Leivän nälkä..?

Aamulla söin erinomaista riisipuuroa kylmänä, päällä
mansikkahilloa, lisukkena keitetty kananmuna. Ja päälle runsaasti kahvia. Tästä on kulunut n. neljä tuntia, ja mulla on kaiveleva nälkä. Aamupalan jälkeen surffailin netissä ja otin pienet uusintatirsat. Mitään liikuntaa en ole tänään harrastanut, itseasiassa en ole ulkona edes käynyt.
Ja silti mulla on kamala nälkä.

Kun aamupalani oli jopa runsaanpuoleinen normaaliaamuun verrattuna, joskus se tulee kuitattua pelkällä kahvilla, aloin ihmettelemään tätä näläntunnetta. Voisiko syy olla siinä ettei siihen kuulunut leipää, joka normaalisti on mukana. Unohdin ottaa ajoissa sulamaan pakastimesta. Olenko jollain tasolla niin riippuvainen leivästä tai ainakin tavasta syödä sitä aamiaisellä että kroppani ei noteeraa aamupalaa syödyksi jos alas ei ole pudonnut leipäpalaakaan..Vai olisiko minulla lapamato..tai jotain..kun asia vaivaa, nälän lisäksi, minua. Pyydän Huuhaan yleisten asioiden erikoisilta asiantuntijoilta asiasta lausuntoja..kenties elän huomiseen ilman niitäkin mutta synkässä epätietoisuudessa..

Ps. Lapamadon poistamiseen olen saanut hyvän neuvon:
Syödään kahtena aamuna peräkkäin yksi banaai ja yksi keitetty kananmuna. Kolmantena aamuna syödään pelkkä kananmuna..eipä aikaakaan kun lapamadon pää
pilkahtaa esiin suusta kyselemään banaanin perään. Tällöin siihen tartutaan riuskasti kahdenkäden otteella ja säälittä kuristetaan..

Niin ja hyvää huomenta..
3210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja selvä. kyseessä on sunnuntaireaktio.
nimittäin
ennenmuinoin, luolaaikoihin, kun lähdettiin maanantaiaamuna metsälle arolle kautta savannille piti olla vatta täynnä
mitä jos ei se hirvi tulekaan!? tai jalopeura?!
sunnuntaiaamuna vatta siis varoitteli jotta ekstrahilloa sen munan kanssa...

kyllä mä luulen että näin se menee :-)

Äänestä
  • Nuoleskelee ahkerasti kosmoskynää..Sun-nun-tai-re-ak-tio..
    Se oli selkeä evoluution mukainen selitys, ansaitsee tulla tarkasti huomioiduksi..huomenta Basa..:)

    Äänestä

  • Raaps kirjoitti:

    Nuoleskelee ahkerasti kosmoskynää..Sun-nun-tai-re-ak-tio..
    Se oli selkeä evoluution mukainen selitys, ansaitsee tulla tarkasti huomioiduksi..huomenta Basa..:)

    teoriani.. :-)

    huomenta raaps! toivotaan ettei kielesi vallan kosmiseksi ole muuttunut :-)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Raaps kirjoitti:

Aamulla söin erinomaista riisipuuroa kylmänä, päällä
mansikkahilloa, lisukkena keitetty kananmuna. Ja päälle runsaasti kahvia. Tästä on kulunut n. neljä tuntia, ja mulla on kaiveleva nälkä. Aamupalan jälkeen surffailin netissä ja otin pienet uusintatirsat. Mitään liikuntaa en ole tänään harrastanut, itseasiassa en ole ulkona edes käynyt.
Ja silti mulla on kamala nälkä.

Kun aamupalani oli jopa runsaanpuoleinen normaaliaamuun verrattuna, joskus se tulee kuitattua pelkällä kahvilla, aloin ihmettelemään tätä näläntunnetta. Voisiko syy olla siinä ettei siihen kuulunut leipää, joka normaalisti on mukana. Unohdin ottaa ajoissa sulamaan pakastimesta. Olenko jollain tasolla niin riippuvainen leivästä tai ainakin tavasta syödä sitä aamiaisellä että kroppani ei noteeraa aamupalaa syödyksi jos alas ei ole pudonnut leipäpalaakaan..Vai olisiko minulla lapamato..tai jotain..kun asia vaivaa, nälän lisäksi, minua. Pyydän Huuhaan yleisten asioiden erikoisilta asiantuntijoilta asiasta lausuntoja..kenties elän huomiseen ilman niitäkin mutta synkässä epätietoisuudessa..

Ps. Lapamadon poistamiseen olen saanut hyvän neuvon:
Syödään kahtena aamuna peräkkäin yksi banaai ja yksi keitetty kananmuna. Kolmantena aamuna syödään pelkkä kananmuna..eipä aikaakaan kun lapamadon pää
pilkahtaa esiin suusta kyselemään banaanin perään. Tällöin siihen tartutaan riuskasti kahdenkäden otteella ja säälittä kuristetaan..

Niin ja hyvää huomenta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu