Nationalismi ja kulttuurien arvottaminen on yhä vakava ongelma, mutta lääkkeitä löytyy:
"Ristiriitavaiheetta seuraa vastustusvaihe, jossa oman kulttuurin merkitys korostuu. Tässä vaiheessa ryhmän opettajista voidaan katsoa olevan noin kolmasosan. Suomalaisuutta pidettiin henkilökohtaisesti tärkeimpänä arvona. Päästäkseen eteenpäin opettajien tulisi pystyä tarkastelemaan asioita kriittisesti. Niin sanotussa itsetutkisteluvaiheessa pyritään arvioimaan asioita kiihkottomasti. Vsta tämän jälkeen voidaan saavuttaa integraatiovaihe, jossa eri kulttuureja ja niihin kohdistuvia käytäntöjä voidaan tarkastella monelta eri kannalta ja valikoida, mitä hyvää on uudessa ja mitä hyvää vanhassa kulttuurissa. Objektiivisempaan kulttuurin kohtaamiseen tarvitaan opettajien henkilökohtaista pohdintaa ja/tai ryhmätyöskentelyä esimerkiksi ulkopuolista apua käyttäen.
Vaikka opettajat korostavat suvaitsevaisuutta monikulttuurisen koulun tärkeimmäksi arvoksi, sen esteeksi nousi suomalaisuuden korostaminen. Opettajien kansallisuuden korostaminen on ristiriidassa koulutuksemme perusarvojen kanssa. Niissä korostetaan kansainvälisesti suuntautunutta moniarvoista kansalaista, joka ei arvota eri kulttuureja ja uskontoja, vaan kantaa vastuuta ihmiskunnan tulevaisuudesta (mm. Launonen 2000, 250). Pohtiessaan jälkihyvinvointiyhteiskuntaa Tomlinson (2001) puuttuu myös kansainvälisiin kysymyksiin. Hänen mukaansa globalisaation negatiivisia vaikutuksia voitaisiin minimoida koulutuksen keinoin. Tärkeitä koulutuksen tavoitteita olisivat tällöin muun muassa nationalismin vastustaminen, ihmisen persoonan kokonaisvaltainen kehittäminen ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen."
(Mirja-Tytti Talib, "Eksotiikkaa vai ihmisarvoa - opettajan monikulttuurisesta kompetenssista")
Kohti monikulttuurista koulua
2
372
Vastaukset 2
mitä sitten oikein halusit sanoa?
- tusujusuu
"Nationalismi ja kulttuurien arvottaminen on yhä vakava ongelma"
Joidenkin täytyy olla varsin pihalla asioista, jos laittaa nationalismin ja kulttuurien arvottamisen samaan lauseeseen. Nationalismi on aate, jonka mukaan yhteiskunnat järjestäytyvät parhaiten yhden kansan varaan. Mitä tällä on tekemistä kulttuurien arvottamisen kanssa? Monikulttuurisuus toimii vain, jos joku kulttuuri alistuu toisen alaisuuteen, kahta vahvaa kulttuuria on mahdoton saada elämään rinnakkain. Tässä tapauksessa tietysti suomalainen kulttuuri valuu jonnekkin mihin aurinko ei paista ja samalla Islam nousee yhä tärkeämmäksi tekijäksi. Islamin nousu ei taas ole mikään mitätön asia kansallisen turvallisuuden ja tasa-arvon kannalta, negatiivisessa mielessä.
Globaali monikulttuurisuus ja erilaisuus on rikkaus, mutta jos monikulttuurisuus tuodaan valtion sisälle niin tilanne muuttuu täysin päinvastaiseksi. Ja jos monikulttuurisuutta ihannoidaan noin valtavasti, voidaan samalla perustella miksi se on niin erinomainen ajatusmalli.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491165- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 14416
- 33398
- 35389
- 31389