Tällä palstalla riidellään siitä, kuka saa rakastaa ja ketä.
Mutta Jeesus sanoi, että siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus. Että te rakastatte toinen toisianne.
Jeesus ei erottele miehiä ja naisia.
Joku ehkä viittaa kreikan kielen moneen rakkautta tarkoittavaan sanaan. Mutta silloin pitää myös selittää, mitä näistä sanoista on eri paikoissa käytetty. Esimerkiksi mihin Paavali viittaa ja mitä sanaa käyttää Jeesus.
Tulkaa teologit nyt esiin ja selittäkää ortodoksisen kirkon opetus rakkaudesta.
Mutta Jeesus sanoi, että siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus. Että te rakastatte toinen toisianne.
Jeesus ei erottele miehiä ja naisia.
Joku ehkä viittaa kreikan kielen moneen rakkautta tarkoittavaan sanaan. Mutta silloin pitää myös selittää, mitä näistä sanoista on eri paikoissa käytetty. Esimerkiksi mihin Paavali viittaa ja mitä sanaa käyttää Jeesus.
Tulkaa teologit nyt esiin ja selittäkää ortodoksisen kirkon opetus rakkaudesta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
seksistä ja seksuaalisista taipumuksista. Rakkauden käsite on mielestäni kärsinyt inflaation koko kulttuurissamme.
Pukaamme lemmestä. Rakkauteen emme pysty, vaikka tahtoisimmekin. Yrittähän aina voi.
Tämä ei ehkä ole haluamasi vastaus, mutta:
1.Korinttolaiskirje:
13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
13:2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
13:3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
13:4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
13:5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
13:7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
13:8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
13:9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
13:10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
13:11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
13:12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13:13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Rakkaus on siinä, ei siinä , että ME rakastamme Jumalaa, vaan siinä, että HÄN rakastaa meitä.
Se että rakastan lähimmäistäni, olkoonpa homo tai ei , ei oikeastaan liity siihen mistä monissa ketjuissa puhutaan. Kyse on oikeasti siitä että jotkin tahot haluaisivat saada mustasta valkoista ja valkoisesta mustaa. Ja ainakin tietääkseni Raamattu tukee miehen ja naisen liittoa, ei saman sukupuolen liittoja. Tämä on monelle homofiilille vaikeata hyväksyä ja he haluaisivatkin muutoksen asiaan, mutta ne jotka tietävät mitä Raamattu ja kirkko opettaa vastaavat tällaisiin vaatimuksiin ja siitäkös soppa syntyy..
Rakkaudettomuudesta ei ole kyse, koska tähänkin asti on homot saaneet ihan täysvaltaisina jäseninä nauttia ort kirkossa rakkaudesta ja hyväksynnästä siinä missä ei-homotkin. Ennen ei vain vaadittu "oikeuksia" ajan hengen mukaisesti, niin kukaan ei osannut älämölöttää asiasta.
Rakasta vihollistasi! Jos tämän pystyt täyttämään, niin olet pitkällä.
niillä on eroa. Kristuksen meille opettama rakkaus ei ole kaikkea syleilevää humanistista rakkautta, vaan hiukan samankaltaista kuin perheessä. Joskus isä joutuu toimimaan ankarastikin jotta nuori ei menisi hakoteille, jos isä ottaisi "kaikki-käy-koska -rakastan-sinua"-tyylisen linjan, tulee rumaa jälkeä. Sama pätee hengelliseen elämään, on vastuutonta kristityltä esim. antaa jonkin mennä helvettiin vain siksi ettei uskalla sanoa EI.
Hyvä esimerkki näiden kahden lähestymistavan eroista löytyy surullisenkuuluisista homoketjuista, toiset noudattavat pirun käsitystä rakkaudesta, jota kutsun "new-age"maiseksi kaikkea syleileväksi ja hyväksyväksi rakkaudeksi, jolla piru koittaa imitoida Jumalan olemusta, osaahan hän taitavasti esiintyä valon enkelinä jne..
Toinen tapa, joka vaikuttaa tylyltäkin siinä että se käyttää rajoituksia yhtenä ulottuvuutenaan, on niin tämän maailmanajan arvoja vastaan, että se saa monille näppyjä ties minne, usein loukkaantuneeseen egoon, kun joku uskaltaa sanoa, että "tuo ei kertakaikkiaan käy!"
"Älkää mukautuko tämän pahan maailmanajan mukaan tms.." "olkaa pyhät.." "maailmassa vaan ei maailmasta.."
aihe on vaikea ja vaatii suurta viisautta (mitä minulla ei ole) erottaa nämä kaksi tapaa toisistaan, niin että lähimmäisenrakkaus ja uskollisuus Jumalalle toteutuisi samanaikaisesti.
Jos tiirailee vain yhteiskunnan arvoja, on asia esim homokysymyksessä selvä, et voi kuin tukea heitä kaikissa heidän pyrkimyksissään. Mutta me olemme kristityitä, ja uskovia siis uskollisia, joten siinä se tenkkapoo tuleekin, varsinkin, kun ne joiden asemaan kuuluu ohjata seurakuntaa on usein umpiunessa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Mutta siitäkin raamattu puhuu, "tulee luopumus, suuri sellainen.." ja "tokkopa löydän uskoa maan päältä palatessani tms..."
maailmanmitassa pikkuasioista.
Raamatussa jyrkästi paheksuttu mammonan palvonta sataa omaan niskaamme rankkasateina, hirmumyrskyinä ja puiden kuolemisena lämpöaalloissa.
Mutta sinua se ei hetkauta, sillä ahneuden synnin seurauksien miettimisen sijaan on paljon kivempi mässäillä sillä kauheudella, että jotkut haluavat toteuttaa syntymässä saatua seksuaalisuuttaan, eikä alistua elinikäiseen yksinäisyyteen.
AIVAN. Just niin. Niin justiisti kuule muakin ällöttää tämmönen ällötys, jossa:
(i) PUUROT ja VELLIT on mennyt sekaisin,
(ii) täynnä LILLUKANVARSIA,
(iii) PELASTUKSEN KANNALTA näillä asioilla EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ.
Mikäli voit, ojenna lukeva kätesi tänne länteen ja tuo esille lisää tärkeitä näkemyksiämme näille "ällöttäjille"!?
Koko luomakunta ja sen tila on yhteydessä ihmisen jumaloitumiseen. Kuka ties vaikka osallistuisit luomakunnan tuhoon saattamiseen tuhatkertaisesti enemmän sillä kun esität täällä perversioiden vapaata toteuttamista tukevia kommentteja kuin jos sadan vuoden ajan tuottaisit öljyä polttoaineen käyttävillä koneilla itsellesi varastoon joitain sinulle sinänsä tarpeettomia mutta naapureiden kateutta herättäviä kivoja vempaimia.
Liberaalilässyttäjät ovat tyypillisesti herkästi syyttelemässä muita kivien heittelystä ja tuomitsemista, mutta useinpa on kuitenkin niin, että he itse kunnostautuvat sitäkin enemmän tuomitsijoina ja kivien heittelijöinä sitä itse edes tajuamatta.
luonnon tuhoaminen on ihmisen ahneuden ja piittaamattomuuden tulos. Perverssiot eivät saastuta muuta kuin henkisyyttä. (jos sitäkään.) Eiköhän ne paini ihan eri sarjoissa!
Perversioiden vapaa toteuttaminen on myös luonnon tuhoamista. Eli ihan samassa sarjassa painivat.
Ottakaa pienet ketut kiinni, muuten turmelevat viinitarhamme, Kork. veisu 2: 15.
Joskus pienen mittakaavan asiat ovat isompia kuin luulisi.
Ehkä se sitten on hurskastelua, mutta minusta kukaan ei kiistä ahneuden synnillisyyttä. Haureutta ja perversioita sen sijaan koitetaan maalata valkoiseksi. Tästä on kyse, ei siitä että ihmisen synnillinen toiminta mammonan perässä juoksemisessa aiheuttaa luonnolle ja ihmiselle valtavaia tuhoja ja kärsimyksiä.
Varmasti vastustus olisi yhtä ärhäkkää, jos olisi "Ahneus-liike" jonka allekirjoittajina olisivat papistomme edustajat. Tai jokin muu "liike", joka ajaisi läpi synninpesua hyväksytyksi.
Harva homofoobikoksi tai kaappihomoksikin (eikö homofiilit muuhun pysty kuin syyttämään toisia piilohomoiksi, hohhoijaa, aina otetaan sama levy esille ja vingutaan siitä kuinka raamattuun ja kirkon perinteeseen nojautuvat, jotka eivät hyväksy synnin "valkopesua" homoasiassa, ovat itse kaappihomoja...Joku voi ollakin, useimmat tuskin sentään, kunhan koittavat pitää kirkkomme puolta..) haukuttu kyseenalaistaa homojen oikeutta rakkauteen ja arvostukseen, vaan näiden kirkollista siunaamista jne.. asioilla on eroa.
suurin osa homoista kriittisesti kirjoittavilla ei ole mitään omaa ketunhäntää kainalossa homouden suhteen. piste.
Voittopuolisesti suurimmalla osalla on huolena kirkon sisälle papiston kautta pesiytyneet opilliset vääristymät joihin ei edes piispoilta saa korjauksia.
Ainoina poikkeuksina on viime aikoina olleet eräs Analogiin kirjoittanut pappi sekä Nikean metropoliitta, hekin hyvin hienotunteisesti mutta totuudenmuksisesti ovat koittaneet kertoa mikä kirkon opetus em. asioissa on.
Homofiilit kun harvoin perustelevat kantaansa kanoneilla tai Raamatulla,ellei "Jumala on rakkaus" ja "älkää tuomitko"-tyyppisiä kommentteja lasketa, mikä ei kyllä yllätä, sillä he eivät sieltä Raamatusta syntiinsä juuri tukea saa.
Vapahtajani,
tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne,
missä on vihaa, toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen,
niin että, oi Mestari,
en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.
kun maapallolla tapellaan verissä päin ruuasta ja vedestä sekä kelvollisesta elintilasta, yhä uusien ympäristökatastrofien pullahdellessa kuin sienet syksyllä.
Kun kuuset ovat kuolleet ja männyt menneet, kun kärvistellään toistuvissa katovuosissa kuivuuden ja tulvien kourissa.
Eiköhän silloinkin nämä yhdet uutterat jaksa länkyttää; maailmankaatava synti on homous!
Ei ole kyse siitä että jokin synti olisi toista pahempi, tai jollain taipumuksella seksuaalisuuden alueella olisi toista pahempi luonne, vaan siitä että jotain halutaan tehdä ei-synniksi, ja siihen samaan liittyen koitetaan saada ihmiset väärään uskoon siitä että sitä ei tarvitse katua ja tehdä siitä parannusta.
En tiedä mitään muuta syntiä tai syntistä elämäntapaa josta koitetaan propagoida sinunkaltaistesi homojen ja homofiilien toimesta kirkollisesti hyväksyttyä toimintaa kun asia on päinvastoin. Homoja kutsutaan siveyteen siinä missä heterojakin, mutta heteroja vastaan ei hyökätä koska he eivät (toistaiseksi) ole järjestäneet "liikettä" haureuden hyväksymiseksi..
Kaikki tietävät että syrjähypyt, raiskaus yms. on syntiä, ja hyvä niin, mutta tämä homoasia on toinen, siitä koitetaan tehdä pyhää.. Se ei käy niin kauan kuin yksikin uskovainen on olemassa. Se ei kerta kaikkiaan käy. Totuus kun ei pala tulessakaan.
Tämä ei tarkoita sitä että pitäisi jotenkin sorsia homoja vaan sitä että tunnustetaan senkin olevan asia josta tulisi tehdä parannusta ja katua.
Taivaassahan ei mennä miehelle eikä vaimolle...
raamatusta että nämä luonnonilmiöt tulevat tapahtumaan nimenomaan ihmisen synnin takia, sitä ei oikein voi välttää enää, vaikka parhaamme voimmekin koittaa tehdä luomakunnan pelastamiseksi. Maailma luodaan uudelleen "pian"
ennen ole saanutkaan, useamman lapsen äitinä.
Myönnän että elämässäni olisi korjaamista. Miksi nytkin nyhvötän tietokoneen äärellä ja osallistun puuduttavaan juupas-eipäs-jankkaukseen.
Hankkisinko sittenkin television?