Älykkäille lapsille omat luokat/koulut !

Paljon on puhuttu ja aiheesta keskimääräistä älykkäimmille lapsille suunnatuista luokista, tai jopa kouluista. Itse asiassa ajatus olisi pelkästään kannatettava, ja palvelisi pitkässä juoksussa myös yhteiskunnan tarpeita.

Älykkyys on voimavara jota ei pidä sitoa mihinkään keinotekoiseen tasa-arvo tai tasapäistämis ajatteluun, sillä on vain lasta kohtaan oikein että hän voi omassa tahdissaan toteuttaa osaamistaan ja kehittyä sen myötä.

Suomalainen koulujärjestelmä, niin kansainvälisesti kuin onkin huippua, kaipaa kuitenkin uudistusta joka takaa älykkäiden lapsien erioikeutetun tai sanotaan erityisen kohtelun. Sillä tavalla heille luodaan erityiset olosuhteet, omankaltaiseen kehitykseen, kehitykseen jonka hedelmistä koko kansakunta saa nauttia.

Joillekkin tulee varmaan mieleen että tuollaisen mahdollisuuden luominen eriarvoistasi lapsia, ja tekisi heistä ns. eliitin ja toisaalta tavikset.

Tietyllä tavalla eriarvoistaminen tapahtuisikin, mutta vain lapsen oman kehityksen vuoksi ja sen vuoksi ettei tyuo erityislahjakkuus taantuisi liian suppeassa ja hitaassa oppimmistavassa.

Tasapäistäminen ei ole tarkoituksen mukaista ei koulussa, enempää kuin työelämässäkään, sillä jo biologia antaa toisille paremmat eväät kuin toisille, ja sitä tosiasiaa ei pidä piilottaa tai tehdä siitä kynnyskysymystä.

Ihmiset ei ole koskaan fyysisesti tai henkisesti tasa-arvoisia tai samankaltaisesti kehittyneitä, joten miksi sitä pitäisi tuota eroavaisuutta sitten tietoisesti jarruttaa, kuten nyt tehdään.

Keskimääräistä älykkäimmille lapsille pitää kehittää ja luoda omantasoisensa koululuokat tai jopa omat koulunsa, sillä se olisi koko kansakunnan etu tulevaisuutta silmälläpitäen.

Joistakin tuo ajatus voi tuntua eriarvoistamiselta ja suoranaiselta äly rasismilta. Tuo ei ole kuitenkaan mikään sosiaalinen juttu koska älykkäitä lapsia on jokaisessa sosiaaliluokassa, joten kaikki olisi kuitenkin saman mahdollisuuden piirissä.

Jos meillä on koulutusjärjestelmässä ns. tarkkailuluokat, niin miksi ei sitten älyluokat?
Yhtään enempää se ei aiheuta kustannuksia, mutta sen tuottavuus voi olla tulevaisuudessa satakertainen.    
6544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvin älykkäät lapset ovat joskus myös varsin omalaatuisia. Osa saattaa turhautua tavallisessa luokassa ja alkaa häiriköidä, on esimerkkejä neroista, jotka ovat olleet kauhukakaroita koulussa. Tosin yleisempää lienee se, että hieman omalaatuiset älyköt joutuvat tavallisella luokalla kiusatuiksi, pahimmassa tapauksessa tämän seurauksena älyllinen kapasiteetti jää käyttämättä, lapsi alkaa muita miellyttääkseen vetämään koulua aliteholla, ettei erotu hyvien arvosanojen vuoksi.

Opettajana vuosia toimineena voin sanoa, että hyvin älykkäitä oppilaita on noin 1000 opettamastani nuoresta ollut 2-5. Heitä on siis hyvin vähän, suurin osa "kympin tytöistä" ei ole hyvin älykkäitä, osa toki heistäkin saattaa olla. Voin myös sanoa, että näistä hyvin älykkäistä keskiarvo voi vaihdellä 7-10 välillä, 8-9 lienee tavallisin, koska on epätodennäköistä, että hyvin älykäs vaivautuisi opiskelemaan täysillä kaikkia sellaisia aineita, jotka häntä eivät kiinnosta.

On vaikea ymmärtää, mitä haittaa olisi älykkäiden koulusta, välttämättä tämä ei lisäisi kustannuksiakaan. Kysymys ei olisi siitä, kuten jotkut asian väärin ymmärtäneet vakavissaan kuvittelevat, että älykkäät pakotetaan jo lapsena aikuisiksi. Kyse on ennen kaikkea heidän oikeudestaan käydä koulua heille mielekkäällä tavalla siten, että he olivat koulun käynnistä kiinnostuneempia ja motivoituneempia.

Äänestä

Kun älykkäille lapsille perustetaan omat koululuokat, ei niistä löydy yhtään kokoomuslaisten vanhempien lapsia. Ne löytyvät tarkkikselta.

Äänestä
  • Elämä on sellaista. Jos on lapsena tottunut saamaan kaiken mitään ponnistelematta, voi olla vaikeaa sitten havaita, miten lahjakkaammat vetävät oikealta ohi.

    Ehkä sitä kutsutaan säätykierroksi.

    Äänestä

Ihan aluksi suosittelen sinulle kasvatustieteiden ja lasten kehityspsykologian lukemista.

Mikä on se älykkyysmittari, jolla lasten älykkyyttä mittaisit? Onko se lapsen luovuus, oma-aloitteisuus, kielitaito, käsien taito, sosiaalinen kehittyminen... Voisiko älykkyttä mitata lahjakkuuden eri alueiden alkavalla kehityksellä, esim. esittävän taiteen tai kuvataiteen alkeellisten harjoitusten avulla.

Miten lapsen erilaisissa kasvuolosuhteissa tapahtuva kehitys vaikuttaa älykkyyden/lahjakkuuden/luovuuden mittaamiseen?

LAHJAKAS LAPSI, joka ei kasva virikkeellisessä ympäristössä omaksuu nopeasti erilaiset taidot ja tiedot päästyään lahjakkuutensa edellyttämään kasvutapahtumaan.

LAHJATON LAPSI, joka kasvaa virikkeellisessä ympäristössä omaksuu ympäristöstään tietoja/taitoja, jotka eivät osoita hänen omaa lahjakkuuttaan. Esim. kaksikielisessä kodissa kasvanut lapsi oppii paremmin kieliä ja/tai asuessaan useissa eri maissa. Mitä nuorempana lapsi oppii kotonaan käyttämään tietokonetta sitä varmemmin hän osaa hakea netistä erilaista tietoa.

Lahjakas lapsi (köyhästä kodista), jolla ei ole mahdollisuutta opiskella kieliä ulkomailla, käydä näyttelyissä, museioissa, tutustua eri kulttuureihin... tai käyttää tietokonetta, oppii nämä taidot ihan tavallisessa peruskoulussa nopeasti, jos saa siihen mahdollisuuden.

Opettajien koulutukseen on panostettava siten, että opettajat osaavat omassa opetustyössään huomioida lahjakkaiden ja lahjattomien erityistarpeet. Lisäksi luokkakokoja pitää pienentää niin, että opettajilla on mahdollisuus panna parastaan opetustyössään kaikkien oppilaiden hyväksi. Emme tarvitse mitään "älykkäiden" lapsien erityisoppilaitoksia.

Tasa-arvoisesti huolehdimme sekä älykkäistä että vähemmän älykkäistä lapsistamme, jotta jokainen saa tarvitsemansa hyvän peruskoulutuksen. Lahjakkaat lapset hakeutuvat myöhemmin korkeakouluihin ja yliopistoihin sekä luovat lapsemme taidekouluihin - jotka yhteiskunta eli me veronmaksajat kustannamme.

Äänestä

Erillisiä luokkia ei välttämättä tarvita, mutta peruskoulun yläasteen tasokurssit pitäisi pikimiten palauttaa. Niiden ideahan oli se, että jokainen sai aivan itse valita, halusiko opiskella matematiikkaa ja kieliä laajan, keski- tai suppean kurssin mukaan. Nämä poistettiin epätasa-arvoisina mm. sen vuoksi, että suppeimmilta kursseilta ei saanut lukiokelpoisuutta. Tämänhän olisi tietysti saanut korjattua vaikkapa lakimuutoksella, mutta voi tietysti kysyä, olisiko lukio edes oikea paikka henkilölle, joka ei osaa matematiikkaa juuri nimeksikään.

Erään opettajan mukaan tasokurssit olivat kuitenkin erittäin hyvä ratkaisu. Sen sijaan, että matematiikassa vähemmän lahjakkaat eivät nyt opi yläasteella juuri mitään, suppealla kurssilla oltuaan he hallitsivat edes tietyt peruslaskutoimitukset (prosenttilasku jne.) varsin hyvin. Suuri osa ammateista on sellaisia, joissa tarvittaisiin nimenomaan prosenttilaskutaitoa, eikä esimerkiksi yhtälöiden ratkaisemisesta ole mitään iloa. Sosialidemokraattisen koulujärjestelmän mukaan kaikille on kuitenkin opetettava niitä yhtälöitä ja prosenttilaskua yhtä paljon.

Tasokursseilla etenemistahti saataisiin sovitettua huomattavasti paremmin yksilöllisiä valmiuksia vastaavaksi. Suuremmissa kouluyksiköissä tästä ei edes aiheutuisi minkäänlaisia lisäkustannuksia.

Kun huudetaan tasa-arvoa, niin se päättyy nykyisinkin hyvin nopeasti toisen asteen ja korkea-asteen pääsykokeisiin. Lääketiedettä opiskelemaan ei pääse ellei selviä pääsykokeista (=ole riittävän lahjakas siinä, mitä mitataan). Kuitenkaan asiassa ei edes demarien mielestä ole ollut mitään epäoikeudenmukaista. Miksi siis tasokurssejakin ei voitaisi palauttaa?

Äänestä
  • Yläasteen tasokurssit: laajat ja suppeat olivat ratkaisu ahkeria oppilaita varten.

    Tasokurssijärjestelmän aikana TYTÖT valitsivat LAAJAT ja POJAT SUPPEAT tasot.

    Lukioissa (ja myöhemmin korkeakouluissa ja yliopistoissa) olisi ollut pelkästään tyttöjä, jos tasokursseja olisi jatkettu siinä muodossa, kun ne olivat ennen vanhaan.

    Vallitsisiko yhteiskunnassamme pehmeät arvot, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo jos tasokursseja olisi jatkettu ja ainoastaan tytöt pitkälle kouluttautuneita?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7552163 kirjoitti:

Paljon on puhuttu ja aiheesta keskimääräistä älykkäimmille lapsille suunnatuista luokista, tai jopa kouluista. Itse asiassa ajatus olisi pelkästään kannatettava, ja palvelisi pitkässä juoksussa myös yhteiskunnan tarpeita.

Älykkyys on voimavara jota ei pidä sitoa mihinkään keinotekoiseen tasa-arvo tai tasapäistämis ajatteluun, sillä on vain lasta kohtaan oikein että hän voi omassa tahdissaan toteuttaa osaamistaan ja kehittyä sen myötä.

Suomalainen koulujärjestelmä, niin kansainvälisesti kuin onkin huippua, kaipaa kuitenkin uudistusta joka takaa älykkäiden lapsien erioikeutetun tai sanotaan erityisen kohtelun. Sillä tavalla heille luodaan erityiset olosuhteet, omankaltaiseen kehitykseen, kehitykseen jonka hedelmistä koko kansakunta saa nauttia.

Joillekkin tulee varmaan mieleen että tuollaisen mahdollisuuden luominen eriarvoistasi lapsia, ja tekisi heistä ns. eliitin ja toisaalta tavikset.

Tietyllä tavalla eriarvoistaminen tapahtuisikin, mutta vain lapsen oman kehityksen vuoksi ja sen vuoksi ettei tyuo erityislahjakkuus taantuisi liian suppeassa ja hitaassa oppimmistavassa.

Tasapäistäminen ei ole tarkoituksen mukaista ei koulussa, enempää kuin työelämässäkään, sillä jo biologia antaa toisille paremmat eväät kuin toisille, ja sitä tosiasiaa ei pidä piilottaa tai tehdä siitä kynnyskysymystä.

Ihmiset ei ole koskaan fyysisesti tai henkisesti tasa-arvoisia tai samankaltaisesti kehittyneitä, joten miksi sitä pitäisi tuota eroavaisuutta sitten tietoisesti jarruttaa, kuten nyt tehdään.

Keskimääräistä älykkäimmille lapsille pitää kehittää ja luoda omantasoisensa koululuokat tai jopa omat koulunsa, sillä se olisi koko kansakunnan etu tulevaisuutta silmälläpitäen.

Joistakin tuo ajatus voi tuntua eriarvoistamiselta ja suoranaiselta äly rasismilta. Tuo ei ole kuitenkaan mikään sosiaalinen juttu koska älykkäitä lapsia on jokaisessa sosiaaliluokassa, joten kaikki olisi kuitenkin saman mahdollisuuden piirissä.

Jos meillä on koulutusjärjestelmässä ns. tarkkailuluokat, niin miksi ei sitten älyluokat?
Yhtään enempää se ei aiheuta kustannuksia, mutta sen tuottavuus voi olla tulevaisuudessa satakertainen.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu