen uskon kautta on "ahdas paikka".

    Timoteus on Kristuksen todistaja. Jeesus asuu jokaisessa uskovaisessaan, pilkkaamalla Timoteusta kuin muitakin uskovia, pilkkaat samalla Jeesusta! Saulus Tarsolaiselle kirkkaudesta ilmestyvä Kristus sanoi "Saul, Saul miksi vainoat Minua?" Eihän Saul ollut Jeesusta suoraan vainonnut vaan Häneen uskovia ihmisiä, Jeesus kuitenkin samaistui uskoviinsa niin , että kysyi miksi vainoat Minua?

    Joudumme vielä vastaamaan jokaisesta sanasta mitä täällä netissäkin olemme kirjoittaneet, lakkaa siis vainoamasta Jeesusta ja tee parannus tomussa ja tuhassa, ettei sinulle huonosti kävisi.

    Äänestä

  • m 12 kirjoitti:

    ja "ahdas portti" on Jeesus Kristus itse. Hän on Ovi ja Portti Isän tykö Jumalan valtakuntaan. Ristinpuulla, Golgatalla Hän sovitti koko maailman Jumalan kanssa, että JOKAINEN JOKA Häneen uskoo, saisi iankaikkisen elämän.

    Ahtaasta portista puhuessaan Jeesus puhui vertauskuvallisesti Itsestään. Sillä oma liha, perkele ja ihmispelko pitää kyllä huolen siitä, että Porttiin eli Kristukseen sisälle meneminen uskon kautta on "ahdas paikka".

    Timoteus on Kristuksen todistaja. Jeesus asuu jokaisessa uskovaisessaan, pilkkaamalla Timoteusta kuin muitakin uskovia, pilkkaat samalla Jeesusta! Saulus Tarsolaiselle kirkkaudesta ilmestyvä Kristus sanoi "Saul, Saul miksi vainoat Minua?" Eihän Saul ollut Jeesusta suoraan vainonnut vaan Häneen uskovia ihmisiä, Jeesus kuitenkin samaistui uskoviinsa niin , että kysyi miksi vainoat Minua?

    Joudumme vielä vastaamaan jokaisesta sanasta mitä täällä netissäkin olemme kirjoittaneet, lakkaa siis vainoamasta Jeesusta ja tee parannus tomussa ja tuhassa, ettei sinulle huonosti kävisi.

    ja Raamatun ilmoitukset, mutta kun todellista Jeesusta et ole
    kohdannut, sinun on vain uskottava sillä uskolla, minkä Saatana
    on sinunkin porttoseurakunnallesi antanut.

    "Kaiken Isä on antanut minun haltuuni. Poikaa ei
    tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin
    Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."

    Saatana on sinulle ilmoittanut oman poikansa, ja
    oman "totuuteensa", uskollisen palvelijasnsa
    Niilo Yli-Vainion kautta. Eikä sen portin
    kautta mennä muualle kuin manalan tuliseen lämpöön.

    Taivaan passintarkastus tapahtuu siinä sinunkin
    kiroamassa ahtaassa portissa, jossa ihmisen lihasta
    poistetaan lihan leima, 666, ja annetaan sinetiksi Pyhä eli Totuuden Henki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Timoteus2 kirjoitti:

Me, jotka Jumala on saanut sovittaa Jeesuksen Golgatalla tehdyn sovitustyön kautta olemme etuoikeutetut julistamaan Jeesuksen ristillä hankkimaa voittoa pimeyden valloista.

2Kor.5
18 "Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi".

Kol. 2:15
"Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun".

Kiitos Jeesus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu