Tälläkin palstalla ovat mielisairaat rupuhomoseksuaalit ja kaikenmaailman mustalaiset levitelleet vääriä tietoja Johtaja Väinö Kuismasta ja Arjalais Germaanisesta veljeskunnasta. Tälläinen toiminta on tuottanut harmia Mestarillemme ja Johtajallemme Väinö Kuismalle ja hänen uskolliselle AGV-kaartilleen. Huhujen kumoamiseksi me täällä AGVn esikunnassa olemme päättäneet edelleenkin tähdentää tosiasioita.
Johtaja Kuisma ei missään nimessä ole homo! Johtaja Kuisma ei siedä lähipiirissään mitään homoiluun viittaavaa. Myöskään Johtaja Kuisma ei suvaitse lähipiirissään minkäänsortin rupuja, sosiaalipummeja, rikollisia aineksia, mielisairaita tai mustaloisia. Että tämä vaan tiedoksi sinne ruskeaan taloonkin.
AGV ei myöskään hyväksy jäsenikseen mitään edellämainittuihin kategorioihin kuuluvia henkilöitä. Eli siis homoilla, sosiaalipummeilla, rupuilla, rikollisilla, hulluilla ja mustaloisilla ei ole mitään asiaa kunniakkaaseen veljestöömme.
AGV ottaa riveihinsä ainoastaan miehekkäimmät uroot, ja valmentaa heitä mm. perinteisin jo muinaisten kreikkalaisten käyttämin lähivalmennusmenetelmin toimimaan Johtaja Kuisman kunniakkaassa pretoriaanikaartissa. Johtaja Kuisma huolehtii henkilökohtaisesti jokaisen jäsenen vaativastakin fyysisestä koulutuksesta.
Jos nousujohteinen ura dynaamisessa tiimissämme kiinnostaa niin otapa yhteyttä: [email protected]
Ps. EI HOMOILLE!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei. Olen tatuoitu entinen homoskini Turun rupujengistä. Olen lukenut Johtaja Kuisman kirjoituksia, ja päässyt Johtaja Kuisman opeilla ja ankaralla harjoittelulla eroon niin homoudesta kuin Mustalaisruhtinaan rupuremmistäkin. Pääsenkö mukaan toimintaan?
ei kun hakemusta mailiosoitteeseen niin homma lähtee helvetin moiseen nousuun! pinet kirjotusvirhet ei haittaa!!
Kunhan olette saaneet muutaman kuukauden jo monen urhon valitsemaa koulutusta, niin katseenne muuttuu tuikeaksi ja homot vapisevat edessänne. Koulutan mielihyvin uusia 14-17 vuotiaita innokkaita tulokkaita käyttäen valmennettavieni koulutukseen runsaasti kahdenkeskistä aikaa.
Koulutus on tarkoitettu vain miehille lesbojen solutuksen estämiseksi!
homokerhoon
Kieli poskessa kirjoittelua.
Suoli24:ään. Entry only.
fghgfdfghnhgfdf