mikä

tutustumisraiskaus ???

"Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Päivi Honkatukia on selvittänyt poliisin tilastoista, että ulkomaalaisiksi tai maahanmuuttajiksi epäiltyjen osuus korostuu tutustumisraiskauksissa."

http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=5821&deptid=124&languageid=3&NEWS=1
2265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tutustumisen yhteydessä tapahtunut raiskaus.

Äänestä

Tukinaisen puheluita viime vuosikymmenellä tutkinut sosiologian dosentti Sari Näre ei ihmettele raiskausten yleistymistä poliisin tilastoissa.
– Uudet sukupolvet kasvavat kulttuuriympäristössä, joka normalisoi seksuaalista väkivaltaa.
Väkivaltapornon katsomisen on USA:laisessa tutkimuksessa todettu heikentävän kykyä empatiaan raiskauksen uhria kohtaan.

Rikosoikeuden professori Kevät Nousiainen siteeraa suomalaistutkimusta, jonka mukaan nuoret eivät pidä seksiin pakottamista yksiselitteisesti vääränä, jos tyttö on esimerkiksi humalassa tai seurustelee raiskaajan kanssa.
Ilmiö tulee esiin Raiskauskriisikeskus Tukinaisen puheluissakin.
– Nuori tyttö juotetaan bileissä humalaan ja sitten hänet raiskataan vaikka porukalla. Yhteiskunta on pornoistunut, ja varsinkin nuorille pornon antamat mallit näyttäytyvät normaalina seksuaalisena käyttäytymisenä, huokaa Tukinaisen toiminnanjohtaja Kristiina Valkama .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on... kirjoitti:

tutustumisraiskaus ???

"Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Päivi Honkatukia on selvittänyt poliisin tilastoista, että ulkomaalaisiksi tai maahanmuuttajiksi epäiltyjen osuus korostuu tutustumisraiskauksissa."

http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=5821&deptid=124&languageid=3&NEWS=1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu