Tukekaa Ruotsia

Muslimiriehujat uhkaavat jälleen kerran länsinaapuriamme. Mikäli Ruotsi pysyy lujana eikä surkean Suomen pääministerin tavoin ryhdy ruikuttamaan anteeksipyyntöä vihaan uskovilta, niin minä takaan, että seison taistelussa mukana Ruotsin puolesta.

Ensimmäinen askel on ryhtyä ostamaan ruotsalaisia elintarvikkeita. Olen vältellyt niitä viime aikoina kielipoliittisista syistä, mutta islam on niin vakava uhka, että olen valmis pyörtämään kantani.

Se joka nussii kuusivuotiasta on iljettävä pedofiili.
3228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ostan aina kaupasta ruotsalaista leipää. en niinkään siksi että sillä olisi jotain poliittista tarkoitusperää, vaan siksi että on helvetin paljon parempaa kuin suomalainen. ja halvempaa myös.
ruotsalaista hiilihapotettua lähdevettä kuluu myös melkoiset läjät.
onneksi noihinkin vesiin tulee vuoden lopulla pantti-systeemi.

Äänestä

Mikäli linja vedetään kiihkouskovaisten pedofiilien pysäyttämiseksi, otan toki paikkani rintamassa. Suomalaisten ja ruotsalaisten välillä on toki ajoittain eripuraa, mutta tässä asiassa on syytä yhteistyöhön yhteisen uhan torjunnassa.

Äänestä

Joo, mä oon samaa mieltä inhottavasta pedofiilista. Mutta silti täytyy antaa niiden itse kokea maahanmuutto politiikkansa seuraukset, ja korkeintaan ottaa oppia. Homoja suosiva Hallitus osoittaa vielä seuraukset siitäkin, ja meidän on syytä pitää varamme kuitenkin, sillä kohta siellä rytisee enemmänkin.
Onhan homous poistettu rikoksena niiden raamatustakin, miten voikaan olla niin. Mä sanon että kohta saadaan taivastella kovastikkin. Ja näin viisaammat ottaa oppia hölmöistä ja niiden tekemisistä. SALUT

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J_Julistaja kirjoitti:

Muslimiriehujat uhkaavat jälleen kerran länsinaapuriamme. Mikäli Ruotsi pysyy lujana eikä surkean Suomen pääministerin tavoin ryhdy ruikuttamaan anteeksipyyntöä vihaan uskovilta, niin minä takaan, että seison taistelussa mukana Ruotsin puolesta.

Ensimmäinen askel on ryhtyä ostamaan ruotsalaisia elintarvikkeita. Olen vältellyt niitä viime aikoina kielipoliittisista syistä, mutta islam on niin vakava uhka, että olen valmis pyörtämään kantani.

Se joka nussii kuusivuotiasta on iljettävä pedofiili.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu