Monessa Tv-sarjassa on näytetty jonkun päähenkilön käyvän ripittäytymässä, ja kysyisinkin että ovatko sarjat näiden kohtausten osalta kuinka aitoja? Kuinka usein katolilaiset (ok, yleistys on aika raju mutta ei ääriuskovainen eikä toisaalta uskontoa "koristeena" pitävä) yleensä käyvät ripillä ja mitä siellä kopissa yleensä oikeassa elämässä puhutaan? Entä miltä ripittäyminen oikeasti tuntuu? Itsestä luterilaisena ainakin olisi ainakin tämän hetkisten ajatusten mukaan aika omituista/ikävää mennä puhumaan omia syntejä sun muita hyvin henkilökohtaisia asioita henkilölle, joka tulee kuitenkin kaupungilla aina silloin tällöin vastaan ja on tekemisissä suuren ihmismäärän kanssa. Puhumattakaan siitä että kyseinen henkilö tuntisi minut henkilökohtaisesti. Vaikka kyseisellä henkilöllä on vaitiolovelvoite, niin silti...
Onko se omien asioiden purku todella sen arvoista?
Onko se omien asioiden purku todella sen arvoista?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Terve. Luulisin, että kirkossa säännöllisesti käyvä henkilö käy ripittäytymässä vaihtelevasti. Esim. 1xkk, 1x2kk, 1x6kk ja 1xv. Joku voi käydä ehkä viikoittainkin.
Mitäkö 'kopissa' puhutaan. Sinne mennään kertomaan omat (huom! ei muiden) synnit. Tunnetaan vastuu niistä, eikä selitellä tai pehmennetä asioita (helposti niin voi käydä ja käy). Uskoisin papin kuulevan jotain tyyliin: "loukkasin sanoillani sitä ja sitä", "olen ollut laiska", "en rakasta Jumalaa kuten tulisi", "petin vaimoani/miestäni", "valehtelin", "olen ylpeä" jne. jne. Kai sitä voi tarkemmin noista asioista kertoa, jos haluaa. Kyllä pappi kysyy jos haluaa. Kohdallani ei niin ole juurikaan käynyt. Joskus toivoisin, että pappi kysyisi ja pistäisi minut vähän 'koville'. Tuntuuko tylsältä?
Ensimmäinen ripittäytyminen yleensä jännittää eikä tiedä mitä uskaltaisi sanoa, mutta sitä oppii, kuule. Rippi tuntuu hyvältä jälkeen päin ja jo siellä kopissa varsinkin silloin, kun 'voittaa itsensä' ja uskaltaa/kehtaa sanoa sellaista, mitä ensin häpeää. (Ei tarkoita, että olisi suuresta synnistä kyse.)
Ne synnit kerrotaan Jumalalle, vaikkakin papin kuullen. Ei tarvitse miettiä, mitä ne papit ajattelee. Eihän se ole minun murheeni?! En usko, että he kelaavat kenenkään syntejä. Pitää olla rohkea! Turha jänistää ihmisiä.
Asioiden purku ON sen arvoista. Parannuksen sakramentti ei ole samaa kuin psykologinen 'purku'. Se on paljon syvempää ja ripittäytyminen ihan oikeasti puhdistaa ja vapauttaa! Ihminen on enemmän tosissaan uskonsa kanssa silloin. Näin on. Suosittelen.
Ripittäytyminen on hirveän vaikeaa minulle, koska elämässäni on paljon väärin. Se kannattaa, mutta on vaikeaa.
En mene koskaan koppiin, ellen ole aivan varma että säilyn tuntemattomana. Suomessa en ole varma. HSiksi ripittäydyn ulkomailla.